Avoimia työpaikkoja

Kirjastovirkailija, Lehmon kirjasto

Kirjastovirkailija, Lehmon kirjasto

Tule meille töihin, huipputyyppejä tarvitaan aina lisää!

Yli 90 % työntekijöistämme on työtyytyväisyyskyselyn mukaan sitä mieltä, että Joensuun kaupungilla on kivaa olla töissä! Vastuullisen ja rennon työmme on henkilöstömme lisäksi huomannut myös STM, Sitra ja Työterveyslaitos – saimme heidän myöntämän työelämänkehittämispalkinnon vuonna 2017.

Joensuun kaupungilla on noin 2 800 työntekijää muun muassa varhaiskasvatuksen ja koulutuksen, kulttuuri- ja vapaa-ajan sekä kaupunkiympäristön toimialoilla.

Nyt meille haetaan kirjastovirkailijaa vakituiseen tehtävään Lehmon kirjastoon.

Joensuun seutukirjasto on viiden kunnan yhteinen kirjasto, jonka alueella asuu yhteensä noin 115 000 asukasta. Meillä tehdään työtä itäisellä ilolla ja koko Pohjois-Karjalan kirjastoväen kanssa: kuulumme Vaara-kirjastojen kimppaan ja alueellinen kehittämistehtävämme ulottuu samalle alueelle.

Kirjastovirkailijan sijoituspisteenä tulee työsuhteen alkaessa olemaan Lehmon kirjasto. Työtä suunnitellaan alueellisena tiiminä ja työvuoroja tulee tarvittaessa olemaan myös muissa alueen kirjastoissa. Työ on kaksivuorotyötä.

Lehmon kirjasto on seutukirjaston vilkkaimpia kirjastoja ja alueella asuu paljon lapsiperheitä. Kontiolahden kunnassa on 10 alakoulua, yläkoulu ja lukio. Lehmon uusi yhtenäiskoulu valmistuu vuonna 2023.

Haemme kirjastovirkailijaa, jonka tehtäviin kuuluu asiakaspalvelua erityyppisissä kirjastoissa, kokoelmatyötä, uuden aineiston käsittelyä ja osallistumista tapahtumien järjestämiseen ja niistä tiedottamiseen. Lasten ja nuorten innostaminen lukemiseen on keskeinen osa työtä. Työmenetelmien joukossa vahvimpina ovat vinkkaaminen ja tiedonhaunopetukset Vaara-kirjastojen kirjastopolun mukaisesti.  

Tehtävässä vaaditaan aktiivista ja kehittävää työotetta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, asiakaspalveluhenkisyyttä, joustavuutta, tieto- ja viestintätekniikan osaamista ja hyviä tiimityötaitoja sekä valmiutta kohdata eri-ikäistä asiakaskuntaa. Lukemaan innostamisen menetelmien käytössä toivotaan rohkeutta ja innovatiivisuutta.

Tehtävän hoitaminen edellyttää oman auton käyttöä. Joensuun kaupungin työpaikat ovat savuttomia.

Kelpoisuusehtona tehtävään on alempi korkeakoulututkinto tai vastaava aikaisempi opistoasteinen tutkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 35 opintoviikon / 60 opintopisteen laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot, tai soveltuva kirjastoammatillinen perustutkinto.

Tehtäväkohtainen palkka on 2258,17€. Tiesithän, että kunta-alalla on pitkät vuosilomat ja vuosilomapäiviä kuluu vain 5 päivää viikossa. Vuosiloman pituus vaihtelee työhistoriastasi riippuen 23 - 38 päivän välillä. 

Tehtävä täytetään 1.10.2022 tai sopimuksen mukaan. Meistä on reilua, että uuden kirjastovirkailijan ura meillä alkaa kuuden (6) kuukauden koeajalla. Sinä aikana tavoite on tietenkin tehdä puolin ja toisin paras mahdollinen vaikutelma, ja jatkaa siitä eteenpäinkin antoisaa yhteistä työelämää.

Hakuaika päättyy 6.9.2022 klo 15.00. 

Haastattelut tullaan pitämään viikolla 38.

Tiedusteluihin vastaa palvelupäällikkö Hanna Mielonen, puh. 050 4323294 hanna.mielonen@joensuu.fi ja kirjastopalvelujohtaja Suvi Pirnes-Toivanen, puh. 050-4725352, suvi.pirnes-toivanen@joensuu.fi.

Tiesitkö muuten, että:

  • Joensuun konserniin kuuluu 16 tytäryhtiötä, 11 osakkuusyhteisöä ja kaupunki on mukana kolmessa kuntayhtymässä. Joensuun kaupunkikonsernin vuotuinen kulubudjetti on lähes 800 miljoonaa euroa
  • Olemme tehneet sote-uudistuksen etunojassa. Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastuslaitos ovat maakunnassamme omassa kuntayhtymässään.
  • Joensuu on Suomen toiseksi turvallisin kaupunki (poliisin katuturvallisuusindeksi)
  • Joensuussa kolmannes asukkaista on alle 25-vuotiaita
  • Joensuussa on eniten koululaisia ja opiskelijoita suhteutettuna asukasmäärään
  • 96 prosenttia joensuulaisista suosittelisi Joensuuta ystäville ja tuttaville asuinkuntana
  • Yli 90 prosenttia työntekijöistämme on ollut kysyttäessä sitä mieltä, että kaupungilla on hyvä olla töissä
  • Vuonna 2017 Joensuu sai STM:n ja Sitran myöntämän työelämäpalkinnon
  • Joensuussa juodaan maailman parasta vettä
  • Joensuussa 32 prosenttia kaikista arjen matkoista tehdään pyöräillen
  • Joensuu on valittu vuoden 2021 ilmastokunnaksi ja tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2025 mennessä
Kaupunki
Joensuu
Alkaa
Päättyy
Organisaatio
Joensuun kaupunki
Yhteyshenkilö
Suvi Pirnes-Toivanen
Puhelin
+358504725352