Huonoa luettelointia

Kun HelMet-kirjastojen oma foorumi näkyy kadonneen, kirjoitan asiasta tänne yleiselle puolelle.

Olin varaamassa uutuuskirjaa Kuka maailmaa hallitsee? : vallan umpisolmuja avaamassa (Gaudeamus 2020). Suomen suurimman yleisten kirjastojen tietokannassa HelMetissä on teoksen sisällöstä ja tekijöistä vain huomautus: "Artikkelien kirjoittajat: Markku Kivinen ja kahdeksan muuta".

Mitä ihmettä tällainen "luettelointi" oikein on olevinaan? Asiasanoja on paukutettu tietueeseen tusina, mutta kirjoittajien nimet ja antologian tekstien otsikot on jätetty kertomatta, vaikka juuri se olisi ollut tässä tapauksessa olennainen tieto. Otsikko kutkuttaa uteliaisuutta, mutta kirjasto ei vaivaudu avaamaan julkaisun sisältöä kunnolla. Luetteloinnin hoitanut on ehkä itsekin nolostunut ja jättänyt sen takia nimensä pois?

On valitettavasti havaittu, ettei huolellista ja laadukasta luettelointityötä enää kirjastoissa arvosteta. Se maksaa eikä sillä saa kivoja toiminnallisia tilastoja aikaan. Kuitenkin on niin, että jos kirjastolaitos lakkaa satsaamasta korkeatasoiseen luettelointiin, se voi yhtä hyvin sulkea ovensa tai keskittyä lainaamaan niitä porakoneita ja kävelysauvoja, joiden luettelointiin ei tarvita asiantuntemusta ja osaamista.

Sivistys ja kulttuuri eivät synny tyhjästä. Niiden eteen täytyy ponnistella. Myös kirjastossa. Usein silläkin uhalla, ettei siitä synny sulkia hattuun eikä päähäntaputuspisteitä. Bibliografinen luettelointi ei ole mikään harkinnanalainen sivutoimi, se on kirjastopalvelun ydin. Luettelointi on ja tulee olemaan ainoa pysyvää lisäarvoa synnyttävä kirjastotyön osa.

Heikki Poroila

 

Score: 0
Pysyvä linkki

Näin se kirjaimellisesti juuri on. Tieteellisten kirjastojen puolella sentään vielä arvostetaan omaa ja laadukasta luettelointityötä, mutta yleisen puolen ostopalvelu... :-O

Score: 0
Pysyvä linkki

Hei,

Kirjan Kuka maailmaa hallitsee? : vallan umpisolmuja avaamassa kuvailutieto on tehty sekä tieteellisten kirjastojen yhteistietokantaan että yleisille kirjastoille yhtenäisellä tavalla Kirjastopalvelun toimesta.

Sisältöjä on pääsääntöisesti avattu kuvailutietoihin aiempaa laajemmin viime vuosina, koska sen asiakasystävällisyys on ilmeistä. Helpoin tapa on usein liittää sisällysluettelo vastuullisuusmerkintöineen sisältöhuomautuskenttään. Tuohon ratkaisuun olisi ollut toivottavaa päätyä tämänkin tietueen kohdalla, ja täydennämmekin tämän kyseisen teoksen kuvailun siten.

Kuvailija oli tässä valinnut perinteisemmän tavan eli mahdollisimman kattavan asiasanoituksen. Artikkelikokoelmien sisältötasoista avaamista ei kuvailukentällä varsinaisesti edellytetä, vaikka sitä toki suositellaankin mahdollisuuksien rajoissa.

Aina voi luetteloida paremmin ja kattavammin ja se on tietenkin koko kuvailukentän pyrkimys. Olemmehan todella ylpeitä siitä mitä teemme. Toivon, että kirjastojen tietokantojen käyttäjät huomaavat sisältöjen avaamisen yleisellä tasolla lisääntyneen, vaikka näitä yksittäistapauksia nouseekin vielä välillä esille.

 

Katri Riiheläinen

Kirjastopalvelu

 

Score: 0

Katri Riiheläinen: "Artikkelikokoelmien sisältötasoista avaamista ei kuvailukentällä varsinaisesti edellytetä, vaikka sitä toki suositellaankin mahdollisuuksien rajoissa."

Tällainen on korvissani käsittämätöntä puhetta. Luettelointia tehdään kirjaston asiakkaille tiedonhaun mahdollistamiseksi. "Kuvailukentän" mielipiteellä ei tässä pitäisi olla mitään merkitystä, ei varsinkaan, kun se näyttää tarkoittavan vain säästämistä, kunnianhimottomuutta ja - huonoa luettelointia.

Pitkäaikaisena musiikin luetteloijana en voi käsittää asennetta, että "artikkelikokoelma" eli antologia olisi jotenkin vähemmän arvokas kohde kuin monografia. Yksikään ammattilainen ei voi ohittaa sitä, että kirjaamatta ja avaamatta jäänyt hakupiste on merkityksetön. Jos musiikkia luetteloitaisiin yhtä ylimalkaisesti kuin monografioita, merkittävä osa työstä olisi käytännössä hyödytöntä.

Jos antologian sisällöstä kerrotaan vain asiasanoilla, ohitetaan suuri osa asiakkaista, jotka eivät ole tottuneet asiasanojen käyttöön. Tällaisesta ei ole mitään syytä olla ylpeä. Pitäisi olla kunnianhimottomuuden takia pahoillaan.

Kirjastopalvelu on yritys ja näyttää siltä, että modernit kirjastot siirtävät luettelointivastuun kaupalliselle yritykselle sillä sopimuksella, että tyytyvät kakkosluokan tavaraan. Se puolestaan syntyy kauniista puheista riippumatta siitä yhtälöstä, että mitä halvemmalla tietue syntyy, sen parempi.

Hyvää asiakaspalvelua ei vaan saa halvalla.

Heikki Poroila

Score: 0

Täytyy nyt hiukan puuttua puheisiin, koska mielestäni Heikki Poroila vetää yhden esimerkin pohjalta liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä painetun aineiston luetteloinnin tasosta. Oman kokemukseni perusteella uskallan hiukan siteerata ja muotoilla Tuntematon sotilasta uusiksi: Yleensä ottaen luettelointi on hyvää ja sitä on riittävästi...

Ostopalvelusta olen vankasti sitä mieltä, että kirjastojen kannattaa käyttää sitä niin kauan kuin muutakaan keskitettyä vaihtoehtoa ei ole eikä hinnoittelu karkaa käsistä. Helmetin kokoisilla yhteenliittymillä saattaa vielä riittää väkeä omaankin luettelointiin, mutta koko valtakunnan tasolla tällaiseen ei ole juurikaan varaa. Eikä mielestäni kyllä tarvettakaan.

Vai ajattetteletko Heikki tosiaan niin, että luettelointia pitäisi tehdä menneiden vuosikymmenten hajautetulla mallilla? Silloin taso vasta kirjavaa olikin.

En ole enää aktiivipalveluksessa, joten voinen lausua myös muutaman kiittävän sanan Kirjastopalvelun luettelointitiimin puolesta. Kohtalaisen pitkän yhteistyön pohjalta voin  todistaa, että Kirjastopalvelun luetteloinnissa otetaan saatu palaute nopeasti ja joustavasti huomioon. Yleensä yhteistyö tuottaa parhaan tuloksen. Niin tässäkin, mutta toki se edellyttää valppautta ja aktiivisuutta myös kirjastojen puolelta.

Hiukan minua tässä hutkimisessa yllättää myös tietty historiattomuuse. Heikkikin on aloittanut uransa 1970-luvulla, jolloin vielä naputeltiin pahvisia kortteja kirjoituskoneella. Tietotekniikan kehityksen myötä mahdollisuudet ovat lisääntyneet, monipuolistuneet ja kaikin puolin parantuneet. Vaikka teknisesti olemme nyt rajattomien mahdollisuuksien äärellä, joitakin rajanvetoja on edelleen pakko tehdä, myös luetteloinnissa. 

RDA:n myötä jotkut periaatteet ja käytännöt ovat muuttuneet ja niitä on ehditty matkan varrella tarkentaakin. En nyt kuitenkaan ota niihin kantaa. Valtakunnassa on niiden suhteen paljon parempia tietäjiä, jotka voivat halutessaan avata tehtyjen päätösten ja linjausten taustaa.

Ystävällisesti

Ilkka Kononen, Forssa

Score: 1
Pysyvä linkki

Sivusta huikkaan että kyllä paras luettelointityö saavutetaan kuitenkin kirjaston sisäisesti tehtynä, ammattiylpeänä ja tarkkana työnä. En kiellä ettei pienissä yksiköissä yleisellä puolella ole hankalaa tai jopa mahdotonta sitä tehdä, mutta valintakysymyshän se toki on. Halutaanko alalla ylläpitää kaiken kirjastotyön perusjalkaa vai ulkoistaa se kokonaan. Lyhytnäköistä ja harkitsematonta omasta nurkasta katsottuna.

Kuten todettu, vajavaisesti tehtynä arvokas materiaali saattaa jäädä pimentoon. Ei ole ratkaisu sekään kuten nykyään jopa itse joutuu hakutyössä tekemään, että käyttää googlea löytääkseen kirjastojärjestelmästä puutteellisesti luetteloidun teoksen.

Score: 0

Oma kommenttini tekosyynä oli yksi harvinaisen puutteellisesti tehty tietue, mutta ammattiluetteloijana en tietenkään tee (enkä varsinkaan "vedä") johtopäätöksiä vain yhden esimerkin pohjalta. Kyllähän myös Kirjastopalvelun puolelta myönnetään, että yleislinjaukset sellaisenaan antavat mahdollisuuden tapahtuneeseen.

Olen ainakin kaksi vuosikymmentä kannattanut julkisesti keskitettyä luettelointia. Vaativaan työhön monissa yksiköissä ei riitä resursseja, se on tosiasia. Toisaalta on arvokasta, jos mahdollisimman monessa kirjastossa ainakin osa henkilökunnasta osallistuu hankittujen tietueiden editointiin ja paikalliseen räätälöintiin. Se lisää merkittävästi tiedonhaun osaamista ja koituu parhaassa tapauksessa suoraan paikallisten käyttäjien hyödyksi.

En sen sijaan pidä parhaana mahdollisena tilanteena sitä, että keskitetystä luetteloinnista vastaa kansallisella tasolla kaupallinen toimija. Tunnen monia Kirjastopalvelun ammattiluetteloijia, eikä minulla ole syytä kritisoida heidän osaamistaan. Sille ei kuitenkaan voida mitään, että kaupallisen yrityksen lähtökohtana ei voi olla sama intohimo ja asiaan paneutuminen, johon julkishallinnon puolella on mahdollisuus. Yritys joutuu juhlapuheista riippumatta vähintäänkin tasapainottelemaan hyvin aikomusten ja kustannustehokkuuden välillä.

Konosen Ilkan syytös kritiikkini (Ilkalla "hutkimisen") historiattomuudesta on ammattiluetteloijan korvissa katteetonta surinaa. Olemme aina joutuneet tekemään kompromisseja ideaalin ja mahdollisen välillä. Toisaalta on myös olennaista ollut se, tingitäänkö pakosta vai jostain muusta syystä. Olen kuullut urani ajan useita kertoja, että musiikin laadukas luettelointi on "liian kallista". Minulle tuollaiset perusteet ovat virkavirheen tyyppisiä ajatusharhoja. Luetteloinnin laatu on ollut ja on pikkurahasta kiinni verrattuna moniin muihin rahareikiin.

Se, ettei laadukkaasta luetteloinnista haluta enää maksaa juuri mitään, on uskoakseni ollut harkittu, poliittinen päätös, joka liittyy 2000-luvun alun yleisempään paradigmamuutokseen. Sen ydinhän oli "uudistaa" kirjastoa sirtämällä rahat kokoelmasta ja luetteloinnista tapahtumiin, tiloihin, istumamukavuuteen ja ulkonäköön. Samassa rykässä ruvettiin suosimaan pelkkään sokeaan sanahakuun perustuvia halvempia hakujärjestelmiä. Ne toimivat osaltaa laadukkaan luetteloinnin lopettamisen perusteluna, kun ne eivät kykene edes hyödyntämään kaikkia tiedonhaun avuksi tehtyjä toimia.

RDA-keskustelua en tässä käynnistä. Uskon kirjastoalan ihmisten itsekin jo havainneet, että RDA:n myötä huomio on kääntynyt hyvästä asiakaspalvelusta hyvään RDA-alamaisuuteen ja loputtomiin lillukanvarsiin. En silti syytä RDA:ta nykyisestä tilanteesta, vaikka se sitä paradoksaalisesti kannatteleekin keskittyessään teknisiin muotoseikkoihin järkevien hakupisteiden ja perusteellisen avaamisen sijasta. Kyllä se "kelpaa vähän vähemmänkin täydellinen" -ajattelu on ihan RDA:sta riippumatta omaksuttu.

Heikki Poroila

 

Score: 0

En nyt onnistu löytämään keväällä / kesän alussa ilmestynyttä uusinta Kirjastolehteä, joten joudun viittaamaan vähän muistinvaraisesti ja siksi epämääräisesti. Siellä jossain jutussa kuitenkin kaivattiin "ammatillisuutta", tapahtumajärjestämiseen. 

Jotenkin tuo tuntui minusta kovin oireelliselta. Ammattikunta, tai erityisesti sen linjaa vetävien jotavien toverien joukko on vuositolkulla pyrkinyt eroon kaikenmoisesta ammatillisuudesta, mutta nyt joku kaipailee sitä, ei kuitenkaan mitenkään ammatin ytimeen, vaan jonnekin aivan toisaalle. Ydintä olisi tietenkin kirjallisuus (vaikkapa dokumentaatio + teokset, niin kuin olen sitä omasta puolestani koettanut käsitää), ja tähän sitten liittyisi bibliografinen työ, joka jo aivan perusrekisteröinnin eli bibliografisen vavlonnan mielessä on (tai olisi) tietynlaista, yhteiskunnallisesti merkityksellistä tietoa kirjallisuudesta, tietoa, jonka tuottaminen ja ylläpito on erityisesti kirjastoammatin ja -alan vastuuta. Bibliografista voi tietenkin puhua myös laajemmin tietona kirjallisuudesta, jolloin voisimme ajatella, että bibliografinen suuntautuminen käsittäisi niin perusrekisteröintiä kuin yleisemminkin sitä, miten käsitämme alaamme ja ammattiamme. Nämä asiat olisivat siis ensinnäkin kirjastoalan vastuulla ja toiseksi asioita, joista mikään muu instituution yhteiskunnassa ei kanna vastuuta. Sellaisiin kun kirjastoala panisi panoksensa, ei tarvitsisi kilpailla puuhamaiden ja huvipuistojen kanssa.

Heikki käyttää ilmaisua "paradigman muutos", mikä on jokseenkin sattuva ilmaisu kuvaamaan sitä onnetonta, mitä on tapahtunut. En malta olla tässäkään taas huomauttamatta, että yksi merkittävä, vaikkei ainoa syyllinen noihin onnettomiin käänteisiin on ollut alan koulutus ja varsinkin sen korkein eli yliopistollinen taso, joka paljossa määrää koko alan itseymmärryksen suuntaa. Yliopisokoulutuksessahan juuri kirjasoja ajatellen suunta on ollut eräänlainen nolla-suunta, kun silmiin pistävintä on ollut halluttomuus puhua koko kirjastoalasta mitenkään erityisenä ja omaa logiikkaa ja ideaa kantavana kenttänä. Ja jos joku on koettanut puhua, seurauksena on ollut kiusaantuneisuutta, ellei sitten joskus myös suoranaista närkästytä ja riitaa. 

Koulutuksen ohella suuri vastuu on myös ammatillisen (jos niin voi enää sanoa) puolen suunnannäyttäjillä. Suomen kirjastoseura on ollet innoton - tai ehkä suorastaan vastahakoinen - kaikenlaisen alan perusteita koskevan todellisen keskustelun suhteen. Todelliseksi keskusteluksi en laske joiden "uusien" "ajatusten" (lainausmerkit tarkoituksellisesti molemmissa) propagoimista.

Score: 0

Tein viimeiset 28 työvuottani keskisuuren kaupungin (17 000 asukasta) kirjaston hankinta- ja luettelointiosastolla. Lisäksi kimppaan kuuluu neljä muuta kuntaa (yhteensä n. 15 000 asukasta). Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut aika mahdotonta, jos olisin joutunut työssäni keskittymään vain aineiston primääriluettelointiin. Enkä kyllä ole lainkaan varma, olisiko lopputulos ollut asiakkaan vinkkelistä jotenkin parempi. Tokkopa vain.

Kirjastopalvelun roolille luettelointipalveluja myyvänä tahona on historiallinen taustansa, jota ei tarvinne tässä yhteydessä avata. Sen toki tiedän, että varsinkin viimeisimmän omistajavaihdoksen jälkeen yhtiön toiminta ja hinnoittelu ovat aiheuttaneet kirjastoissa nikottelua. Seuraava sopimuskierros näyttänee, mihin suuntaan ollaan menossa.

Muutama vuosi sitten Helsingin keskuskirjasto selvitteli Tuula Haaviston johdolla oman luettelointikeskuksen perustamista. Oli projektilla nimikin, mutta olen sen jo autuaasti unohtanut. Mihin sauhuun lie sekin hanke tukehtunut?

Enemmän kuin perusluetteloinnissa näen kirjastojärjestelmien puolella ongelmia, joihin Heikkikin viittaa. Itse työskentelin viimeksi järjestemällä, jossa tiedonhaku oli huomattavasti kankeampaa kuin edellisen sukupolven järjestelmässä.

Asiakkaiden puolella taas pulmia ja hämmennystä tuottaa eniten nähdäkseni se, että asiakassuuntaan korostamme nimekkeitä, kun taas luettelointimme perustuu edelleen ja enimmäkseen tekijyyteen. Samoin e-kirjastojen puolella nimeke on esillä korostetusti ja tekijä vasta toisella sijalla. Eikähän e-kirjaston tietueissa ole muutenkaan kaikkea sitä informaatiota, mitä perinteisessä luettelointitietueissa.

Suurempana ongelmana näen myös tilanteen, jonka varsinkin Heikki on ansiokkaasti nostanut aiemmin esille. Monet tahot julkaisevat verkossa tuiki hyödyllisiä julkaisuja, jotka jäävät kokonaan katveeseen. Perinteisen painetun aineiston luettelointi sujuu nähdäkseni kirjastoilta edelleen, mutta verkkojulkaisujen suhteen olemme hukassa.

Lopuksi täytyy kysäistä, mikä tapahtumissa Heikkiä ja Vesaa närästää. Monissa kohdin on varmaan osaamisessa ja ammattimaisuudessa puutteita, mutta alalta on myös onnistuneita esimerkkejä tapahtumien organisoinnista. Ajattelen nyt esimerkiksi Tampereen Metson musiikkiosaston toteuttamia juttuja tai Keravan kaupunginkirjaston hyvin linjakasta toimintaa Taanilan tuntien ja muiden kirjallisuustapahtumien järjestämisessä. Miksi luettelointi ja tapahtumien järjestäminen pitäisi nähdä jotenkin kilpailevina tai toisensa pois sulkevina toimintoina?

Ilkka Kononen

Score: 0

Itseäni eivät tapahtumat närästä millään lailla. Mutta olen vakavasti huolissani siitä, että ainakin osa kirjastopäättäjistä priorisoi kirjastopalveluissa näyttävyyden ydintoiminnan eli kokoelmatyön kustannuksella. Kirjastojen käytössä olevat resurssit ovat aina rajalliset, joten kysymys on asioiden tärkeysjärjestyksestä. Itse pitäisin viimeiseen asti kiinni monipuolisesta ja kunnolla luetteloidusta kokoelmasta.

Kuten Ilkan kommentista voi lukea, olemme jokseenkin samoista asioista huolissamme, paitsi että näen primaariluetteloinnin tilanteen synkempänä. En nyt puutu musiikin asioihin, vaan tarkoitan erityisesti ns tietokirjallisuuden avaamista. Se on historiallisesti katsoen ollut Suomessa kunnianhimotonta. Kuvaavaa on, että HelMet-kirjastossa vasta 2010-luvulla hyväksyttiin laajemmin ajatus, että myös tietosisältöiset antologiat ehkä pitäisi avata tiedonhaulle. Ns. kansallisbibliografiatasoinen luettelointi on omasta näkökulmastani ollut aina riittämätöntä.

Ja kyllä, tämän kunnianhimoisen luetteloinnin tekeminen useammin kuin kerran on tarpeetonta. Mutta jos se tehdään keskitetysti, se ei voi eikä saa olla tämän ketjun aloittaneen esimerkin kaltaista. Siitä tässä on pohjimmiltaan kysymys. Kun tehdään vain kerran, sen täytyy olla heti riittävän laadukasta, paikkailu on kallista.

Nimekekorostuneisuuden tunnistan vain videoista, mutta ehkä Ilkka voisit jollain esimerkillä hahmottaa, mitä tarkoitat. Minulle tämä on uusi asia.

Heikki Poroila

Score: 0

Luulin, vähän uskoin ja etenkin toivoin, että luettelointi kiinnostaisi myös aktiivipalveluksessa olevia kirjastolaisia. Olikohan vielä Seinäjoen Kirjastopäivillä muutama vuosi sitten, kun sali loppui kesken luetteloinnista puhuttaessa? Netisä tilaa on ilmeisesti liikaakin, koskapa resuneeraus näyttää jääneen meidän emeritusten vastuulle.

Ammattilaisten puheenvuoroja odotellessa käytän kuitenkin sanasen. Tarkoitin nimekekorostuneisuudella Finnan, Helmetin ja muiden verkkokirjastojen tapaa tuoda nimeke korostetusti ja lihavoituna esille. Toki kirjoittajakin kerrotaan, mutta pääkirjaus käy yleensä ilmi vain signumista. Kuinka moni tavan asiakas hoksaa ja ymmärtää sen sieltä tarkistaa?

Tekemättömistä töistä ja luetteloinnin huolenaiheista täytyy vielä tuoda esiin pulma, josta eräs seinäjokelainen kollegani jaksaa aina muistuttaa ja kantaa huolta. Sen jälkeen, kun ALEKSIn tuotanto lopetettiin, lehtiartikkelien kansallinen luettelointi ja indeksointi on ollut retuperällä. ARTOn profiili on kuitenkin erilainen kuin ALEKSIn. Tietämykseni ei riitä ratkaisumallien pohtimiseen, mutta nähdäkseni kyse on mittaluokaltaan aivan eri tason ongelmasta kuin joidenkin monografiatietueiden vajavainen sisältö.

Kesäkuun Kirjastolehteä etsivälle Vesa Suomiselle täytyy vielä vinkata, että Kirjastolehden artikkelit löytyvät nykyisin myös Kirjastoseuran verkkosivuilta.

Ilkka Kononen

Score: 0

Lisäisin vielä tähän hyvään ja tarpeelliseen keskusteluun, että vaikka luettelointitietueet olisivat kuinka täydellisiä, ongelmat tulevat vastaan kirjastojen järjestelmissä. Meillä on edelleen lukuisissa kirjastoissa käytössä täysin puutteelliset järjestelmet. Vaikka esim. artikkelikokoelmien tekijä-nimeketiedot olisi kuinka hyvin luetteloitu, järjestelmä ei näytä niitä - puhumattakaan, että niitä voisi hakea. 

Score: 1

Ensiksikin kiitokset Ilkalle ystävällisestä vihjeestä, että löytyisivät verkosta Kirjastolehden jutut. No, koetin vielä uudelleen etsiä, vaan vahvistui aiempi käsitykseni siitä, että siellä ei nykyään ole kaikkia juttuja. Tässäkin - kuten yleensäkin Seuran sisäisempää viestintää palvelevissa asioissa - on siis menty takapakkia. Monenlaisin keinoin Seurassa on pyritty estämään se, että Seuran jäsenet armoitetun sisäpiirin ulkopuolelta voisivat jotain sanoa ja ehkä saada sanottunsa kuulluksikin / luetuksikin.

Ehkä oire suomalaisen  kirjastoalan nykyisestä itseymmärryksellisestä latistumisesta on sekin, että  tässäkin keskustelussa me eläkeläiset tai ainakin lähes eläkeikäiset paasaamme toisillemme. Niin kuin koetin jo edellä ilmentää, kysymys luettelointikeskustelussakaan ei ole "pelkästä" luetteloinnista, koska tuon toimen merkityksen ymmärtäminen liittyy laajempaan alan itseymmärryksen mahdollisiin suuntautumisiin. Luetteloinnin merkitys avautuu, jos ymmärtää edes kirjallis-bibliografisen suuntautumisen mielekkyyden mahdollisuutta kirjastoalla, vaan nykyinen olohuonelinjan diktatuuri ei jätä sellaiselle ymmärrykselle juurikaan sijaa.

Siinä Ilkan ystävällisen vinkin vuoksi Kirjastolehden sivuja vielä selaillessani satuin löytämään tämmöisenkin jutun: 

http://kirjastolehti.fi/artikkelit/vapaa-tila-ja-digitaalisuus-vievat-t…

Siinä muun muassa sosiologi Riie Heikkilä todistelee, että "kirjastot tulevaisuudessakin panostavat elämysten tarjoamiseen. Perinteinen rooli ei enää riitä." Oodin avaamisen jälkeen keskusteltiin kovasti kriittisesti sen ilmentämästä kirjastokäsityksestä, ja Heikkilä myös "tunnistaa keskustelusta, kuinka kirjaston perinteisestä roolista tullaan muutoksien keskellä pitämään huolta." Meille, jota tavoin tai toisin osallistuimme tuohon keskusteluun on ehkä jäänyt päällimmäiseksi kuva syvästä huolesta, että tuosta "perinteisestä" kirjallisemmasta roolista ei tulla pitämään huolta - ne kriittiset puheenvuorot kun tulivat tahoilta, joita kirjastoalan nykyiset suunnannäyttäjät eivät juuri kuuntele.

Kuuntelemisesta puheenollen, sekin on kiintoisaa, miten esimerkiksi Kirjastolehti (ja Seura yleisemminkin) tuntuu niin kovin mielellään etsivät teoreettisempaa alan ymmärrystä alan ulkopuolelta. Tokihan alan sisältäkin löytyisi mahdollisuuksia löytää samalla kertaa sekä kirjastoproblematiikkaa pohtineita että myös laajempaa käsitteellis-teoreettista puolta tavoittavia puheenvuoroja ja niiden käyttäjiä. Jälkimmäiset eivät ehkä kuitenkaan oli kirjastoalan suunnannäyttäjien oman linjan kannalta samalla tavoin "sopivia" kuin nuo ulkopuoliset?

Score: 0

Pirjo tuossa yllä kiinnittää huomiota varsin oleelliseen seikkaan (vaikka en tiedä, josko Heikin tämän ketjun alussa kertoma tapaus selittyisi järjestelmän rajoituksilla).

Yleisesti ottan luettelointi- tai yleisemmin kuvailu- ja hakuelementtikysymys kuitenkin edellyttäisi konkreettista ari asiantuntemusalueiden vuorovaikutusta, missä kirjastoalan ja varsinkin bibliografian asiantuntemus ei olisi mitenkään se vähäpätöisin puoli. Jarmo Saarti ja Pirjo Tuomen toimittamassa teoksessa Kirjastojärjestelmä vai kirjastot ilman järjestelmää (Avain, 2012) oli minunkin kirjoittama juttu Hakua tukevat selailunäkymät. 

Tuossa jutussa esitin, että seuraavien tasojen pitäisi olla kiinteästi yhteydessä toisiinsa:

1) varsinainen luettelointi ja sisällönkuvailu, joita ohjeistavat nykyisin kuitenkin tyypillisesti kirjastoalan itsensä tuottamat luettelointisäännöstö ja dokumentaatiokielet;

2) näiden standardien soveltaminen käytännössä, mitä tietenkin tekevät kirjastoalan ja bibliografian ammattilaiset;

3) tuotetun esittämistä atk-järjestelmässä ohjeistavat standardit kuten Marc tai tulevaisuudessa ehkä vaikkapa Bibframe, jotka tietenkin ovat jo aika vahvasti atk-ammattilaisuuttakin vaativia rakenteita;

4) varsinaiset kirjastojärjestelmät eli muu tietotekninen toteutus, mikä tietenkin on vahvast myös - mutta vain myös - atk-ammatillinen asia.

Nythän luettelointisäännöstöt ohjeistavat hyvin teosidentiteettiä tavoittelevien yhtenäistettyjen nimekkeiden (mikä käsite tai ainakin termi tosin valitettavasti puuttuu FRBR-kielestä) tekemistä. Esimerkiksi musiikkikirjastonhoitajat sitten tunnollisesti ja taitavasti tekevät noita yhtenäistettyjä nimekkeitä ja esimerkiksi Mark-formaatissa on omistettu runsaasto alakenttiä monissa paikoin yhteistetyn nimekkeen rakenteelliseksi esittämiseksi atk-järjestelmässä. Hulluinta on, että haettaessa atk-järjestelmistä niitä yhteneistettyjä nimekkeitä ei yleensä pysty kuitenkaan käyttämään tarkoitetuilla tavoin.

Ehkä viisainta olisi, jos nämä kaikki tasot, järjestelmätuotanto mukaan lukien, olisivat kirjastoalan omassa hallussa ja että ne nähtäisiin (ja resurssoitaisiin) niin atk- kuin bibliografiahankkeinakin erit siltä osin, kun on puhe järjestelmän bibliografisesta ytimestä), molempien puolien asiantuntemusta kooten ja hyödyntäen.

Yrityksiähän ollut kirjastojärjestelmän tuottamiseksi alan sisällä (Kohan pohjalta, Kansalliskirjaston taannoinen kesken jäänyt hanke, jne.). Onnettomasti nämä ovat kuitenkin joka kerta jääneet vähän liiaksi atk-puolen varaan ja bibliografisen asiantuntemuksen merkitystä on ilmeisesti melko lailla väheksytty. Siinäkin tietenkin näkyy se, miten ammatillisuuden arvostus alan oman asioissa on pahasti päässyt ränstymään, mutta jospa sen korvaisi ammatillinen tapahtumajärjestäminen.

Score: 0
Pysyvä linkki

Valtion rahoittaman kirjastojärjestelmän toteutumiselle suurin este on kilpailun tyrehdyttäminen. Valtio ei voi tukea järjestelmää, joka söisi alan yrityksiltä käytännössä kaikki asiakkuudet. Sen vuoksi Suomeen ei tullut eikä tule valtion rahoittamaa "UKJ:tä", koska sen läsnäolo tekisi Almat, Aurorat, Kohat, Geminit ja käytännössä kaikki muut kuin Sierran tarpeettomiksi Suomessa (Sierra jäisi, koska Helmet haluaa väen vängällä pitää kiinni omista - vaikka huonoistakin - järjestelmistä siksi että saavat siihen 100% päätäntävallan ilman että muut kunnat tai toimialueet ovat vaikuttamassa tuotteen kehityskulkuun, mitään muuta syytähän ei esimerkiksi nykyisen Helmet-verkkokirjaston olemassaololle ole, koska kyseinen tuote on yksiselitteisesti markkinoiden hirveimpiä, vain Alman oma inhouse-opac on asiakasnäkökulmasta sitä kaameampi tapaus).

Score: 0
Pysyvä linkki

Yksi -minulle kerrottu- syy Sierran käyttöön on se, että muiden järjestelmien kapasiteetti ei kestä Helmet-tason volyymejä. Tieto voi olla paikkansapitämätön tai vanhentunut.

Score: 0

1. Kausijulkaisuiden avaaminen on tosiaan iso ongelma, kuten Ilkka Kononen muistutti. Taustalla on (vanhentunut) ajattelu, ettei lehtiartikkeli ole yhtä "arvokas" kuin monografia tai edes monografiassa oleva samantyyppinen artikkeli. Ainoa kulttuurisesti kestävä ratkaisu on hyväksyä lähtökohdaksi, että kaikki teokset ovat bibliografisen valvonnan ja avaamisen näkökulmasta samalla viivalla.

2. Kirjastojärjestelmien puutteellisuudet ovat todellinen ongelma, mutta niillä ei pitäisi perustella laadullisesti huonoa luettelointia. Esimerkiksi avausviestini esimerkkikirjan kunnolliseen avaamiseen ei ollut vähäisintäkään teknistä estettä, kysymys oli puhtaasti kirjastopoliittisista valinnoista. (Kyllä, luettelointiratkaisutkin ovat kirjastopolitiikkaa - asiakasta palvellaan joko hyvin tai vähemmän hyvin).

3. HelMet-järjestelmä ei toki ole täydellinen, mutta kun siitä puhutaan, on syytä tehdä selkeä ero ns. perinteisen haun ja nykyään päällimmäiseksi kiinnitetyn Encore-käyttöliittymän välillä. Jälkimmäinen on onneton minigoogle, mutta perinteinen haku on Suomessa ainoa kirjastojärjestelmä, joka tarjoaa asiakkaalle ohjaavan viittausjärjestelmän. Se on erityisesti musiikissa ja sen yhtenäistetyissä nimekkeissä täysin välttämätön apuväline myös henkilökunnalle, koska perusluettelointi rakennetaan sen varaan. Rakennetaan siis siitä huolimatta, etteivät kirjastojärjestelmät tue viittauksia. Viittauksista luopuminen on ollut Suomen kirjastohistorian ehkä katalin teko asiakkaiden tiedonhaun hankaloittamiseksi.

4. Vaikka en haluakaan avata RDA-keskustelua (se on osoittautunut turhaksi, mahdottomaksi), haluan muistuttaa siitä, että hyvän asiakaspalvelun perustana on aina ajatus, että kirjasto ja sen järjestelmät ovat olemassa asiakkaan hyväksi. Valitettavasti tänä päivänä sillä hupenevalla joukolla, joka ylipäätään saa paneutua tiedonhaun järjestämiseen, kasvava määrä työajasta tuhlaantuu joko säännöstön tottelemisen vaikeuteen tai kirjastojärjestelmien ongelmien takia. Rengistä on tullut pöyhkeä tekoisäntä, jota ei kiinnosta työn tulos. Huonon luetteloinnin ongelmat ovat melkein kaikki itse rakennettuja ja aiheutettuja. Tai sitten sellaisia, joita ei ole kauniista puheista huolimatta kyetty ratkaisemaan (tai haluttu, en voi tietää). Tietokantojemme yhteydet muuhun maailmaan ovat edelleen lapsenkengissä. Aineistojen systemaattista digitointia tehdään käytännössä vain Kansalliskirjastossa. Tiedonhakujärjestemiä ei kehitetä, vaan taannutetaan säästösyistä. Odotan itse edelleen vastausta kysymykseen, minkä rikkoutuneen asian RDA on korjannut tai mitä konkreettista hyötyä sen pakkosoveltamisesta on kirjaston asiakkaalle syntynyt.

Heikki Poroila

Score: 0

Vaikka Heikin mainitsema esimerkkitapaus on nyt saatettu paremmalle tolalle, keskustelua ei silti kannattaisi julistaa päättyneeksi. Yritän kokeilla vielä apukäynnistystä.

Kirjastopalvelu on valtakunnallisessa luetteloinnissa avainasemassa, mutta se ei tietenkään toimi yksin, vaan seuraa myös alan muiden toimijoiden tekemiä linjauksia. Sen vuoksi tekeekin mieli haastaa mukaan keskusteluun esim. Minna Kantanen tai joku muu Kansalliskirjaston työntekijä, joka on ollut mukana erinäisissä ryhmissä pohtimassa ja päättämässä, minkä tasoinen luettelointi milloinkin on tarpeeseen.

Myös Kaisa Hypén ja Jarmo Saarti ovat puheena olevaa aihepiiriä tutkineet ja miettineet. Olisiko heillä jotain tuoretta lisänäkökulmaa, jotta asia ei jäisi meidän emeritusten keskinäiseksi pallotteluksi.

Se nyt täytyy Vesalle kuitenkin sanoa, että Suomen Kirjastoseura on tässä nimenomaisessa asiassa harvinaisen väärä kohde piiskattavaksi. Seuran toiminnan ja asiantuntemuksen painopiste on ja pitää ollakin jossain toisaalla kuin luetteloinnin pullonkaulojen syynäämisessä.

En avaa minäkään RDA-keskustelua, mutta Heikin tavoin olen lievästi sanottuna ymmälläni, mikä on se todellinen lisäarvo, jonka RDA on mukanaan tuonut. En tunne kaikkien kirjastojärjestelmien tilannetta, mutta kuinkahan mahtaa olla: Kuinka hyvin esim. Aurora, Koha ja Mikromarc mallaavat yhteen RDA:n kanssa? Ja jos eivät mallaa, onko mitään näkymää, onko kehitystyössä RDA otettu huomioon - ja millä aikataululla?

 

Ilkka Kononen

 

Score: 0

Ilkalle nyt kyllä sanoisin, että siinä suhteessa Suomen kirjastoseuralla on vastuuta, että päästämällä kirjastoalan ymmärryksen niin rämettymään - tai oikeastaan omalta osaltaan sitä rämettymistä edistäenkin - se on osaltaan ollut suuntaamassa alaa tavalla, jossa esim. luetteloinnin ja bibliografian kysymykset näyttäytyvät kovin toisarvoisina. Ilkka olisi tämän jo oivaltanutkin, jos olisi lukenut hieman tarkemmin, mitä kirjoitin (sen sijaan, että valitteli "katteettomasta surinasta", mitä on vaikea pitää asia-argumenttina).

Aivan erityistä vastuuta juuri Kirjastoseuralla voisi olla jo nimensä perusteella (seura) ylläpitää keskustelua tuollaisista alan suuntakysymyksistä, joista tehdyillä päätelmillä voisi sitten olla vaikutusta spesifimpiin asioihin. Omasta puolestani olen kiivaastikin koettanut tätä Seuralta pyytää, vaan kuuroille korville siellä ilmeisesti kantautuvat minun pyytelyni. No, taas ehdotin, kun ehdotuksia pyydettiin, tuollaista kunnollista kirjastoalan suuntakeskustelua ensi kesän Kirjastopäiville. Saa nähdä, kuinka käy, vaikka kokemukset eivät rohkaise kovin toiveikkaaseen odotukseen.

Heikki ja Ilkka kumpikin ovat jo ehtineet sanoa sanasen RDA:sta, jota koskevaa keskustelua he kuitenkaan eivät tahvo avata. Ilkkakin kyselee "lisäarvon" perään, joten jospa nyt muutama sana siitä.

Vaikka nyt Ilkan kysymykseen vastaan, niin toteampa, että Heikin erityisesti pitäisi ymmärtää teosten identifioinnin merkitys, ja sehän on FRBR:n ja sitä myötä RDA:n aivan peruspyrkimyksiä, siis henkilöiden ja yhteisöjen sekä sisällönkuvailun puolelle menevien entiteettien lisäksi (mutta sisällönkuvailun ongelmien ratkomiseksi FRBR:n lähtökohta on kylla liian rautalankainen, vaikka tietynlainen fasettianalyysi sitä leimaakin). Teosidentifiointiahan on tähän asti (nk. AACR2-tyyppisissä säännöstöissä tehty tietyltä osin, nimittäin musiikissa, kansalliseepoksissa ja eri uskontokuntien pyhien kirjojen osalta. Keinona on ollut yhtenäistetyt nimekkeet (minkä käsitteen siis FRBR-projekti on harkitsemattomasti hyljännyt). Yleisesti kuitenkin teosten identifiointi ulottuisi FRBR-ajattelun ja sitä myös RDA:n mukaan kautta linjan toteutuvaksi, mikä todella olisi kunnianhimoista luettelointia (vrt. Heikki yllä). Joskus kyllä ajattelen, että ehkä liiankin kunnianhimoista.

Sitten Ilkka kysyy, että

"Kuinka hyvin esim. Aurora, Koha ja Mikromarc mallaavat yhteen RDA:n kanssa? Ja jos eivät mallaa, onko mitään näkymää, onko kehitystyössä RDA otettu huomioon - ja millä aikataululla?

Minähän en ole mitenkään atk-asiantuntija, mutta käsitykseni mukaan eivät mallaa mitenkään eikä ole tarkoituskaan. Tarkemmin sanoen, tähänastisen Marcin tyyppiset formaatit eivät mallaa, vaan tarvittaisiin aivan toisen tyyppinen tapa rakentaa tietokantaa. Joskus, kun vielä oli virkatehtäväkin vähän seurailla näitä, puhuttiin Bibframe-nimisestä systeemistä, mutta en tiedä, miten asia nyt on. En myöskään tiedä, mikä mahtaisi olla aikataulu. Muistanpa vain, kun 1980-luvulla teimme samaan aikaan Irmeli Hovin kanssa lisensiaattitöitämme ja usein seminaareissa tavatessamme kysäisin, että mitä kuuluu sille atk-luetteloinnille (niin kuin silloin sanottiin). Toistuvasti Irmeli vastasi, että kunhan se formaatti saataisiin valmiiksi. Ovat vähän tämmöisiä nämä.

Score: 0
Pysyvä linkki

Siis, niin kauan kuin luettelointia tekee ihmiset eri puolilla Suomea, niin kauan tulee olemaan toisistaan eriäviä luettelointitietueita, ja sitä myöden samaa tarkoittavia nimekkeitä. Samaan asiaan viitataan siis useita kertoja, mutta joka kerta hieman eri tavalla, jolloin kansallisessa mittakaavassa niistä tulee eri tietueita, eri nimekkeitä.

Järkevintä olisi, mielestäni, jos kaikki luettelointi keskitettäisiin, ja kaikki kunnat ja korkeakoulut liiskisivät sitten sieltä keskitetystä systeemistä itselleen tietueet. Tällöin kaikilla on kaikista niteistään keskenään samanlaiset tietueet. Jos jotain pitää korjata, korjaus valuisi aivan kaikille.

Nyt sama työ tehdään Suomessa yltympäriinsä monen monta kertaa.

Score: 0

Luettelointitaito on kaiken kirjastotyön perusta; sen täydellinen keskittäminen ei koskaan ole järkevää eikä tarkoituksenmukaista. Ammattitaitoa tarvitsevat ympäri maata muutkin kuin pari kolme ihmistä. Luettelointi on niin vaativaa, ettei taito säily hyppysissä pelkkiä niteitä lisäilemällä, saati kaupallisten toimijoiden speksein! Uskoisin tästä syystä tieteellisten säilyttäneen luettelointia enemmän omissa käsissä kuin totaalikeskittämällä.

Score: 0

Näkökulman tuoreudesta en tiedä, mutta tässä joitakin kuvailutyöhön liittyviä näkökulmia, joita käsittelimme myös Jarmo Saartin ja Juha Piukkulan kanssa Kirjastolehden maaliskuun numerossa ilmestyneessä tekstissä Suomeen tarvitaan kuvailustrategia.

Kuvailun infrastruktuurista Suomessa vastaa Kansalliskirjasto, joka ylläpitää ja kehittää Melinda-metatietovarantoa. Osa yleisistä kirjastoista on jo osa Melindaa, ja iso joukko on siihen liittymässä. Toistaiseksi Melindassa toimiminen ei ole muuttanut kuvailutyön organisointia yleisissä kirjastoissa. Edelleen kirjastoissa kuvaillaan ja siirretään tietueita järjestelmien välillä, eikä Melinda ole toistaiseksi vähentänyt paikallisesti tehtävää työtä.

Yleisten kirjastojen kannattaisi kuitenkin miettiä, mikä olisi tässä tilanteessa järkevä toimintamalli. Vuonna 2018 yleisillä kirjastoilla on 42 tietokantaa, silloin Melindaan oli liittynyt neljä, ja kolme tietokantaa oli liittymässä. Mitä tavoitellaan, liitetäänkö kaikki tietokannat osaksi Melindaa, ja jos ei, miten pidetään kuvailuyhteistyössä mukana ne, jotka jäävät ulkopuolelle? Jos jossain on jonkinlainen suunnitelma, visio tai näkemys siitä, millaiseen kokonaisuuteen pyritään, sitä ei ole kyllä isommin julkisuudessa esitelty.

Kuitenkin se kokonaisuus, jota ollaan rakentamassa, vaikuttaa jatkossa siihen, miten kuvailutyötä tehdään. Se määrittää prosessit ja ne tahot, jotka ovat mukana kuvailussa sekä kuvailun työvälineet ja tason, johon kuvailutyössä pyritään, sekä sen, kuinka keskitettyä tai hajautettua kuvailutyö jatkossa on.

Mikä on yleisten kirjastojen tahtotila tässä kokonaisuudessa ja mitä kautta se välittyy osaksi rakentuvaa kokonaisuutta? Suurin ongelma on se, ettei meillä yleisissä kirjastoissa ole vastuutahoa tai toimijaa, joka miettisi kokonaisuutta meidän näkökulmastamme, koordinoisi yleisten kirjastojen kuvailuyhteistyötä ja pyrkisi vaikuttamaan siihen, että kokonaisuus rakentuisi meidän kannaltamme järkevällä tavalla.

RDA:n tavoite on toisaalta vähentää työtä linkittämällä tietoelementtejä (teos ja sen sisältö, käännökset, erilaiset ilmiasut ja painokset…), toisaalta tuoda kirjastojen tuottama metadata paremmin osaksi tietoverkkoja linkittämällä sitä verkon sisältöjen kanssa. Valitettavasti järjestelmät ja formaatit eivät vielä tue näitä RDA:n ominaisuuksia.

Se on kuitenkin sanottava, että asenteet ovat yleisissä kirjastoissa kuvailutyötä kohtaan ainakin hiukan muuttuneet. Enää ei kirjastonjohtaja puhu julkisesti kuvailutyöstä nysväämisenä kuten takavuosina saattoi sattua.

Kaisa Hypén

Score: 0

Kiitos Kaisa Hypénille haasteeseeni tarttumisesta ja erittäin asiapitoisesta puheenvuorosta! Siinä on nostettu esiin monia isoja ja kokonaisuuden kannalta olennaisia kysymyksiä, joihin soisi haettavan vastauksia isommallakin joukolla.

Esimerkiksi tämän kysymyksen pitäisi soittaa kelloja aika monellakin suunnalla: "Jos jossain on jonkinlainen suunnitelma, visio tai näkemys siitä, millaiseen kokonaisuuteen pyritään, sitä ei ole kyllä isommin julkisuudessa esitelty." Edelleen haastan ja vähän penäänkin, mikä nyt on Melinda-vastuullisten tahojen näkemys kehityksen suunnasta ja millaisia kokemuksia Melindasta on niissä yleisissä kirjastoissa, jotka Melinda-yhteistyöhön ovat mukaan lähteneet.

Entäpä sitten tämä Hypénin esiin tuoma koordinaatiopulma?: "Suurin ongelma on se, ettei meillä yleisissä kirjastoissa ole vastuutahoa tai toimijaa, joka miettisi kokonaisuutta meidän näkökulmastamme, koordinoisi yleisten kirjastojen kuvailuyhteistyötä ja pyrkisi vaikuttamaan siihen, että kokonaisuus rakentuisi meidän kannaltamme järkevällä tavalla."

Kysyn jälleen, kun en tiedä tai olen liian laiska ottamaan muuten selvää. Meillä on Yleisten kirjastojen neuvosto YKN ja Helsingin kaupunginkirjastolla valtakunnallisia kehittämistehtäviä. Miten Hypénin mainitsemat ongelmat on niiden suunnalla noteerattu ja otettu mahdollisesti työn alle?

Kirjastoseurasta olen edelleen sitä mieltä, että tällainen "operatiivisen tason" toiminta ei ole seuran ominta työsarkaa. Mutta toki asia on kirjastoille sen verran tärkeä, että seura voisi nostaa ja pitää asiaa esillä sekä Kirjastolehdessä että Kirjastopäivillä. Ainakin Seinäjoen ja Jyväskylänkin päivien perusteella aihepiiri kiinnostaa kirjastoissa, vaikka kiinnostus ei välttämättä läiky tänne keskustelupalstoille asti.

Muilta osin Vesan ja minun sanailu Kirjastoseuran tekemisistä ja tekemättä jättämisistä tuottaa todennäköisesti vain vanhan kertausta, joten enpä taida siihen enää antautua.

Score: 0
Pysyvä linkki

Kuvailustandardiryhmä on ilahtunut, että kuvailu herättää monipuolista keskustelu ja haluaa täydentää muutamia keskustelussa esille nostettuja asioita.

  • RDA-kuvailusäännöt pyrkivät tukemaan tiedonhakua perustelemalla kunkin kuvailuelementin tallentamistarpeen löytämisen, tunnistamisen, valinnan ja käyttöön saamisen näkökulmista. RDA korostaa (jo nimensäkin perusteella, Resource Description and Access) tiedonhakupisteiden määrittelyä. RDA ohjaa kuvailua metatietojen linkittymisen suuntaan, mikä lisää metatietotuotannon kansainvälistä yhteistyötä ja navigointimahdollisuuksia tiedonhaussa. RDA pilkkoo metatiedon hierarkkiseen rakenteeseen, mikä tuo tiedonhakulistauksiin selkeyttä laajentamisen/tarkentamisen kautta.
  • RDA:n pyrkimysten toteuttamiseksi tarvitaan uudentyyppinen tuotantoalusta, jonka tietomalli on vastaavalla hienojakoisuuden tasolla kuin RDA ja johon voidaan yhdistää räätälöitävä kuvailijan käyttöliittymä. Testausta uudentyyppisessä tuotantoympäristössä on tehty mm. Ranskan kansalliskirjastossa, Deutsche Bibliothekissä, Kungliga biblioteketissa ja Suomen Kansalliskirjastossa. Kirjastojen kuvailutarpeita tyydyttävän tuotantoalustan kehittäminen on kallista, joten yhteistyötä Euroopan maiden kesken tarvitaan. Kuvailun osa-alueet (kuten aineistojen, toimijoiden, paikkojen tms. kuvailu) tulevat kehittymään eri tahdissa, ja aikataulua kaikkien kuvailun osa-alueiden tuotantoympäristöjen uudistamisessa ei pystytä vielä arvioimaan.
  • Kuvailun kansalliset asiantuntijaryhmät ovat määritelleet kuvailusääntöpohjaiset kuvailutasot Suomen kirjastoille vuonna 2018. Kuvailutasoja on 2: ydintaso ja laajempi perustaso. Melinda-yhteistuotantoympäristössä on sitouduttu perustasoon. Kuvailutaso määrittelee pakolliset kuvailuelementit, jotka tallennetaan aina. Kuvailun vähimmäistason saa ylittää ja tallentaa myös muita kuvailuelementtejä. Yhteistyö kirjastojen kesken sekä kirjastojen yhteistyö julkaisualan, arkistojen, museoiden, tutkimusalan tms. kanssa rikastaa metatietoja eri näkökulmista.
  •  Kuvailustandardiryhmä on nostanut viime vuosina esiin kuvailun tärkeyttä mm. kirjoittamalla artikkeleja eri lehtiin ja julkaisemalla Metatietomanifestin viime vuoden Kuvailun tiedotuspäivässä. Kuvailua tehdään tämän hetken ja tulevaisuuden tiedonhakijoita varten, ei nykyisiä kuvailusääntöjä, tallennusformaatteja tai tuotantojärjestelmiä varten. Kuvailuun kohdistetut säästöt vaikeuttavat tiedonhakua, tieteentekemistä ja tiedon luotettavuuden arviointia.
Score: 0
Pysyvä linkki

Anteeksi, mutta voisiko näitä lyhenteitä avata? Esim. KAM täysin tuntematon itselleni, mutta mielelläni luen näitä tekstejä. Kun käytätte lyhennettä tekstissänne ensimmäistä kertaa, voisiko alkuperäisen lyhentämättömän laittaa sulkeisiin, ja sitä jäljemmät pelkkinä lyhenteinä, kiitoksia.

Score: 0

Kiitokset Kuvailustandardiryhmälle oman näkökulmansa esille tuomisesta! Alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että olen jäänyt palstalle huutelemaan yksinäisenä huru-ukkona. Jatkan siitä huolimatta.

Anonyymille kyselijälle voin kertoa, että KAM tulee sanoista kirjasto, arkisto ja museot, joilla on yhteisiä intressejä metatiedon suhteen. Muilta osin joudun vilpittömästi tunnustamaan, että omat oppini ovat sen verran kaukaa edelliseltä vuosituhannelta, että aivan kaikkia asian ulottuvuuksia en pysty edes hahmottamaan. En ole kuitenkaan yksin. Eräs kokenut ja laaja-alaisesti ajatteleva kollegani kuvaili yksityisviestissään tilannetta sekavaksi. Sen vuoksi keskustelua on mielestäni edelleen tarpeen jatkaa ja toki odotan ja toivon edelleen reagointia sekä YKN:n että Helsingin kaupunginkirjaston suunnalta.

Sen verran pitkissä puissa näidenkin asioiden justeeraus on, että vuodessa tai kahdessakaan niitä ei varmaan saada ojennukseen. Yleisten kirjastojen ja niitä johtavien ihmisten kannalta olisi kuitenkin hyvä saada jotain selkoa, mihin suuntaan ollaan menossa. Käsittääkseni aika monessa kirjastossa Kirjastopalvelun kanssa tehty luettelointisopimus on katkolla jälleen ensi vuonna.

Yhteen standardiryhmän esittämään näkemykseen tekee mieleni tarrautua: "Kuvailua tehdään tämän hetken ja tulevaisuuden tiedonhakijoita varten, ei nykyisiä kuvailusääntöjä, tallennusformaatteja tai tuotantojärjestelmiä varten."  On tietysti hyvä, että asioita katsotaan laajemmalla sihdillä kuin aivan omia varpaita tuijotellen. Samaan aikaan ihmiset kuitenkin joutuvat kirjastoissa tahimaan ja haromaan hiuksiaan erilaisten formaattien ja järjestelmien kanssa. Sen vuoksi olisi enemmän kuin paikallaan, että kuulisimme myös esim. Axiellin ja Kohan suunnalta, miten ne aikovat järjestelmiään ja versioitaan kehittää.

Yksi mielenkiintoinen ristiriita tässäkin keskustelussa on heijastunut, vaikka ei selvästi ole tullut esille. Joissakin puheenvuoroissa on painotettu luettelointiosaamisen tärkeyttä yksittäisen kirjastonkin tasolla. Samaan aikaan toisaalla näkee ja kuulee mielipiteitä, joissa toiveet asetetaan tekoälyyn, jolle homma voidaan jo lähitulevaisuudessa sälyttää. Tässä selvästikin on nähtävissä aasinsilta, josta päästään Vesa Suomisen kaipaamaan koulutuskeskusteluun: Mitä osaamista kirjastoissa jatkossa tarvitaan?

Muuten en koulutukseen aio kajota tämän enempää. Tampereella, Seinäjoella ja monessa muussakin paikassa on todennäköisesti ihmisiä, joilla olisi aiheesta enemmän ja punnitumpaa sanottavaa.

Ilkka Kononen

 

Score: 0

.... koska luettelointiasiaan palaan tuonnempana. Siitä todella on hyvä keskustella.

Hyvä, että Ilkkakin nyt näkee jotain yhteyttä koulutusasiaan. Tuo tekoälyjuonnekin varmaan kannattaisi pohtia koulutuksenkin kannalta. Kun kantani on se, että luettelointi, sisällönkuvaily yms. (olkoon yhteenlaskien vaikkapa nyt bibliografista valvontaa, kun sehän on käytetty käsite) on sekä bibliografian että nykyisin myös tietotekniikan ongelma, varmasti olisi hyvä, että meillä olisi myös sellaisia ihmisiä, jotka ymmärtävät tietotekniikan JA bibliografian päälle. Nyttemmin näyttävät ikävästi kaikenmoiset esim. kirjastojärjestelmä (tai vaikkapa surullisen kuuluisa YSO jäävän liiaksi tietoteknikoiden asioiksi).

Et Ilkka siis kajoa koulutukseenkaan kirjoittamaansa enempää - samoin kuin RDA:hankaan tuossa aiemmin.

Koulutuskeskusteluun alalla voisit kuitenkin kajota sen verran, että kun luotat Tampereen ja Seinäjoen ihmisiin, joilla olisi "enemmän ja punnitumpaa sanottavaa", miksi ihmeessä sinä kuten yleisemminkin esimerkiksi Kirjastoseuran johdossa olevat (missä sinäkin välillä olit) ette lainkaan ole ottaneet kuuleviin korviin sitä punnittua sanottavaa, jota tuolloin vielä Oulussa olevana koetin sanoa (vaikka eihän Oulu kyllä ollut listallasi. Josko johtuukin siitä???).

Score: 0

Kaikki Jack Lemmonin ja Walter Matthaun elokuvien ystävät tietävät, että vanhojen jääräpäiden sanailu voi parhaimmillaan olla hauskaa seurattavaa. En kuitenkaan usko, että Vesan ja minun kannattaa jatkaa sillä tiellä. Sen vuoksi ei mielestäni ole tässä yhteydessä tarpeen  ruotia Kirjastoseuran hallituksen vuosien takaisia edesottamuksia. Totean vain, että skismaa kieltämättä ilmeni, mutta käsittääkseni Vesalla riitti vastahankaa myös muissa suunnissa ja erityisesti Tampereen yliopiston kanssa.

Tampereen ja Seinäjoen mainitsin vain esimerkinomaisesti. Minulle on sinällään sama, tuleeko puheenvuoro Oulusta vai Outokummusta, Turusta vai Tampereelta. Keskustelun kannalta merkittävää on jo sekin, että puheenvuoroja ylipäänsä käytetään. Vielä parempi, jos ne ovat lukijoiden näkemyksiä avartavia, vievät keskustelua eteenpäin ja tarjoavat sille uusia sytykkeitä. Myönnän auliisti, että oma asiantuntemukseni nykykoulutuksen suhteen on niin onnettoman ohut, että pystyisin edellä toivomiani näkemyksiä keskusteluun tuomaan. Sen vuoksi toivon edelleen, että myös ne, joita työelämän kiireet epäilemättä painavat, jaksaisivat muun ohessa jakaa tietämystään myös muulle kirjastoyhteisölle.

Score: 0

Kuten erityisesti Kaisa Hypénin viestistä voi lukea (jos haluaa), RDA-säännöstö pakotettiin Suomen kirjastoihin, vaikka piti olla tiedossa, etteivät kirjastojärjestelmät tue sen potentiaalisia uusia ominaisuuksia. Näin ollen olemme saanet valtavan sääntöviidakon, josta ei käytännön tasolla ole ainakaan toistaiseksi mitään hyötyä. Tästä huomiosta pääseekiin kätevästi pohtimaan kysymystä suunnittelun ja päätöksenteon suhteesta.

En tiedä, miten Melindaa ja muita yhteishankkeita koskevat päätökset ovat syntyneet. Mutta jos entisistä kokemuksista voi jotain päätellä, ainakaan niitä ei ole tehty käytännön kirjastotyötä tekeviä konsultoiden ja kuunnellen. Voin puhua lähinnä musiikkiaineistojen osalta, mutta ainakin niiden kohdalla Melinda on kauhistuttava sekasotku, jonka selvittämiseen ja informaation yhdenmukaistamiseen tarvittaisiin valtavasti työtä, ihmistyötä.

Mistä päästää kysymykseen resursseista. En suostu uskomaan, että huonoja päätöksiä tehtäisiin kirjastoalallakaan tarkoituksella. Mutta mitä ilmeisimmin monet linjaukset, kuten RDA:n ennenaikainen pakkosoveltaminen tai aistien sulkeminen Melindan rakenteellisilta ongelmilta johtuvat siitä, ettei alalla ole uskallusta rehellisyyteen resurssikysymysten edessä. Toisin sanoen siihen, että nykyisentasoisella satsauksella kansallisiin hankkeisiin ei onnistumisia juuri voi odottaa.

OKM:n ei pidä piiskata kunnallisia kirjastolaitoksia armeijakuriin, mutta minusta olisi järkevää, että OKM rahoittaisi kansallisia palveluita (kuten esimerkiksi laadukas luettelointi tai paras mahdollinen kirjaston tietojärjestelmä), joiden käyttäminen kunnankirjastoissa olisi houkuttelevaa sekä kustannus- että laatusyistä. OKM:n tulisi myös asettaa laadullisia kriteerejä kirjastopalveluilla, kun ei niistä näköjään itse haluta pitää kiinni (laadukas tiedonhaku ei voi tukeutua pelkkään googlettamiseen, eikä kirjastojen asiakastietopalvelua voi rakentaa pelkästään robottien varaan, aina tullaan tarvitsemaan myös laadukasta ihmistyötä).

Suomen kirjastomaailman organisaatio vallankäytön näkökulmasta on erittäin vaikeasti hahmottuva. Sellaisessa tilanteessa on turhan helppoa ajatella, että vastuu tästä tai tuosta on jollakulla muulla. Pahimmillaan tuloksena on tilanne, jossa oikein kukaan ei vastaa valtakunnallisesta suunnittelusta ja hankkeiden rahoituksesta niin, että kaikki toimijat myös tietäisivät, kuka mistäkin on vastuussa. Valta voi maistua, mutta vastuu harvemmin. Jos ammatillinen kunnianhimo ja laaduntavoittelu jää kokonaan sivuun vallankäytöstä, tuloksena tuskin voi olla muu kuin kirjastoalan vähittäinen näivettyminen.

Suomella on varaa pitää kirjastolaitoksensa maailman huipulla. Itsestään niin ei silti tapahdu. Tarvitaan sekä aineellisia resursseja että vastuullista ammattitaitoa ja kunnianhimoa. Jos yksikin puuttuu, tulos on huono - kuten tämän ketjun aloittaneessa pienessä esimerkissä.

Heikki Poroila

Score: 0

Liikkeelle lähdettiin yhden kirjan vaillinaisesta luetteloinnista ja nyt ollaan jo vallan ja vastuun perimmäisten kysymysten äärellä. Osuvaa toki siinä mielessä, että kimmokkeen antaneessa kirjassa oltiin alanimekkeen mukaan "vallan umpisolmuja avaamassa."

Joka tapauksessa, hiiri on kasvanut norsuksi ja nyt vain pitäisi tietää, miten norsu olisi paras paloitella. Heikki toteaa osuvasti, kuinka "Suomen kirjastomaailman organisaatio vallankäytön näkökulmasta on erittäin vaikeasti hahmottuva."  Itsekin olen joskus kysellyt alan vallankäytön perään, mutta vastaukset jäivät kovin vähäisiksi.

Heikki näyttää laskevan aika paljon OKM:n varaan. Itse olen huomattavasti epäileväisempi. Suomen Kirjastoseura ajoi aikanaan hallintomallia, jossa kirjastoasiat olisi OKM:n sisällä yhdistetty yhden yhteisen kirjastoyksikön alle. Sauhuunsa taisi tukehtua sekin yritys, koska en ole vuosiin nähnyt asiasta edes puhuttavan. Ymmärtääkseni tieteelliset kirjastot pysyttelevät mieluummin sillä puolella, missä yliopistojen ja korkeakoulujen rahoitusta hallinnoidaan.

Yleisten kirjastojen osalta OKM:n hallintoporras on auttamattoman ohut. Eppäillä soppii, riittääkö siellä resursseja nyt käsillä olevien operatiivisten kysymysten ratkomiseen. Aluehallintovirastoissa toki on myös valtion kirjastoväkeä, mutta kuten korona-aika harvinaisen selvästi osoitti, avien toimivalta on hyvin rajallinen. Aveilta on saatu ja saadaan varmaan edelleen suosituksia ja ohjeistuksia, joita sitten tulkitaan ja noudetataan kirjastoissa enemmän tai vähemmän yhtenäisellä tavalla.

E-kirjojen puolella valtakunnallisen ratkaisun tarve on mitä ilmeisin, ja siinä valtio ja OKM voivat toimia aktiivisessa roolissa. Mutta järjestelmä- ja tietokantapuolella en ainakaan tällä hetkellä osaa kuvitella yhtäläistä panosta. Leena Aaltonen ja kumpp. voivat oikaista, jos olen aivan hakoteillä.

Heikki mainitsee myös Melindan ja tuo esiin sen ongelmallisuuden. Kieltämättä Melindan puolella näkee aika kirjavia ratkaisuja ja päällekkäisiä tietueita, mutta se on kuitenkin laajentunut ja laajentumassa yleisten kirjastojen puolelle. Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisia kokemuksia ja näkemyksiä esim. Pikin tai Satakirjastojen puolella Melindasta on kertynyt.

Asiakasliittymissähän Finna alkaa olla jo lähes valtakunnallinen ratkaisu. En ole itse tutustunut sen teknisiin piirteisiin, mutta mitä olen kavereilta kysellyt, niin omat jäykkyytensä ja konkelonsa on Finnassakin. Kansalliskirjasto on yksi tärkeistä toimijoista sekä Melindan että Finnan suhteen. Voi jäädä vastatuuleen huuteluksi tämäkin, mutta kysynpä silti, millaisena tilanne nähdään Kansalliskirjaston suunnalla?

Ilkka Kononen

 

 

Score: 0

Konosen Ilkka huomauttaa aivan oikein siitä ammottavasta kuilusta, joka avautuu edellisen viestini toiveikkuuden ja todellisuuden välillä puhuttaessa resursseista ja tahdosta. Olen kyllä kuilusta tietoinen, mutta haluan toisaalta muistuttaa toimijoitamme siitä, ettei huonoon tilanteeseen pidä tyytyä. Kysymys on (kirjasto)poliittisista linjauksista. Kyllä valtiolla rahaa on, par'aikaa suunnitellaan noin 10-15 miljardin sijoittamista tarpeettomiin ja hyödyttömiin lentäviin aseisiin.

Puhun OKM:stä, koska se on uskoakseni ainoa toimija, jolla edes teoriassa voi olla valtaa ja voimaa tehdä aidosti valtakunnallisia, kaikkia koskevia ratkaisuja. Kirjastoissa ei yhtä tahtotilaa (inhottava sana, mutta näköjään pakko soveltaa) kovinkaan monesta asiasta, joten monikaan kansallinen linjaus ei omaehtoisesti synny. Aikaahan olisi ollut, jos tahtoa olisi ollut.

Yritän pysyä optimistisena, koska pessimisti saa odottamansa joka tapauksessa. Ajattelen itse niin, että jos kirjastoala yhdessä keskittyy painostamaan valtiovaltaa ottamaan tomerampi ote kirjastoasioihin ja satsamaan muutaman vaivaisen millin esimerkiksi tietokanta-asioihin, ehkä siellä päässäkin jotain tapahtuu. Meillä on tällä hetkellä ns. punamultahallitus, jonka asialistalla sivitys ja kulttuuri ainakin periaatteessa ovat ehkä arvostetumpia kuin selkeämmin oikeistolaisten taloushallitusten aikana on ollut. Vaikka se voi olla näköharhaa, kannattaisi mielestäni silti yrittää.

Varmuuden vuoksi sanon ääneen, etten suinkaan vastusta Melindan kaltaisia yhteisluettelohankkeita (vaikka olisinkin antanut tietokannalle suomenkielisen nimen). Pidän kuitenkin yhtä tärkeänä, ettei tyydytä muodolliseen yhteistyöhön, vaan satsataan riittävästi myös tietokannan laatuun. Se on paljon enemmän kuin päällekkäisten tietueitten sulauttaminen yhteen. Minusta Melindan pitäisi olla vähintään kansallisbibliografian tasoinen, mieluummin vielä vähän parempi.

Heikki Poroila

Score: 0
Pysyvä linkki

Siinä se uskottavuus meni sitten saman tien, kun kaveri kritisoi maanpuolustushankintoja.

A) Jos ex-kirjastonhoitaja tietää maanpuolustuksesta, niin

B) maanpuolustaja tietää yhtä hyvin kirjastonhoitajuudesta.

Kukin pysyköön lestissään. Ainoa oikea taho funtsimaan tarviiko maata puolustaa ja millä välineillä löytyy tasan maanpuolustusta ammatikseen harjoittavista, ei rivikansalaisista. Aivan kuten luettelointia pohditaan vain kirjastoalan keskuudessa, ette te tavan sukankuluttajilta näitä ammatillisia mielipiteitä tänne toivo. Maanpuolustus ei ole rivikansalaisen ydinosaamista, se 6-12 kk ei siihen vielä riitä.

Score: 0

Kun kirjoittaa nimettömänä ja ylimielisesti asian sivusta, ei voi oikein odottaa erityisen kunnioittavaa vastausta. Anonyymin logiikka myös ontuu, sillä todellisuudessahan kirjastonhoitaja ja "maanpuolustaja" (en tiedä, mihin ammattiin viitataan, ehkä kenraaliin?) voivat opiskella ja tutustua toistensa ammatteihin, jos kiinnostusta riittää.

Anonyymin maanpuolustuskirjoittajan väite siitä, ettei verovarojen käyttämisestä aseisiin päättäminen kuulu muille kuin "maanpuolustusta ammatikseen harjoittaville", on monellakin tavalla virheellinen. Suomen perustuslain mukaan päätösvalta on eduskunnalla, ei kenraaleilla. Kun meillä on edustuksellinen demokratia, isojen päätösten miettiminen myös eduskunnan ulkopuolella on välttämätöntä. Esimerkiksi presidentti Niinistö on päätynyt sille kannalle, ettei Natoon voida liittyä ilman kansanäänestystä. Kolmanneksi on erityisesti jokaisen kulttuuri- ja sivistyssektorilla työskentelevän moraalinen velvollisuus ottaa kantaa militaristiseen kehitykseen, joka Suomessakin on jo pitkään ollut vallalla. Jokainen aseisiin käytetty euro on poissa kulttuurin, terveydenhoidon ja sosiaalisen tasa-arvoisuuden edistämisestä. Eivät ne asemiljardit mistään tyhjästä tule.

Olen milloin tahansa valmis asettamaan omat puolustuspoliittiset näkemykseni ja ymmärrykseni nimettömän maanpuolustajan näkemyksiä vastaan julkisessa väittelyssä. Kerron jo valmiiksi olevani jyrkkä pasifisti (kannatan yleistä aseistariisuntaa ja sitä odotellessa Suomen yksipuolista vastaavaa, rajavartiosto riittää), sotilasarvoltani reservin luutnantti vuosikertaa 1969 ja upseerin poika. Olen myös harrastanut poliittista historiaa 50 vuoden ajan. Olen oppinut, että taitavaa kenraalia paljon arvokkaampi on taitava poliitikko, joka välttää sodan kokonaan.

Heikki Poroila

Score: 0

Kuten Heikki yhdessä aiemmassa puheenvuorossaan totesi, olemme todennäköisesti monista asioista ja suurista linjoista enimmäkseen samalla kannalla. (Hävittäjähankinnoistakin saattaisin ajatella Heikin tavoin, mutta Petteri Orpo jyrähti juuri, kuinka hankinnan kyseenalaistaminen on epäisänmaallista. Joten isänmaan edun  nimisssä pitäydyn ottamasta asiaan kantaa...)

Valtio on kiistatta ja usein ollut kirjastojen kehittämisessä avainasemassa. Viime vuosina se on kuitenkin hallituspohjasta riippumatta yrittänyt vetäytyä taka-alalle niin uusien kirjastojen rakentamisessa - poikkeuksena Oodi - kuin kirjastoautohankinnoissakin.

Olisiko nyt valtakunnallisen tietokantatyön edistäminen sellainen projekti, joka nousisi ministeriön ja poliitikkojen listalla kärkipäähän? Yritän olla optimisti, mutta hiukan epäilen. Varsinkin, kun samaan aikaan kirjastoala yrittää vaikuttaa valtakunnallisen e-kirjaston aikaan saamiseksi. Jos joudutaan valitsemaan, kummalle puolelle punnukset kääntyvät?

Olen tässä matkan varrella yrittänyt heittää keskusteluhaasteita suuntaan jos toiseenkin. Virkatöissä olevat eivät näköjään ehdi palstoille resuneeraamaan, joten heitänpä vielä yhden vieheen. Kai Ekholm on jonkin aikaa ollut eläkkeellä hänkin, mutta Kansalliskirjaston ylimpänä kirjastonhoitajana hän varmaan joutui miettimään näitäkin asioita. Miltä tilanne näytti Senaatintorin laidalta katsottuna?

Ilkka Kononen

 

Score: 0

No juu, en minäkään kuvittele, että OKM:ssä asuu syvä viisaus ja kirjastoeetos. Kyllä se tarvitsee patistelua, muistuttelua ja myös painostusta. Näihin tarkoituksiin meillä on joukko kirjastoalan järjestöjä, sekä aatteellisempia että raadollisempia edunvalvojia. Kukaan ei varmaan nykypäivänä syty ajatukselle kirjastolakosta, mutta onko mistään asiasta koskaan kunnolla edes ärähdetty, yhteisestä barrikadista puhumattakaan? Kai Ekholm esiintyi vielä virassa ollessaan rohkeasti julkisesti protestoiden, mutta eipä siihenkään mitään jylhää kirjastoalan sekakuoroa taustalle noussut laulamaan.

Kirjastoseuralla on pitkä historia pyytää nokkahenkilökseen kulttuurihenkinen poliitikko. Seuran talous on myös ollut varsin riippuvainen OKM:n avustuksista. Kumpikaan ei ole havaintojeni mukaan synnyttänyt vahvaa vaikuttavuutta tai protestimieltä valtiovallan suuntaan. Jokainen ymmärtää yhtälön heikkoudet.

Mutta on tietysti selvää, että jos poliitikot eivät piittaa kirjastoalan resursseista tai edes linjauksista eli tyytyvät kylpemään jonkin uudisrakennuksen luomassa hetkellisessä loisteessa, tilanne on hankala ja omiaan lietsomaan tappiomielialaa. Jos kuitenkin toimitaan perinteisen kirjastoeetoksen hengessä, kuten itse toimin, minkäänlainen periksi antaminen ja luovuttaminen ei käy päinsä.

Kansalliset e-hankkeet ovat mielestäni mainio tapa edistää myös sisällöllisiä, laadullisia hankkeita. Esimerkiksi uniikkiaineiston digitointi edellyttää ilman muuta täsmällisten dokumentointiperiaatteiden rakentamista ja toteuttamista (vaikea ehkä uskoa, mutta Suomessa ei ole bibliografisia yhteissääntöjä käsikirjoitusaineistojen luettelointiin). Se aineisto täytyy myös luetteloida ennen kuin digitoinnista on tiedonhaullisesti mielekästä hyötyä.

Mitään viisasten kiveä ei ole, ihan perinteistä yhteiskunnallista lobbausta tässä tarvitaan. Sitä voimme tehdä jokainen kohdallamme, mutta tärkeintä tietysti on se, että lobbausta tekevät sekä alan järjestöt että keskeiset henkilötoimijat. Ehkä vielä tärkeämpää on, että lobbaus on yhdensuuntaista, eivätkä voimat mene esimerkiksi kiistoihin tieteellisten ja yleisten kirjastojen välillä. Sellaisiin ei mielestäni ole ollenkaan varaa. Ei ole koskaan ollutkaan, mutta ei ainakaan enää.

Heikki Poroila

Score: 0

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?