Avoimia työpaikkoja

Kirjastoaineistojen palvelupäällikkö

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 13 000 opiskelijaa ja yli 4500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä. Monimuotoisuus on osa meitä, ja teemme jatkuvaa työtä yhteisömme monimuotoisuuden ja syrjimättömyyden varmistamiseksi. Siksi kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta liittymään yhteisöömme. 

Kirjaston palvelut toteutetaan Aalto-yliopistossa Tutkimuspalveluiden ja Oppimispalveluiden yhteisvoimin.

Nykyisen palvelupäällikön siirtyessä uusiin tehtäviin haemme

Kirjastoaineistojen palvelupäällikköä

Toimit esihenkilönä tiimille, joka huolehtii Aalto-yliopistoon hankittavan kirjastoaineiston valinnasta, hankinnasta ja käyttöön saattamisesta. Esihenkilönä sinulla on merkittävä vastuu lähes 4 miljoonan euron aineistobudjetista: hinnoissa on nousupainetta ja samaan aikaan haluamme varmistaa akateemisen henkilökunnan ja opiskelijoiden tarvitsemien aineistojen saatavuuden. Tiimi vastaa myös laskujen käsittelystä, kaukopalvelusta ja poistettavien aineistojen valinnasta.

Tärkeimpiä tehtäviäsi ovat

  • Kirjastoaineistot-tiimin lähiesihenkilötehtävät
  • Vastuu aineistohankintojen budjetoinnista ja budjetin seurannasta
  • Kirjastoaineistopalvelujen kokonaisvaltainen kehittäminen yhteistyössä johdon kanssa
  • Osallistuminen kansalliseen (mm. FinELib) ja kansainväliseen yhteistyöhön aineistohankinnoissa

Yhteistyötahosi

Toimit esihenkilönä kahdeksan asiantuntijan tiimille. Työskentelet myös kiinteässä yhteistyössä Tutkimuspalvelujen ja Oppimispalvelujen muun henkilökunnan, erityisesti avoimen tieteen tiimin kanssa, tutkimusasioiden vararehtorin kanssa sekä kirjaston asiakaspalveluhenkilökunnan kanssa. Oma esihenkilösi on tutkimuspalveluiden johtaja.

Kirjaston palvelut toteutetaan Aalto-yliopistossa Tutkimuspalveluiden ja Oppimispalveluiden yhteisvoimin. Tutkimuspalveluissa oleva tiimisi vastaa kirjaston aineistoista, ja toinen Tutkimuspalvelujen tiimi vastaa avoimesta tieteestä ja tutkimustietojärjestelmästä. Oppimispalvelut vastaa kirjaston kasvokkaisesta asiakaspalvelusta ja koordinoi tiedonhankinnan opetusta, johon useamman tiimin jäsenet osallistuvat.

Odotamme sinulta

  • ylempää korkeakoulututkintoa
  • budjetointitaitoa
  • kehityssuuntautunutta työotetta ja kokemusta kansainvälisestä, muuttuvasta toimintaympäristöstä
  • syvällistä ymmärtämystä yliopiston toiminnasta ja sen tukiprosessien järjestämisestä
  • erinomaisia organisointi- ja ongelmanratkaisutaitoja
  • erinomaisia viestintätaitoja
  • yhteistyö- ja palveluhenkisyyttä
  • sujuvaa suullisen ja kirjallisen suomen ja englannin kielen taitoa

Arvostamme kokemusta esihenkilötyöstä.

Mitä tarjoamme

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työn inspiroivassa työympäristössä. Pääset työskentelemään opiskelijoiden, tutkijoiden ja muiden ammattilaisten yhteisössä, jossa edistämme yhteiskunnallisesti merkittäviä tavoitteita tieteen ja koulutuksen saralla. Perehdytämme sinut tehtäviisi ja pääset osaksi mukavaa ja osaavaa työyhteisöä, joka tarjoaa sinulle tuen työtehtäviisi myös jatkossa. Kannustamme ja tarjoamme mahdollisuuksia jatkuvaan oman osaamisesi kehittämiseen.

Pyrimme yhdistämään etä- ja lähityöskentelyn parhaat puolet, ja meillä on joustavat työajat. Työskentelemme uudistuneella ja elävällä Otaniemen kampusalueella, jossa on monipuoliset palvelut ja hyvät kulkuyhteydet metron ja isojen väylien varrella. Työpisteesi on upeassa kirjastorakennuksessamme, jonka peruskorjaus sai muutama vuosi sitten arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon.

Tehtävän palkkaus määräytyy Aalto-yliopistossa käytössä olevan yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaisesti ja asettuu 5 000–5 500 euroon palkattavan henkilön kokemuksen ja osaamisen mukaan. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Toivomme, että voit aloittaa 1.8.2023.

Kiinnostuitko?

Jos innostuit tehtävästä ja haluat liittyä joukkoomme, lähetä CV ja motivaatiokirje rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 12.6.2023. Jos olet jo Aallossa töissä, haethan tehtävää sisäisen järjestelmämme kautta: Workday > Internal Jobs. Haastattelemme valikoidut hakijat 15.6.2023.

Lisätietoja tehtävästä antaa Tutkimuspalvelujen johtaja Ella Bingham, ella.bingham@aalto.fi, puh. 050 384 1501. Hakuteknisissä kysymyksissä auttaa HR Partner Kirsi Söderlund, kirsi.soderlund@aalto.fi,  puh. 050 338 7437.

More about Aalto University:

Aalto.fi
twitter.com/aaltouniversity  
facebook.com/aaltouniversity
instagram.com/aaltouniversity

 

Organisaatio
Aalto-yliopisto