Ilmoittautuminen Vuoden kirjastokunta -kilpailuun avattu

Kuntaliitto jakaa tänäkin vuonna Vuoden kirjastokunta -palkinnon. Palkinto myönnetään kunnalle ja sen kirjastotoiminnalle. Kilpailun avulla Kuntaliitto yhteistyössä Suomen kirjastoseuran kanssa haluaa nostaa esiin ja juhlistaa kirjastojen tekemää loistavaa työtä. 

Kilpailuun ilmoittaudutaan täyttämällä lyhyt kilpailulomake viimeistään 30.8.2019 osoitteessa:www.kuntaliitto.fi/kirjastokunta

Vuoden 2019 teema on lukeminen ja lukemisen edistäminen. 

Miten kilpailuteema lukeminen ja lukemisen edistäminen huomioidaan kirjastoissa? Miten lukemista tuetaan maan eri osissa, isommissa, pienemmissä kunnissa? Kirjallisuus, lukeminen ja näihin liittyvät sisältöjen esittelyt, vinkkaukset, teematapahtumat, keskustelut ynnä muut ovat keskeistä kirjastotoimintaa. Toisaalta lukemisen mahdollisuudet, tavat ja muodot ovat tänä päivänä entistä moninaisempia. Lukeminen liittyy toisaalta harrastamiseen ja osaamiseen, toisaalta työelämään.

Voittaja julkistetaan lokakuussa Helsingin Kirjamessuilla

Kilpailun voittaja palkitaan kunniakirjalla sekä taiteilija Esa Toivasen taideteoksella (kiertopalkinto).

Kilpailun voittaja julkistetaan 26.10. klo 13 Helsingin kirjamessujen Lonna-lavalla. Sitä ennen on palkintolautakunta valinnut hakijoista enintään viisi finalistia, jotka paljastetaan Turun Kirjamessuilla 4.10.2019. Kilpailun voittajan valitsee vuonna 2019 juontaja, kirjailija Jenni Pääskysaari. Lisäksi Suomen kirjastoseura järjestää verkkoäänestyksen, jossa finalistien keskuudesta valitaan yleisön suosikki.

Miksi kannatti osallistua kilpailuun?

Espoon kaupunginkirjasto valittiin vuonna 2018 vuoden kirjastokunnaksi. Espoossa odotettiin kilpailusta myönteistä mediajulkisuutta ja sitä myös saatiin. Palkinto, Oodin avaaminen ja Lontoon kirjamessujen palkinto ovat nostaneet kirjastot ihan uudella tavalla keskustelunaiheeksi mediassa ja yhteiskunnassa muutenkin, iloitsee Jaana Tyrni, Espoon kirjastotoimenjohtaja. Palkinto teki kirjastossa tehdyn työn näkyväksi kuntapäättäjille. Espoo myös hyödynsi voittoa hakiessaan London Book Fairin Library of the Year -palkintoa. Voittoa juhlittiin Espoossa palkintojuhlalla ja henkilökunnan yhteisellä virkistäytymispäivällä. Tällä hetkellä palkinto kiertää Espoon kirjastoissa.

Voit tutustua kirjastokunta-kilpailuun ja viime vuoden finalisteihin sivuilla:https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/opetus-ja-kulttuuri/yleisen-kirjaston-toiminta/vuoden-kirjastokunta-kilpailu

Ottakaa haaste vastaan ja osallistukaa!

 

Lisätietoja:

Johanna Selkee                                             Rauha Maarno

erityisasiantuntija                                           toiminnanjohtaja

Suomen Kuntaliitto ry                                    Suomen kirjastoseura

johanna.selkee@kuntaliitto.fi                         rauha.maarno@fla.fi