Avoimia työpaikkoja

Kirjastonhoitaja

Sipoon kunnankirjasto on dynaaminen kirjasto kasvavassa kunnassa. Kirjastolla on kaksi toimipistettä: Sipoon pääkirjasto Nikkilässä ja Söderkullan lähikirjasto. Sipoon kunnankirjasto kuuluu Helle-kirjastokimppaan yhdessä 11 muun kunnan kirjastojen kanssa. Puolet Sipoon kunnankirjaston lainoista koostuvat lasten ja nuorten aineistosta. Panostamme erityisesti tähän asiakasryhmään.

Haemme nyt

KIRJASTONHOITAJAA Sipoon kunnankirjastoon vakinaiseen toimeen 12.9.2022 alkaen, tai aloitus sopimuksen mukaan.

Haemme sinua, joka haluat tulla mukaan kehittämään lasten- ja nuortenkirjastotyötämme sekä vastaamaan sen ruotsinkielisestä osiosta yhdessä lasten- ja nuortentiimimme kanssa.

Työtehtäviisi kuuluu yhteistyö koulujen ja päiväkotien kanssa - painopisteenä ruotsinkielinen toiminta: koulu- ja päiväkotiryhmien opastaminen, mediakasvatus, kirjavinkkaus, satutunnit ym. Arvostamme, jos pystyt myös vetämään avoimia loruleikkiryhmiä tai muita sanataideryhmiä lapsille sekä yhdessä tuottajamme kanssa suunnittelemaan erilaisia tapahtumia lapsiperheille ja nuorille.
Tehtäviisi kuuluu myös asiakaspalvelua, aineiston valintaa ja muita kirjaston työtehtäviä.

Teemme kaksivuorotyötä, pääkirjastomme on auki myös lauantaisin. Toivomme, että olet kiinnostunut digitaalisista palveluista ja että olet hyvä kommunikoimaan, myös verkossa.
Porvoon kirjastoauto kiertää Sipoossa perjantaisin lukuvuoden aikana. Tehtäviisi kuuluu myös kirjastoautopalvelun kehittäminen ja asiakaspalvelu kirjastoautossa. Keskeisiä kirjastoauton asiakkaita Sipoossa ovat ruotsinkieliset päiväkodit ja kyläkoulut.

Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu kirjasto- ja informaatioalan opinnot (60 op). Edellytämme molempien kotimaisten kielten hyvää suullista ja kirjallista taitoa ja laskemme muun kielitaidon eduksi.

Tehtäväkohtainen palkka on 2553,15€ + mahdolliset lisät. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti ja koeaika on kuusi kuukautta. Valitun on esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan.

Hakemukset pyydetään jättämään 31.8.2022 klo 16.00 mennessä  osoitteessa www.sipoo.fi/rekry.
Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

 

Kaupunki
Sipoo
Sijainti
Sipoo
Alkaa
Päättyy
Organisaatio
Sipoon kunnankirjasto
Yhteyshenkilö
Ulla Salento
Puhelin
+358401914344