Älylaitteiden opastus kirjastoissa?

Niissä mobiililaitteiden esittelyissä, joissa olen ollut mukana esittelemässä iPadeja ja älypuhelimia Sellon kirjastoissa, on keskusteltu asiakkaiden kanssa mm. parhaista tavoista olla yhteydessä kaukana asuviin sukulaisiin. Asiakkaat ovat kertoneet käyttävänsä mieluusti esimerkiksi Skypeä ja Facebookia.

Kirjaston palveluiden tuottaminen ei aina edellytä kaupallista tuotetta ja lisenssejä, esimerkkinä vaikkapa Lainaa kirjastonhoitaja -palvelu, joka on asiakkaiden henkilökohtaista palvelemista varten. Mutta tämäkin palvelu on muuttunut asiakkaiden toiveiden mukaisesti niin että yhä useammin niissä opastetaan asiakasta oman läppärin tai nettipalvelun käyttöön liittyvissä asioissa.

Toisinaan kirjastossa esillä oleviin palveluihin voi liittyä tavalla tai toisella yritys, tuote tai brandi, tästä käy esimerkkinä kirjaston lainaustoiminta; voihan kirjailijakin olla brandattu. Ja monen kirjan julkaisemisen kätilkönä on kustantaja. Kun viittaa kirjailijaan tai teokseen tulee samalla viitanneksi myös kustantajaan. Puhuminen, esittely ja palvelu tulisi mahdottomaksi jos viittaukset kaupallisiin tuotteisiin tai yrityksiin olisi kielletty.

nim. Frank Informaatikko

https://www.facebook.com/Frank.S.Informaatikko

Kyllä laitteiden opastus voi ihan hyvin olla nykyisin kirjaston toimintaa. Kirjaston tehtävähän on myös tiedonhaun opastus ja mielestäni myös se, että edistämme tietoyhteiskunnassa toimivien kansalaisten osaamista ja omatoimista tiedonhakua. Sitähän niillä laitteilla tehdään. Ja myös e-julkaisuja voi nykyisin ladata älylaitteisiin.

Lain mukaan tehtävämme on myös edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia mm. kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, ja sitä on myös tietoyhteiskunnan välineiden käytön osaaminen.

AnonymousKyllä laitteiden opastus voi ihan hyvin olla nykyisin kirjaston toimintaa. Kirjaston tehtävähän on myös tiedonhaun opastus ja mielestäni myös se, että edistämme tietoyhteiskunnassa toimivien kansalaisten osaamista ja omatoimista tiedonhakua. Sitähän niillä laitteilla tehdään. Ja myös e-julkaisuja voi nykyisin ladata älylaitteisiin.

Lain mukaan tehtävämme on myös edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia mm. kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, ja sitä on myös tietoyhteiskunnan välineiden käytön osaaminen.

Valitettavasti tämä laki ei toteudu suomessa. Osa kirjastoista toimii sellaisessa resurssikatveessa että kuilu kuntien kesken kansalaisvalmiuksien kehittämisessä on hirvittävä.

Voiko laitteiden opastaja myös haukkua mielestään huonon laitteen opastettavalle joka mahdollisesti harkitsee laitteen ostamista? Tämähän tietysti voi perustua vain opastajan omiin kokemuksiin kyseisestä laitteesta sekä laitteen saamiin arvioihin joita opastaja on lukenut. Voiko opastettava saada laitteista täysin eriäviä mielipiteitä eri opastajilta? Onko Espoolla yhteinen linjaus näistä asioista mitä laitetta kehutaan ja mitä ei vai onko se jokaisen opastajan päätettävissä?

On tosiaan kirjaston työtä :). Jos muinoin yksikin kirja oli rivikansalaiselle liian kallis hankittava ja kirjasto toi sen kaikkien saataville, niin sitä on tänä päivänä täppärit ynnä muut.

Jos kuuntelee vaikka senioreja, huomaa että moni miettii nettiä ja uusia laitteita. Monet jotka eivät osaa käyttää, arvelevat kuitenkin kaiken tiedon piilevän verkon uumenissa.

Itse pääsin omassa kirjastossa mukaan, kun meidän läppärikerhon seniorit saivat ensimmäisen kerran täppärin kokeiltavaksi. Kosketusnäyttö on mummon kädessä mainio -- hiiri on oikeasti aika hankala tottumattomalle käyttäjälle. Tuntui, että täppäreiden kanssa päästiin nopeammin itse asiaan, verkkosivuille seikkailemaan & tiedon äärelle. Ihastusta herätti esimerkiksi suureneva teksti.

Veikeä ajatus, että laitteiden kehumisesta pitäisi olla yhteinen linjaus. Jos semmoinen olisi niin sitten ainakin itse epäilisin, että joku valmistaja hyötyy taustalla. Onko se kehumista, kun näytetään että tämä toimii näin ja tuo noin?

Itse en koe voittajaksi mitään laitevalmistajaa vaan esimerkiksi sen seniorin, joka löytää uutta sisältöä tai käyttökelpoisen välineen. En koe huonoa omaatuntoa siitä, jos mummo innostuisi hankkimaan kalliin laitteen. Uteliaisuus ja uusista asioista innostuminen ovat kai niitä pitkän ja onnellisen elämän mysteerejä, joita kirjasto voi laitoksena oikeasti tukea.

Kun noin on kannustava ote senioreita kohtaan, haluaisin itsekin päästä Venklan opastettavaksi. Mielellään kokeilen opastajan avulla useampaakin laitetta, jos sellainen olisi mahdollista, ja päättelen sitten itse, mikä olisi minulle helpoin käyttää. Kännykänkin ostan mieluummin siltä pohjalta, että varmasti tiedän sen kanssa pärjääväni. Eläkkeellä ei ole paljon rahaa käytettävissä, ja kirjaston ilmaispalvelut ovat kullanarvoisia.

AnonymousMitä hyötyä tästä on kirjastolle?

Kirjastossa ei tehdä työtä kirjaston hyödyn vuoksi, vaan asiakkaiden. Kirjastolain edellyttämä kansalaisvalmiuksien edistäminen on ilmeinen peruste älylaitteiden opastuksiin ja myös erinomainen keino edistää kirjaston luomien verkkosisältöjen mobiilia käyttöä. Olen erityisen ylpeä siitä, että tulevalla uudella helmet.fi-sivulla on alusta saakka tarjolla mobiiliversio.

Kirjastot ovat perinteisesti ylläpitäneet neutraalin mainettaan kieltämällä kaiken, mikä vaikuttaa uhkaavan tasapuolisuutta. Asiakkaitamme, kuntalaisia, auttaa kuitenkin enemmän se, että tuomme esille vaihtoehdot niin laajasti kuin pystymme, mukaan lukien poliittiset ja uskonnolliset liikkeet. Espoossa pohdimme monta kierrosta laitevalikoimaamme ja päädyimme keskeisiin käyttöjärjestelmiin ja eniten myytyihin malleihin.

Kirjasto ei ole laitelainaamo, asennus- eikä myyntifirma, mutta silti on käytettyjä palveluitamme, kuten Lainaa kirjastonhoitaja, jonka Frank Informaatikko hyvin tuo esille, jotka tekevät nimenomaan näitä asioita. Mikroskooppinen keino edistää eAineistojen käyttöä on lukulaitteiden lainaaminen. Kaikki nämä keinot, vaikka ne toteutettaisiin vain joissakin kunnissa, kannattaa tehdä vaikka sen yhden seniorimummon vuoksi, joka saa avun pulmaansa. Maailma pelastetaan yksi ihminen ja puu kerrallaan.

Vähävaraisemmassakin kunnassa asioiden tärkeysjärjestys vaikuttaa siihen, mitä palveluja on tarjolla. Väitän, että tuhannen euron panostus muutamaan puhelimeen ja superhalpaan liittymään, jotta tiedonhakua voi opastaa, ei saata pientäkään kirjastoa perikatoon.

Ongelma sen sijaan on, että kirjastoalalla laiteosaaminen ja halu oppia uudenlaisia palvelumuotoja ei ole mitenkään suuri.

Tätä ongelmaa Espoossa ei ole.

Kaikenlaisista laiteopastuksista on näinä aikoina hyötyä. Välittömästi hyötyvät tietenkin kaikki ne kansalaiset, jotka näistä laitteista ovat kiinnostuneet, mutta ajan mittaan hyötyvät myös kirjastot (asiakastyytyväisyys, kirjastojen palvelutarjonta, mielikuvat kirjastosta) sekä yhteiskunta (tietoyhteiskuntataidot ja valmiudet). Hyötyä saattaa toki koitua myös laitevalmistajalle, mikäli opastettava/kuluttaja tekee opastustilanteen jälkeen ostopäätöksen ja kävelee kauppaan ostamaan laitteen. Kuitenkin on melko tavallista, että laitteen hankinnan jälkeen asiakas yleensä haluaa lisäopastusta hankkimansa tuotteen kanssa, koska jälleenmyyjien kiinnostus laitteen käytön opastamiseen tavanomaisesti haihtuu minimiin hetimiten maksun suorittamisen jälkeen. Lisäksi monissa markkinoilla olevissa laitteissa käyttöohjeet ovat joko hyvin niukat tai pahimmassa tapauksessa kaukana jossain laitteen valmistajan internet-sivuilla (jonne sillä laitteella pitäisi ensin päästä!).

Kirjastojen opastajien olisi tietenkin pyrittävä opastaessaan sellaiseen objektiivisuuteen, etteivät esittelyt painotu erityisesti omien suosikkituotteidensa hyvien ominaisuuksien korostamiseen tai päinvastoin inhoamiensa laitteiden mustamaalaamiseen vaan neutraalisti laitteiden toimintojen esittelemiseen. Esittelyiden tueksi tai lisäksi opastaja voi vinkata opastettavalle erilaisia tuotevertailuja ja arvioita ikään kuin normaalin lähdeviittauskäytännön mukaisesti.

Yleisille kirjastoille asetettu tavoite yhtäläisten mahdollisuuksien ja kansalaistaitojen kehittämiseksi olisi tärkeää saada muotoon, jossa sen toteuttaminen olisi mielekästä tai ylipäätään mahdollista. Valtakunnallisella tasolla olisi huomioitava, että kaikilla kirjastoilla olisi tasapuolinen mahdollisuus tarjota tällaista palvelua edes jossain määrin. HelMet-kirjastojen osalta olen vahvasti sitä mieltä, että kyseessä on kirjaston ydinpalvelu. Tähän opastuskokonaisuuteen kuuluvat tietokoneen ja internetin peruskäytön sekä tiedonhaun opastamisen ohella myös nämä äly/digitointilaitteiden opastukset.

Minä vedin tänään älylaitepajan Entressen kirjastossa, joka on osa Espoon kaupunginkirjastoa. Meillä on tänä keväänä mobiilipaja kerran viikossa. Tänään paikalla oli iso joukko lapsia ja nuoria ja kaksi aikuista.

Koska olin tällä kertaa ainut vetäjä, jaoin ensin nuorille laitteita ja siirryin sen jälkeen kysymään, mitä aikuiset haluavat kysyä, kuulla ja oppia.

Aikuisista toinen oli opiskelija, joka mietti voiko hän korvata läppärin iPadilla. Toinen oli eläkkeellä oleva tutkija, jonka puoliso oli juuri saanut iPadin lahjaksi lapsiltaan. Hän halusi tietää, mikä iPad oikein on.

Kerroin tabletista kirjoitusvälineenä, koska kumpikin oli kirjoittaja. Puhuimme siitä, miten tekstiä tuotetaan ja siirretään koneeseen ja pois tabletista. Mietimme tabletilla kirjoittamisen ja läppärillä kirjoittamisen eroa.

Koska kumpikin oli lukija, käsittelimme e-kirjojen, tiedostojen, sähköpostin ja nettisivujen lukemista. Mietimme eroja e-kirjan lukulaitteiden, tabletin ja läppärin välillä.

Puhuimme siitä, miten hyvin mobiililaitteiden sovellukset mahdollistavat laitteen personoimisen omien tarpeiden mukaiseksi. Esimerkkinä näytin, miten Flipboardilla pystyn seuraamaan arvostamieni ihmisten Twitterissä jakamia linkkejä. Ja näytin Ziteä, palvelua jota opetan löytämään yhä tarkemmin minua kiinnostavia asioita verkosta. Esittelin omaa maailmaani, jossa minä saan informaatiota toisilta ihmisiltä ja yritän jakaa löytämääni tietoa vuorostani omille yhteisöilleni.

Keskustelimme sovellusten informaation synkronoimisesta pilven kautta laitteelta toiselle ja omien sisältöjen turvallisesta säilyttämisestä.

Mietimme, mihin asioihin ihmisen kannattaa kiinnittää huomiota, kun hän yrittää ratkaista, tarvitseeko hän läppärin, tabletin vai älypuhelimen. Tai pari edellisistä, niin että ne täydentävät hyvin toisiaan.

Kun aikuiset olivat kuulleet kaiken haluamansa, siirryin lasten ja nuorten pariin. Se, että olin jättänyt nuoret kokeilemaan, pelaamaan ja olemaan kirjaston iPadin ja älypuhelinten kanssa ilman valvontaa, oli minulta tietoinen valinta. Halusin näyttää nuorille, että minä luotan heihin. He eivät varasta tai riko kaupungin omaisuutta. Haluan näyttää, että nuoret eivät ole aikuistenosastolla aikuistenosaston järjestämässä pajassa vääriä asiakkaita. He ovat oikeita.

Se, että keskustelin ensin aikuisten kanssa ja siirryin vasta sitten nuoriin, ei ole arvovalinta. Lapset ja nuoret tulevat pajaan porukalla, eivätkä he kaipaa minulta luennointia. He neuvovat toinen toisiaan. Minä varmistan, että kaikilla on hauskaa ja autan, jos porukka ei tiedä ratkaisua johonkin ongelmaan.

Nuoret kysyvät joka kerta, miksi kirjastolla on näitä laitteita ja miksi tätä pajaa pidetään. Minä vastaan joka kerta, että koska ihmiset ostavat näitä laitteita ja ihmisillä on ongelmia näiden kanssa. Ja kirjaston tehtävänä on auttaa ihmisiä. Me kirjastolaiset harjoittelemme näillä laitteilla, jotta me voimme auttaa asiakkaita heidän laitteidensa kanssa. Tai me voimme kertoa, mitä elämä mobiililaitteiden ja mobiilin internetin kanssa tarkoittaa.

Minulla oli hauskaa, aikuiset lähtivät hyvin tyytyväisinä ja lapset ja nuoret eivät olisi halunneet lopettaa pajaa millään.

Tein mielestäni kirjastolain, Opetusministeriön kirjastopolitiikka 2015 -julkaisun ja Espoon kaupunginkirjaston strategian mukaista kirjastotyötä.

Jaakko ja muut, kertokaa älytablettia kuolaavalle ja harkitsevalle, että olisiko siitä hyötyä esim opiskeluhommissa, kun kirjoittaa harjoitustöitä? Niissähän on jonkinlainen notepad-ohjelma ja näppis tulee ruutuun. miten teksti siirretään läppäriin, piuhallako? muunnetaanko se wordiksi tms? vai käytetäänkö usb-tikkua? välillä voisi olla kiva kirjoitella kevyellä pienellä laitteella jotain vaikka junassa. 2 kg uusi hp on todella painava mukana kannettavaksi pienelle naiselle ja samsungin miniläppärin hitauteen petyin, sitäpaitsi siinä oli vain wordpad joten moniem tiedostomuotojen avaaminen, kuten powerpointin, ei onnistunut. vai olisiko joku muu miniläppäri parempi ja nopeampi?

Nimimerkillään "älyä vai ei" jo sinänsä pulmallisen kysymyksen esittäneelle vain se pragmaattinen huomio että omalla täppärilläni teen kaikki muistiinpanot niin kokouksista, seminaareista kuin luennoistakin ja tarvittaessa lähetän muistiinpanot WIFI -yhteyden ollessa riittävän hyvä (vasta kotiwifi usein on riittävän voimakas) sähköpostilla itselleni ja joskus muillekin.

www.facebook.com/Frank.S.Informaatikko

www.facebook.com/Frank.S.Informaatikko

Tässä ketjussa on tuotu monipuolisesti esille syitä siihen, miksi monissa kirjastoissa käytetään omia resursseja uuden tietotekniikan parissa sompailevien kansalaisten neuvomiseksi. Muitakin voisi ehkä keksiä, mutta se ei liene olennaista.

Isojen ja vakavaraisten kirjastolaitosten (kuten nyt vaikka Espoon) nostaminen itsestään selväksi verrokiksi kaikille muille on kuitenkin vähän kohtuutonta ja ainakin ongelmallista. Kuten tuossa yksi anonyymi jo kommentoi, aika iso kirjastoista toimii "resurssikatveessa" (erittäin naseva ilmaus!), jonka oloissa on pakko aika tarkkaan harkita, mihin vähiä resursseja käytetään.

Uusien palveluvelvoitteiden torjuminen ei suinkaan aina johdu muutosvastarinnasta tai yleisestä nuivuudesta, vaan yksinkertaisesti siitä, ettei kirjastossa ole täppärineuvonnan kaltaisiin palveluihin ehtivää henkilökuntaa eikä ehkä edes osaamista, vaikka ihmisiä olisikin.

Tämä ei tietenkään ole parempiosaisten kuntien syytä. Kollegiaalisesti voi silti ymmärtää, miksi kaikki eivät ole yhtä innostuneita alati laajenevasta uudesta tehtäväkentästä ja suhtautuvat vaikkapa nyt "älylaitteiden" (aivan hirveä käsite muuten, älyyn en niiden yhteydessä ole kertaakaan törmännyt, vaikka ne usein ovat tavattoman näppäriä) opastusvelvollisuuteen väsyneesti huokaillen.

Tästä olemme keskustelleet aiemminkin. Hyvin resurssoitujen kirjastojen näkökulmasta ei ole mitään syytä vältellä hulluimpiakaan ideoita, jos niiden avulla voidaan helpottaa tai elävöittää kansalaisten elämää. Räväkän tehtäväkentän laajentaminen muodollisesti tai kollegiaalisesti kaikkien kirjastojen velvollisuudeksi edellyttäisi kuitenkin resurssiepätasapainon korjaamista. Se tuskin tulee onnistumaan ilman valtion puuttumista asiaan (enkä tarkoita tällä kuntauudistusta; emmehän me kaikki voi liittyä varakkaaseen Espooseen).

On hienoa, että kirjasto kantaa vastuuta kansalaisten elämäntaitojen pitämisestä ajan tasalla, jos ja kun muut eivät sitä tee. Yhtä hienoa olisi, jos kirjastoille taattaisiin - tasapuolisesti kaikkialla Suomessa - tähän vastuunkantoon myös resursseja. Ei hommaa varakkaissakaan kunnissa hoideta pelkällä pyhällä hengellä.

Heikki Poroila

Heikki P:n mukaan kaikilla kunnilla ei riitä resursseja, eikä edes osaamista älylaitteiden opastukseen, "Varakkaalla Espoolla" näitä sitten muka riittää.

Mainittakoon nyt kuitenkin, että apuna voi käyttää datanomiopiskelijoita, joiden on joka tapauksessa pakko harjoitella jossain ja asiakasopastukset täyttävät harjoittelun kriteerit. Voi myös käyttää työttömiä harjoittelijoita, joiden joukossa on myös atk-osaajia. Näistä ei ole kustannuksia kirjastolle, mutta heillä on pula harjoittelupaikoista. Kaikki hyötyvät.

Mikko Airaksinen, 5. maaliskuuta 2012 10:04: "Mainittakoon nyt kuitenkin, että apuna voi käyttää datanomiopiskelijoita, joiden on joka tapauksessa pakko harjoitella jossain ja asiakasopastukset täyttävät harjoittelun kriteerit. Voi myös käyttää työttömiä harjoittelijoita, joiden joukossa on myös atk-osaajia."

Heikki Poroila

PS Luen Mikon kommentista jonkinasteista närkästystä sen johdosta, että varustan Espoon kaupungin nimen adjektiivilla "varakas". On totta, että esimerkiksi lähinaapuri Kauniainen on suhteellisesti vielä varakkaampi. Mutta kyllä Espoo maamme kuntien joukossa sinne taloudellisesti vahvimpien kärkijoukkoon kuuluu, näkyi se kirjastossa yksi yhteen tai ei. - Enkä siis vastusta opastustoimintaa, yritän vain olla realisti mielikuvapolitiikan kyllästämässä Suomessa.

Onkohan niin, että kirjastot eri puolilla Suomea ovat ajautumassa samanlaiseen kahtiajokoon kuin kansalaisetkin eli niihin, joilla on mahdollisuuksia vaikka mihin ja niihin, joilla kaikki energia kuluu rutiinien pyöritykseen? Ongelmia syntyy, kun jälkimmäisten kirjastojen asiakkaat alkavat äänekkäästi vaatia erityistoimintoja, koska "niitä tarjotaan muissakin kirjastoissa". Välillä vain joudutaan miettimään sitäkin, riittääkö henkilökuntaa kirjaston aukipitämiseen...

Meillä oli mobiililaiteopastus Sellon kirjastossa. Kyselin aluksi mitä aiheita tai kysymyksiä täksi kerraksi on tarjolla.Toisten kanssa katsottiin iPadeja, toisten kanssa Android -käyttöjärjestelmään perustuvia täppäreitä (vältän sanaa sormitietokone koska se ei herätä levollisia mielikuvia). Android -täppärissä oli kamera, mutta käytössä olleissa iPad ykkösversioissa ei. Android -täppäriin haluttiin kuvankäsittelyohjelma ja sellainen löytyi marketista. Maksuttomalla ohjelmalla pystyy sekä rajaamaan että säätämään valoisuusarvoja ja väriskaalaa. Osa asiakkaista oli tullut toisen kunnan alueelta parin kymmenen kilometrin päästä koska lähikirjastossa ei järjestetä mobiililaite-esittelyjä. Asiakkaat kertoivat olevansa tyytyväisiä jälkeenpäin. keskusteluja näiden aiheiden ympärillä oli jatkunut puolisentoista tuntia.

Mobiililaiteopastusten tuominen kirjaston palvelupalettiin on usein asennekysymys, ei resurssikysymys. Joissain kirjastoissa on jo yhteisiä opastusmateriaalipankkeja, joita kaikki opastajat voivat hyödyntää. Kirjaston nuoremmilla työntekijöillä on usein "omasta takaa" kokemusta mobiililaitteiden kanssa ja jos resurssipula on huutava, kannattaa käyttää heidänkin osaamistaan. En silti tarkoita että mob.laiteopastusten järjestämisessä olisi jollakin kirjastolaisten ikäryhmällä mitään etuoikeuksia. Kaikki voivat pitää näitä opastuksia. Opastusten järjestämisen kynnystä ei kannata heti kohottaa kauhean korkealle. Yhteinen hämmästely ja kärsivällisyys mahdollistavat uusien asioiden oppimisen.

AnonymousMainittakoon nyt kuitenkin, että apuna voi käyttää datanomiopiskelijoita, joiden on joka tapauksessa pakko harjoitella jossain ja asiakasopastukset täyttävät harjoittelun kriteerit. Voi myös käyttää työttömiä harjoittelijoita, joiden joukossa on myös atk-osaajia. Näistä ei ole kustannuksia kirjastolle, mutta heillä on pula harjoittelupaikoista. Kaikki hyötyvät.

Mielestäni ajatus, että kirjastojen perustoimintaan kuuluvan toiminnan pyörittäminen resurssoitaisiin työttömien, harjoittelijoiden tai muiden väliaikaistyöllistettyjen varaan ei ole kannatettavaa. Soveltuvien harjoittelijoiden tarjonta on myös sesonkiluontoista ja riippuvainen paikkakunnan koulutustarjonnasta. Erilaisten harjoittelijoiden avulla voidaan toki näppärästi kiertää työsopimuslakia, mutta en kyllä pitäisi sitä mitenkään suositeltavana tai kestävänä henkilöstöpoliittisena linjauksena.

Jos Laite- ja IT-opastus on kirjaston vakiintunutta toimintaa, että olisi ehkä syytä pohtia onko palvelua perusteltua jatkaa määräaikaisilla työsuhteilla. Sikäli kun kirjaston johto on sitoutunut ajatukseen, että tällainen toiminta kuuluu kirjaston palveluihin tulisi pyrkiä huolehtia riittävästä resurssoinnista. Kysymys ei välttämättä ole henkilöstön määrän lisäämisestä. Myös nykyisen henkilöstön koulutuksella voidaan päästä asiassa eteenpäin.

Missä harjoittelijoiden on sitten tarkoitus harjoitella?

AnonymousMissä harjoittelijoiden on sitten tarkoitus harjoitella?

Harjoittelijat ovat toki erittäin tervetulleita myös kirjastoon. Lähtökohtana pitäisi kuitenkin olla, että harjoittelijoilla ei pyöritetä kirjaston pysyvää toimintaa.

aiemmassa lainauksessa oli sanat "apuna voidaan käyttää..."

Anonymousaiemmassa lainauksessa oli sanat "apuna voidaan käyttää..."

Mainittakoon nyt kuitenkin, että harjoittelu perustuu lainsäädäntöön. Harjoittelun sisällöstä ja tavoitteista sovitaa oppilaitoksen / työvoimaviranomaisten kanssa. Opiskelijat tarvitsevat harjoittelupaikkoja valmistuakseen, työttömät työllistyäkseen. Lisäksi työttömät saavat harjoittelusta pienen korvauksen.

[quote="Mikko Airaksinen"]Mainittakoon nyt kuitenkin, että harjoittelu perustuu lainsäädäntöön. Harjoittelun sisällöstä ja tavoitteista sovitaa oppilaitoksen / työvoimaviranomaisten kanssa. Opiskelijat tarvitsevat harjoittelupaikkoja valmistuakseen, työttömät työllistyäkseen. Lisäksi työttömät saavat harjoittelusta pienen korvauksen.[/quote] Tarkoitin nimenomaan sitä, että laki[1] määrittää reunaehdot tai pelisäännöt, jonka vuoksi työnantajien ja työvoimaviranomaisten välistä "kielipeliä" pelataan. Puhe "avustavista tehtävistä" on mielekästä ymmärtää ennenkaikkea suhteessa lain määrittämiin reunaehtoihin. Mielestäni on huolestuttavaa jos palvelutuotannon muutoksia ja laajennuksia toteutetaan määrittelemällä aiemmin perustoimintaan kuulunutta työtä luonteeltaan "avustavaksi". Se on huolestuttavaa ainakin seuraavista syistä: 1) Henkilökunnan suuri vaihtuvuus heikentää henkilökunnan työhyvinvointia 2) Henkilökunnan suuri vaihtuvuus heikentää asiakkaiden kokemusta palvelusta 3) Se on strategiana epäluotettava, koska jos "vapaaehtoisten" avustajien tarjonta tyrehtyy joudutaan olemassa olevaa palvelutasoa, joko laskemaan tai lisäämään vakinaisen henkilökunnan työmäärää. 4) Se vääristää työmarkkinatilannetta kirjastoalalle pyrkivien osalta. On mielestäni hyvin kyseenalainen väite tarvitsevatko työttömät nykyisen kaltaista työllistämisjärjestelmää työllistyäkseen. 5) Se vääristää työmarkkinatilannetta kirjastoissa jo työskentelevien osalta. Mielestäni on työnantajalle täysin väärä viesti, että kirjaston resurssointi voidaan hoitaa harjoittelijoilla ja työllistetyillä. Suurin osa kirjastoalan tehtävistä edellyttää asiantuntemusta, jonka kehittyminen vaatii koulutusta ja työkokemusta. 6) Työttömien hyväksikäyttäminen ilmaisena työvoimana ei ole eettisesti oikein vaikka se olisi mahdollista Mutta palataksemme aiheeseen. Mielestäni älylaitteiden käytön opastaminen on eräs niistä asioista, joita kirjastossa pitäisi tänä päivänä ehdottomasti tehdä.Voitaisiin, ehkä Mikon kanssa jatkaa tätä kaksinpuhelua jossain toisessa keskustelusäikeessä :) [1] laki julkisesta työvoimapalvelusta Työmarkkinatoimenpiteiden rajoitukset 8.luku 2.§ 2. mom. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20021295

Siitä resurssikatveesta, juuri valmistunut raportti kertoo että pienten kirjastojen tietoyhteiskuntavalmiuden huolestuttavat. "Raportti toteaa, että varsinkin pienten kirjastojen mahdollisuudet toteuttaa niille asetettuja tietoyhteiskunnan tavoitteita ovat hyvin rajalliset"