Avoimia työpaikkoja

Kirjastopäällikkö Lempäälän kirjastoon

Lempäälä on vireä kunta Suomen kasvukäytävällä, Tampereen kaupunkiseudulla.

Etsimme iloiseen joukkoomme kirjastopäällikköä.

Haemme yhteisöpalveluiden uudistumassa olevaan organisaatioon kirjastopäällikköä toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Tehtävään sisältyy hyvinvointia ja terveyttä edistävien palveluiden kehittämistä ja koordinointia yhteisöpalveluissa, erityisesti kirjastopalveluiden tehtäväalueella.
Kirjastopäällikkö johtaa Lempäälän kunnan kirjastopalveluita ja kuuluu yhteisöpalveluiden johtoryhmään.

Lempäälässä on uusi pääkirjasto, kaksi sivukirjastoa ja kirjastoauto. Kirjastopäällikkönä johdat kirjastopalveluista vastaavia tiimejä ja toimit tiimivastaavien esihenkilönä.

Meille tärkeää on asenteesi ja motivaatiosi työn tekemiseen sekä kuntamme kehittämiseen vahvan kumppanuuden hengessä. Tulet mutkattomasti toimeen ihmisten kanssa edistäen sujuvaa yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Olet innostuva, osaat innostaa muita. Sinulla on silmää yksityiskohdille, mutta hahmotat työssäsi myös suuret linjat. Tarvittaessa käärit hihasi ja tartut arkiseen työhön. Lisäksi sinulla on vahva kuntasektorin kokemus.

Odotamme sinulta soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon lisäksi laaja-alaista perehtyneisyyttä yleisten kirjastojen tehtäviin. Sinulla on kokemusta strategisesta johtamisesta, esihenkilötyöstä ja proaktiivisesta toimintojen kehittämisestä muuttuvissa toimintaympäristöissä. Eduksi katsotaan kokemus verkostomaisesta työskentelytavasta sekä näkemyksellisestä henkilöstöjohtamisesta.

Työ alkaa 1.1.2023 tai sopimuksen mukaan. Virkaan valittavan on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Palkkaus KVTES.

Hakuaika päättyy 30.11.2022 klo 15:00. Haastattelut järjestetään viikoilla 49-51. Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Lempäälän kunnan henkilöstöhallinnon kanssa. Paikkaa haetaan ensisijaisesti Kuntarekryn kautta.

Työaika on 36,25 h/vko.

Haastattelutilanteessa tulee esittää alkuperäiset todistukset.

Kaupunki
Lempäälä
Sijainti
Manttaalitie 15, 37500 Lempäälä
Alkaa
Päättyy
Organisaatio
Lempäälän kunta, kirjasto
Yhteyshenkilö
Kati Hämäläinen-Myllymäki
Puhelin
0401337390