Oulun kaupunginkirjasto ja Oulun Sarjakuvakeskus ylpeänä esittävät: Sarjasto

Suomen ensimmäinen sarjakuvakirjasto Sarjasto avataan marraskuun alussa Oulun pääkirjaston kolmanteen kerrokseen musiikkiosaston yhteyteen. 

Sarjasto kokoaa saman katon alle Oulun kaupunginkirjaston sarjakuvakokoelman sekä Oulun Sarjakuvakeskuksen tuottamat näyttelyt ja tapahtumat. Sarjakuvallisia elämyksiä on tiedossa kaikenikäisille.

Sarjaston valmistelu alkaa kesällä musiikkiosaston tilojen remontilla. Pääkirjaston sarjakuvakokoelmat siirretään Sarjastoon lokakuun aikana. Avajaisia vietetään Oulun Sarjakuvafestivaalien yhteydessä torstaina 3.11.

Sarjastossa voi viettää sarjakuvallista aikaa monella eri tapaa: lukemalla ja lainaamalla sarjakuvia, osallistumalla työpajoihin ja muuhun sarjakuvaohjelmaan sekä tutustumalla vaihtuviin sarjakuvanäyttelyihin.

Sarjastossa sarjakuvat ovat helposti saatavilla. Luvassa on ajankohtaista sarjakuvatietoutta monessa muodossa. Vaihtuvat näyttelyt johdattavat sarjakuvan pariin nostaen esille ajankohtaisia puheenaiheita, sarjakuvantekijöitä ja tyylilajeja.

Sarjastoon tulee esiintymislava. Tilaa on mahdollista käyttää myös muiden tapahtumien järjestämiseen.

Tervetuloa sarjakuvan maailmaan, Sarjastoon!

Lisätiedot:

Toiminnanjohtaja Harri Filppa
Oulun sarjakuvakeskus
050 3307 186
harri@oulucomics.com

Palvelupäällikkö Juha Sutela
Oulun kaupunginkirjasto
044 703 7350
juha.sutela@ouka.fi