Avoimia työpaikkoja

Erikoiskirjastonhoitaja Itäkeskuksen kirjastoon

Innostutko kirjastopalveluiden kehittämisestä ja asiakasosallisuudesta? Hae meille töihin!

Etsimme Itäkeskuksen kirjastoon erikoiskirjastonhoitajaa vakituiseen työsuhteeseen 1.3.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työtehtävässä pääset mukaan ideoimaan ja kokeilemaan erilaisia tapoja tehdä kirjastoa todeksi Itä-Helsingin sydämessä, yhdessä kaupungin kiinnostavimmista alueista.

Itäkeskuksen kirjasto sijaitsee Kulttuurikeskus Stoassa, Puhoksen ja Itiksen kauppakeskusten risteymässä itämetron reitin varrella. Kirjasto sijaitsee varsin monikulttuurisessa ympäristössä. Tätä kulttuurien rikkautta haluamme juhlistaa kirjastossa. Lisäksi näemme tärkeäksi kehittää palveluita vastaamaan erilaisten asiakkaiden tarpeita ja toiveita. Kirjasto on tarinoiden, uuden oppimisen, viihtymisen, leikin ja yhteisöllisyyden paikka kaikille.

Kulttuurikeskus Stoaan ja Puhoksen alueelle on suunnitteilla suuria rakenteellisia muutoksia, joiden myötä myös Itäkeskuksen kirjasto tullaan remontoimaan vuosikymmenen loppupuolella. Niinpä sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus olla mukana suunnittelemassa myös tulevaisuuden kirjastoa niin palveluiden kuin tilojen osalta. Asiakkaat ovat keskeisessä roolissa suunnittelun joka vaiheessa.

Työskentelet osana itäisen palvelualueen tilat- ja osallisuustiimiä. Suunnittelet ja toteutat kumppaniyhteistyötä sekä toteutat asukasosallisuutta erilaisia menetelmiä kokeillen (mm. tapahtumat, verkkokampanjat, jalkautuva työ). Viestit eri alustoilla ja sometat aktiivisesti. Osallistut myös kirjaston päivittäiseen asiakaspalveluun ja logistiikkaan. Varsinainen työskentelypaikkasi on Itäkeskuksen kirjasto, mutta tiimityöskentely vie sinut myös muihin alueen kirjastoihin.

Toivomme sinulta:

  • aikaisempaa työkokemusta toiminnan kehittämisestä kirjastossa tai muissa työtehtävissä
  • kokemusta tapahtumien järjestämisestä
  • kiinnostusta ottaa asiakkaat mukaan toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen
  • näkemyksellistä ja rempseää otetta kirjaston viestintään
  • rohkeutta kokeilla uutta ja toisinaan myös epäonnistua

Tehtävään valittavalta edellytetään tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa.

Kielivaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja englannin kielen hyvä suullinen taito. Muu kielitaito lasketaan eduksi.

Tarjoamme sinulle:

  • mahdollisuuden vaikuttaa kirjastopalveluihin
  • joustavat työajat
  • eloisan ja lämminhenkisen työyhteisön
  • mahdollisuuden kehittää omaa osaamista koulutusten avulla
  • ison työnantajan kattavat työsuhde-edut

Työhön sisältyy säännöllistä ilta-, lauantaityötä ja satunnaista sunnuntaityötä. Viikkotyöaika on 36h 15min.

Lisätietoja tehtävästä antaa kirjastonjohtaja Anki Mölläri (puh. 040 3349634).

Lähetä hakemuksesi sähköisesti 31.1.2023 klo 16.00 mennessä.

Kaupunki
Helsinki
Sijainti
Itäkeskuksen kirjasto, Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki
Alkaa
Päättyy
Organisaatio
Helsingin kaupunginkirjasto
Yhteyshenkilö
Anki Mölläri
Puhelin
040 3349634