Avoimia työpaikkoja

Projektityöntekijä, Sipoon kunnankirjasto

Sipoon kunnankirjasto on dynaaminen kirjasto kasvavassa kaksikielisessä kunnassa. Kirjastolla on kaksi toimipistettä: Sipoon pääkirjasto Nikkilässä ja Söderkullan lähikirjasto.
Oletko kiinnostunut tuomaan kirjastopalvelujamme yhä monipuolisemmin ikääntyneiden sipoolaisten saataville?

Haemme nyt

PROJEKTITYÖNTEKIJÄÄ Kirjasto maalla ja merellä -hankkeeseen ajalle 1.11.2022-31.3.2023 tai sopimuksen mukaan.

Hankkeen kautta edistetään elinikäistä oppimista, yhteisöllisyyttä, yhteiskunnallista, kulttuurista ja sukupolvien välistä vuoropuhelua. Digitaalisia taitoja opetellaan esim. lukupiirin muodossa. Hankkeen puitteissa saatetaan myös eri sukupolvet yhteen: Pienempien kanssa puuhastellaan yhdessä, esim. Runomaan muodossa. Kouluikäisten kanssa keskustellaan lapsuudenmuistoista ja koulusta ja niitä kerätään myöhempää työstämistä varten. Yläkouluikäiset voivat lukea ikäihmisille jne. Uutta digiteknologiaa voi myös hyödyntää tapaamisissa.

Hankkeessa esiin tulleet kokemukset ja hyvät käytänteet kootaan oppaaksi, jota voimme jatkossa hyödyntää. Yhteistyökumppaneita hankkeessa ovat mm. Sipoon kunnan ikääntyvien palvelut, päiväkodit, koulut, kirjaston kotipalvelu, eläkeyhdistykset ja niin edelleen.

Oletko ennakkoluuloton uuden digiteknologian taitaja, idearikas, yhteistyökykyinen, pedagogisia taitoja omaava ja valmis työskentelemään lasten, nuorten ja ikäihmisten kanssa? Kiinnostaako kirjaston monipuolisten palvelujen saavutettavuus ikääntyville?

Toivomme sinulta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Eduksi katsotaan kokemus vastaavantyyppisistä tehtävistä, kirjastoalan opinnot tai työkokemus ja hyvä kirjaston digipalveluiden tarjonnan tuntemus. Edellytämme molempien kotimaisten kielten hyvää suullista ja kirjallista taitoa ja laskemme muun kielitaidon eduksi. Hankkeen puitteissa liikutaan eri puolilla kuntaa, joten ajokortti ja oman auton käyttö olisi toivottavaa.

Hanke saatetaan loppuun kevään 2023 aikana. Kokoaikaisena projektityöntekijänä, viikkotyöaika 36,25 h, kesto on 5 kuukautta. Hanke on mahdollista tehdä osa-aikaisena, 3-4 pvä / vko, jolloin toteutusaika on pitempi, kuitenkin niin että se aloitetaan jo syksyllä 2022 ja saatetaan loppuun viimeistään toukokuun 2023 aikana.

Kokoaikaisen projektityöntekijän tehtäväkohtainen kuukausipalkka on 2400€ + mahdolliset lisät.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti.
Projekti on Aluehallintoviraston rahoittama ja lopuksi tehdään selvitys projektista ja sen kuluista.

Hakemukset pyydetään jättämään 30.9.2022 klo 14.00 mennessä Sipoon Avoimet työpaikat ja rekrytointi -palveluun.
Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Lisätietoja Ulla Salento, ulla.salento@sipoo.fi, 0401914344

 

Kaupunki
Sipoo
Sijainti
Sipoo
Alkaa
Päättyy
Organisaatio
Sipoon kunnankirjasto
Yhteyshenkilö
Ulla Salento
Puhelin
+358401914344