Teksti: Ritva Hokka-Ahti
Kirjastolehti 2/2006

Kari Rydman on hyvin vihainen. Hän on juuri kirjoittanut Valkeakosken Sanomiin äkäisen kolumnin profeetan pilakuvista ja muslimimaailman reaktioista. Hänen mielestään suvaitsevaisuudellakin täytyy olla rajat.  ”Ihmettelen, miten pitkälle meidän täytyy hyväksyä islamistien epätasa-arvoa ja väkivaltaa.”

Rydmanissa on jotain samaa kuin barokkiruhtinaissa. Hän tekee vaikutuksen olemuksellaan, merkityksillä ladatuilla solmioillaan (nyt valkoinen mustilla nuottiviivastoilla), äärettömän laajalla sivistyksellään ja terävällä älyllään. Hän on yhtä aikaa kohtelias ja piikikäs. Ennen kaikkea hän on rohkea.

”Laitoin koiran ihan piruuttani siihen juttuun”, hän esittelee kolumniaan. ” Koirahan on muslimeille ihan arvoton olio. Tekstissä koira puree ihmistä, ja ihminen alkaa miettiä, mitä hän oikein teki väärin, että koira puri. Näin järjetöntä se on. Ihminen ottaa syyt niskoilleen, vaikka koira puree, koska se on sen luonto. Mutta muslimi ei ole koira, vaan tasa-arvoinen ihminen jolta pitää voida odottaa säällistä käytöstä.”

Elämme rahvaanomaista aikaa

Tasa-arvo, demokratia ja vapaus ovat asiat, joiden puolustamista Rydman on jatkanut vuosikymmeniä. Hänen pakinansa, jotka on koottu teokseksi, ovat humanistin kirpeitä kannanottoja. Mitään ei säästellä, korvapuusteja saavat niin feministit kuin “sen” pituudesta huolestuneet miehetkin. Huumorin takaa löytyy vakava Rydman, jonka mielestä maailma on mennyt huonoon suuntaan. ”Aikamme on rahvaanomaistunut”, hän toteaa lakonisesti. – ”Suvaitsevaisuuden kaapuun puetaan pelkuruus ja älyllinen laiskuus. ”

Tai pikemminkin, se optimismi, joka seurasi Viron ja muiden neuvostovaltojen vapautumisesta tai Berliinin muurin kaatumisesta, on kadonnut. ”Putinin kansallisuuspolitiikka hävittää Venäjältä kaikki pienet kansat. Niiden koulut suljetaan, kielenopetusta ei saa, ei julkaista kirjallisuutta.” Säveltäjänä Rydman on tavaillut marilaisia kansanlauluja.  ”Yritin opetella maria, mutta kansanlaulujen pohjalta taito jäi kapeaksi. Kyllä minä osaan sanoa mariksi jotain sellaista, että ’hyvästi rakas äitini’, mutta en että ’meneekö tämä bussi Joškar-Olaan’".

Sananvapautta ei saa pyytää anteeksi

Profeetan pilakuvista syntynyt kohu ja suomalaisten poliitikkojen suhtautuminen siihen pöyristyttää Rydmania. - Länsimaat ovat menettäneet tässä kasvonsa. Miten me enää voimme puolustaa omia ihanteitamme ja demokratiaa, kun pyytelemme anteeksi sananvapautta? Länsimainen demokratia on vaarassa, jos sen periaatteet ollaan valmiit hylkäämään joidenkin mellakoivien joukkojen takia.

Kari Rydman, jonka suku on vahvasti helsinkiläistä, muutti harkitusti Valkeakoskelle ja Sääksmäen rauhaan. Hän tunsi paikan ennestään, joten valinta oli helppo.

”Halusin tehdä itse”, hän sanoo syyksi. Helsingissä Rydman opetti ja toimi erilaisissa luottamustehtävissä. Sama on jatkunut Sääksmäellä, josta hän ei aio ikinä muuttaa pois. ”Asun 60 metriä kirkolta, hautausmaan vieressä. On helppoa viedä sitten aikanaan tämä ruho kirkkomaahan”, hän hekottelee.

Voipaalan takia kaikki

Rydman on uskomattoman monitahoinen persoona. Sävellystyön lisäksi hän on tutkija, toimittaja, kirjailija, sukuseuran aktivisti, Sääksmäen kulttuurin voimahahmo, ja nyt, vähän yli vuoden verran myös kunnallispoliitikko.

”Lähdin mukaan Voipaalan takia. Sanoin, että vain minun kuolleen ruumiini ylitse se lopetetaan.”

Voipaalan kulttuurikeskus on Rydmanin lempilapsi, jonka eteen hän on valmis tekemään kaikkensa. Entinen johtaja Maria Laukka perusti Voipaalaan runokirjaston ja taloa alettiin kehittää lastenkulttuurin keskukseksi. Nyt Maria Laukka on jäänyt eläkkeelle, ja uusi määräaikainen johtaja saatiin Tampereelta.

”Toivon, että toiminta vielä monipuolistuu nykyisestä. Täällä on paljon mahdollisuuksia, mutta Valkeakosken päättäjät eivät oikein ymmärrä sitä. Voipaala on edelleen uhattuna. Emme esimerkiksi päässeet mukaan valtakunnalliseen Taikalamppu-verkostoon. En tiedä, mitä kähmintää siinä oli takana, mutta niin vain kävi.”

Päättäjää vedätetään

Politiikkaan Rydman meni sitoutumattomana demarina. Suhteet yli puoluerajojen ovat kunnossa. Nyt hän istuu sivistystoimen lautakunnassa ja lukuisissa muissa luottamustehtävissä. ”Ei se ole ollut likaista peliä”, hän vakuuttaa. ”Tämä on mennyt paremmin kuin luulinkaan.”

Kunnallispoliittisen taipaleen aikana Valkeakosken sivistystoimea on koetellut  yleinen niukkuus. Kaksi koulua päätettiin lopettaa, tosin toisen kohdalla vielä harkitaan. ”Sen olen oppinut, että virkamiesten laskelmat pitää tarkistaa moneen kertaan. Meille päättäjille ei aina kerrota kaikkea, meitä vähän vedätetään. Ja meidät on kuitenkin kuntalaiset valinneet huolehtimaan asioista ja tekemään päätökset.”

Inhottavat naukujat

Suomalaisesta kulttuurielämästä Rydmanilla on vahva näkemys. ”Kulttuuri voi hyvin”, hän tokaisee. ”Kulttuuriväen joukossa vain on iänikuisia naukujia, jotka valittavat, kuinka huonosti kulttuurilla menee. Miten sitä ei arvosteta!  Minä inhoan kaikkea sellaista fiiniyttä, joka liittyy kulttuuriin. Hienostelu on kulttuurin vastaista. Kulttuuri on ilma, jota me hengitämme.”

Samaan hengenvetoon hän alkaa kehua kirjastoa, joka tarjoaa kulttuuria kaikille tasa-arvoisesti ja avoimesti. Kari Rydman on kirjaston suurkuluttaja, joka perinteisen lainaamisen lisäksi käyttää mm.verkkopalveluita, sukututkimuksen lähteitä, kaukopalvelua. Hänen tutkimustoimintansa arkkitehtuurin ja genealogian aloilla olisivat mahdottomia ilman kirjastoja.

”Voisin hautautua Helsingin yliopiston kirjaston kellariin, sillä tutkimustyö on minulle kaikki kaikessa.”

Sydämeltään tutkija, ja paljon muuta

Rydman rakastaa alkuperäislähteitä ja tilastoja. Hänellä on kokoelmissaan 1700-luvun lopun säätiedot joka päivältä ja viljan hinnat viikko viikolta. Wienistä hän sai kolme vuosikertaa 1700-luvun Wiener Zeitung -lehteä, joiden sisällön hän on huolellisesti luetteloinut. Parhaillaan hänellä on menossa power point-esitys, aiheena arkkitehtuuri. Hän hoitaa Sääksmäen omia verkkosivuja ja toimittaa Sääksmäki-lehteä. Aikaa jää silti säveltämiseen ja oman kuoron, Ritvalan Köörin kanssa matkusteluun ja esiintymisiin.

Rydmanin viimeisin sävellystyö on trio klarinetille, viululle ja pianolle,  sekä sarja orkesterimuunnelmia.  ”Meillä tehdään hyvätasoista konserttimusiikkia. Nuoret ovat alkaneet ottaa tyylillisesti vauhtia kauempaa. Onneksi asenteet ovat vapautuneet 70- ja 80-luvun ahdasmielisestä modernismista ja ankarasta konstruktiivisuudesta. Otin itse käyttöön 60-luvulla  sitaattitekniikan, joka herätti valtavasti huomiota ja paheksuntaa. Joonas Kokkonen ilmoitti, ettei hänen musiikkiaan saa esittää missään tilaisuudessa, jossa esitetään minun tuotantoani”, naureskelee Rydman.

Kuvataiteen demokratia on hulluutta

Kuvataide ei sen sijaan nykyisellään miellytä säveltäjää. Hänen mielestään kuvataiteen demokratisoituminen on johtanut koko taiteenalan romahdukseen. Hän vertaa säveltäjien monivuotista opiskelua kuvataiteilijoiksi itseään kutsuvien kouluttautumiseen.  ”Kuka tahansa voi sanoa, että nämä kaksi kahvikuppia tässä pöydällä ovat taideteos. Kerran väkeä kutsuttiin Suomenlinnaan taideteoksen avajaisiin. Väki meni, oli auringonlaskun aika. Kun aurinko oli laskenut, ilmoitti taiteilija, että taideteos oli nyt tässä. Se oli ja meni. Hyvä tavaton sitä huijausta”, päivittelee Rydman.

Tietokirjallisuus eri muodoissaan on taiteilijan lempiluettavaa. Kaunokirjallisuutta hän ei juuri lue, vaikka tuntee sen laajasti. Kolme vuotta sitten hän toimi Finlandia-raadin puheenjohtajana ja luettavana oli yli 100 romaania. Rydman selvisi urakasta, koska hän omien sanojensa mukaan käyttää yhden romaanin lukemiseen noin 20 minuuttia. Kun rohkenen epäillä asiaa, hän selvittää tekniikkaansa. ”Selaan kirjan, katson tärkeimmät tapahtumat, henkilöt, tyylin. Aina on naureskeltu Paavo Väyryselle, kun hän kertoi lukeneensa Dostojevskin tuotannon viikonlopun aikana, mutta minä voisin sen vaikka tehdäkin… ”

Täytyykö meidän hyväksyä tappaminen

Palaamme vielä haastattelun lopuksi muslimimaailmaan ja ihmisoikeuksiin.

”Se, mitä islamilaisissa maissa tehdään varsinkin naisille, on häpeällistä. Se leimaa häpeällä koko uskonnon. Me Euroopassa olemme jo luopuneet tappamisen kulttuurista. Pitääkö meidän suvaita sellaisia kulttuureita, joissa tappaminen hyväksytään? Minusta on hirvittävää rasismia, jos emme usko muslimien kykenevän elämään ihmisiksi – ja edellyttää heiltä sitä.”

Rydman tulistuu. ”Muslimimaihin pitäisi saada avoimia kirjastoja, jotta ihmiset voisivat sivistyä. Myös tyttöjen tulee saada koulutusta ja saada tasa-arvo. Nyt ilmainen öljy pitää monet näistä avoimen epädemokraattisista maista pystyssä. On se merkillistä, että demokratia on hirveän huono järjestelmä, mutta kukaan ei ole keksinyt parempaa.”