E-kirjat kiinnostavat

OUTI-kirjastot kartoittivat e-kirjojen lukemista ja lainausta sekä asiakkaiden mielipiteitä verkkokyselyllä joulukuussa. Vastauksia kyselyyn saatiin yhteensä 307 kappaletta. Tulokset osoittavat, että OUTI-kirjastojen asiakkaat suhtautuvat myönteisesti e-kirjoihin.

Nopeus ja keveys e-kirjan etuja

Tuloksista käy ilmi, että e-kirjat kiinnostavat OUTI-kirjastojen asiakkaita. Yksi kolmasosa vastaajista ilmoitti jo lainaavansa e-kirjoja ja sen lisäksi yli puolet on kiinnostunut lainamaan. Vastauksista selvisi myös, että e-kirjan varausmahdollisuus oli vielä uutta tietoa monelle. Vain yksi kymmenesosa vastaajista ilmoitti varaavansa e-kirjoja, mutta varausmahdollisuus kuitenkin kiinnosti kahta kolmasosaa asiakkaista.

Perinteisen kirjan suosio jatkuu tulosten mukaan vahvana, mutta e-kirjaa pidetään hyvänä vaihtoehtona esimerkiksi lomalukemisena ja erittäin varattujen kirjojen kohdalla, koska e-kirjan voi saada luettavaksi perinteistä kirjaa nopeammin. Perinteinen kirja on suosikki yhä yli puolelle vastaajista, mutta jo yli yksi kolmasosa pitää e-kirjaa varteenotettavana vaihtoehtona.

Nopeus on valttia varausten suhteen, sillä yli kaksi kolmasosaa vastaajista ilmoitti peruvansa tavallisen kirjan varauksen, jos saa kirjan nopeammin luettavaksi sähköisessä muodossa. Yksi kolmasosa puolestaan kertoi, että haluaa ehdottomasti odottaa fyysistä kappaletta.

E-kirjojen lainaus sujuu

OUTI-kirjastojen asiakkaat ovat harjaantuneita e-kirjojen käyttäjiä, sillä vain yksi neljäsosa kaipaisi kirjastoilta lisäopastusta e-aineistojen suhteen.

Kyselyyn vastanneet olivat aktiivisia kirjastonkäyttäjiä ja lukijoita – puolet käy kirjastossa kerran kuukaudessa ja yksi kolmasosa jopa viikoittain. Neljä viidestä vastaajasta kertoi lukevansa kuukaudessa enemmän kuin yhden kirjan.