Teksti: Maria Maury ja Jatta Krug
Artikkeli julkaistu alun perin Kirjastolehdessä.

Tutkimusretken aasialaiseen kirjallisuuteen voi aloittaa Persiasta ja Japanista, joiden kirjallisuudessa näkyy pitkän historian sekä buddhalaisuuden ja islamin vaikutukset.

Japanin rikkaaseen kirjallisuusperinteeseen kuuluvat klassiset kauhutarinat, joita on koottu teoksiin Kwaidan ja Intohimon karma. Japanilaiset kummitustarinat edustavat hyvin erilaista jännitystä länsimaiseen kauhugenreen verrattuna.

Kauhu ei synny verestä, väkivallasta eikä tarkoituksellisesta pahuudesta vaan yliluonnollisista elementeistä. Japanilaisten kauhutarinoiden pohja on buddhalaisuudessa. Sielunvaellus ja jälleensyntyminen mahdollistavat henkien ilmestymisen. Epätoivoinen rakkaus, johon saadaan yliluonnollinen loppuratkaisu, on monen tarinan aiheena. 

1600-luvun Japanissa eläneen samurain Yamamoto Tsunetomon teos Hagakure: Samurain tie on julkaistu tänä vuonna suomeksi. Kirja kertoo samuraiden elämänmuodosta. Japanilaisen kirjallisuuden klassikoihin kuuluu myös Keisarinnan hovineidon päiväkirja, joka on lumoava omaelämäkerrallinen teos Heian-kauden (794–1192) ajoilta. Kirjoittaja on tuhat vuotta sitten Japanissa elänyt nainen, jonka oikeaa nimeä ei tiedetä. Kirjoittajaksi on merkitty Sugawara Takasuen tytär.

Myös Sei Shonagon oli 1000-luvulla elänyt keisarinnan hovinainen, jonka hovia yksityiskohtaisesti kuvaava tyynynaluskirja (The Pillow Book) tarjoaa valtavan tietolähteen Heian-kaudesta.

Käytännön ohjeita ja mystiikkaa

Erilaiset elämäntaito-oppaat eivät ole uusi keksintö, sillä ne olivat hyvin suosittuja jo keskiajan Persiassa. Sa’din (n. 1213–1292) kirjoittama Ruusutarha tarjoaa mainion mahdollisuuden tutkia, millaisia ohjeita 1200-luvun persialainen sai elämänlaatunsa parantamiseksi.

Myös Mawlana Rumin (1207–1273) runot puhuttelevat nykyihmistä. Ajalla ja paikalla ei ole väliä, kun Mawlanan runot tempaavat lukijan mukaan hurmioituneen mystikon kiihkeisiin tunnelmiin (Rakkaus on musta leijona).

Runojen välittömyys ja spontaanisuus saattaa johtua siitä, että Mawlana saneli runonsa oppilailleen ekstaattisen tanssin pyörteissä. Kipeän henkilökohtaisissa runoissa teemat ovat samat kuin muillakin islaminuskoisilla mystikkorunoilijoilla: rakkaus, juopumus, kuolema ja Jumala.

Persialaisessa runoudessa viinin juominen on yleinen vertauskuva mystisestä kokemuksesta. Juopumus kuvaa ekstaasia, se on rakkaudesta juopumista, ja Jumala on rakkaus. Runoissa mystikot ilmaisevat rakkauttaan Jumalaa kohtaan. Jumalan ja ihmisen välillä on rakkauden vetovoimaa, ja tätä rakkautta kuvataan allegorisesti maallisen rakastajan ja rakastetun välisenä suhteena.

Persialaisessa runoudessa onkin usein mahdotonta tehdä eroa maallisen ja taivaallisen rakastetun välillä. Myös Háfezin (k. 1390) (tai Hafiz) runoissa rakkaus on samanaikaisesti sekä maallista että mystistä (Ruusu ja satakieli).

Farídaddín Attárin (k. 1220) Lintujen matka on allegoria mystikon kehityksestä tiellä kohti Jumalaa. Matka on sufilaisen ajattelun keskeinen metafora. Matkan aikana käydään läpi erilaisia sielullisia tiloja, joita mystikot teoksissaan kuvaavat.

Mystisen rakkauden tie on pitkä ja vaikea ja vain harvat pääsevät perille. Matka päättyy siihen, että mystikko tyhjentyy omista ominaisuuksistaan ja omasta tahdostaan ja täyttyy Jumalan tahdosta ja Jumalan ominaisuuksista.

Kirjallisuuden teemat, tarinat ja runotraditiot kulkeutuivat aikanaan persialaisilta arabeille, heiltä maurilaiseen Espanjaan ja sieltä muualle keskiajan Eurooppaan: trubaduurirunouteen, Danten Divina Commediaan, Boccaccion Decameroneen ja Cervantesin Don Quijoteen. Vaikutteet eivät olleet yksisuuntaisia. Persialaiset tunsivat hyvin antiikin Kreikan kirjallisuutta ja kulttuuria. Kansainvälisyys on ikivanhaa.

Oppia ikä kaikki

Monet vanhat sanonnat ovat samoja Suomessa ja Ruotsissa, mutta ovatkin ikivanhoja persialaisia viisauksia. Useiden niistä sanotaan olevan peräisin persialaisten, turkkilaisten ja arabien ikiomalta viisaalta Mulla Nasraddinilta, joka eli 1200-luvulla. Toiset nasevat sanonnat ovat peräisin runoilijoilta, tiedemiehiltä ja papeilta, mutta enää ei tiedetä, mistä maasta.

Kaikille kulttuureille ja aikakausille yhteisiä sanontoja löytyy Fateme Behros-Falsafin kokoamasta kirjasta Svensk-persiska ordspråk (Zarb al-masal'ha-yi ma'ruf-i Iran). Kirjan sananlaskut ovat rinnakkain sekä ruotsiksi että persian eli farsin kielellä.

Farzaneh

Espoossa asuva, Iranista paennut runoilija Farzaneh Hatami Landi järjesti syksyllä 2004 Leppävaaran kirjastossa persialaisen illan. Kirjastomme ala-aulan täyttivät musiikki, maalaukset, runot sekä persialaiset herkut, joita riitti monikymmenpäiselle yleisölle. Samana vuonna ilmestyi runoilijalta vihkonen Varjojen ääni, jonka runot ovat suomeksi, englanniksi ja persiaksi. Farzaneh Hatami Landi esiintyy uudestaan Leppävaaran kirjastossa tänä syksynä (12.9.2006 klo 18).

Farzaneh Hatami Landin runo hänen toisesta kirjastaan, jota ei ole vielä julkaistu:

Kuinka sydämeni toivookaan
   että voisin taas pirskotella vedellä
      isoäidin pölyävän pihan.
Kuinka sydämeni toivookaan että valkoiset perhoset
         siivissä punaisen kukan kuvia
      istuisivat kämmenelleni.
Kuinka sydämeni toivookaan että aurinko
      pilkistäisi pensasaidan takaa
            ja paistaisi
      pienen puutarhamme vihreälle nurmikolle.
Sydämeni kaipaa
      yön sirkkojen siritystä.
Voi kunpa auringon valokädet
      voittaisivat taistelun
      yön varjojen kanssa.

(suom. Mikko Viitamäki )