Etsin kirjastoalan töitä alan opintojen oheen

Olen toimelias ja tunnollinen etnologi, jonka haaveissa on jo lapsuuden ensimmäisistä kirjastokäynneistä saakka siintänyt työ kirjastoalalla. Tiedän, että aito kiinnostus ja motivaatio työllistyä alalle ovat valttikorttejani, vaikka kirjastoalan opinnot ovat vasta alkamassa.  Aloitan tammikuussa 60 opintopisteen laajuiset kirjasto- ja tietopalvelualan korkeakouludiplomiopinnot Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Opinnot on mahdollista suorittaa työn ohessa. Toiveissani olisi päästä oman alan töihin jo opiskeluaikana, jolloin pääsisin heti soveltamaan opittua käytännössä ja voisin mahdollisesti tehdä opintoihin liittyviä tehtäviä työpaikalla. Etnologian opinnot antavat hyvän pohjan tehdä työtä maahanmuuttajien parissa ja lisäksi kiinnostusta löytyy myös lasten- ja nuorten kirjastotyöhön.


Tietopuolista osaamista löytyy kulttuurintutkimuksen lisäksi esimerkiksi palvelumuotoilusta, tiedolla johtamisesta ja lean-ajattelusta. Esimerkiksi palvelumuotoilun menetelmiä voisi mielestäni soveltaa kirjastojen toimintaan. Tietokoneiden ja erilaisten järjestelmien käytössä olen näppärä ja omatoiminen. Esimerkiksi laborantiksi opiskellessa laitteisiin liittyvien järjestelmien opettelu sujui hyvin. Asiakaspalveluhenkisyyttäkin löytyy, minusta on mukavampaa työskennellä, kun päivän aikana on mahdollista nähdä monia uusia kasvoja ja auttaa ihmisiä pienissäkin asioissa.

Ihmisenä olen positiivinen, luotettava ja joustava. Teen mielelläni asioita yhdessä muiden kanssa, sillä parhaat ideat syntyvät yhteistyössä eri näkökulmia yhdistellen. Muita piirteitäni ovat tarkkuus, kyky kuunnella ja rauhallisuus. Teen työni huolellisesti ja pyrin aina tekemän parhaani. Opin mielelläni uusia asioita niin vapaa-ajalla kuin työelämässä. Harrastuksiini kuuluvat kirjoittaminen, lukeminen, pianonsoitto ja erilaisten itseä kiinnostavien asioiden tutkiminen. Tällä hetkellä olen käyttänyt aikaani perehtymällä Ranskan, erityisesti Versailles'n hovin elämään ja kulttuuriin ennen vallankumousta. Myös luonto monessa muodossaan kuuluu tärkeänä osana vapaa-aikaani. Lukuharrastukseni kattaa niin tieteellistä kuin fiktiivistä aineistoa. Luen paljon nuortenkirjoja sekä historiallisia romaaneja niin kotimaisilta kuin ulkomaisiltakin kirjailijoilta. Fantasiakirjallisuus on aina ollut lähellä sydäntäni – kuten pelit ja elokuvakin.

Yhteyshenkilö
Tiina Laine
Puhelin
0408275455