Kirjastotoimenjohtaja

Inarin kunnassa on haettavana kirjastotoimenjohtajan virka. Jatkettu hakuaika päättyy 31.7.2020 klo 12:00.

Kirjastotoimenjohtaja vastaa Inarin kunnan kirjastotoimen johtamisesta, kehittämisestä, toimivuudesta, taloudesta sekä ohjaus- ja seurantajärjestelmistä.

Inarin kunnan kirjastoverkosto koostuu kahdesta toimipisteestä ja kirjastoautosta, jotka sijaitsevat Ivalossa ja Inarin kirkonkylässä. Pääasiallinen työpiste on Inarin kunnan pääkirjasto, mutta tehtävä edellyttää liikkumista koko Inarin kunnan alueella.

Kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi hakija on suorittanut vähintään 60 op tai 35 ov laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä johtamis- ja esimiestaitoja, hallinnollista ja tietoteknillistä osaamista, sekä perehtyneisyyttä kirjastoalan tehtäviin ja toimintaan.

Haemme johtajaa, jolla on valmiudet nykyaikaisen kirjastotoiminnan johtamiseen muuttuvassa teknologisessa kulttuuriympäristössä ja joka ymmärtää kirjastopalvelujen roolin osana sivistysyhteiskuntaa, sekä kirjastotoiminnan saatavuuden ja saavutettavuuden merkityksen eri kohderyhmien näkökulmasta.

Virka täytetään vakinaisesti 1.11.2020 alkaen.

Palkkaus ja virkasuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Tehtävä täytetään 6 kk koeajalla. Valitun tulee esittää ennen tehtävän vastaanottamista hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan. Inarin kunta maksaa vakituisille työntekijöille Inari-lisää 3% tehtäväkohtaisesta palkasta.

Viran hoitaminen edellyttää voimassa olevaa B-ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta. Saamenkielen taito katsotaan eduksi. Tehtävän hoito voi edellyttää ilta- ja viikonlopputyötä.

Sähköinen hakemus tehdään osoitteessa www.kuntarekry.fi . Hakuaika päättyy 31.7.2020 klo 12:00.

Lisätietoja:

Asiasisällöt kirjastotoimenjohtaja vs. Arja Kuisma puh. 040 6211360, arja.kuisma(at)inari.fi 20.7.2020 jälkeen sivistysjohtaja Ilkka Korhonen puh. 0400131231, ilkka.korhonen(at)inari.fi

Tule Inariin!

Inari on menestyvä, maisemiltaan kaunis pohjoinen kunta, pinta-alaltaan Suomen suurin. Inari tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoilu- ja luontoharrastuksiin sekä erityisesti talviliikuntaan. Ivalon kuntakeskuksessa on hyvät palvelut -  lentokenttää myöten, kulttuurielämää unohtamatta. Inarissa ei sada talvella vettä vaan lunta.

Kaupunki
Inari
Päättyy
Organisaatio
Inarin kunta/Inarin kunnankirjasto