Tapahtuma- ja ideapankki

Ideoita ilmiöpohjaisen oppimisen toteuttamiseen kirjaston ja koulun yhteistyönä

Kategoriat
kirjastonkäyttö / tiedonhaku
mediakasvatus
musiikki
näyttelyt
pelit
taide
työpajat
Kohderyhmä
lapset
nuoret
Kesto
useamman päivän tapahtuma tai teemaviikko
Kuvaus ja tavoite

Kirjasto voi parhaimmillaan olla erittäin monipuolinen ja opetusta rikastuttava yhteistyökumppani koulun ilmiöpohjaisen oppimisen kokonaisuuksissa. Helsingin kaupunginkirjastossa toteutettiin vuosina 2016-2017 AVI:n rahoittama hanke, jonka tavoitteena oli kehittää kirjaston valmiuksia tukea koulujen ilmiöpohjaista oppimista. Liitteenä olevassa esitteessä kerrotaan niistä ideoista ja toteuttamistavoista, joita kokeiltiin hankkeen puitteissa. Erilaiset työpajat on kuvattu yksityiskohtaisesti, jotta myös muiden on mahdollista hyödyntää hankkeessa käytettyjä menetelmiä niin halutessaan. Vaikka kullakin kirjasto-koulu –parilla oli koulujen kanssa oma tietty ilmiönsä, on suurin osa menetelmistä muokattavissa kuitenkin mihin tahansa ilmiöön ja sisältöön sopiviksi.

Hanke-esite löytyy verkosta osoitteella https://www.kultus.fi/fi/oppimateriaali/2017/ilmiooppimiseen-kirjaston-ja-koulun-yhteisotteella

Suositeltava ajankohta
Koulujen ilmiöpohjaisen oppimisen yhteydessä
Toimijat ja yhteistyötahot
Kirjasto, koulu, muut yhteistyökumppanit
Kuvauksen laatinut kirjasto ja Yhteystiedot
Helsingin kaupunginkirjasto
piia.bagman@hel.fi