seuraa
meitä
RSS
Facebook
Twitter
Google+
Vimeo
You Tube
Flickr

Etusivu > KirjastoPro > Musiikkikirjastot

Musiikkikirjastot

Ajankohtaista musiikissa

  • Säveltäjä Yrjö Kilpisen syntymästä tulee kuluneeksi 120 vuotta. Tapahtuman kunniaksi järjestetään lauantaina 4.2.2012 seminaari ja konsertti sekä avataan 10.5. asti avoinna oleva Kilpis-näyttely Rotundassa.
  • Vuoden 2011 viimeinen Intervallin numero on ilmestynyt. Se on samalla tämänmuotoisen Intervalli-lehden viimeinen numero. Vuoden 2012 alusta lehden sisältöä julkaistaan vain kirjastot.fi:n sivuilla.
  • Tanskan kirjastojen musiikin verkkopalvelu tutkinnassa myös Suomen ratkaisuksi Helsingin kaupunginkirjasto - yleisten kirjastojen keskuskirjasto tutkii kevään aikana tanskalaisen BibZoom-palvelun soveltuvuutta musiikin ja monikielisen verkkoaineiston jakeluun Suomen kirjastoissa. Kyseessä on...
  • Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen syyskokouksessa Sibelius-Akatemian uusissa tiloissa 2. joulukuuta nuorennettiin hallitusta ja päätettiin mm. Intervalli-lehden kohtalosta.
  • Jos et satu tietämään, miltä näyttävät Juice Leskisen Grand Slamin kultalevyt, marssi Tampereen pääkirjaston musiikkiosastolle. Siellä näitä kiekkoja voi nyt ihailla ihan alkuperäisinä. Levyt ovat olleet aikaisemmin tamperelaisten ravintoloiden seinillä, mutta päätyneet kirjaston kokoelmaan.
  • Suomalaisen musiikin taloudelliset taustavoimat ovat päättäneet yhdistää Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen (Fimic) ja vienninedistämisyhdistys Music Export Finland Associationin (MUSEX). Niiden tilalle perustettava Music Finland ry aloittanee vuoden 2012 aikana.
  • EMKÜ 20 vuotta (29.10.2011)
    Naapurikansamme musiikkikirjastoyhdistys Eesti muusikakogude ühendus (EMKÜ) juhli Tallinnassa 20-vuotista taivaltaan. Myös Suomesta lähdettiin onnittelemaan.
  • E-concerthousen digitaalinen nuottikirjasto on saanut valmiiksi jättiurakan! Osoitteesta http://www.e-concerthouse.com/fi/kirjasto/nuottikirjasto löytyy nyt koko Franz Schubertin yksinlaulutuotanto. Käytännön syistä mukaan ei ole kelpuutettu keskeneräisiä teoksia, ja mikäli samasta...
  • Rovaniemen kirjaston alkuvuodesta ilmestyneessä historiikissa on myös luku musiikkikirjaston historiasta, tarkemmin sanottuna Kirjastorokki-nimisestä instituutiosta, joka täytti juuri 20 vuotta. Julkaisemme ohessa tämän Pirjo Tuomen kirjoituksen tekijän luvalla ja toivomuksesta. Niille, jotka...
  • Intervalli-lehden vuosikerran 2011 komas numero on ilmestynyt. Pääaiheita ovat IAML:n Dublinin kokous, musiikkikirjastojen digihankkeet ja Sibelius-Akatemian kirjaston uudet tilat Musiikkitalossa.

Musiikkikirjastot -kanavan toimitustyöstä vastaa Heikki Poroila yhteistyössä Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen kanssa.
Kanavan toimituksen sähköpostiosoite on toimitus@kirjastot.fi.