Lastenkirjastotyön päivä (Seinäjoki)

”Tullaan tutuiksi” -              Lastenkirjastotyön päivä

 

Suomenkielinen päivä                                                    Perjantai 7.9.2018 Uppalan kartano,                                      Ilmarisenkatu 14, 60100 Seinäjoki

Kaksikielinen päivä                                                            Perjantai 14.9.2018 Nuorisokeskus Villa Elba,              Sannanrannantie 60, 67100 Kokkola

 

Vaasan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto järjesti vuosina 2009-2017 vuosittain alueen kirjastoille lastenkirjastotyön päivän, jonka perinteeksi muodostui nopeasti kokoontuminen kirjaston ulkopuolella, periaate puhua omaa äidinkieltään ja päivän sisällön tuottaminen osallistujien omin voimin ilman ulkopuolisia luennoitsijoita. Tavoitteena oli alusta saakka epävirallinen tapaaminen ja leppoisa tunnelma – koko päivän kahvitauko, sillä usein tauot ovat koulutuspäivien parasta antia verkostoitumisen myötä.

 

Juhlistamme kymmenettä lastenkirjastotyön päivää laajentamalla päivän kattamaan koko alueen (Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa). Niinpä järjestämme kaksi lastenkirjastotyön päivää, jotta mahdollisimman moni pääsee mukaan. Suomenkielinen päivä järjestetään Seinäjoella ja kaksikielinen päivä Kokkolassa.

 

Tänä vuonna päivän pääosassa on tutustuminen toisiimme ja kirjastoihimme. Jokainen osallistuja esittelee itsensä ja kertoo lyhyesti työstään. Toivomme myös lyhyttä esittelyä jokaisesta osallistuvasta kirjastosta. Erityisen mielellään kuulemme erilaisista lasten- ja nuortenkirjastotyön käytännöistä, työtavoista, tapahtumista jne. Jätämme aikaa myös uutuuskirjojen vinkkaukselle, joten otathan mukaan viimeisen vuoden sisällä lukemasi suosikin.

 

Aloitamme molempina päivinä aamukahvilla klo 8.30 ja varsinainen ohjelma alkaa klo 9.00. Päivän ohjelma päättyy klo 15.00. Päivän tarkempi ohjelma ilmoitetaan myöhemmin.

 

Koulutus on alueelliseen kehittämistehtävään kuuluvaa täydennyskoulutusta. Koulutus on osallistujille maksuton, mutta osallistujat vastaavat itse matkustuskustannuksistaan. Tarjoamme lounaan ja aamu- ja iltapäiväkahvit.

 

Lisätietoja antavat Anneli Haapaharju (anneli.haapaharju@vaasa.fi) ja Minna Rinta-Valkama (minna.rinta-valkama@vaasa.fi, lomalla 14.6.-15.7.2018).

 

Ilmoittaudu viimeistään 31.8.2018: https://link.webropolsurveys.com/EP/ABADB588CCD7D1AE

Muista rastittaa ilmoittautumislomakkeesta valitsemasi päivämäärä sekä voit halutessasi myös osallistua molempiin päiviin.

 

Tervetuloa!

Kaupunki
Seinäjoki
Sijainti
Uppalan kartano, Ilmarisenkatu 14, 60100 Seinäjoki
Alkaa
Päättyy
Organisaatio
Vaasan kaupunginkirjasto
Yhteyshenkilö
Anneli Haapaharju
Puhelin
0401495924