Etsin kirjastoalan tehtäviä

Hei,

Olen 45- vuotias nainen Espoosta ja etsin kirjastoalan työtehtäviä pääkaupunkiseudulta, mutta olen valmis muuttamaan myös muualle Suomessa, jos sopiva tehtävä osuu kohdalle.

Olen koulutukseltani filosofian maisteri ja sen lisäksi olen opiskellut informaatiotutkimuksen aineopinnot. Valmistuin myös tradenomiksi kesäkuussa 2018. Kirjastoalan työkokemusta minulla on yhteensä kuusi vuotta.

Kirjastoalalla olen työskennellyt ammattikorkeakoulukirjastoissa (Laurea ja Haaga-Helia) sekä erikoiskirjastoissa (Kansalliskirjasto ja Eduskunnan kirjasto).

Kirjastoalalla olen tehnyt monipuolisesti erilaisia työtehtäviä, kuten asiakas- ja tietopalvelua, hankintaa, luettelointia ja sisällönkuvailua, kaukopalvelutehtäviä sekä viestintää.

Kielitaitoni on monipuolinen ja erityisesti englannin kielen taitoni on vahvaa, sillä olen asunut Brittein saarilla yhteensä kolme vuotta ja olen myös tehnyt paljon asiakaspalvelutehtäviä englannin kielellä.

Olen kiinnostunut sekä kokopäiväisestä että osapäiväisestä työstä. Erityisesti olen kiinnostunut kokoelmatyöstä, mutta olen laaja-alaisesti kiinnostunut kirjastoalan tehtävistä.

Jos kiinnostuit tai jos sinulla on tarjota minulle työtä, niin otathan rohkeasti yhteyttä minuun. Lisätietoja minusta löytyy Linkedin-profiilistani ja lähetän pyydettäessä CV:ni sähköpostitse.

Kaupunki
Espoo
Yhteyshenkilö
Soili Lintunen