Lahden pääkirjaston aikuisten alue aukesi remontin jälkeen

Lahden pääkirjaston uudistunut aikuisten alue on avattu. Remontin myötä kokoelmat on saatu paremmin esille ja tilan käyttö on monipuolistunut. Pienimuotoisia tilaisuuksia ja tapahtumia varten on järjestetty tilaa. Uusia tiloja on luotu myös lukemista, oleskelua ja työskentelyä varten. Aikuisten alueella on useita viihtyisiä ikkunanvieruspaikkoja, jotka houkuttelevat istumaan ja viivähtämään kirjan, oman mobiililaitteen tai ystävän kanssa.

Uusia toimintoja mahdollistavat Pop up -piste ja Tapahtuma-alue. Pop up -piste toimii kansalaisinfon alueena, jota voivat varata erilaiset ei-kaupalliset toimijat. Tapahtuma-alue antaa kirjastolle lisää mahdollisuuksia järjestää matalan kynnyksen tilaisuuksia kuten kirjavinkkauksia tai opastuksia, joita asiakas voi spontaanisti jäädä kuuntelemaan. Kun alueella ei ole tapahtumia, palvelee se viihtyisänä istuinryhmänä näyttelykalusteiden läheisyydessä.

Nimikilpailulla nimet kokous- ja ryhmätiloille

Nimikilpailun voitti Kaisa Sillanpää ehdotuksellaan: Kaarna, Tuohi, Pilke ja Puru. Voittajan nimiehdotuksissa viehätti ajatuksellinen yhteys Lastukirjastoihin ja samalla myös yhteys Lahden alueen puuteollisuuden vahvaan perinteeseen. Lisäksi nimet on helppo muistaa, ne muodostavat hyvän kokonaisuuden ja erottuvat riittävästi toisistaan.

Kaikkiaan nimikilpailuun tuli ehdotuksia yli 130. Ehdotuksissa erityisen suosittuja olivat luontoon viittaavat nimet, myös erilaisia kirjallisuuteen tai kirjailijoihin liittyviä ehdotuksia oli runsaasti.

Nimettäviä tiloja on neljä, joista kolme on uusia työhuoneista remontoituja asiakastiloja ryhmien käyttöön. Uudessa kokoushuoneessa on esitystekniikka ja sitä vuokrataan samoin ehdoin kuin aiemminkin käytössä ollutta kokoushuonetta. Kaksi muuta uutta tilaa ovat maksutta ryhmien varattavissa. Aikoina jolloin tila ei ole varattu, ovet ovat auki kaikille kirjaston käyttäjille. Tilat ovat varattavissa ja käytettävissä 13.3. alkaen.

Tilat nimettiin seuraavasti:
Kokoushuone Kaarna
Uusi kokoushuone Tuohi
Pientyöskentelytila Pilke
Rento oleskelutila Puru
 
Lisätietoja:

palvelupäällikkö
Sylvia Staven
p. 044 416 3239
sylvia.staven@lahti.fi