Heikin blogissa Musiikkikirjastot-kanavan toimittaja Heikki Poroila käsittelee musiikkikirjastojen maailmaan liittyviä ajankohtaisia ja ajattomia ilmiöitä.
Jos haluat ryhtyä pitämään omaa musiikkikirjastoaiheista blogia, ota yhteyttä toimitukseen.
Vanhemmat kolumnit löytyvät Kolumnien arkistosta.

Heikin blogi / Bookabooka
Käänteinen järjestys
Bookabooka (Heikki Poroila, 22.4.2009 1:02)  
Helsingin Sanomat uutisoi tänään (21.4.), että tekijänoikeusjärjestöt vaativat suomalaisen BookaBooka-palvelun sulkemista ainakin tietyiltä osin. Järjestöt vetoavat siihen, että lain mukaan suojattujen teosten vuokraaminen on luvanvaraista. Näin asia onkin (TL 19§).

Palvelu on mielenkiintoinen konsepti, koska se ei suinkaan vuokraa kirjoja itse vaan toimii tarvitsijoiden ja tarjoajien välisenä yhdyssiteenä. Toisaalta palvelun pystyttäjät ovat mielestäni menneet aivan turhaan käyttämään tuota "vuokraus"-termiä, sillä myöskään yksityishenkilöinä meillä ei ole ilman lupaa oikeutta suojattujen teosten "vuokraamiseen" (termillä tarkoitetaan arkikielellä väliaikaista käyttöoikeuden luovuttamista korvausta vastaan).

Bookabookan toiminta muistuttaa eräissä suhteissa ns. vertaisverkkoja, mutta myös poikkeaa niistä eräissä olennaisissa kohdissa. Ensinnäkin toiminta on kaupallista, mitä esimerkiksi Pirate Bay ei ole (en tarkoita mainoksia vaan itse palvelua, liikenteen järjestämistä). Toiseksi Bookabookan toiminta on täysin avointa, koska sekä tarpeet että tarjoukset näkyvät kaikille kiinnostuneille. Toisin sanoen kierrätys ei perustu anonyymiin jakeluun vaan anonyymiin yhteystietojen toimittamiseen pientä maksua vastaan.

Olen itse sitä mieltä, että jos Bookabooka lopettaa puheet vuokraamisesta ja jättää tarjoajien ja haluajien väliseksi asiaksi sen, millä ehdoilla kirjat kiertävät, tekijänoikeusjärjestöjen on aika vaikea puuttua asiaan. Laki ei nimittäin kiellä välittämästä ihmisten tarpeita ja tarjouksia toiselta toiselle, tällaistahan ovat kaikki nettihuutokaupat esimerkiksi. Pitämällä kiinni vuokraus-terminologiasta palvelu antaa turhaan helpot aseet tekijänoikeusjärjestöille.

Kirjastojen näkökulmasta asia on tietenkin kiinnostava, koska Bookabooka astuu suoraan kirjastojen reviirille (kuten myös divareitten). Voidaan tietysti ajatella, että Bookabooka palvelee lähinnä harvinaisten kirjojen ostajia, jolloin toimenkuvamme eivät ole ollenkaan päällekkäin. Mutta jos ja kun toiminta on "vuokraamista" tai muuta tilapäistä kierrätystä, voimme tietenkin kysyä, miksi nämä tyypit eivät käytä julkisen kirjaston täysin laillista tarjontaa.

Kaksi mahdollista selitystä: Bookabooka pystyy tarjoamaan sellaistakin, mitä kirjastoissa ei ole (täysin mahdollista, meille ei hankita kaikkea) tai Bookabookan käyttäjät eivät ole älynneet kirjaston tarjoamaan mahdollisuutta. Jälkimmäinen ryhmä on kirjastojen kannalta tietenkin hiukan huolestuttava, mehän toivomme ja oletamme kaikkien tietävän, että julkinen kirjasto on olemassa.

Takavuosina erään suuren kirjakaupan vuokrauskokeilu loppui lyhyeen. Bookabooka voi olla onnistuneempi konsepti - siis edellyttäen, että lopettavat nuo vuokrauspuheet, joiden avulla palvelu kyllä saadan suljetuksi. Kirjastopalveluiden täydentäjänä Bookabooka (tai Musicamusica) voisi olla hyvinkin mielekäs kokonaisuuden osa.

 
Re:Bookabooka (Anonymous, 22.4.2009 9:19)  
BookaBookan asiakkaina ovat olleet - mitä lähipiiristä tiedän sanoa - lukioiden ja korkeakoulujen opiskelijat, joiden tenttikirjatarve on niin suuri, ettei tarpeen alueelliseen täyttämiseen (ja vain alueellinenhan tulee tämän materiaaliryhmän osalta usein kyseeseen, kiitos kaukolainasääntöjen) riitä yhdenkään kirjaston kokoelmat.

On tietysti selvää, että muutaman vuoden kuluttua tenttikirjat löytyvät jostakin TPB:n kaltaisesta palvelusta sähköisessä muodossa, josta ne siirretään jonnekin Applen iReadiin tai mihin lie. Tämä ratkaisee ongelman tehokkaasti, sanoo opiskelija. Siinä voi kustantajakin pohtia, kannattiko lobata vuoden kahden välein uutta painosta lukiolle, sisällön ollessa käytännössä muuttumaton edelliseen verrattuna.

 
Re:Bookabooka (mace, 22.4.2009 16:06)  
Vertaus vertausverkkoihin ontuu erittäin pahasti siksi, että tässä käsitellään fyysisten kirjojen (siis periaatteessa vasikannahan väliin asetettujen puuhiutaleiden) välittämistä. Kopiointia eli kappaleen valmistamista ei tapahdu. Eipä sillä, tekijänoikeuslain mukaan vuokraaminen on laitonta ja kuten Heikki totesi, ei vuokraajana BookaBookassa ole itse palvelu, vaan sen asiakkaat.

BookaBookahan on siis suuntautunut nimenomaan kurssikirjoihin, vaikka lienee siellä toki olla muunkinlaisia kirjoja tarjolla.

Muistan kuulleeni sellaista puhetta, että BookaBookan kaltaisen palvelun olemassaolo ja edes tarve ovat merkki oppilaitosten kirjastojen epäonnistumisessa tarjota opiskelijoille kurssikirjoja. Kyllä minun nähdäkseni on näiden tehtävä kurssikirjat opiskeluoikeudet omaaville opiskelijoille tarjota.

Jos olisin itse ostanut kalliita kirjoja, olisi hienoa päästä niistä eroon kun en niitä enää tarvitse. Jos muilla on ihmisillä samanlaisia haluja, on kirjojen vuokraus heille mielekkäämpi ajatus kuin ostaminen.

Kirjoitin aiemmin BookaBookasta otsikolla Kirja(t) kiertoon pölyä keräämästä[0] tammikuun lopussa ja siellä BookaBookan ylläpitäjä Jussi Rikukin pyörähti sanomassa sanasen juuri tuosta, että totesin BookaBookan astuvan kirjastojen tontille. Tervetuloa minun puolestani!!!

Meneillään olevaa keskustalua tuntuu värittävän se, että kirjoihin suhtaudutaan /esineinä/, ei /teoksina/. BookaBookan vuokranvälitystoimintaa on verrattu esim. autovuokraamoihin. Autohan ei ole teos, vaikka kirja on. Kirjalla onkin kaksoisluonne sekä tekstinä (joka siis on se teos jota tekijänoikeus suojaa) että (ainakin usein) sinä kourassa pidettävänä sademetsästä jalostettuna, hankalan muotoisena ja käyttöliittymältään kömpelönä mötikkänä :^)

[0] http://xmacex.wordpress.com/2009/01/28/kirjat...-keraamasta/

 
Lahjoittaminen, lainaaminen ja vertaisverkot (Heikki Poroila, 26.4.2009 17:41)  
Mace: "Meneillään olevaa keskustalua tuntuu värittävän se, että kirjoihin suhtaudutaan /esineinä/, ei /teoksina/. BookaBookan vuokranvälitystoimintaa on verrattu esim. autovuokraamoihin. Autohan ei ole teos, vaikka kirja on. Kirjalla onkin kaksoisluonne sekä tekstinä (joka siis on se teos jota tekijänoikeus suojaa) että (ainakin usein) sinä kourassa pidettävänä sademetsästä jalostettuna, hankalan muotoisena ja käyttöliittymältään kömpelönä mötikkänä."

Ihan pienenä tarkennuksena edelliseen. "Kirjan" kaksoisluonne koskee itse asiassa kaikkia teoslajeja, ei pelkästään kirjallisia teoksia. Tekijänoikeuslain kaikki rajoitukset (eli käyttäjien oikeudet) liittyvät teoskappaleisiin (siis niihin "kirjoihin" ja "levyihin"), eivät itse teoksiin. Vuokraustoiminta on tässä suhteessa käytännössä ainoa toimintamuoto, jonka kohdalla tekijän yksinoikeus ulottuu myös teoskappaleisiin.

Ratkaisulla on oma logiikkansa. Kun teoskappale myydään, ei toiminta lähtökohtaisesti lisää käytetyn rahan määrää vaan ostaja "lunastaa" kappaleen omaksi. Sama prosessi voi toistua vaikka kuinka monta kertaa, mutta todennäköisesti aina alhaisemmalla hinnalla. Tekijän näkökulmasta hän ei varsinaisesti menetä mitään, vaan se alkuperäinen maksu "kuluu" hitaasti mitättömäksi käyttäjien määrän myötä (joskus tietysti harvinaisuus ja haluttavuus voi nostaakin teoskappaleen edelleenmyyntihintaa, mutta tällainen on poikkeus).

Myöskään teoskappaleen lahjoittamisen tai lainaamisen yhteydessä käytetyn rahan määrä ei lisäänny, joten tekijä ei menetä potentiaalisesti mitään. Vuokraaminen on kuitenkin eri juttu, koska siinä - ja vain siinä mainituista levitysmuodoista - välikäsi pystyy tekemään uutta rahaa tekijän luvalla levitetyllä teoskappaleella. Tähän lisäarvoon ei laki salli kenenkään päästä käsiksi ilman tekijän lupaa.

Vertaisverkoissa tapahtuva teoskappaleiden levittäminen on edellä hahmotetun logiikan mukaan yhtä merkityksetöntä kuin fyysisten teoskappaleiden edelleenmyyminen, lahjoittaminen tai lainaaminen. Tekijänoikeusteollisuuden vuosikaudet kauhistelema "taloudellinen menetys" on täysin teoreettinen mahdollisuus, joka on läsnä kaikissa sallituissakin edelleenlevitystavoissa. Totta kai kirjan lainaksi tai lahjaksi saava jättää ostamatta vastaavan teoskappaleen. Mutta niin hän olisi saattanut tehdä joka tapauksessa. Laina- tai lahjakappaleen hyödyntäminen ei voi tarkoittaa, että se korvaa ostamalla hankitun kappaleen käytön. Niin voi olla, mutta niin ei välttämättä ole.

Tässä mielessä on mielestäni merkityksetöntä, tapahtuuko teoksen hyödyntäminen laillisesti levitetyn teoskappaleen vai verkossa kopioitavan teoskappaleen välityksellä. Jos viimeksi mainitussa ei synny vuokraamisen kaltaista ansaintaa, lopputulos on aivan sama, vain tekniikat poikkeavat toisistaan. Joittenkin toimien laittomuus suhteessa joihinkin muihin johtuu vain lain tekstin historiallisesta muotoilusta.

Heikki Poroila

PS Vielä tuosta "auton" teosluonteesta. Teknisenä laitteena se ei todellakaan voi saada tekijänoikeuden suojaa, mutta esimerkiksi muotoilun osalta kylläkin. On aivan selvää, että jokainen autotehtaan malli on tiukasti suojattu kaikilla mahdollisilla laeilla, vaikka bensiinimoottorit saastuttavat tätä maailmaa periaatteessa aina samalla tavalla.

 
Re:Bookabooka (Sanna Digityttö, 26.4.2009 19:52)  
Illalla Digityttöjen haastattelussa on herra Riksu. Kantsii tsekata osoitteesta: www.digitytot.com. Bookabooka on loistava palvelu ja saa Digityttöjen täyden tuen :) Toivomme, että herra Riksu-herra ei joudu vankilaan.

Terkuin,
Sanna Digityttö :)

 

Edellinen aihe Seuraava aihe
Lisää viesti
Lähettäjän nimi: *
Otsikko: *
Viesti: *

Tarkistusnumero: *

=

Kirjoita värillisessä ruudussa oleva tarkistusnumero tyhjään ruutuun ennen kuin lähetät viestin. Numero kertoo, että viestin lähettäjä on oikea ihminen, eikä roskapostia lähettävä tietokone.

Huom. Kirjastot.fi-foorumeilla ja blogeissa on toistaiseksi ennakkomoderointi häiriköinnin vuoksi. Viestit tulevat foorumeille ja blogeihin viiveellä. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa haittaa. Kirjastot.fi-toimitus

Rekisteröitymällä voit myös tilata foorumien ja blogien viestit sähköpostiisi.  Voit myös tilata viestit RSS-syötteenä.