Miksi varauksen esto?

Yritin tehdä varauksen tuoreeseen Heinrich Himmler -elämäkertaan (ennestään 10 varausta, niteitä 30 kpl, jokunen kiinni olevien kirjastojen hyllyillä vapaana), mutta varaamisen mahdollisuus on tästä nimekkeestä poistettu. Miksi? Eihän varausten kertymisestä mitään ongelmaa seuraa, pikemminkin päin vastoin, varausjono kertoo elämän jatkumisesta pandemian jälkeenkin.

Jos tarkoitus on ohjata käyttämään e-kirjoja, tapa on aivan väärä. Eivätkä kirjailijoiden korvauksen myöskään kartu e-käytöllä, joten sekään ei ole hyvä perustelu.

Toivon jonkun HelMet-vastuullisiin kuuluvan kertovan, miksi näin on tehty. En osaa sanoa, onko tämä laajempi ilmiö, mutta kysyn nyt tämän yhden perusteella.

Heikki Poroila

Score: 0

En edelleenkään pysty tekemään varausta, mutta sitten iltapäivän on jostain silti ilmestynyt 13 varausta lisää. Olen testannut sekä Firefoxilla että Chromella. Joillakuilla varauksen teko onnistuu, kaikilla ei. Kuulisin mielelläni syyn.

Heikki Poroila

Score: 0

Okei, nyt on myös Encore suljettu varauksilta, jos niteitä jäi hyllyyn H-päivänä. Sen sijaan että olisin sijalla 11, jään nyt odottelemaan muistilistan aktivointia.

Täytyy myöntää, etten ymmärrä tätä varausteneston logiikkaa. Eihän se jonoa tee olemattomaksi, jos meistä asiakkaista riippumatta jäi niteitä hyllytilaan. En keksi, mitä hyötyä kenellekään tai millekään on siitä, että varauksia ei nyt voi tehdä.

Pyydän siis edelleen jonkun selittävän, miksi tällainen ratkaisu on tehty. Minulle ei oikein riitä tieto, että näin on päätetty tehdä.

Heikki Poroila, paljon varaava ja lainaava asiakas

Score: 0
Pysyvä linkki

Varaaminen on useissa kirjastoissa nyt estetty, koska saapumisilmoituksia ei sovi laittaa asiakkaille nyt sulkuaikana hämmentämään tilannetta että onko kirjasto auki vai kiinni.

Sulkuaikana tärpänneet varaukset täytyy kaikki aktivoida kun kirjastot jälleen avataan, ja se on manuaalista työtä. Varaus aktivoidaan, palautetaan, tärppäytetään, ilmoitetaan. Näitä tärppäyksiähän tulee nyt jatkuvasti, kun palautusluukkuihin palautetaan iso määrä aineistoa joka päivä, ja siellä on hyvin paljon varattua aineistoa joka on käsiteltävä kun kirjastot avataan.

Jos tuohon prosessiin lyödään sulkuaikana tulleita varauspyyntöjä päälle jokunen tuhat kappaletta, se on aivan turhaa painetta aspaan avaushetkellä. Asiakkaiden ei tarvitse nyt sulkuaikana varata mitään. Sen varauksen voi asettaa sitten taas kun poikkeusajat ovat ohi. Asiasta saa antaa palautetta, mutta linjaus ei tule sen palautteen johdosta muuttumaan nyt miksikään, ja se sanotaan ainakin meillä kaikissa asiakaspalveluvastauksissa ihan suoraan.

Score: 0

Taas yksi variaatio tästä asiakasta kiusaavasta varaustenestosta. Ahosen Ajattele kuin mentalisti, 123 varausta ja varausnappikin paikallaan, jee! Järjestelmä kuitenkin ilmoittaa: "Varausta ei voi tehdä, koska nide on saatavilla." Selitys: yksi kappale nököttää Rikhardinkadun BestSeller-hyllyssä. Kiitos tyhjästä. Vaihtakaa nyt edes tuo teksti vähän vähemmän kettuilevaksi.

Heikki Poroila

Score: 0

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.