Kirjastoalan työtä kesäksi/syksyksi

Olen valmistunut 2017 Åbo Akademista, josta minulla on myös informaatikon pätevyys. Kirjastoalalla olen työskennellyt 2014-2018 Eduskunnan ja Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastoissa sekä BTJ Finland Oy:ssä. Kokemusta on erityisesti kokoelmanhoidosta, luetteloinnista ja asiakaspalvelusta. Olen erikoistunut erityisesti venäjänkieliseen kirjallisuuteen ja luettelointiin. Nyt viime vuodet olen ollut muissa kuin kirjastoalan töissä pääasiassa ulkomailla.

Olen kiinnostunut monipuolisesti kaikenlaisista kirjastoalan töistä eripuolilla Suomea myös lyhyemmäksi aikaa. Voin lähettää CV:n ja muita tietoja kysyttäessä.

Kaupunki
-
Alkaa
Päättyy
Yhteyshenkilö
Kirsi Koivisto