Mirja Ryynänen, kansanedustaja, Suomen eduskunta
1. Johdanto, vastauksia kysymyksiin
Konferenssin järjestäjät esittivät muutamia kysymyksiä, joihin vastaan ennen varsinaista esitystäni. Vastaukset antavat yleiskuvan siitä, miten näen tämän konferenssin teemat.
1.1 Mitä esteitä voi olla tehokkaan kansallisen informaatiolukutaitopolitiikan kehittämisen tiellä?
Aihe aliarvioidaan tai sivuutetaan helposti. Nykypäättäjät eivät kovin helposti hahmota tämäntyyppisen taidon tai sen puuttumisen seurauksia. Informaatiolukutaito on varsin abstrakti päätöksenteon kohde verrattuna kauppa- tai maatalouspolitiikkaan. Sitä on vaikea arvioida myös taloudellisesta näkökulmasta.
Se pitäisi yhdistää selkeästi laajempiin kokonaisuuksiin kuten tietoyhteiskuntastrategioihin.
1.2 Kuinka tärkeää on edistää informaatiolukutaitoa yhtenä perusoikeutena?
Hyvin tärkeää. Tulevaisuudessa kansalaiset eivät pysty käyttämään muita oikeuksiaan ilman sitä. Tietoyhteiskunnassa informaatio ja tieto ovat perusresursseja, ja helppo pääsy niihin on järjestettävä.
Tässä esityksessä tarkoitan tietoon pääsyllä kykyä käyttää tietoa, teknistä pääsyä sen lähteille, sen järjestämistä ja mahdollisuutta henkilökohtaiseen tukeen sen löytämiseksi.
1.3 Jos se on tärkeä perusoikeus, mitä sen parantamiseksi pitäisi tehdä?
Poliitikot voivat aloittaa ja tukea taloudellisesti paikallisia tai kansallisia ohjelmia informaatiolukutaidon edistämiseksi.
Julkisen tiedon ja julkisten palvelujen pitäisi olla saatavilla myös Internetin kautta, samoin on tarjottava apua näiden uusien välineiden käyttämisessä.
Kansainvälinen ja kansallinen kokemusten vaihto on tärkeää, kuten myös kansalaisaktiivisuuden rohkaiseminen.
Aineiston tuottaminen kansallisilla kielillä sekä olemassa olevan materiaalin ja kulttuuriperintöaineiston digitointi motivoivat kansalaisia oppimaan informaatiolukutaitoa.
Kirjastot voi nähdä yhtenä väylänä informaatiolukutaidon edistämiseen, kuten koulut ja media.
2. Poliitikot ja kirjastot
Mitkä tekijät vaikuttavat poliitikon kirjastonäkemykseen? Suuri paino on heidän henkilökohtaisilla kirjastokokemuksillaan ja kirjastojen asemalla yleensä heidän maassaan. Itse asun onnekseni maassa, jossa Kalevala-eepoksesta lähtien tiedon arvostus on ollut suuri. Tällä näyttää olevan vaikutusta kirjastopolitiikkamme asti. Toinen esimerkki: Ranskassa äidinkielen arvostus ja ylläpito on korkealla tasolla, ja se on yksi peruste kirjastojen aseman 70-luvulla alkaneeseen parantamiseen.
Oma kokemukseni Suomen ja Euroopan parlamenteista viittaa siihen, että kirjastoasia ei ole minkään erityisen puolueen tai poliittisen suuntauksen suosiossa tai epäsuosiossa. Ainakin tähän asti kirjastoja ovat puolustaneet poliitikot, jotka ovat henkilökohtaisesti oivaltaneet niiden merkityksen. Se oivallus näyttää olevan hyvin yksilöllinen prosessi.
Monet poliitikot ovat löytäneet kirjastojen merkityksen pohtiessaan informaatioyhteiskunnan demokraattisuuden reunaehtoja. He näkevät, että kansalaisten tiedonsaannin ja tiedon käyttötaitojen turvaamiseksi tarvitaan kirjastoja muiden tärkeiden toimijoiden rinnalla. Koulu opettaa tiedonkäytön perustaidot. Media pitää ihmiset ajan tasalla ja antaa taustatietoa meneillään olevista prosesseista. Arkistot ja museot tarjoavat yhteyden menneeseen. Kirjaston ydintehtävä on vastata yksittäisten kansalaisten yksittäisissä tilanteissa syntyviin tiedon- ja kulttuurintarpeisiin. Niiden koko koneisto, luetteloista tietopalveluun ja kaukopalveluun, on rakennettu näitä palvelutilanteita varten, olipa kyseessä henkilökohtainen palvelu tai itsepalvelu kirjastossa tai verkon kautta.
Koulun ja median rooli tietoyhteiskunnassa on saanut vahvan sijan poliittisessa keskustelussa. Kirjastot ja muut muisti-instituutiot ovat jääneet sivummalle. Tämä voi olla sen paradoksin seurausta, että kirjastot ovat halpa palvelu; niiden sisällöllinen merkitys ihmismielen vaikuttajina on paljon suurempi kuin niiden budjetteja katsomalla voi päätellä. Tämä voi olla yksi syy siihen, että vain harva poliitikko on lähtenyt aktiivisesti edistämään kirjastoasiaa.
Kirjastojen tärkeys on varsin käsitteellistä ja monimutkaista laatua. Ajatellaanpa vain tekijänoikeuslainsäädäntöä ja kirjastojen roolia tiedonvälittäjinä tavallisille ihmisille tässä yhteydessä! Osallistuin Euroopan Parlamentin tekijänoikeusdirektiivin ensimmäisiin käsittelykierroksiin, ja poliitikkojen oli todella vaikea päästä selvyyteen tekijänoikeuksien moninaisista intressiristiriidoista. Käyttäjien oikeuksien puolustaminen oli äärimmäisen haastava tilanne - ilmapiiri oli niin voimakkaasti tekijöiden, esittäjien ja tuottajien puolella. Heidän edukseen järjestettiin jättiläismäisiä ja tunteisiin vetoavia kampanjoita, johdossa sellaisia nimiä kuin Euroopan Parlamentin jäsen Melina Mercouri.
Konkreettinen esimerkki kirjastojen merkityksestä kansalaisten tiedonsaannille ovat kokemukset Venäjältä ja Mosambikista. Näissä maissa ihmiset voivat matkata kirjastoon kaukaa vain päästäkseen lukemaan lakikirjaa, kun he viimein kaoottisten vuosien jälkeen alkavat uskoa lain voimaan. Monessa Länsi-Euroopan maassahan tämä olisi poliitikon unelmatilanne: kansalainen aktiivisesti etsimässä lakitietoa…
3. Laajennettu lukutaito
Vaikka lineaarinen lukutaito on edelleen on välttämättömyys, se ei enää yksin riitä. Kuvalukutaito on myös tarpeen, samoin taito navigoida Internetin moniulotteisessa valikoissa, jotka muodostavat varsinaisen haarautuvien polkujen puutarhan. Myös matkapuhelimen tekstiviestin käyttö on syytä osata.
Suomen hallituksen kommentti Euroopan Komission Elinikäisen oppimisen muistioon (1) antaa jotain tilastotietoja. Suomessa tehty tutkimus funktionaalisesta lukutaidosta osoitti, että 10% aikuisväestöstä on vaarassa jäädä kokonaan vaille tätä taitoa, ja noin neljänneksellä kansalaisista on puutteellinen taito. Erot ikäluokkien välillä ovat systemaattisia ja laajoja - nuoremmat osaavat paremmin. Melkein puolet 46-55-vuotiaista ja kaksi kolmannesta 56-65-vuotiaista kuuluu riskiryhmiin. Tilanne voi olla suunnilleen sama monissa Länsi-Euroopan maissa.
Lukutaidossa on sekä tekninen että sisällöllinen ulottuvuus. Molemmat ovat muuttumassa, koska erilaisten mediamuotojen määrä on lisääntymässä ja tarvitaan yhä useammanlaista tekniikkaa näiden medioiden käyttämiseksi.
Internet vahvistaa ilmaisunvapautta. Se kuitenkin tuo tarjolle myös entistä suuremman määrän harhaanjohtavaa tietoa ja muuta tahallista disinformaatiota. Tavallisen kansalaisen on yhä vaikeampi löytää olennaista ainesta tiedon valtaisasta kokonaismäärästä.
Kirjastojen neutraaliuden merkitys näkyy verrattaessa niiden ja toisaalta joidenkin kaupallisten hakukoneiden hakutuloksia. Poliitikkona arvostan kirjastojen sisällöllisiä ja laadullisia hakukriteereitä kun tiedän, että monissa hakukoneissa ylläpitäjältä voi ostaa hakutuloksen osumalistalla ylemmän sijoituksen kuin minkä ao. sivusto sisällön puolesta ansaitsisi.
Kaikessa lukemisen opetuksessa tärkeitä ovat sisällölliset taidot kuten luetun arviointi ja kyky soveltaa luettua omaan toimintaan tai omiin luoviin teoksiin. Kuvalukutaito ja mediakriittisyys erityisesti internetin suhteen kuuluvat myös tähän lukutaidon ulottuvuuteen.
Teknisesti lukutaitoa pitää laajentaa lineaarisesta kaksi- ja kolmiulotteiseksi. Internetissä ja mobiilivälineissä tekstit ja tieto on organisoitu toisin kuin paperilla. Näiden organisointitapojen oppiminen ei ole mitenkään itsestään selvää ainakaan aikuisille.
4. Kirjastojen vastuu
Mitä velvollisuuksia kirjastoilla on laajennetun lukutaidon opettamisessa? Pitäisikö niiden keskittyä vain sisällöllisen lukutaidon edistämiseen? Kuinka pitkälle teknisten taitojen opettamisessa pitäisi mennä? Kenen kanssa kirjastot voivat liittoutua koko väestön saamiseksi uuden lukutaidon piiriin? Miten työt pitäisi jakaa?
Aivan selvää on, että kirjastoilla on osavastuu nimenomaan aikuisväestöstä. Koulut ja ikätoverit opettavat lapsia ja nuoria.
Kirjastot kuitenkin jatkavat perinteistä tehtäväänsä lasten kirjojen lukemisen edistäjinä. Joissain visioissa on jopa väläytelty että kirjastot saattavat olla jatkossa ainoita paikkoja joissa lapset joutuvat tekemisiin painetun aineiston kanssa. Tästä syystä painetun aineiston tärkeys kirjastoissa säilyy, vaikka sen rinnalle tulee paljon muuta. Poliitikolle tämä ei ole hankala tehtävä: useimmat meistä puolustavat täysin sydämin kirjojen lukemista ja niiden asemaa kirjastoissa.
Kirjastoilla on myös rooli informaatiolukutaidon levittämisessä ihmisille, jotka eivät muuten joudu tekemisiin Internetin kanssa. Seniorien viestintäpäivät, joita on pidetty muutaman kerran kirjastoissa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, tarjoavat iäkkäämmille mahdollisuuden päästä kurkistamaan Internetin ihmeisiin tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Viestintäpäivät ovat olleet suuri menestys ja keränneet joka maassa suunnilleen 10.000 osanottajaa vuosittain. Monet seniorit ovat rohkaistuneet lähtemään pidemmille Internet-kursseille. Näitä järjestävät esim. kansalais- ja työväenopistot, kansalaisjärjestöt ja joissain maissa jopa teleoperaattorit. Johtopäätös on ollut, että kirjastojen kannattaa ketjuttua muiden toimijoiden, ennen kaikkea kouluttajien kanssa, ja tarjota näin helppo "sisäänheittotilanne" perusteellisempaan opetukseen.
Suomen kirjastoissa muistetaan Internetin alkuajoilta vielä toinenkin todiste siitä, että kirjastot todella koetaan turvalliseksi paikaksi oppia uusia taitoja: verkonkäyttövuoroja alkoivat vähitellen nuorten poikien lisäksi varata keski-ikäiset naiset, eläkeläismiehet ja muut "epätodennäköiset" käyttäjät.
Muiden maiden kirjastoille saattaa olla mielenkiintoista kuulla, millainen kuuma sponsorikeskustelu liittyi ensimmäisen Seniorien viestintäpäivän pohjustamiseen. Suomalaiset kirjastot - Nokian kotimaassa kun ollaan - sisällyttivät päivän ohjelmaan matkapuhelinten tekstiviestien opastusta yhteistyössä kaupallisten sponsorien kanssa. Tämä ei kuitenkaan mennyt läpi kritiikittä. Kun Internet-taitojen opettamiseen suhtauduttiin positiivisesti ja nähtiin sen kuuluvan kirjastojen tehtäviin, tekstiviesti-opetuksesta eivät kaikki innostuneet: lyhytviestien opastus on heidän mukaansa liian kaukana kirjastojen sisältöpainotteisista tehtävistä. Noin 20% osallistuvista kirjastoista jättikin matkapuhelinosuuden pois kampanjaohjelmastaan. Jotkut kirjastot boikotoivat koko kampanjaa tällä perusteella. Kampanjapäivän jälkeen tekstiviestiopastusta tarjonneet kirjastot arvioivat kokemuksensa positiivisiksi. Niiden mielestä kirjasto osoittautui hyväksi ympäristöksi laajentaa teknistä lukutaitoa myös tähän suuntaan. Kampanjapalautteiden mukaan osallistujat eli seniorit itse eivät kokeneet kirjastojen joutuneen kaupallisuuden ansaan - päinvastoin, heidän oli helpompi oppia kirjastossa rauhallisessa tahdissa kuin kiireisissä teleliikkeissä. Kaupallisia paineita ei tunnettu, vaikka opastajina oli usein teleliikeiden myyjiä. Sinänsä seniorien tarve opiskella tekstiviestitystä tuli kirjastoille aivan selväksi. Kampanjapalautteiden perusteella vastaavia päiviä pitäisi järjestää muillekin ryhmille kuten maahanmuuttajille, naisille ja työttömille.
5. Kaikille pääsy tietoon
Jos haluamme varmistaa vaivattoman pääsyn tietoon, on tarkasteltava myös infrastruktuuria, ja se on jälleen poliitikkojen tehtävä. Mahdollistaako teknologia pääsyn kaikille kansalaisille?
Pohjoismaissa tilanne on hyvä. Suomessa televerkko on kokonaan digitoitu. Naapurimme Ruotsi on edellä sikäli, että siellä on päätetty ulottaa laajakaistaverkko jokaiseen kotitalouteen ja yritykseen vuoteen 2005 mennessä. Itse ajattelen että teknologia (laajakaista tai muu) pitää jättää markkinoiden päätettäväksi, mutta yhteiskunnan tulee huolehtia myös sellaisten syrjäseutujen yhteyksistä, missä tiedonvälityksestä ei saada kannattavaa bisnestä.
Useimmissa muissa Euroopan maissa televerkon digitointi ja vastaavat toimet infrastruktuurin parantamiseksi ovat vähintään työn alla. Joissain Keski- ja Etelä-Euroopan maissa, joissa on ollut käytössä hyvin jälkeenjäänyt tekniikka, ovat hypänneet 90-luvulla suoraan mitä kehittyneimpiin järjestelmiin. Esimerkiksi Viro on ottanut laajaan käyttöön sähköiset henkilökortit ja niiden varaan rakennetut palvelut. Mutta virolaisetkin tarvitsevat informaatiolukutaidon opetusta saadakseen mahdollisimman paljon irti uusista mahdollisuuksistaan!
Turkki on toinen konkreettinen esimerkki siitä, miten määrätietoinen politiikka voi tuoda tuloksia. Turkki on pitkään halunnut aloitta neuvottelut jäsenyydestä Euroopan Unionissa. Epäluotettava ja huonotasoinen televerkko ja sähkönjakelujärjestelmä nähtiin esteeksi neuvottelujen aloittamiselle. Viime vuosikymmenen puolivälissä maan hallitus yhdessä kansainvälisten ja kansallisten yritysten kanssa investoivat suuria summia energiasektorille sekä maan televerkon laajentamiseen ja parantamiseen. Turkin kirjastot pystyivät käyttämään tilaisuutta käyttäjiensä palvelun parantamiseen: osana koko prosessia järjestyi 1996 rahoitus akateemiselle Turkish Academic Network and Information Centrelle. Tämä tarjoaa tieteellisille kirjastoille luotettavan ja edullisen pääsyn Internetiin.
6. Avaimia tiedonhakuun
Jotkut poliitikot ihmettelevät, tarvitaanko kirjastoja tiedonsaannin takaajina, kun laajakaista ulottuu melkein kaikkialle ja Internet on täynnä tietoa. Minun vastaukseni on: "tietysti tarvitaan". Tarvitsemme niin monta tiedon löytämisjärjestelmää kuin mahdollista.
Pohjoismaissa on jo ohitettu ajat, jolloin kirjaston suurin merkitys oli että siellä voi käyttää Internetiä. Monissa muissa maissa tilanne kuitenkin edelleen tämä: Internetin käyttömahdollisuuksia on harvassa. Mutta myös tämän ensimmäisen vaiheen jälkeen kirjastoja tarvitaan: kun tietoa saa verkosta suoraan kotiin tai työpaikalle kuinka paljon tahansa, nousee kirjastojen työ aineiston järjestämiseksi ja laadun arvioimiseksi uuteen arvoon. Myös kirjastojen oma tiedontuotanto laajenee verkon myötä, samoin kehitetään uusia verkkopohjaisia palveluita.
Käyttäjille onkin teknisen pääsyn ohella tärkeää, että joku järjestää tietosisältöjä. Kirjastojen traditionaalinen työ sisältöjen analysoimiseksi ja systemaattisten avainten luomiseksi niihin on nykyään tulossa aiempaa näkyvämmäksi, kun vertailukohtana on Internet-tiedon löytämisen hankaluus. Kun Internetissä on tilastointiperusteesta riippuen 2,5-10 miljardia sivua tietoa, on tiedon löytäminen sieltä osittain sattumankauppaa. Kirjastojen tuottamat painetun ja muun fyysisen aineiston luettelot ja hakemistot, joilla on myös pitkä aikajänne, saavat uutta kunnioitusta.
Kyky löytää tietoa tarjolla olevien välineiden avulla on todettu yhdeksi informaatiolukutaidon osaksi. Tämän osan opettaminen kansalaisille on varmasti kirjastojen tehtävä.
Kaikkea Internetissä olevaa tietoa ei varmaankaan koskaan pystytä järjestämään tyhjentäväti ja luotettavasti, mutta kirjastot voivat antaa siihen oman ainutlaatuisen panoksensa. Ne täydentävät muita Internetistä hakemisen tapoja. Kirjastojen valikoiman tiedon etu on sen uskottavuus, kirjastojen koetaan olevan tiedon laatutakuu. Kirjastot myös säästävät tiedonhakijan aikaa: kun hakukoneen jäljiltä joutuu edelleen työstämään vaikkapa 200 vaihtelevantasoista viitettä, voi kirjastosta saada 5-10 viitettä, jotka osuvat varmasti asian ytimeen.
7. Muita poliittisia näkökohtia
Poliittisesti varsin kiinnostavia ovat uutiset Internetin käytön johtavasta maasta Yhdysvalloista. Yhdysvaltain kauppaministeriön kaksi vuotta sitten tekemä tutkimus Falling through the net (2) osoittaa, että mahdollisuus käyttää Internetiä kirjastoissa ja muissa avoimen verkonkäytön paikoissa oli huomattavasti tärkeämpi erilaisille syrjäytyneille ryhmille kuin muille - kirjastot siis todella edistävät tasa-arvoa. Kesällä 2001 Yhdysvalloissa vierailleet kirjastoammattilaiset puolestaan kertoivat että jotkut julkiset palvelut tulevat olemaan jatkossa saatavilla vain verkosta. Vapaa pääsy verkkoon on siis yhä tärkeämpää.
Julkisen tiedon saatavuus ja läpinäkyvyys kuuluvat kirjastojen osaamisen alueelle. Tämä pätee informaation tuotantoon ja sen esittämiseen sekä pääsyn varmistamiseen tietoon ja palveluihin. Monissa maissa parhaat julkiset verkkopalvelut on rakennettu kirjastoammattilaisten myötävaikutuksella - hehän loppujen lopuksi ovat tiedon järjestämisen ammattilaisia. Tässä kannattaa mainita muutamien parlamenttikirjastojen esimerkki. Suomessa eduskunnan kirjasto tarjoaa verkkosivunsa nykyään myös näkövammaisten käyttämällä Braille-kirjoituksella sekä viittomakielisinä. Argentiinan Biblioteca del Congresolla on kymmenillä päätteillä varustettu Internet-sali, joka on auki vuorokaudet ympäriinsä. Ei ihme että se sai v. 2001 jaetun toisen "kirjastoalan Nobelin", Bill & Melinda Gates Foundationin Access to Learning -palkinnon ja 250.000 Yhdysvaltain dollaria. Tässä yhteydessä en voi olla mainitsematta, että v. 2000 jaettu ensimmäinen vastaava palkinto ja miljoona dollaria tuli Helsingin kaupunginkirjastolle sen esimerkillisestä työstä Internet-palvelujen kehittämiseksi ja uuden teknologian käytön laajentamiseksi kirjastosovelluksissa. Tämä antaa joitain viitteitä siitä, mitä Helsingin kaupunginkirjasto on tehnyt informaatiolukutaidon eteen.
Poliittiselta kannalta Open Societey Instituten (OSI) eli Georges Soroksen säätiöiden eifl-ohjelma (3) on kiinnostava ilmiö. Vuonna 1999 säätiön Network Library Programme järjesti yhdessä Publication Programmen kanssa tarjouskilpailun suurille elektronisen aineiston välittäjille saadakseen aikaan maailman suurimman käyttöoikeusraamisopimuksen. Tarkoitus oli neuvotella 39 maan puolesta valmiiksi käyttöehdot sekä hintataso. Rahoitus itsessään sekä kansalliset konsortiot ja muut järjestelyt hoidettiin kussakin osallistuvassa maassa. Raamisopimus on kirjastoille varsin edullinen - tämähän on ymmärrettävää ajatellen kokonaiskaupan suuruutta. Nykyään eIFL Direct -ohjelma kattaa EBSCO-välitysfirman kautta pääsyn yli 5000 elektroniseen aikakauslehteen, pääasiassa humanistisilta ja yhteiskuntatieteen aloilta. Ohjelmaa toteutetaan ennen kaikkea Keski- ja Itä-Euroopan maissa, entisen Neuvostoliiton alueella, Keski-Aasiassa, eteläisessä Afrikassa sekä Guatemalassa ja Haitilla.
Kuitenkin joidenkin maiden kirjastot ovat ohjelman ulkopuolella poliittisista syistä, tai sen hyödyntämiseksi tarvitaan erilaisia kiertoteitä. Kaikkien 39 maan hallitukset eivät suhtaudu Georges Sorokseen ja hänen säätiöihinsä positiivisesti. Sen katsotaan sekaantuvan liikaa maiden sisäisiin asioihin, ja Soroksen päätavoite, avoimen yhteiskunnan edistäminen, ei herätä innostusta kaikkialla. Valko-Venäjä on rajoittanut OSIn toimintaa maassa. eIFL ohjelma on kyllä käytössä, mutta tiukat valuutansiirtomääräykset tekevät maksujärjestelyistä vaikeita. Unkarin hallitus sanoi eIFL Direct ohjelmalle "ei kiitos", ja antoi kansainvälisten sähköisten aineistojen hankinnan erään kirjastojen ulkopuolisen konsulttiyhtiön hoidettavaksi. Konsulttiyhtiö ei ollut valintoja tehdessään yhteydessä kirjastoihin, jotka ovatkin olleet kriittisiä tulosten suhteen.
Joistain eIFL-maista on saatu tietoa niiden aikuisväestön informaatiolukutaidosta. Kirjastonhoitajien mukaan joskus on helpompaa motivoida opiskelijat kuin tutkijat eIFL-tietokantojen käyttäjiksi. Kirjastojen ensisijainen haaste projektien alkuvaiheessa onkin tutkijoiden kouluttaminen elektronisten aineistojen käyttäjiksi. Lisäksi kielitaidon puute voi olla este. Toistaiseksi suurin osa eIFL-materiaalista on englanniksi, vaikka uutta materiaalia esim. venäjäksi on tulossa mukaan. Näemme että aikuisten informaatiolukutaidon haasteet ovat eri maissa hyvinkin erilaisia.
8. Ei kehitystä ilman resursseja
Monissa maissa kirjastot ovat valmiita ja halukkaita laajentamaan toimintaansa. Pullonkaula ovat resurssit. Vaikka kirjastot ympäri Eurooppaa ovat nähneet budjettiensa kasvavan 1970-luvulta lähtien, ovat vaatimukset kasvaneet vielä nopeammin. Näin erityisesti Internetin ilmaantumisen jälkeen. Budjetit ovat edelleen kirjakirjastotasolla, vaikka internet on moninkertaistanut käsiteltävän aineiston määrän, puhumattakaan juuri informaatiolukutaidon haasteista kirjastojen työmäärälle. Internet tarjoaa ennen näkemättömiä mahdollisuuden kehittää palveluja, joita pitää myös ylläpitää ja päivittää.
Erityinen ongelma varsinkin yleisille kirjastoille on matala palkkataso. Informaation järjestämisen taitavat kirjastoalalle valmistuvat ovat kysyttyä työvoimaa, ja kaupalliset firmat voivat tarjota heille paljon julkista sektoria paremmat palkat. Lähestyvä eläkkeellejäämisaalto, joka on edessä ainakin Euroopassa, ei ainakaan helpota tilannetta.
9. Esimerkkejä uusista toimintamuodoista
Jos on resursseja, paljon voidaan tehdä. Haluan esitellä muutamia kirjastojen tuottamia palveluja, joissa käytetään uuden tekniikan mahdollisuuksia. Kaikissa esimerkeissä yhdistetään muodossa tai toisessa perinteinen henkilökohtainen kirjastopalvelu ja uudet keksinnöt. Jos ajattelemme tiedon löytämisen ja arvioimisen olevan olennainen osa informaatiolukutaitoa, esimerkit ovat relevantteja.
Tietohuoltoasema, iGS (information Gas Station) (4) on yksi Access to Learning -palkinnon voittaneen Helsingin kaupunginkirjaston kehittämisprojekteista. Se on siirrettävä tietopalveluasema, jonka toiminta perustuu pääosin langattomaan teknologiaan ja Internet-lähteisiin. Tietohuoltoaseman katolla on pieni viiri, joka kehottaa: "Kysy mitä vain". Kirjasto kierrättää Tietohuoltoasemaa rautatieasemilla, kaupungin palvelupisteissä, messuilla ja muissa tapahtumissa. Kuka tahansa ohikulkija saa kysyä mitä tahansa. Tämä tuo kirjaston seinien ulkopuolelle niiden perinteisen vahvuuden: henkilökohtaisen palvelun. Tietohuoltoaseman päivystäjät työskentelevät rinta rinnan kysyjän kanssa ja saavat näin mahdollisuuden tarkentaa tiedontarvetta. Suorassa kontaktissa käyttäjään kirjastonhoitajalle kerääntyneestä ns. hiljaisesta tiedosta ja tietolähteiden tuntemuksesta on eniten hyötyä. Optimitapauksessa tiedonhakija oppii samalla itsekin hakutaitoja ja tietolähteitä. iGS:n kohdalla tämä koskee tietysti erityisesti Internetiä.
IGS-tiimiin kuuluu kymmenisen kirjastonhoitajaa ja kirjastovirkailijaa kaupunginkirjaston eri toimipisteistä. He ovat oppineet työssään muutamia kiinnostavia seikkoja: heidän mukaansa esim. motto "kysy mitä vain" on parempi kuin "kysy kirjastonhoitajalta". Miksi? Koska kirjastonhoitaja-sanan mainitseminen näyttää ohjaavan ihmisiä tekemään vain "hienoja" ja tarkasti muotoiltuja kysymyksiä. iGS:ltä kysymisen kynnys on selvästi alempi kuin kirjastosta kysymisen. Tietohuoltoasemalle esitetyt kysymykset kootaan tietokannaksi, jota analysoidaan myöhemmin. Yksi tärkeä näkökulma on silloin verrata iGS:lle ja tavallisille kirjastoille tehtyjä kysymyksiä.
Tanskassa ja Ruotsissa on käytössä useita versioita chat-tyyppisestä, verkon yli tosiaikaisesti annettavasta tietopalvelusta. Niitä käyttävät kirjastot voivat tarjota käyttäjillee saman mahdollisuuden oppia tiedonhakuprosessin aikana lähteitä ja niiden evaluointia. Esim. Ruotsin Työterveyslaitoksen kirjastolla on Phibi-niminen palvelu (5), jossa voi ottaa yhteyden päivystävään kirjastonhoitajaan ja etsiä vastausta hänen kanssaan yhdessä. Palvelu on maksuton, ja saatavilla useita tunteja työpäivinä.
Suomessa on työn alla idea, jolla on selvä yhteys informaatiolukutaitoon. Suunnitteilla on radio-ohjelma "Kysy mitä vain" (vrt. iGS-kokemukset!). Sillä on kaksi lähtökohtaa: minulla on YLEn hallintoneuvoston jäsenenä mahdollisuus viedä ideoita siellä eteenpäin. Tässä ominaisuudessa tiedän, kuinka kovasti digilähetysten aikana tarvitaan uusia ohjelmaideoita. Siispä kun kuulin joidenkin kirjastonhoitajien etsivän foorumia tiedonhakutaitojen esittämiselle jonkin muotoisena radio-ohjelmana, innostuin kovasti ja halusin käyttää ulottuvillani olevia poliittisia kanavia sen edistämiseksi. Käytännössä idea on vastata kuuntelijoiden kysymyksiin, ja vastaamisen lomassa kertoa, miksi jotain vastausta haetaan verkosta, jotain toista kirjoista ja kolmatta aikakauslehdestä. Toisin sanoen tekeillä on radioitu, kirjasto-osaamiseen perustuva tietolähteiden ja mediakriittisyyden opetusohjelma!
Neljäs esimerkkini tulee Tampereelta. Paikalliset poliitikot ovat aloittaneet laajan eTampere-ohjelman, jonka tarkoitus on nostaa koko seutukunnan ja kaikkien asukkaiden tietoyhteiskuntataitojen osaamista. Tampereen kaupunginkirjasto on ollut projektissa aktiivinen. Sen merkittävin oma projekti on Netti-Nysse (6), jota verkkosivut esittelevät: Netti-Nyssessä opiskellaan perustaitoja, ja etsitään tietotekniikasta hyötyä ja iloa ihmisten arkeen. Netti-Nyssen "elämäntehtävä" on rohkaista ja opastaa ihmisiä tutustumaan tietokoneeseen ja Internetiin. Se toimii tietoyhteiskunnan ovenavaajana ja etsii uusia malleja ja ratkaisuja tietotekniikan perustaitojen kouluttamiseen.
Netti-Nysse-kurssin voi varata mikä tahansa kaupunkilaisten ryhmä, tai yksittäiset kansalaiset voivat ilmoittautua ryhmiin joihin jää tilaa. Tarvittaessa Netti-Nysse tulee minkä tahansa järjestön, klubin, kaupunginosayhdistyksen luo, ja järjestää opetusta sopimuksen mukaan. Opastus on saatavilla, mutta ei sidottu kaavoihin. Kukin ryhmä ja yksilö voi edetä omaa vauhtiaan. Tehokas, todelliseen tilanteeseen reagoiva opastus, käytännön kautta oppiminen ja Internetin käyttö ovat Netti-Nyssen peruspilarit.
Netti-Nysse toimii kirjaston alaisuudessa, ja jotkut opastajista ovat kirjastotyöntekijöitä. Tilanteen taustahistoria on pitkä. Kun kirjasto sai uuden, hyvin näyttävän rakennuksen v. 1986, sitä esiteltiin taajaan kaupungin päätöksentekijöiden vieraille. Näiden esittelyjen aikana poliitikot ja johtavat virkamiehet kuulivat kirjastoinformaatiota kerran toisensa jälkeen, ja tämä johti kirjaston tunnettuuden ja aseman parantumiseen. Päättäjät oppivat kirjaston mahdollisuudet, ja sovelsivat tietojaan Netti-Nysseä kehitettäessä.
Netti-Nysse on löytänyt nopeasti paikkansa: bussi on täyteen varattu ja palaute on ollut hyvin positiivista. Marraskuussa 2001 Netti-Nysse ja Tampereen kaupunki saivat Euroopan komissiolta tunnustuksen "Best Practise of eGovernment". Toinen huomionosoitus tuli Opetushallitukselta. Netti-Nysse voitti myös kilpailun innovatiivisimmasta aikuisopetuksen projektista. Tämä on tärkeää: kaikki kirjastoihmiset tietävät, kuinka vaikeaa kirjastojen on saada huomiota kasvatuksen ja koulutuksen kentältä.
Omalla asuinalueellani Itä-Suomessa kaksi lääninhallitusta ja useampi maakuntakirjasto vetävät projektia nimeltä ELEF, Electronic Library of Eastern Finland. Tarkoitus on varsin yleinen: tuottaa sähköisiä kirjastopalveluita maantieteellisesti laajalle alueelle, jota vaivaa väestökato ja muuta maata korkeampi työttömyysaste. Maaliskuussa 2002 kokoontuivat kirjastojen, arkistojen ja museoiden edustajat yhteiseen kokoukseen miettimään aineistojen digitointia. Vastaava seminaari järjestettiin helmikuussa teemasta elektronisen aineiston järjestäminen: millä välineillä, millä priorisoinneilla tätä loputonta työtä pitäisi tehdä. Tammikuun keskusteluaihe oli lasten turvallinen Internet-käyttö. Projekti tähtää myös tavallisten ihmisten tavoittamiseen: on järjestetty avoin web-kirjoittamisen kurssi, samoin kuin opastusta PC:n ostamiseksi joululahjaksi.
10. Euroopanunioni, kirjastot ja informaatiolukutaito
Euroopan Unionilla on ollut erilaisia kirjastoaloitteita, vaikka pitkän tähtäimen politiikan puute on selvä. Kirjastot otettiin mukaan komission Tutkimuksen ja kehittämisen puiteohjelmiin 1990-luvun alussa. Tämä on johtanut ennennäkemättömään verkostoitumiseen Euroopan kirjastojen välillä, samoin uuden tekniikan sovellusten kehittämiseen ja käyttöönottoon. 1998 Euroopan Parlamentti hyväksyi unionin ensimmäisen kattavan raportin kirjaston roolista modernissa yhteiskunnassa (7). Raportti on saavuttanut huomattavan aseman jäsenmaiden kirjastopolitiikkaa ohjaavana dokumenttina. Euroopan unionin sisällä, erityisesti komissiossa, sen merkitys on ollut pienempi, koska komissio joutui poliittisista syistä eroamaan pian sen julkaisemisen jälkeen. Olin tämän raportin kirjoittaja, ja olenkin vieraillut lukuisissa Euroopan maissa ja jopa Brasiliassa luennoimassa sen aiheista. Raportti näyttää koonneen osuvasti ajankohtaiset kirjastopoliittiset haasteet. Olen kuullut että raportin argumentteja on käytetty menestyksekkäästi useissa maissa.
Raportti painottaa mm. informaatiolukutaitoa, ja suhteuttaa sen perinteiseen lukutaitoon:
"Kirjastoissa voi ja niissä pitäisi olla kaikkia medioita, jotka sopivat siellä käytettäviksi. Musiikista saatu elämys on samanarvoinen kuin lukuelämys, videolta saatu tieto yhtä hyvä kuin luettu. Erilaisille sisällöille sopivat erilaiset tallennusmuodot: on tarkoituksenmukaista panna muuttuva puhelinluettelotieto elektroniseen muotoon. Tärkein hankintakriteeri kirjastossa on aineiston laatu. Kirjastot siis tarjoavat ensi sijassa sisältöjä eivätkä tietynmallisia pakkauksia.
Kirjastojen kokemuksen mukaan uudet mediat eivät kirjastokäytössä syrjäytä vanhaa. Päinvastoin, erilaiset mediat tukevat kirjastossa toisiaan.
Edellisestä huolimatta yleisissä ja koulukirjastoissa annetaan erityinen paino lukutaidolle ja kirjallisuudelle. Täyspainoinen kansalaisuus ja muu modernin yhteiskunnan toimintaan osallistuminen edellyttävät lukutaitoa ja hyvää kielen hallintaa. Kirjastot tarjoavat edelleen lapsille keinon vakiinnuttaa lukutaitoaan ja aikuisille haasteita syventää lukutaitoaan. Verkkotieto puolestaan haastaa kansalaiset uudenlaiseen lukemiseen, jossa mediakrittisyydellä on keskeinen sija. Englanniksi puhutaan kuvaavasti siirtymisestä "literacysta" "mediacyyn". Kirjasto voi avoimien Internet-käyttöpisteitten tarjoajana lisätä merkittävästi kansalaisten verkko-osaamista; kokemukset eri maiden kirjastojen järjestämästä verkko-opetuksesta ovat hyvin rohkaisevia."
Tällä hetkellä Euroopan komissio linkittää kirjastot kulttuuriperintöön ja julkisen tiedon saatavuuteen. Molemmat ovat perusteltuja ja merkittäviä yhteyksiä, mutta ne eivät kata kirjastojen koko tehtävää. Näkemyksen puute on ilmeinen esim. EU:n elinikäisen oppimisen ohjelmaluonnoksessa. Siinä kirjastot rinnastetaan bussipysäkkeihin paikkoina, joista ihmiset voivat poimia tarvitsemiaan tietoja! Euroopan kirjastojärjestöt ja jotkut aikuiskoulutusjärjestötkin ovat luonnollisesti kritisoineet tällaista näkemystä ja painottaneet kirjastojen syvällistä merkitystä oppimisprosessien tukena (8).
Kommentoidessaan ohjelmaa myös Suomen hallitus (1) painotti kirjastojen tarjoamia mahdollisuuksia. Suomi näkee tärkeinä sekä formaalit että informaalit oppimis- ja tiedonhankintaympäristöt. Kirjastoilla on tärkeä rooli tarjotessaan pääsyn tietoon ja verkkoihin kaikille ja auttaessaan kansalaisia löytämään tietoa. Suomen vuoden 1999 kirjastolain mukaan yksi kirjastojen tärkeimpiä tehtäviä on edistää myös tiedon ja kulttuurin alueen virtuaalitietopalveluja.
Lopuksi
Kirjastot ovat hyvä vastaus moniin tietoyhteiskunnan haasteisiin, mukaan lukien informaatiolukutaidon edistäminen. Tarve kirjasto-tyyppiselle palvelulle on modernissa yhteiskunnassa selvä. Monille päättäjille on kuitenkin edelleen epäselvää, millä kaikilla tavoilla kirjasto voi yhteisössään palvella. Tästä syystä kirjastojen kannattaa jatkaa monipuolisten palvelujensa esittelyä ja hankkia reippaasti huomiota niin paljon kuin pystyvät!
References
(1) Suomen hallituksen kommentti Euroopan Komission Elinikäisen oppimisen muistioon http://europa.eu.int/comm/education/life/report/finland_l3_re~1_en.pdf (ei saatavilla suomeksi)
(2) Falling Through the Internet: Defining the Digital Divide. U.S. Department of Commerce. July 1999
(3) eIFL Direct -ohjelma. http://www.eifl.net
(4) Tietohuoltoasema/iGS/Information Gas Station. http://igs.kirjastot.fi/index3.html
(5) Ruotsin Työterveysliatoksen Phibi-palvelu (ruotsinkielinen palvelu). http://www.niwl.se/bibl/phibi/default.asp
(6) Netti-Nysse, the Tampere Internetbus. http://www.tampere.fi/kirjasto/nettinysse/ .
(7) Kirjastojen rooli modernissa yhteiskunnassa
Kulttuuri-, nuoriso- ja koulutusasioita sekä tiedotusvälineitä käsittelevä valiokunta
Esittelijä: Mirja Ryynänen 25.6.1998 A4-0248/98 http://www.kirjastot.fi/kirjastoala/julkaisut/kirjastojen_rooli
(8) Life-long learning. Who gave their views during the consultation? http://europa.eu.int/comm/education/life/report_en.html