Outi Kytömäki

Outi Kytömäki

Ylöjärven kirjastossa pari viimeistä vuotta on ollut yhtä muutosta. Ensin uuden kirjaston suunnittelua, sitten muuton järjestelyä ja lopulta sopeutumista uuden Leijaksi nimetyn kirjaston hulppeisiin tiloihin ja sitä mukaa radikaalisti muuttuneisiin työkäytäntöihin. Musiikkikirjaston tilanne on muuttunut talossa erityisen paljon. Aiemmin omassa kiinteistössään ollut musiikkiosasto on integroitu muuhun toimintaan. Yksi neuvonta- ja lainauspiste palvelee nyt Ylöjärvellä kaikki asiakkaat.

Intervalli uteli erikoiskirjastonhoitaja Outi Kytömäen kuulumisia. 17 vuotta Ylöjärvellä musiikista vastannut, vuosituhannen vaihteessa pari vuotta Kirjastoseuran musiikkikirjastotoimikunnassakin istunut Outi harmittelee musiikkikirjastotyön ajoittaista latistumista kuivaharjoitteluksi. Silti: kirjasto on yhä se paras mahdollinen työpaikka.

Tämä juttu on julkaistu alun perin Intervalli-lehden numerossa 4/2003. Kysymykset ja kuvat: Pentti Ronkanen.

-----

Tervehdys Ylöjärveltä, Tampereen ripeästi kasvavasta luoteisnaapurista. Tätä kirjoittaessani istun vielä Ylöjärven kunnankirjastossa, mutta kohta Intervallin ilmestymisen jälkeen huomaankin istuvani kaupunginkirjastossa. Ylöjärven kunnanvaltuusto näet päätti lokakuisessa kokouksessaan, että pitäjä julistautuu kaupungiksi vuoden 2004 alusta. Tarkkaan ottaen kotipaikkani on sitten "Ylöjärvi - palveleva ja vetovoimainen puutarhakaupunki". Muutoksen merkityksestä on kuultu monenlaista mielipidettä. Säästäväisenä kirjastoihmisenä mieleeni juolahtaa muuan merkittävä seikka: onneksi emme vielä ehtineet tilata uusia "Ylöjärven kunnankirjasto" -leimasimia loppuun kuluneiden tilalle, kun ne kuitenkin olisi jouduttu heti uusimaan…

Itse kirjastomme onkin vastikään uusittu. Muutimme vuosi sitten uutuuttaan hohtelevaan Leija-kirjastoon parin sadan metrin päähän entisestä talosta. Muuton myötä tilat suunnilleen kolminkertaistuivat ja lainojen määrä lisääntyi 60 %. Henkilöstöä emme saaneet lisää, ja entisetkin ovat tietysti vanhentuneet vuodella.

Kirjaston johto on Ylöjärvellä aina ollut ilahduttavan myötämielinen musiikkiosastoa ja musiikkiaineiston hankintaa kohtaan. Erillinen musiikkiosasto perustettiin kirjastoomme 17 vuotta sitten. Tulin silloin musiikkikirjastonhoitajaksi. Tuon virkanimikkeen olisin mieluusti pitänytkin, mutta vuosien myötä se on muuttunut epäinformatiivisemmaksi: nyt olen erikoiskirjastonhoitaja, mutta vastuualueenani on toki edelleen musiikki.

Kirjastotyön, jonka nyt tunnen omaksi rakkaaksi alakseni, löysin vasta erinäisten harhailujen jälkeen. Ujona ja hiljaisena koululaisena kävin ahkerasti Siuron pienessä kirjastossa, jota hoiti yhtä ujo ja hiljainen kirjastontäti. En mitenkään silloin voinut edes harkita tuota alaa, vaan halusin irti nörtti-imagostani (silloin muistaakseni käytettiin termiä nynny). Matkasin pääkaupunkiin opiskelemaan puheterapeutiksi, mutta siihen kypsyin vuodessa. Veri alkoi vetää takaisin Tampereen seudulle. Matkalla pysähdyin muutamaksi vuodeksi Hämeenlinnaan ja valmistuin luokanopettajaksi. Yksi erikoistumisaineistani oli onneksi musiikki. Ensimmäisen opevirkani myötä alkoi omina kouluvuosina kehittynyt henkinen kouluallergiani jälleen aktivoitua. Pelastuksekseni koitui Tampereen yliopisto: tarvittiin hiukan informatiikkaa, musiikkitiedettä ja atk:ta, jonka jälkeen löysin paikkani Ylöjärven kirjastosta. Melkeinpä parasta tässä työssä on se, että voin käyttää hyödykseni kaikkea opiskelemaani, oppimaani ja kokemaani. Mikään ei tunnu menneen hukkaan. (Asian toinen puoli on se, että mikään ei myöskään riitä… Kirjastoissa työskentelee paljon täydellisyyden tavoittelijoita.)

Rakastan hiljaisuutta. Vähin vaatimukseni on ääniympäristö, jota voin itse kontrolloida - ainakin musiikin suhteen. Olen tullut siihen tulokseen, että päässäni on jonkinlainen äänikiintiö, joka on aika ajoin nollattava hiljaisuudella tai vaikka metsän huminalla. Kotosalla kuuntelusuosikkini on elävä musiikki: lähes aikuisikään venähtäneet lapset musisoivat runsaasti ja ilahduttavasti. Toisinaan uppoan olohuoneessa Pankakosken pauhuun, toisinaan taas sammuttelen Valoja Baddingin tapaan. Ajan tasalla pysymisen vaatimus rasittaa joskus - yritän parhaani onnistumatta - mutta onhan musiikissa paljon sitäkin, jota ei koi syö eikä ruoste raiskaa. Konserteissa soisin käyväni nykyistä enemmän. Nykyään kuuntelen aika monenlaista musiikkia, enemmän kuitenkin nimenomaisia kappaleita kuin yhtyeitä tai säveltäjiä. Ehkä juuri siksi minusta usein tuntuu, että musiikkimakuni ei ole tarpeeksi "hieno". Vastoin tätä kappalemieltymysteoriaa eräs miellyttävä tuttavuus on ollut YUP, etenkin Jarkko Martikaisen sanoitukset. Olen muutenkin alkanut kiinnittää enemmän huomiota sanoituksiin, joista en ennen isommin piitannut. Suomessa on myös rokkiosastolla paljon hyviä tekijöitä. Pidän oikeasta (sic) musiikista: räyhäkkäästä, suloisesta, riemastuttavasta, tunteellisestakin - sellaisesta, joka tempaa mukaansa.

Musiikkikirjastotyölläni on ajoittain taipumus latistua kuivaharjoitteluksi. Aina ei aika, aktiivisuus tai juuri tuo äänikiintiö riitä tarmokkaaseen musiikin kuunteluun ja uusien asioiden vastaanottamiseen. Välillä taas hyvinkin innostun jostakin uudesta ja ihmeellisestä - joskin nyt uuteen kirjastoon muuton jälkeen tuo uusi ja ihmeellinen on usein ollut jotain muuta kuin musiikkia. Toimenkuvani ja samalla aineiston hallintani on muuttunut: musiikkiosaston syvätuntemus on toisaalta laajentunut, toisaalta litistynyt koko kirjaston matalatuntemukseksi. Siltä minusta ainakin tuntuu. Kiireisen asiakaspalvelun ohella myös PallasPro-kirjastojärjestelmä on haukannut leijonanosan ajastani, sillä ohjelman toiminta kompastelee edelleen.

Uuden kirjastotalon suunnittelussa yritettiin joukolla miettiä kirjaston eri toimintoja arkkitehdin avuksi. Leija-kirjastomme suunnitellut arkkitehti (ja tenori, joka lauloi talon vihkiäisjuhlassa) Tero Harjunniemi ottikin mahdollisuuksien mukaan huomioon tarpeitamme ja toiveitamme. Eri asia oli sitten se, että kukaan meistä ei aiemmin ollut "rakentanut kirjastoa". Uuden talon suuri koko vanhaan verrattuna sekä kaikkien osastojen sijoittuminen samaan tilaan aiheuttivat paljon päänvaivaa ja epävarmuutta, vaikka kaikki miettijät olivatkin kokeneita kirjastotyöläisiä.

Kirjastomme liittyi muuton myötä pirkanmaalaiseen PIKI-yhteisjärjestelmään. Ihmiset ovat ottaneet uuden kirjaston hienosti vastaan. Myös musiikkiosastomme käyttäjäkunta on yhteisen PIKI-kirjastokortin ja verkkopalvelun ansiosta laajentunut. Varsinkin tamperelaisia asiakkaita poikkeaa meillä enemmän kuin ennen. Ihmiset katselevat, kiertelevät ja tutkailevat paljolti omin päin; nyt meillä onneksi on siihen tilaa. Tuntumani on, että musiikkitiedonhakuja ei kysellä niin paljon kuin entisessä kirjastossa. Toisaalta tunne saattaa johtua siitä, että kysymyksiä ei enää esitetä juuri minulle - välillä olen tässä asiassa havainnut itsessäni lähes mustasukkaisuuteen vivahtavia tunteita. Entisessä kirjastossa "musapuolen" töihin ei juuri ollut tungosta. Nyt on kaikilla osastoilla yhteinen neuvonta ja lainaus, mutta korviini ei ole kantautunut mitään elämää suurempia valituksia ennalta pelätyistä vaikeista musiikkikysymyksistä.

PIKI-kirjastojen ohjausryhmä, joka koostuu eri kuntien kirjastojen johtajista ja järjestelmän pääkäyttäjistä, kokoontuu pohtimaan ajankohtaisia asioita noin kerran kuukaudessa. PIKI:n "kummitätinä" - ellei peräti äitinä - voisi pitää Maija Kanervaa Tampereen kaupunginkirjastosta. Hän on avainhenkilö PIKI:n tiedonkulun ja kehityksen kannalta. En osaa kuvitella, mitä PIKI olisi ilman Maijaa!

Kaukolainausta PIKI-yhteisjärjestelmä on lisännyt suuntaan jos toiseenkin. PIKI:n sisäistä lainailua nimitämme seutulainaukseksi, mutta tosiasiassa se ei eroa muusta kaukolainauksesta, sillä kuntien välistä kuljetusjärjestelmää meillä ei ole. Pientä mietintää on aiheuttanut se, että kaukolainapyyntöjä tulee yhteisen verkkotiedonhaun takia yhä laajemmin ympäri maata. Jopa vanhoja älppäreitä, jotka tilan lisäännyttyä pääsivät meillä taas hyllyihin, on postiteltu.

Musiikin luettelointityö on isossa yhteisjärjestelmässä muuttunut, vähentynyt ja "virallistunut". Tampereen kaupunginkirjasto on pitkän Pallas-kokemuksensa ja kokoelmiensa laajuuden takia ylivertainen luettelointiasiantuntija ja auktoriteetti. Meille muille PIKI-kirjastolaisille ohjelman käyttö on edelleen enemmän tai vähemmän opettelua ja testailua, osin myös töppäilyä tai paremminkin sen pelkoa: voi ei, mitä mä nyt tein, mitähän ne Metsossa sanoo! - Eihän ne kuitenkaan pahasti sano; tässä vain kohtaamme taas kirjastoväen perfektionismin:o). PIKI-kirjastojen luettelointityöryhmä on perusteilla ja toivomme sen työn käynnistyvän mahdollisimman pian.

Suuri ongelma aineistotietokannan toimivuuden kannalta ovat ns. turhat tuplat, joita on varsinkin musiikkiaineistossa tuhansia ja taas tuhansia. Eri kirjastojen aineistorekisterien yhdistämisvaiheessa ne tietueet, joilta puuttui yksiselitteinen tunniste (lähinnä ne, joilla ei ole ISBN-numeroa), eivät "löytäneet toisiaan". Sama cd tai nuottijulkaisu saattaa sen seurauksena olla PIKI-tietokannassa jopa seitsemän kertaa, sillä konversioita on tehty monessa vaiheessa ja ne jatkuvat edelleen. Toivomme hartaasti OPM:n rahoitusta näiden tuplatietueiden karsintaan, sillä se hyödyttäisi kaikkia tietokannan käyttäjiä, etenkin asiakkaita.

Muu yhteistyö PIKI-kirjastojen kesken on vielä vähän hakusessa. Mukana on niin monta kirjastoa, että esim. hankintayhteistyö lienee liian vaikeasti organisoitavissa. Tietysti pienemmät kirjastot voisivat olettaa, että koska Tampere varmaan kuitenkin hankkii tietyn levyn, sitä ei tarvita omaan kirjastoon. PIKI on kuitenkin yhteenliittymänä vielä niin uusi, että arvelen tällaisten pohdintojen jääneen toistaiseksi teoriavaiheeseen. Mikäli aineiston kuljetus muuten kuin postin välityksellä joskus järjestyy, hankintatilannekin luultavasti muuttuu ja kokoelmat saadaan aidosti yhteiskäyttöön.

Ylöjärven kirjaston työyhteisön kannalta kaikkien osastojen sijoittuminen Leija-kirjastoon saman katon alle on tuntunut mukavalta, kun ensi järkytyksestä, asiakastulvasta, uudesta kirjastojärjestelmästä ja uudelleen luotavissa rutiineissa kompuroinnista on hiljalleen alettu selvitä. Vielä keväällä oli koko joukollamme päällimmäisenä väsymys ja outo tunne siitä, että töihin ei olekaan aina kiva lähteä. Nyt tila alkaa tuntua omalta. Omasta puolestani on ollut todella hauskaa tutustua paremmin työkavereihin, sillä aikaisemmin tapasimme yleensä vain ruokatauolla. Onhan suuri talo väistämättä ajoittain hälyisä, mutta tuhatpäinen asiakasjoukko mahtuu hyvin liikkumaan täällä päivittäin. Henkilökuntaa me kaipaamme kipeästi lisää: Ylöjärvellä on lähes 22000 asukasta, joita palvelemassa on viisitoista vakituista kirjastotyöntekijää. Onneksemme tilapäiset apujoukkomme ovat poikkeuksetta olleet motivoituneita, taitavia ja henkilöinä loistotyyppejä - aivan kuten me vakituisetkin!

Kirjasto on paras työpaikka. Paitsi että musiikkikirjasto voi olla vielä parempi - toivon, että vielä joskus ehdin omistautua sille nykyistä enemmän.

PS. Mieleeni pulpahti ensimmäinen kirjastokokemukseni. Pääsin 5-vuotiaana isosiskon kanssa käymään kirjastossa. Paikka oli hämärä ja juhlallisen oloinen - siis varmasti tarkoitettu vain aikuisille. Sain kuitenkin viedä sieltä kotiini ensimmäisen unohtumattoman lainani: Tammen Kultaisen kirjan nimeltä Roope-sedän mehukauppa. Kokemus oli uskomattomuudessaan tyrmäävä.

 

Outi Kytömäki

 

Outi Kytömäki

 

Outi Kytömäki

 

Ylöjärven kirjasto

 

Ylöjärven kirjasto

 

Ylöjärven kirjasto

 

Ylöjärven kirjasto

 

Ylöjärven kirjasto

 

Ylöjärven kirjasto