logo

Tarkennettu haku
Kaikki kirjastot
Tulosta sivu »
Etusivu  >  KirjastoPro  >  Keskustelut ja blogit
Keskustelut
Kirjasto-kaapeli > Jukka Relanderin kirjastokolumni
Käänteinen järjestys
Jukka Relanderin kirjastokolumni
Jukka Relander | 9.6.2009 15:06:12
MILLAINEN KIRJASTO?

Erilaiset julkiset laitokset ovat läpikäyneet melkoisia sisäisiä muutoksia kuluneen vuosikymmenen aikana: valistavasta asenteesta on siirrytty asiakaskeskeisyyteen. Vanha ja pöyhkeä julkinen auktoriteetti on alkanut hymyillä. Samalla murrokseen liittyy piirteitä, joita työntekijät pitävät myös kielteisinä. Kalenterit täyttyvät kokouksista, ja monien mielessä kiertelee kysymyksiä siitä, että ehtiikö itse perustehtävään edes keskittyä, kun pitää suunnitella uuden, tehokkaamman hallinnon suunnittelua.

Nämä muutokset koskevat myös kirjastoja, joissa pohditaan, onko tärkein tehtävä tyydyttää asiakkaiden tarpeita, rakentaa entistä huimempia nettisovelluksia heidän käyttöönsä vai vaalia sivistysperintömme aarteistoa kirjaston hiljaisuudessa.

Vastaus pohdintoihin on myönteinen. Kyllä. Eri tehtävät sekoittuvat toisiinsa kirjastotyön arjessa. Kaikkia tarvitaan. Mutta myös sivistyksestä on uskallettava puhua markkinahumun keskellä. Sivistys on ihmisen omaehtoista henkistä kasvua, ei pakkovalistusta. Ainakin neljävuotias poikani rakastaa kirjastoa juuri siksi, että sieltä löytyy kirjoja.

Julkisen hallinnon uusia muotoja alettiin ajaa käytäntöön 1990-luvulla, kun OECD rupesi tarjoilemaan kilpailuyhteiskunnan paradigmaa vanhan hallintotavan tilalle, sosialismin romahdusta seuranneessa mahdollisuuksien ikkunassa. Maailma piti mallintaa markkinatalouden näköiseksi, kun tilaisuus kerran koitti. Siitä sisäinen laskutus, asiakaslähtöisyys ja hallintokulttuurin taloudellistuminen. Samalla työ tehostui, ja kyllä, asiakkaan ei ole tarvinnut kohdata julkista auktoriteettia yhtä nöyränä kuin silloin, kun itse astelin ensimmäisiä kertoja Helsingin Yliopiston kirjastoon 1980-luvun lopulla, jossa palvelua sai pärstäkertoimella, jos kiireinen palvelutiskin hoitaja muilta töiltään ehti.

Toimintakulttuurin murros on osin jo toteutunut. Uuden systeemin sisäänajo vei paljon aikaa ja monet olivat oikeutetustikin sitä mieltä, että välillä voisi tehdä myös töitä eikä vain istua kokouksissa.

Mitä ne työt sitten ovat? Automaatiolla saavutettu rutiinitöiden vähennys on vastaavasti lisännyt panostusta verkkopalveluihin. Se on tärkeää. Mutta kirjojen ja lainaajienkin parissa pitäisi ehtiä työskennellä. On olennaista, että kirjastojen työntekijöillä on aikaa myös ihmisille.

Kirjastoissa pohditaankin, mihin keskittyä – ja samalla, miten puolustautua aina silloin, kun huonompien aikojen koittaessa päätetään aloittaa säästöt sieltä sivistystoimesta. Markkinoidaanko kirjastoja perinteisinä sivistyslaitoksina, kaikille avoimena yhteisöllisenä tilana vai dynaamisena osana tietoyhteiskuntaklusteria?

Kirjastoista on täysin mielekästä puhua myös tietoyhteiskunnan osana, ja monesti ne tarjoavat paikan, jossa sellainenkin nuori (tai vanha), jolla ei esimerkiksi varattomuuden vuoksi muuten ole mahdollista käyttää tietokonetta, saa ensimmäisen kosketuksensa sähköisten verkkojen maailmaan. Mutta ne ovat edelleen myös paikka, josta sellaiset pikkupojat kuin itse olin 1970-luvulla, käyvät lainaamassa ensimmäiset Viisikkonsa. Tai Harry Potterinsa, siirtyäkseen pian kovempiin aineisiin.

Paikalliset kirjastot ovat välttämättömiä myös verkkojen aikakaudella. Niiden puolustaminen on ajankohtaista juuri nyt, kun taantuman vaikutukset alkavat heijastua kuntatalouksiin. Suomen kirjastoseuran olisi otettava kantaa toimialansa puolesta heti, sillä kuntien budjetteja valmistellaan parasta aikaa. Taantuman aikana kirjastojen merkitys henkireikänä vain korostuu. Niistä ei saa tinkiä.

Kirjastot ovat edelleen palveluntarjoajia, jotka tuovat kulttuurimme koko sivistysperinnön demokraattisesti kaikkien saataville. Ikään ja asuinpaikkaan katsomatta, sekä paperille painettuna, levyille tallennettuna, että sähköisesti. Yllätyksellisesti ja innostavasti. Sellaisinaan, kaikkine piirteineen, kirjastoja on myös puolustettava.
Valistunutta kyllä, mutta...
Heikki Poroila | 9.6.2009 21:42:58
Olisi ollut kiva lukea vierekkäin tai peräkkäin sekä Markku Laukkasen että Jukka Relanderin kirjastoaiheiset kolumnit. Nyt täytyy tyytyä toiseen puheenjohtajaehdokkaaseen.

Kolumni on kiistatta valistuneen hengen synnyttämä ja osoittaa Relanderin ymmärtäneen kirjaston ideasta riittävästi pystyäkseen toimimaan uskottavasti Kirjastoseuran puheenjohtajana. Relander onnistuu myös olemaan jokseenkin kaikkien kanssa yhtä mieltä siitä, mitkä asiat ovat kirjastoissa tärkeitä.

Paitsi että hän puhuu kyllä selkeimmin "kirjan" puolesta. Muut kirjaston puolet, ne verkot ja "levyt", tuntuvat hitusen päälleliimatuilta, ikään kuin joku olisi muistuttanut, että sano nyt niistäkin jotain.

Jos nyt Kirjastoseuran puheenjohtajan ei välttämättä tarvitse olla musiikin tai elokuvan harrastaja - ja ymmärtää yleisten kirjastojen rooli näiden sisältöjen tarjoajana -, kirjaston rooli verkkomaailmassa on yksi tärkeimpiä uusien oivallusten ja ideoiden alueita. Siltä suunnalta en ikäväkseni löydä Relanderin kolumnista oikein mitään uudelta haiskahtavaa. Viittaus "tietoyhteiskuntaan" tuskin säväyttää enää ketään, tai nettipalveluiden perustelu vain niiden sosiaalisen tarpeellisuuden takia.

Olisi ollut kiinnostavaa kuulla - niin Laukkaselta kuin Relanderiltakin -, millaiseksi he uskovat tai toivovat kirjaston aktiivisen roolin verkkomaailmassa muodostuvan lähitulevaisuudessa. Sen hahmottelussa ja muotoilemisessa olisi ollut roimasti enemmän haastetta kuin tässä korrektissa, mutta hiukan yllätyksettömässä kolumnissa.

No, parempi kuitenkin näin kuin tuppisuuna hiljaa.

Heikki Poroila
yleisesti asioita pohdiskellen
Relander, kirjastot ja "Kirjallisuus"?
Vesa Suominen | 10.6.2009 10:03:16
Heikin pohdiskeluun liittyen kannattaa ehkä kiinnittää huomiota vielä siihen, että Jukka Relander oli Seuran johtoelinehdokkaista, siis myös hallituksen jäseniksi pyrkivät huomioiden, ainoa, joka Seuran julkaisemissa ehdokkaiden haastatteluissa sanoi jotai sisällöllistä, kun kysyttiin alan koulutuksesta.

Toinen puheenjohtajaehdokas, kansanedustaja Laukkanen, julistaa kuin sillä päättäväisyydellä, jolla vain asioita täysin tuntematon voi julistaa, että

"Kirjastoalan koulutus vastaa hyvin alan asettamiin haasteisiin.",

ettei toisenlaista ajatusta vain mitenkään pääsisi hänen tai häntä kuuntelevien mieleenkään. Hän on antanut itseään valistaa asiassa tähän uskoon eikä tätä uskoa sitten pidä epäillä! Tämän lisäksi hän, kuten hallitusehdokkaatkin jokseenkin kautta linjan, kiittelee kelpoisuusvaatimusten tiuksentamista, mikä sinänsä on minustakin ihan hyvä asia. Mutta ei voi kuin hämmentää kaikkien näiden ehdokkaiden haluttomuus mitenkään pohtia alan koulutuksen sisällöllisiä puolia.

Tässä toki Relander on toista maata. Hän kirjoittaa:

"Kirjastossa työskentelevien ihmisten työ vaatii monipuolista informaatioalan osaamista. Mutta itse pääasiaa, kirjallisuutta ja sen tuntemusta, ei saisi unohtaa. Kirjastoissa asioiville ihmisille on erittäin tärkeää, että tarjolla on laajasti sivistynyttä sisällöllistä asiantuntemusta – kautta maan."

Siinä on selvä humanistinen eetos nähtävissä ja on myös nähtävissä oivallus siitä, että kirjastoalan koulutus ei ole kirjastojen yleisemmästä kehittämislinjasta irrallinen asia: "kirjallisuus" sisältönä koulutuksessa kytkeytyisi siihen yleislinjaan, jota Relanderin ohjelmassa kuvataan ilmaisulla "pitkäjänteinen sivistystyö". Siinä puhutaan jostain, joka todella on ainakin pinnalle näkyvästä suomalaisen kirjastoalan valtavirrasta, "kellokkaiden" puheesta ja luultavasti myös ymmärryksestä päässyt pahasti katoamaan.

Mutta mitä on se "kirjallisuus"? Onko se sama kuin ainakin toistaiseksi valtaosin painetteuina koodekseina l. "kirjoina" manifestoituva kaunokirjallisuus? Jotenkin voinemme arvella, että tällä on ainakin hyvin keskeinen osa Relanderin ajattelussa. Se, että kaunokirjallisuus nähdään tärkeäksi erityisesti yleisissä kirjastoissa, on käsittääkseni kyllä perusteltuakin. Siitä huolimatta se "kirjallisuus", joka todella käsitteellisessä mielessä määrittäisi niin yleistä kuin yleisestikin kirjastoa pitäisi nähdäkseni nähdä paljon laajemmin.

Joskus aiemmin Heikin kanssa näitä ydinkäsitekysymyksiä pohdittaessa olen käyttänyt ilmaisua "teosdokumentaatio" koettaen tavoittaa sitä, mistä kirjastossa on kyse. Nyt aivan vasta bibliografisen valvonnan kirjaa viimeistellessäni jouduin yhä pontevammin pohtimaan, josko voisimme käyttää käsitettä kirjallisuus juuri siinä merkityksessä, että kirjallisuudessa yhdistyvät toisiinsa teokset ja dokumentaatio. Tuli siinä taas kerran niin konkreettisesti esiin se, että luettelointiteoreetikot ovat Panizzista lähtien ymmärtäneet sen, että kyse ei ole pelkästään dokumenteista vaan myös teoksista.

Teoksen ja dokumentaation yhdistäjänä kirjallisuus olisi jotain muuta kuin pelkkiä "tiedonlähteitä" tai dokumentaatiota pelkästään aineellis-teknisessä mielessä. Teos on mitä ilmeisimmällä tavalla myös yhteiskunnallinen ja kulttuurinen käsite, ja väistämättä kulttuurinen ja yhteiskunnallinen olisi sitten kirjastokin siltä pohjalta käsitettynä.

Jos "kirjallisuus" Relanderin humanistista eetosta heijastavassa pohdinnassa käsitetään vain kaunokirjallisuudeksi, koulutuksellisesti siihen ratkaisuksi voisi riittää informaatiotutkimuksen korkioiden professoreiden pinnallisuudessaan niin rakastama sivuaineratkaisu: lukekoot sivuaineena kirjallisuutta, kyllä se siitä. Jos se taas ymmärrettäisiin yllä esittämälläni tavalla, ei taitaisi sitä sivuainetta löytyä, joka asian ratkaisis. Olisi ehkä ihan "kirjastoteoreettisen oppianeen ja tutkimusalan" (joskus 1980-luvulla käyttämäni käsite) sisälläkin löydyttävä tilaa bibliografiselle osa-alueelle, ei pelkkänä hakujärjestelmien alalajina vaan yleisemmin.

Jos kirjallisuuden käsitettä kirjastojen yhteydessä ja ydinkäsitteena pohdittaisiin yllä esittämääni tapaan, myös Heikin ongelma, huoli muiden kuin kirjaformaatin (painetun koodeksin?) "päälleliimatusta" luonteesta Relanderin pohdinnassa saattaisi helpottaa. Kirjallisuus teoksen ja dokumentaation toisiinsa kytkevänä käsitteenä soveltuisi aivan yhtä hyvin esimerkiksi musiikille ja sen eri dokumentaatiomuodoille kuin vaikkapa painettuina koodekseina materialisoituvalle kaunokirjallisuudelle. Myös aivan musiikin sisäisistä puhetavoista löytyisi tukea ehdotukselleni: puhutaanhan sinfonia-, konsertto- tai vaikkapa kvartettoKIRJALLISUUDESTAkin.
"Kirjallisuuden" ulottuvuuksista
Heikki Poroila | 10.6.2009 23:58:51
Samalla kun puolestani onnittelen Jukka Relanderia valinnan johdosta ja Kirjastoseuran jäseniä mielestäni varsin onnistuneesta valinnasta, pari ajatusta tästä "kirjallisuuden" käsitteen laajentamisesta, jota Vesa niin rakastettavasti lanseeraa.

On aivan totta, että taidemusiikin piirissä puhutaan perinteisesti "pianokirjallisuuden huipputeoksista", vaikka tarkoitetaan sävellyksiä. En osaa sanoa, heijastaako tämä ilmiö historiallisesti tai asiallisesti juuri sitä, mistä Vesa puhuu, mutta käy se nyt ainakin ajatusten vilkastuttajaksi.

En sinänsä ole kauhean huolestunut, vaikka Jukka Relanderin "kirjallisuus" tarkoittaisi ihan vain kauno- ja tietokirjallisuutta ja ehkä lehtiä. Hän on joka tapauksessa sen ikäinen, että audiovisuaalinen kulttuuri ei voi olla yhtä etäinen kuin monille ennen sotia syntyneille on ollut.

Vissillä tavalla on ehkä ongelmallista, ettei meillä ole modernien kirjastojen kokoelmille "kirjallisuuden" tyyppistä kokoavaa ja semanttisesti yhdenmukaisesti ymmärrettävää käsitettä. "Teosdokumentaatio" ei sellaiseksi koko kansan ilmaisuksi kelpaa, vaikka muuten hyvä termi onkin. Käytän itse paljon termiä "teos", koska se on esimerkiksi tekijänoikeuslainsäädännön käsite itsenäisille hengenluomille. ("Hengenluomat tai pelkästään "luomat" olisi ehkä sekin aika vinkeä käsite kirjaston sisällöille.) Kun monet dokumentit kuitenkin sisältävät lukuisia itsenäisiä ja usein hyvin erilaisia teoksia, ehkä sekään ei toimisi.

Rehellisesti on kuitenkin myönnettävä, että tavallisesti puhun "kirjallisuudesta, musiikista ja elokuvasta", kun haluan korostaa kirjaston kokoelmapalveluiden moninaisuutta. Aika vaikeata on kuitata näitä kaikkia yhdellä käsitteellä.

Heikki Poroila
Käsitteen haun rajoitukset ja tarve
Vesa Suominen | 11.6.2009 15:53:44
Monessa käytännön tilanteessa on varmaan aivan perusteltua, että yksinkertaisesti hiukan luettelemme niitä erilaisia lajeja, joista kirjasto koostuu. Myös voidaan ajatella, että kirjasto on sillä tavoin olemuksellisesti moninainen, että voi olla jopa jotenkin vaarallista koettaa löytää yhtä käsitettä, joka kategorioisi sen ikään kuin lopullisesti. Minusta tällä tavoin ongelmallista on esimerkiksi se tavattoman yleinen puhe tiedosta ja / tai informaatiosta, jonka kautta meillä niin kovin koetetaan kertoa, mistä kirjastossa on varsinaisesti kysymys. Mutta samoja ongelmia voi toki liittyä sofistikoidumpiinkin käsitteellisiin yrityksiin, omiinikin, kuinkas muuten.

Tästä huolimatta pidän kuitenkin tarpeellisena koettaa myös käsitteellisellä tasolla tavoittaa, jos ei aivan poissulkevasti, kuitenkin jotenkin olemuksellista ydintä etsien sitä, mikä kirjasto varsinaisesti on. Sellaiseen keskusteluun ehdotuksina voi pitää niin teosdokumentaation kuin sisällöllisesti varsin lähelle sitä tulevaa kirjallisuuden käsitettänikin tuossa edellä. Yksi oleellinen piirre niissä on, että ne viittaavat myös yhteiskunnallis-kulttuuris-historiallisen todellisuuden tiettyihin hahmotettaviin osa-alueisiin, joka tekee ne aikalailla erilaisiksi lähtökohdiksi kuin valtavirran suosima ”tiedonlähde” tms.

Kriittisessä hengessä käytävään keskusteluun tietysti kuuluisi noiden mahdollisten sudenkuoppien pohdinta ja niistä huomauttaminen, miksikäs ei terminologiankin tasolla (Heikin huomautus siitä, että ”teosdokumentaatio” ei oikein kävisi ”koko kansan ilmaisuksi”), mutta mielellään myös sisällöllisemmällä eli käsitteellisemmällä tasolla. Onhan aivan ilmeistä, että tällä hetkellä suomalaisella kirjastoalalla vallalla olevien suuntausten valossa esimerkiksi ”teosdokumentaatio” tai teoksen ja dokumentin käsitteiden kautta johdettu kirjallisuus voisivat näyttää monesta liian rajoittavilta. Itse taas ajattelisin, että kirjastonhoitajankin olisi hyvä pysyä lestissään, mutta koettaa sitten huolehtia kunnolla siihen lestiinsä liittyvistä asioista. Mutta mielelläni lukisin ja omalta kannaltani kommentoisin ajatuksia tästä.

Jos hylkäämme kokonaan vakavan yrityksen pohtia aisaa myös käsitteellisesti, sitten meillä on vain sellaisia ylimalkaisuuksia kuin ”yksi tiedonhankinnan kanava” tai sitten pehmomuodikas ”olohuone”, ehkä erityisesti takavuosina (ei niin kauan sitten) markkinoitu ”tieto ja elämykset”, kovasti syvämietteinen yritys ymmärtää kirjastoa lähtien käsitteestä ”front office” jne..

Ehkä tässä voi vielä muistuttaa joistakin ajatuksista, joissa on koetettu kirjastoa uudelleen kategorisoida nimenomaan modernisti ja uudistuvasti jokseenkin yleisin käsittein. Ranskalaiset joskus lanseerasivat ”mediatheque’n”, joka sitten sai hieman kannatusta muuallakin, täällä meilläkin (muistelisin, vaikken pysty antamaan läheviitteitä). Itse taas jossain jatko-opintojeni vaiheissa innostuin käsitteestä semioteekki + metasemioteekki, millä tarkoitin, että se, mitä kirjastossa on, on olemukseltaan semioottista ja se, mitä kirjasto tekee (esim. luettelot) on sitten se metasemioteekki. Semioteekki olisi siis kokoelmaosasto ja metasemioteekki bibliografinen osasto ja siinähän ne kyllä kirjaston perusosat olisivatkin.

Relanderin puheenjohtajuuden pitäisi olla mahdollisuus perimmäisiä käsitteellisiä kysymyksiä käsittelevälle pohdinnalle ja keskustelullekin. Olihan keskeisiä teemoja hänen ohjelmassaan Seuran keskustelevuus ja myös tietty perusteellisuus, joka ilmenee mm. puheessa pitkäjänteisestä sivistystyöstä. Ehkä voimme toivoa uudelta puheenjohtajalta, että hän – paitsi, että aikaisemmista poiketen omalta osaltaan osallistuisi erilaisiin pohdintoihin ja keskusteluihin – myös, että hän koettaisi asemansa kautta vaikuttaa siihen, etteivät ne keskustelut jäisi aivan kokonaan tänne sanavapauden digitaalisille takapihoille, vaan voisivat jotenkin tulla todellisesti osaksi mm. Suomen kirjastoseuran ja yleisemminkin suomalaisen kirjastoalan yhteistä hengenelämää.

Vakaa käsitykseni joka tapauksessa on, että alansa vakavasti ottava professionaali ei voi täysin ohittaa kysymyksiä siitä, mikä hänen alansa oikeastaan on. Toinen kysymys sitten on se, missä määrin ja minkä verran esimerkiksi suomalaisella kirjastoalalla on todella vakavasti alansa ottavia professionaaleja. Sellaisia ja heille ominaista käsitteellistäkin harrastusta kuitenkin tarvittaisiin erityisesti nykyajassa, jossa kirjasto on monella tavoin elävässä tilassa, monet merkitykselliset asiat ovat muuttuneet tai muuttumassa. Surkuhupaisaa on se, että ne, jotka innokkaimmin puhuvat Muutoksesta, näyttävät olevan jokseenkin vähän kiinnostuneita siitä käsitteellisestä pohdinnasta, jota muutoksessa saatettaisiin tarvita.
Pieni välihuomautus
Ilkka Kononen | 11.6.2009 20:25:18
Anteeksi herrat, että keskeytän teehetkenne ja arvokkaan resuneerauksenne, mutta halusin vain tulla ilmoittamaan yhdestä asiasta: Pojat hei, talo palaa!

Näilläkin palstoilla on kerrottu Hangon ahdistavasta tilanteesta ja Turun päätöksestä sulkea kirjastonsa kahdeksi viikoksi. Kirjastopäivillä erään keskisuuren kaupungin kirjastotoimen johtaja kertoi, että heidän pitää leikata ensi vuoden budjetistaan viisi prosenttia. Henkilöstö- ja muut kiinteät menot huomioon ottaen se voi merkitä aineistomäärärahojen leikkaamista 50 prosentilla. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä kurimuksesta, jota kohti monet (useimmat?) kunnalliset kirjastomme näyttävät olevan jälleen menossa.

Jukka Relander osaa varmaan oppineena henkilönä ja uutena puheenjohtajana asettaa omat askelmerkkinsä ja keskittyä olennaiseen, mutta mielestäni hän osoitti Turussa puhuessaan tarkkaa tilannetajua puuttumalla näihin ajankohtaisiin uhkakuviin. Itse asiassa hän ehdotti, että Seura olisi jo vuosikokouksessaan ottanut kantaa tilanteeseen, mutta aikataulullisista syistä kannanoton laatiminen ja julkaiseminen jätettiin Relanderin tehtäväksi.

En nyt halua lietsoa sen kummempaa paniikkia, mutta eiköhän tässä tilanteessa olisi syytä ensisijaisesti keskittyä suojaamaan pirttiämme ja katsoa sitten enimmän savun hälvettyä, tuliko pelastetuksi olohuone, mediateekki vai kenties teosdokumenttien logistiikkakeskus.
Tulipalot, lahovauriot ja muita rakennusteknisiä kysymyksiä
Vesa Suominen | 12.6.2009 10:20:07
Kun Ilkka realistisena miehenä muistuttaa akuutin tulipalon ensisijaisuudesta, ehkä kuitenkin meidän on hyvä muistaa, että rakennusta voi rapauttaa myös hitaammin etenevä laho.

Sen lahon torjunnasta olen koettanut kirjoitella niin talojen palaessa kuin muinakin aikoina. Mielenkiintoista kuitenkin on, että lahontorjuntaa koskeva kirjoitteluni saa kiinnostusta osakseen vasta, kun siihen voidaan kommentoida, että ei nyt lahosta, nythän palaa!

Myös näin tulipalon aikana sopisi meidän harkita, kannattaisiko jatkossa ainakin kiinnittää enemmän huomiota tulenkestävien materiaalien käyttöön. Kannattaisiko siis rakentaa kirjastotalomme sellaisesta vakaasta perusmateriaalista, jota eivät muotivirtaukset heiluta ja joista tehty talo puolustaa paikkaansa silloinkin, kun leikkauskipunoita sinkoilee.

Sitten meidän kannattaisi vielä muistella sitä yhtä Fracis Baconin metodiopetusta, joka liittyy metaforan perusteella päättelyyn ja sen vaaroihin. En muista, mikä sen virhepäätelmän nimi oli, mutta semmoinen siellä kyllä on, Baconilla.
Re:Jukka Relanderin kirjastokolumni
Ramses II | 12.6.2009 22:37:39
Hyvin sanottu! Totuushan on se , että KIRJALLE ei voi käydä koskaan, niin kuin kuin esimerkiksi savitaululle tai papyruskäärölle kävi. Ja koska KIRJA on ikuinen, niin ikuinen on myös KIRJASTO!
Kirjat, volumenit ja savitaulut
Vesa Suominen | 12.6.2009 23:55:55
Jos Ramses olisi seuraillut keskusteluja hieman avarammin, hän ehkä olisi huomannut sen, että ainakaan minä en pidä itsestäänselvästi kirjaa samana asiana kuin koodeks, jotenka se, mitä tapahtui papyrusrullalle eli volumenille, ei välttämättä tapahtunutkaan kirjalle.
Elämää on tulipalon jälkeenkin
Heikki Poroila | 13.6.2009 3:05:46
Anteeksi Ilkka jos häiritsen "sammuttakaa se tulipalo!" -välihuutoasi, mutta halusin vain muistuttaa siitä, että tulipalon jälkeen elämä jatkuu ja voisi olla hyvä pohtia, millä tavalla elämä järkevimmin ja tuloksellisimmin jatkuu.

Ajatus siitä, että pidättäytymällä keskustelemasta aiheesta X edistetään jotenkin kuntien taloudenpidossa harrastettavasta paniikkijarruttamisesta vapautumista, ei oikein avaudu minulle. Olen toisaalla esittänyt ilmiöön yksinkertaisen ratkaisun, kunnallisverotuksen voimistamisen, ja samaan hengenvetoon vihjaissut, että niin ei tehdä, koska julkisia menoja on vuosikymmenestä toiseen pienennettävä markkinaliberalismin hengessä.

Voi tietenkin olla, että vesisoikko kädessä on jotenkin parempi omatunto. Ei tämä systeemi nyt kuitenkaan ole hajoamassa tai palamassa kirjastoalan ihmisten tekemien onnettomien ratkaisujen takia, rahahanoja kääntävät kiinni (julkisten palveluiden osalta) ja auki (verohelpotukset rikkaille) ihan muut voimat.

Voi tosin olla, että meillä on pieni osavastuu siitä, ettemme ole kyenneet tämän paremmin torjumaan poliittista oppia, jonka mukaan tuloerojen jyrkentäminen on hyväksi myös köyhille, että riittää rikkaille jotain murusia pudotella sieltä pitopöydän korkeuksista. Sitähän tämä kuntatalouden kurjistaminen pohjimmiltaan on, eihän varallisuuden määrä Suomessa ole vähentynyt vaan voimakkaasti kasvanut. Varallisuuden jakamisesta on kyse ja siellä ne suurimmat ongelmat - myös kirjastojen talouden kannalta - ovat.

Lienee kohtuutonta odottaa, että Kirjastoseura puheenjohtajavaihdoksen jälkeenkään pystyisi tehokkaisiin sammutustöihin. Mutta jos tehokkaita keinoja keksitään, niistä on syytä puhua ja niitä tarjota. Jos se valtiollinen palokunta nyt edes on sammuttamassa mitään. Kyynikko voisi sanoa, että globaalitalouden romahdus tarjoaa erinomaisen tilaisuuden kapitalismia hyödyntävien saalistajien evoluutiolle; Björn Wahlroos voi saada uutta seuraa, kun varallisuuden uusjako on taas kerran tehty. Meidän pienimuotoinen resuneerauksemme ei tietysti tätä prosessia pysäytä, mutta tuskin siitä haittaakaan on.

Heikki Poroila
Mutta millaista elämää ...?
Vesa Suominen | 13.6.2009 11:34:13
Heikki vie keskustelun hyvin yleiselle yhteiskunnalliselle tasolle, mikä on mielestäni kuitenkin perusteltua.

Muistelisin itse joskus takavuosina, silloin "surullisen kuuluisasti kuoliaaksi vaietun ..." aikoihin hieman ehdotelleeni, että uusliberalistisessa Suomessa kirjastoalan luonnollinen asema on olla oppositiossa yhdessä muiden kansalaisyhteiskunnan osien, kansalaisjärjestöjen jne. kanssa, koska uusliberalismi ei voi luvata mitään hyvää niille asioille, joita kirjastoala(kin) on puolustamassa ja edistämässä. Vastakaiku Suomen kirjastoseurassa ei ollut varsin innostunutta. Tosin tässä on paikallaan antaa tunnustusta siitä, että Seura ainakin jossain vaiheessa harrasti hieman yhteistyötä Attacin kanssa, osallistui Sosiaalifoorumihankkeisiin jne. Mutta yleislinjaa määräsi ankara pelko, ettei vain mene liian poliittiseksi. Kirjastopolitiikka nyt yhdeltä laidalta kuintekin on kovasti riippuvaista yleisemmästä politiikasta, ja jotenkin pitäisi sitä yleisempääkin hahmottaa.

Meillä on nyt tämä talouskriisi ja se on kovasti arvaamaton juttu. Miten etenee itse kriiisi, mitä siitä seuraa yleisempään yhteiskuntapolitiikkaan jne.

Itse talouskriisin etenemisestä on erilaisia näkemyksiä. Varsinkin nyt kevättalvella, kun pörssikurssien pudotus ainakin väliaikaisesti loppui, alkoipa pieni elpyminenkin, on ollut esillä arvelua, että "pohja on saavutettu" ja että uusi nousu voisi olla alulla, vaikka monet varoittavat, että siitä tulee pitkä ja raskas ylämäki.

Toisaalla on esillä näkemyksiä, että mitä viime talven kuluessa tapahtui, oli ehkä vain ensimmäinen aalto. Kannattaa muistaa, että 30-luvun lamakin varsinaisesti lamana alkoi vasta hieman vuoden 29 pörssiromahduksen jälkeen. Kovin näennäisesti kaukainen asia, mutta ehkä sittenkin lähelle tuleva on se, että niin dollarin arvo kuin sen asema kansaivälisenä reservivaluuttana käy yhä kyseenalisemmaksi. Ranskalainen ennustelaitos LEAP (Le Laboratoire Européen d’Anticipation Politique, ks. täältä http://www.leap2020.eu/ ) on toistuvasti ennakoinut, että ellei nyt kesän kuluessa kysymystä reservivaluutasta saada ratkaistua, edessä on kymmenen vuoden kriisi. Kiina teki keväällä aloitteita uuden reservivaluutan luomiseksi dollarin tilalle jne. Kevättalven teema oli deflaation pelko, joka ei vielä ole mitenkään ohi, mutta samaan aikaa monet näkevät kaukaisemmassa tulevaisuudessa hyperinflaation vaaraa esim. dollarin kohdalla, massivisen setelirahoituksen seurauksena jne. Jos jotain sellaista tapahtuu, se vaikuttaa meihinkin.

Näitä on tietysti maallikon ja kirjastoalan opettajan vaikea arvioida. Mutta ehkä voi yleisesti sanoa, että tilanne on arvaamaton, ja ehkä voisi jollain tavoin orientoitua siihen, että on erilaisia mahdollisia kehityskulkuja, jotka voivat syvästi vaikuttaa myös suomalaisen kirjastoalan elinehtoihin.

Lähemmäs kirjastoalan arkea tulee sitten se, minkälaisiin yleisiin yhteiskuntapoliittisiin johtopäätöksiin ja mahdollisiin uusiin suuntiin talouden kriisi johtaa. Jotenkin yksinkertaisin ajatus olisi se, että uusliberalismi ajoi karille ja että nyt tulee sitten kovasti toisenlaisen politiikan aika. Tässä muutama aika sitten pääministeri Vanhanen oman ja puolueensa aiemmat teot hurskastellen unohtaen kertoi, miten hän aina on ollut runsaamman talouden sääntelyn kannalla. Ehkä se onkin suhteellisen varmaa, että jonkinvertainen sääntelyn lisääntyminen on tästä kaikesta seurauksena, myös pysyväisemmin. Se tietysti voi luoda jotain yleistä vakautta ja turvallisuutta kirjastojenkin kehittämiseksi.

Mutta seuraako uusliberalismin "karilleajosta" välttämättä myös Heikin mainitsemien hyvin epätasa-arvoista yhteiskunnallista kehitystä merkinneiden aatteiden loppu? Siinä asiassa minulla on hyvin pahoja pelkoja. On täysin mahdollista, että vaikka uusliberalismin ylettömästä liberaalisuudesta on pakko luopua, halu (joltain kannalta tarvekin) suosia erityisesti pääomia, juosta joidenkin ehkä suppeidenkin kiplailukykyintressien perässä jne. Voidaan päätyä tähän astisen liberalistisesti edenneen kilpailukykypolitiikan sijasta hyvin säädeltyyn toimintaan, jossa koetetaan turvata joidenkin tahojen kilpailukyä niin, että koko yhteiskuntapolitiikka alistuu sille hyvin laajasti.

Ehkä menen tässä pahimpien uhkakuvien tietä, mutta kannattaa vilkaista tätäkin juttua siitä, miten suurimpien pääomien edustajat saattavat nähdä mahdollisuuksiaan siinä, kun on pakko sopeutua myös jossain vaiheessa talouden volyymin supistamiseen

http://www.globalresearch.ca/index.php?contex...mp;aid=13738

Nyt saatan hyvin kuvitella, miten moni puistelee päätään: EIHÄN TÄSSÄ POLITIIKKAA PITÄNYT PUHUA, EIHÄN TÄSSÄ POLITIIKASTA OLE KYSE VAAN KIRJASTOISTA.

Mutta sekin on poliittista, ja saattaa olla, että poliittisemmaksi käy. Juuri se, että talouskriisin jälkeen erilaiset intressitahot etsivät keinojaan turvata omat etunsa jälkihoidossa, voi tehdä koko yhteiskuntaelemän, jopa kirjastoasian ajamisen paljon aikaisempaa poliittisemmaksi. Toivoisin, että tekee, koska muuten voi käydä niin, että ne, joilla on parhaat mahdollisuudet vaikuttaa asioihin (siis joilla on esimerkiksi suurimmat taloudelliset resurssit), voivat turvata omia etujaan ihan rauhassa ja "epäpoliittisesti".
Yleinen kirjastohan on silkkaa kommunismia!
Heikki Poroila | 14.6.2009 18:24:21
Monet poliittiset johtajat ja jokunen talousvaikuttajakin on antanut ymmärtää, että finanssikeinottelun vapaus pääsi menemään vähän holtittomaksi ja että jotain suitsia täytyy jatkossa kehitellä. Rohkenen epäillä, ettei kansainvälinen talous anna jatkossakaan itseään rajoitella. Kapitalismillehan on sen yhdysvaltalaisessa versiossa ominaista usko markkinoiden itsekorjaavuuteen. Suomeksi se tarkoittaa, että olkoot oheisvahingot ja inhimilliset kärsimykset minkälaiset tahansa, pääomien ja talouden vapautta ei saa rajoittaa. Kapitalismin täytyy antaa olla kapitalismia, niin kyllä ne köyhätkin siinä sivussa saavat taas murusia - ainakin ne, jotka eivät niissä oheisvahingoissa tuhoutuneet.

Irti päästetyn finanssikeinottelun saaminen takaisin häkkiin vaatisi erittäin laajaa poliittista yksimielisyyttä. Kun erilaiset vaalit kertovat poliittisen oikeiston taas edenneen ns. teollistuneissa länsimaissa, on vaikea uskoa tällaisen laajan poliittisen konsensuksen syntyyn. Ylipäätään konsensusten aika näyttää olevan ohi, nyt eletään elefanttien aikaa (suuret määräävät, muut vikisevät).

Miten tämä nyt kirjastoihin liittyy? Finanssikeinottelun näkökulmasta julkiset palvelut ovat välttämätön, mutta minimissä pidettävä ilmiö. Jotenkin täytyy varmistaa, että maailmaan sikiää uusia kuluttajia, mutta että samalla heidän kulunsa, joihin finanssieliitinkin täytyy pienen hitusen verran osallistua, ovat minimaalisen pienet. Siksi julkisten palveluiden valikoiman täytyy olla mahdollisimman suppea ja mahdollisimman laajasti maksullista.

Finanssieliitin näkökulmasta verovaroin hoidettava julkinen kirjasto on silkkaa kommunismia ja sellaisena vaarallinen, enimmäkseen tarpeeton ja siksi listittävä. Oppilaitosten kirjastot nyt saavat olla, niillä on hiukan käyttöä, kuten myös tieteellisillä kirjastoilla. Mutta yleiset kirjastot, nehän ovat pelkkä menoerä! Typerien "hyvinvointiyhteiskunnan vuosien" harhanäky, joka täytyy kuihduttaa olemattomiin. No olkoon, pitäkää sitten muutama romskulainausautomaatti avoinna!

Valitettavasti kansalaiset tykkäävät laadukkaista ja käyttäjälle maksuttomista palveluista. Siksi yleisten kirjastojen häivyttäminen on pakko tehdä näennäisdemokraattisissa maissa pikku hiljaa hivuttamalla. Siinä on erinomaisena apuna kunnallistalouden "pakkosäästämisen" malli, jonka poliittinen oikeisto (finanssieliitin poliittinen edustaja) on lanseerannut vaihtoehtona verotuksen virittämiselle todellisia tarpeita vastaavalle tasolle (ja varsinkin vaihtoehtona sille, että myös rikkaiden pitäisi jotenkin osallistua julkisten palveluiden rahoitukseen). Vuosia kuluu, mutta kun aikansa on palvelupisteitä vähennetty, korvattu henkilökunta erilaisilla itsepalveluautomaateilla ja supistettu aukioloaikoja, jossain vaiheessa ihmiset ymmärtävät, että kirjallisuuden, musiikin ja elokuvat voi ihan yhtä hyvin hankkia omilla rahoilla, ei siihen verorahoja pidä kuluttaa.

Finanssieliitin ihannekirjasto on metroasemalla nököttävä lainausautomaatti, joka pieneltä osaltaan pitää kuluttajat tyytyväisinä eli kulutushaluisina. Onko millään muulla oikeasti mitään merkitystä?

Heikki Poroila
No sitten vain kommunismin puolesta, tai ainakin hiukan siihen suuntaan
Vesa Suominen | 16.6.2009 9:29:10
Heikki Poroilan näkemys on jopa minun mielestäni hieman liian synkkä ja fatalistinen. Varmasti on totta, että ne tahot yhteiskunnassa, joilla on paljon resursseja käytössään, voivat myös runsaasti vaikuttaa siihen, miten yhteiskunnankin (ei siis yksin heidän omansa) kohdennetaan.

Mutta kun esimerkiksi resurssien kohdentamisessa julkisiin palveluihin on kuitenkin ollut vaihtelua, on ollut aikoja, jotka nykyhetkestä katsottuina ovat olleet hyviä aikoja näin julkisten palveluiden ja yleisesti muunkin yhteiskunnallisen kuin vain finanssipiirejä palvelevan kannalta, ei se valtakuvio ehkä aivan niin yksinkertainen ole kuin Heikin jutussa näyttäisi olevan. Rahapiireillä on toki valtaa, mutta eivät nekään ehkä kaikkivaltiaita ole. Sitä paitsi noiden rahapiirien sisälläkin toki on erilaisia intressejä ja pyrkimyksiä, joka sekin rajoittaa sitä valtaa, joka voisi olla jollakin yhtenäisellä .

Tilaa jää sellaisellekin mahdollisuudelle, että on olemassa vaikutusvaltaisilla tahoilla erilaisia yleisiä käsityksiä siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaa pitää kehittää ja että se, minkälaiset käsitykset tästä ovat valta-asemassa, voi myös vaihdella. Voimme siis mielekkäästi pohtia, josko vaikka väliaikainenkin ja vaikka vain rajoittunutkin uusi ymmärrys siitä, että talous tarvitsee säätelyä, voisi heijastua myös yleisempänä oivalluksena, että ylimalkaan jotain talouden kannalta infrastrukturaalista tarvitaan, että tarvitaan yhteiskuntaakin, koska ilman sitä eivät edes markkinat voi elää. Voidaan ajatella, että näissä asioissa joinakin aikoina (esim. viimeiset kymmenet vuodet) vallitsevat kovin yksiulotteiset näkemykset, sellaiset, joiden logiikkaa Heikki hyvin kuvaa. Mutta voi olla, että toisina aikoina jopa rahapiireissä ja yleisemminkin yhteiskunnan eliiteissä ymmärretään asiat hieman monivivahteisemmin. Paitsi, että rahapiirit eivät ehkä ole kaikkivoipaisia, eivät ne saata aina olla kaikkitietäviäkään, ja voivat siis erehtyäkin jo omien intressiensä kannalta.

Mutta mitä sitten voisimme odottaa, että käsitettävistä olevista erilaisita mahdollisuuksista todella realisoituisi, ja mikä siihen saattaisi vaikuttaa.

Yksi todella iso kysymysmerkki liittynee siihen, että tuo aikaisempi hyvinvointivaltion rakentaminen ikään kuin huipensi aikaa, jolle oli luonteenomaista jatkuva laaja varallisuuden kasvu, pohjana tietysti esim. tuotantotekniikoiden kehitys jostain 1800-luvulta alkaen mittavammin. Siinä on sitten ollut tietyllä tavoin tilaa politiikalle, jossa on syntynyt laajaa kulutuskykyistä keskiluokkaa. Sipulinmuotoinen yhteiskunta on korvannut aikaisempaa enemmänkin pyramidin hahmoista, lähinnä tosin nk. kehittyneissä teollisuusmaissa. Maailman ja koko ihmiskunnan mitassahan ei mistään vauraasta keskiluokasta ole voitu puhua missään vaiheessa.

Jos tuo varallisuuden kasvun ja sitä myötä yleensäkin taloudellisen kasvun olettama ei välttämättä enää (loputtomiin) pidä paikkaansa, siinä voi sitten kyllä olla käsillä samalla kertaa sekä
1) ainakin malliltaan tähänastisen kaltaisen kapitalismin että - ikävä kyllä - myös
2) kansalaisyhteiskunnan ja kansanvallan
iltaruskon aika. Tuo viittaamani Bilderberg-ryhmän kokoukseen liittyvä spekulaatio on hyvin kiinnostava vaikka ehkä samalla kovasti spekulatiivinen (ks. http://www.globalresearch.ca/index.php?contex...mp;aid=13738).

Tässä mielessä on myös merkittävää, miten etenee se talouskriisi, johon viime syksyn pörssikurssiromahduskin liittyi, ja se on ehkä todella avoin kysymys, ja myös hyvin vaikeasti arvioitava kysymys, kaltaiselleni maallikolle varsinkin, mutta luultavasti myös talousoppineille.

Se voi olla peli, jossa yksien matalaäänestysprosenttisten EU-vaalien virtaus oikeistoon, yhtäältä perinteisten konservatiivien, toisaalta oikeistopopulistien suuntaan on pelkkää pintavirettä. Esim. konservatiivien äänestämistä on helppo ymmärtää, jos ihmisten perusreaktio on huolestuneisuus ja saatamme ajatella, että heistä on ”turvallisempaa” antaa konservatiivien tehtäväksi se entistä voimakkaampi sääntely, joka näyttäytyy ehkä enemmänkin ohimenevänä teknisenä välttämättömyytenä.

Uusliberalismi tuli meidän suomalaisen kirjastoalankin kehitysehtoja muokkaamaan vähän kuin varkain, ”tietoyhteiskunnan” varjossa. Siinä sitten pyöriteltiin kaikenlaisia postmoderneja leikkiajatuksia, unelmoitiin unelmayhteiskunnista yms., ja meidän uneksiessamme toisaalla tapahtui todellisiakin asioita, markkinafundamentalismi söi pohjaa kaikelta siltä kansanvaltaiselta, sivistyneeltä ja yhteiskunnalliselta, joka meille oli ollut ja on kuitenkin niin tärkeätä.

Ehkä meidän pitäisi siitä jotain oppia ja koettaa hiukan paremmin nähdä myös todella yhteiskunnallista, poliittistakin kehitystä ja sen eri mahdollisuuksia. Hyvä alku voisi olla ehdottamani seminaarin järjestäminen (ks. http://www.kirjastot.fi/keskustelut/viestit.a...f667d52a14c2 )
Synkkä kyllä, fatalistinen ei
Heikki Poroila | 17.6.2009 19:01:26
Vesa Suominen arveli näkemykseni yhteiskunnallisen vallankäytön tilanteesta olevan liian synkkä ja fatalistinen. Synkkyyden myönnän, fatalistisuutta en. Jos olisin jonkin sortin fatalisti (eli kohtalonuskoinen), en vaivautuisi kirjoittamaan tänne enkä muuallekaan.

Minusta on tulosten saavuttamisen kannalta olla lähinnä realisti. Ns. lapsenusko (että finanssikapitalistikin voi tahtoa hyvää meille kaikille) on kovin kaunista, mutta sen varassa toimivat harvoin saavat tuloksia aikaan. Minusta olisi kiva nähdä esimerkkejä esimerkiksi varakkaiden suomalaisten vilpittömästä halusta muuttaa epäoikeudenmukaista tulonjakoa. Olen tainnut muutaman kerran jopa vihjailla erityisesti Björn Wahlroosin suuntaan mainitsemalla Bill Gatesin päätökseen jakaa miljardinsa elinaikanaan.

Kirjastoissa - niin henkilökunnan palkkojen kuin yleisten määrärahojenkin osalta - on voitu uudestaan ja uudestaan todeta vanha viisaus, jonka mukaan tyhjän saa pyytämättäkin. Sitä ei-tyhjää emme vaan osaa vaatia, koska teemme niin pirullisen fiksua ja mielekästä vaan ei kuolemanvälttämätöntä työtä.

Odotan vilpittömällä mielenkiinnolla, osaisiko ja haluaisiko Jukka Relander profiloida Kirjastoseuraa - ja ehkä laajemminkin tätä alaa - julkisuudessa aivan uusilla tavoilla. Vanhojen narujen vetämisen seuraukset - eipä juuri mitään - tiedämme, uusia on pakko kokeilla. Ellei nyt satu olemaan fatalisti.

Heikki Poroila
No jos ei fatalisti, niin sitten ...
Vesa Suominen | 18.6.2009 5:03:35
En oikein osaa pitää lapsenuskona ajatusta siitä, että jopa ”finanssipiirit” saattavat eri aikoina ja eri tilanteissakin nähdä eri tavoin sen, minkälainen yhteiskunnallinen kokonaiskehitys olisi heille itselleen eduksi. Sinisilmäistä voisi olla sellainen ajatus, että ne piirit tahtoisivat hyvää meille kaikille, mutta aivan realistista voi olla se, että joskus ne tahtovat (itselleen ja itsensä vuoksi) sellaista, joka voi jossain suhteessa olla hyvää muillekin – joskus enemmin, toisinaan vähemmin.

Hiukan vaikea on muuten ymmärtää sitä, miten kuitenkin esim. sotien jälkeisinä vuosikymmeninä monissa länsimaissa rakenneltiin sitä hyvinvointivaltiota, minkä nyt pelkäämme menettävämme. Tietysti voimme ajatella, että siihen vaikuttivat muut tekijät kuin ”finanssipiirien” tahto, vaikkapa silloin vahva mutta nyt hävinnyt työväenliike oppositiovoimana, Neuvostoliitto ja sen johtama maailmanosa, jonka usein ajatellaan pakottaneen lännen valtaapitävät huolehtimaan kansalaisten hyvinvoinnista, ettei toisenlaisen maailman houkutus kävisi liian voimakkaaksi (tämä lienee ollut joskus 1950-luvula vielä aivan realistinen huoli lännen johtopiireissä). Mutta nämäkin tekijät voivat olla osa sitä, mikä määrää ”finanssipiirien” kulloistakin pyrkimyksen suuntaa.

Viimeisinä vuosikymmeninä niillä ”finanssipiireillä” on ollut ilmeisestikin melkoisen yksiulotteinen käsitys siitä, miten heille olisi paras, että yhteiskuntaa yleisin linjoin kehitellään. Sitä näkemystä, varsinkin kuin se ruton eli muodin tavoin on käynyt läpi kaikenlaisten hallintoeliittienkin ja siitä sitten tullut yleiseksi ja yhteiseksi ideologiaksi, on tavattu sanoa uusliberalismiksi. Sen oppi on ollut, että mahdollisimman vähän julkisen vallan puuttumista (esim. regulaatiota) ja mahdollisimman laaja tila puhtaalle markkinalogiikalle.

Tosin kannattaa huomata, että tuo mahdollisimman vähän / laajalti on myös kovasti suhteellista. Paksu on ollut nytkin se julkisen vallan patja, jonka päällä kapitalistin on ollut hyvä köllöttää: paljon erilaista rakennetta ja organisaatiota, julkista budjettia, ja kaupanvapausideologiaankin on hyvin sopinut tehdä poikkeuksia teollisuusmaiden eli rikkaimpien kapitalistien tuotannon suojelemiseksi.

Sitä koetin joka tapauksessa tässä edeltävissä kirjoituksissani hahmotella, että onko todella tapahtumassa jotain muutosta, ja jos on, minkälaista, yhtäältä ”finanssipiirien”, toisaalta niitä laajemminkin yhteiskunnan eliittien pyrkimyksissä, käännettä johonkin uusliberalismista poikkeavaan suuntaan.

Semmoinen yleinen kutkahan on, että jotain siinä on tapahtumassa. Puhutaan esim. keynesiläisyyden jonkinlaisesta paluusta. Mahdoton ei olisi ajatus, että sen mukana palaisi muutoinkin ymmärrystä infrastrukturaalisten asioiden merkityksestä, vaikkei se mitenkään välttämätöntäkään ole. Mutta siinä voisi olla myös sen kaltainen yhteiskunnallisen kamppailun paikka, joka voisi synnyttää jotain uutta oppositiotakin hävinneen työväenliikkeen tilalle jne. Sehän voisi tarkoittaa, että ne ”finassipiirejä” laajemmat eliititkin - ml. erilaiset hallintoeliitit - voisivat muodostua taas hieman vähemmän monoliittisiksi ajatuksiltaan kuin mihin viime vuosikymmeninä olemme tottuneet, ja siinä sitten voisi olla saumaa jopa uudenlaiselle kirjastopolitiikallekin.

Sitä olisi ehkä sittenkin kirjastoalalla syytä tutkailla – jos ei aivan fatalisteja tahdota olla.
Re:Jukka Relanderin kirjastokolumni
Oon kohta vanhus | 1.9.2009 12:49:05
Kirjastoseuran puheenjohtaja Jukka Relander on profiloitunut Kirjastolehdessä vanhustenhuollon uudistajana. Mitä mieltä olette hänen ajatuksistaan? Minusta pelottavaa.
Re:Jukka Relanderin kirjastokolumni
Anonymous | 1.9.2009 20:59:20
"Kirjastoseuran puheenjohtaja Jukka Relander on profiloitunut Kirjastolehdessä vanhustenhuollon uudistajana. Mitä mieltä olette hänen ajatuksistaan? Minusta pelottavaa."


"Mitä olette mieltä uusimman Juoksija-lehden Matikaisen mietteistä?", eli voisitko ystävällisesti referoida kyseiset kohdat tähän. Muuten on turha kuvitella, että noin ylimalkaiseen kysymykseen saisi kovin suurta vastaustulvaa.
Re:Jukka Relanderin kirjastokolumni
Anonymous | 1.9.2009 21:38:50
Menee nyt tämän keskusteluketjun piikkiin, mutta kaksi herraa pitää vallassaan kaikkea keskustelua kirjastot.fi -sivuilla. Moni potentiaalinen kirjoittaja jättää kommenttinsa lähettämättä, sillä he eivät tahdo altistua loputtomaan hiuksenhalkomiseen, jota nämä herrat edustavat. Niin, voin arvata jo yhden tulevan kommentin..."moni potentiaalinen kirjoittaja", onko evidenssiä!
Re:Jukka Relanderin kirjastokolumni
Kaisa Lepaa | 2.9.2009 9:47:02
Olen sitä toki minäkin miettinyt, että maksaako kaupunki todellakin herroille H ja V palkkaa tuosta lapsellisesta nokittelusta. Kaikella kunnioituksella kuitenkin. Asiaakin seasta löytyy, sääli vaan että se peittyy usein kahden tiettävästi aikuisen miehen selkeään tarpeeseen nousta ajatuksissaan toista tietävämmälle tasolle ja tällöin lukijan huomio kiinnittyy vain siihen, kumman puolesta tällä kertaa löisin vetoa viimeisen sanan saajana.
Re:Jukka Relanderin kirjastokolumni
Anna-Liisa Snicker | 2.9.2009 9:48:38
Minuakin Relanderin pelottava profiloituminen vanhustenhuollon uudistajaksi nimenomaan Kirjastolehdessä kiinnostaa suuresti. Sattuneesta syystä en ole Kirjastoseuran jäsen enää, joten en pääse lehden arkistoon.

Olisiko mahdollista copypasteta artikkeli arkistosta tänne? Loukkaisiko suuresti tekijänoikeuksia? Entä jos ei copypasteaisi vaan referoisi - vaan olisiko mahdollista referoida värittämättä?

Kaksi herraa, joita taas nälvitään: jatkakaa, jatkakaa, jatkakaa! Kovin olisi hiljainen foorumi ilman teitä.
Re:Jukka Relanderin kirjastokolumni
Terhi Mustonen | 2.9.2009 10:23:48
Tässä kappale haastattelusta, joka oli tällä viikolla ilmestyneessä Kirjastolehdssä:

Sivistyksen kohtalo kunnissa: ratkaisu vanhustyöstä

Kaikki pitävät puheissa kirjastoa tärkeänä, kuten myös sivistystä ja kulttuuria. Mutta mitä sivistys merkitsee tämän päivän maailmassa ja kuntatodellisuudessa? Halutaanko siitä maksaa? Ja millä argumentoida kiristyvässä kuntataloudessa kunnanisälle sivistyksen merkityksestä? Mikä on Jukka Relanderin viesti kuntatodellisuuteen?

Jukka Relander joutuu taas ähkimään. ”Niin, erikoista tämän hetken Suomessa on, että näitä kysymyksiä joutuu nykyään perustelemaan. Sivistys ei ole itseisarvoista. Mutta ei sivistystä voi välineellistää tai tuotteistaa.” Jukka Relanderilla on yllättävä ehdotus: kunnissa olisi löydettävä ratkaisu vanhustyöhön. Ikärakenteeltaan vanhusvoittoisissa kunnissa vanhusten palvelut vie kaikki rahat ja kuntien talous räjähtää käsiin.

”Tämä on yksi suurimpia asioita, joka uhkaa kirjastolaitosta. Vanhustenhoito olisi erotettava perusterveydenhoidosta ikärajan kautta. Tietyn iän jälkeen siirryttäisiin vanhustyön piiriin, joka olisi sitten valtion kustannettavaa.”

”Ei ole sellaisia taikasanoja, jotka lausumalla voisi pysäyttää määrärahaleikkaukset. Kirjastoväen on yhdessä lähdettävä pohtimaan, miksi kirjastot ovat tärkeitä. Se pitää kertoa jokaisessa kunnassa erikseen. Hyvänä lähtökohtana voisi toimia johtoajatus, että länsimainen demokratia ja kirjastolaitos, kansansivistystyö ovat kehittyneet rinta rinnan. Kyllä tässä ollaan hyvin olennaisten asioiden kanssa tekemisissä. Emme kai halua luopua demokratiasta?”

Mitä tästä siis pitäisi olla mieltä? Ehkä tämä oli vain ajatus, jonka Relander heitti niinkuin moni muukin poliitikko heittelee enemmän tai vähemmän kehityskelpoisia ajatuksia. Totuus on kuitenkin se, että kuntatalous on ajettu tälä hetkellä niinn pahaan ahdinkoon, että olisi vain hyvä, jos valtio ottaisi joitakin kuntien lakisääteisiä toimintoja kontolleen. Onko vanhustyö sitten oikea kohde, siitä voidaan keskustella. Mutta itse en olisi ainakaan Kirjastoseurasta eroamassa tällaisen vuoksi: mitä sekään auttaa?
Haluan tässä vielä korostaa, etten todellakaan näe vanhustyötä kirjaston "vihollisena", omassa kunnassamme ikäjakautuman vuoksi ainakin rahat menevät enemmänkin muualle... Kunnissa kaivataan rajujakin toimia, mutta myös kykyä yhteistyöhön ja rajojen ylittämiseen ilman vihollisrintamalinjoja.
Re:Jukka Relanderin kirjastokolumni
Kirjastonjohtajaksiko? | 2.9.2009 10:42:30
"Jukka Relanderilla on yllättävä ehdotus: kunnissa olisi löydettävä ratkaisu vanhustyöhön. Ikärakenteeltaan vanhusvoittoisissa kunnissa vanhusten palvelut vie kaikki rahat ja kuntien talous räjähtää käsiin.

"Tämä on yksi suurimpia asioita, joka uhkaa kirjastolaitosta. Vanhustenhoito olisi erotettava perusterveydenhoidosta ikärajan kautta. Tietyn iän jälkeen siirryttäisiin vanhustyön piiriin, joka olisi sitten valtion kustannettavaa."

Yksi suurimpia kirjastolaitosta uhkaavia asioita? Itseni piti lukea muutamaan kertaan, ennen kuin uskoin, mitä tekstissä todella luki. Koska Relander ei pahemmin perustellut väitteitään, niin sen kummemmin asiaa paisuttelematta, on mielestäni hänellä selityksen paikka. Ainakaan minä en täysin ymmärtänyt tarkoitusperiä.
Ei referaatin viesti ainakaan minua pelota
Anna-Liisa Snicker | 2.9.2009 11:20:54
Terhi, hyvänen aika, saitko sen käsityksen että olen Relanderin kolumnin takia eronnut Kirjastoseurasta? Minähän Kirjastoseuraan kuulumattomuudestani mainitsin, ja kirjoitat: "Mutta itse en olisi ainakaan Kirjastoseurasta eroamassa tällaisen vuoksi: mitä sekään auttaa?"

En minä ole kuulunut Kirjastoseuraan pitkään pitkään aikaan, eikä se ole alun perinkään ollut mielenosoitus. Mainitsin seuraan kuulumattomuuteni vain selitykseksi siitä miksen itse käy lehden arkistossa lukemassa kolumnia.

Päinvastoin, kaikki joukolla liittykää seuraan!

Mutta asiaan. Jos Terhin referaatti vastaa ollenkaan Relanderin kolumnin ydinviestiä, ei siinä mitään pelottavaa ole. Johan lehdissä on kirjoitettu kauan, vuosia, että valtio on sälyttänyt kunnille velvoitteita antamatta resursseja, ja katkeamispiste on lähellä.

Olen aivan samaa mieltä Terhin kanssa siitä, että yleinen kirjasto on demokratian kulmakivi, että ilman sitä demokratia on oikeastaan mahdoton, mutta en silti uhraisi ihmisten elämää sen takia. Tähän ei tarvitsisikaan mennä, jos oikea, kunnollinen menojen tärkeysjärjestyksen miettiminen kuntabudjetteja laatiessa olisi mahdollista. Ikävä kyllä se ei ole, koska väärältä suunnalta tulevat esitykset on niiden sisällöstä ja järkevyydestä riippumatta torpattava ja poliittisesti korrektit tai jollekin taholle luvatut tai muuten komeat ja näyttävät toteutettava. Niin se vain on.
Re:Jukka Relanderin kirjastokolumni
Terhi Mustonen | 2.9.2009 13:22:38
Anna-Liisa: en tarkoittanut tuolla eroamisheitolla sinua: luin mielestäni aiemmin semmoisen kommentin, mutta en nyt jälkikäteen sitä löytänyt...
Asioihinhan voi parhaiten vaikuttaa olemalla niiden sisällä.
Vanhukset ja kirjastot
Heikki Poroila | 2.9.2009 13:36:12
Kaisa Lepaa: "Olen sitä toki minäkin miettinyt, että maksaako kaupunki todellakin herroille H ja V palkkaa tuosta lapsellisesta nokittelusta. Kaikella kunnioituksella kuitenkin. Asiaakin seasta löytyy, sääli vaan että se peittyy usein kahden tiettävästi aikuisen miehen selkeään tarpeeseen nousta ajatuksissaan toista tietävämmälle tasolle ja tällöin lukijan huomio kiinnittyy vain siihen, kumman puolesta tällä kertaa löisin vetoa viimeisen sanan saajana."

Anonymous: "Menee nyt tämän keskusteluketjun piikkiin, mutta kaksi herraa pitää vallassaan kaikkea keskustelua kirjastot.fi -sivuilla. Moni potentiaalinen kirjoittaja jättää kommenttinsa lähettämättä, sillä he eivät tahdo altistua loputtomaan hiuksenhalkomiseen, jota nämä herrat edustavat. Niin, voin arvata jo yhden tulevan kommentin..."moni potentiaalinen kirjoittaja", onko evidenssiä!"

Itselläni on ollut sellainen käsitys, että näille avoimille foorumeille saavat kirjoittaa kaikki halukkaat - ja haluttomat saavat olla kirjoittamatta. Kaisa Lepaalle voin kertoa kaksi rauhoittavaa tietoa: (a) Herra V eli Vesa Suominen ei ole kaupungin palveluksessa vaan oppilaitoksensa ja (b) minulle Vantaan kaupunki ei maksa Kirjastot.fi-keskusteluista, mutta minullakin on edelleen oikeus pieneen ruokataukoon. Haukkaan tässä samalla pari känttyä ennen painumista takaisin "oikean" kirjastotyön uumeniin. - Emmekä me Vesan kanssa nokittele vaan käymme ns. argumentoivaa keskustelua mielestämme tärkeistä asioista. Pahoittelen, jos sellaisen esiintyminen kirjastomaailmassa näin pahoittaa joidenkuiden mielen. Itse olen sitä paitsi pitäytynyt kirjoittamaan muutamalla foorumilla, joten useimmilla voi käydä ihan turvallisesti.

Itse asiasta eli Relanderin esittämästä ajatuksesta olen kyllä jokseenkin samaa mieltä. Yleisten kirjastojen kuntapohjainen rahoitus on ollut 1990-luvun alusta lähtien kriisissä, enkä itse näe siihen mitään olennaista helpotusta. Tietenkään edes se, että vanhustyön kustannukset saataisiin kuntien budjetteja rasittamasta ei takaa, että säästyvällä rahalla pidetään yllä perinteistä kirjasto. Muustakin on kysymys.

Nimittäin arvoista. Demokratiaahan kaikki kannattavat, mutta sille annetaan käytännössä erilaisia merkityksiä ja sisältöjä. Lienee ilmeistä, että huomattava osa tämän maan päättävästä eliitistä ei näe yleisiä kirjastoja tärkeänä voimavarana vaan kunnallisen köyhäinhoidon menoeränä, jota on pontevasti pienennettävä, ette "julkiset menot pysyvät kurissa". Vanhusten hoidon maksajasta riippumatta tämän eliitin asenteet ovat se suurin uhka ja vaara.

Herra H
Re:Jukka Relanderin kirjastokolumni
Kirjastonjohtajaksiko? | 2.9.2009 14:21:37
Hyvä Heikki! (vai pitäisikö sanoa herra huu?) Olen täsmälleen kanssasi samaa mieltä elitistien ja ylipäätään valtaapitävien asenteista kirjastoa kohtaan. Tämän saman asenteen näen ja valitettavasti myös kuulen oman kuntani valtaapitävien suista: uusia kirjastoja ei pitäisi rakentaa ensinkään eikä jäljellä olevienkaan kirjastojen pyörittämiseen tarvita ammattitaitoista henkilökuntaa. Ja tällaisia olen kuullut koulutettujen, korkeissa viroissa olevien ihmisten suista ja vakavilta naamoilta. Uskomatonta.
Re:Jukka Relanderin kirjastokolumni
Jukka Relander | 2.9.2009 15:05:01
Pieni täsmennys lienee paikallaan. Tässä keskustelussa - kiitos, Terhi kun laitoit haastattelukatkelman esille - on oudoksuttu vanhustyön kustannuksia käsitellyttää lausuntoani. Pieni täsmennys lienee paikallaan.

Itse en pidä kirjastolehteä foorumina, jolle haluaisin tehtailla erilaisia kirjastotoimeen liittymättömiä poliittisia avauksia. Tämä ajatus vain nousi asiayhteydestä esiin.

Puhuimme toimittajan kanssa kuntatalouden kiristyvistä näkymistä. Niihin liittyvän huoleni ilmaisin jo kirjastoseuran vuoikokouksessa: on aiheellista pelätä, että edessä olevia säästöjä tullaan kohdentamaan kulttuuripalveluihin. Siksi pitäisi keksiä keinoja puolustaa niitä. Asiaa on vaikea pohtia ilman yhteyttä kuntalouden muihin ongelmiin.

Yritin pohtia asiaa myös pienten kuntien näkökulmasta. Esimerkiksi kesäkotikuntamme Puumala on valtavassa talousahdingossa, pääosin hyvin epäedullisen ikärakenteen takia. Vanhuksia on paljon, nuorta väkeä vähän. Vanhenevan väestön hoito on kunnan suurin yksittäinen menoerä, johon tarvitaan rahaa jostain muualta. Itselleni, kuten varmasti kunnallisille päättäjillekin, on ensiarvoisen tärkeää että vanhuksista pidetään hyvää huolta. Yritin pohtia, miten se olisi mahdollista ilman kunnan muihin palveluihin kohdentuvia mittavia leikkauksia.

Tilanne on sama kautta maan. Vanheneva väestö on jäänyt pieniin kuntiin, kun taas heidän lapsensa ja lapsenlapsensa maksavat veronsa paljon paremmassa taloudellisessa tilanteessa toimiviin kasvukeskuksiin. Itse olen sitä mieltä, että meidän pitäisi saada osallistua huolenpitoon, joka kohdistuu omiin pienissä kunnissa asuviin vanhempiimme ja isovanhempiimme. Siksi tulin esittäneeksi, että ikääntymisen aiheuttamat kasvavat kustannukset tasattasiiin valtion kautta - samalla toivoen, että pienten kuntien kirjastot pelastuisivat. Näin saataisiin parempaa vanhustenhoitoa ja parempia kirjastoja.

En siis myöskään ole tarjoamassa vanhustyön lopullista ratkaisua, tai vetämässä letkuja irti. Päinvastoin. Vanhukset tarvitsevat arvokasta ja inhimillistä kohtelua turvatuin resurssein. Ja kuntalaiset tarvitsevat kirjastonsa.

On myös tärkeää keskustella näistä asioista nyt. Ja hyvin ilahduttavaa, että keskustelu on myös käynnistynyt.

Palataan,

Jukka Relander, puheenjohtaja vuoden vaihteesta alkaen.
Valtiota tarvitaan apuun
Heikki Poroila | 2.9.2009 16:09:18
Valtionkirjastoa inhoavilta anteeksi pyytäen palautan mieliin oman ehdotukseni Jukka Relanderin varsin hyvin hahmottamaan kuntien kantokyvyn polarisaatioon. Minusta siihen ei ole pidemmällä tähtäimellä muuta ratkaisua kuin että valtio - meidän yhteinen kassamme - vastaa tulevaisuudessa kirjastopalveluiden taloudesta, kunnat sisällöstä ja toteutuksesta.

Totta kai tämä edellyttää poliittisten päättäjien saamista ajatuksen taakse, kuten kaikki resurssien uudelleenjärjestelyt. Mutta kun olen itsekin pian näitä Relanderin mainitsemia vanhuksia, olen kiinnostunut painostamaan päättäjiä. Haluan, että Hyrynsalmellakin voi kuolla arvokkaasti kirjaston palveluita viimeiseen asti hyödyntäen. Myös nykyiset päättäjät tulevat vanhuksiksi ja kuoleviksi, joten...

Heikki Poroila
Re:Jukka Relanderin kirjastokolumni
Anna-Liisa Snicker | 2.9.2009 18:25:47
Herra Huu eikun Heikki (:D :D :D)kirjoitti: "[...] huomattava osa tämän maan päättävästä eliitistä ei näe yleisiä kirjastoja tärkeänä voimavarana vaan kunnallisen köyhäinhoidon menoeränä [...]"

Sitähän yleiset kirjastot nimenomaan ovat. Olen tällä foorumilla joskus maininnut, että äveriäin väestönosa ei käytä kirjastoa. Tähän tulokseen olen tullut seurattuani kymmenien tuhansien asiakkaiden kavalkadia kymmenien vuosien ajan. Käsittääkseni asiasta ei ole tilastoa olemassa?

Juuri ja nimenomaan siksi yleiset kirjastot ovat demokratian kulmakivi ja sellaisena kertaluokkaa vakavampi asia kuin hienot urheilukeskukset tai taiteiden yöt tai teatteri tai oikeastaan ihan mikä tahansa kulttuuriala, urheilusta puhumattakaan.

No. Tämä näkökulma tyrmätään aina sillä, että kansakunnan olemassaolo riippuu sen kulttuurista. Lopetetaan sitten vanhusten- ja sairaanhoito, päiväkodit ja ajetaan koulutkin niin alas kuin mahdollista, niin kulttuuriin riittää.

Eikö kukaan osaa nimetä yhtään menoerää, mistä kunnat voisivat luopua? Edes pieniä? Koko pottiahan ei mikstään yhdestä kohdasta saa.

Relanderin kommentissa on ajattelemisen arvoisia ideoita. Oikeasti.
Kirjasto ei-käyttäjän näkökulmasta
Heikki Poroila | 2.9.2009 23:51:15
Anna-Liisa Snicker totesi, ettei äveriäin väestönosa käytä kirjastoa. Tätä täsmentäisin ja laajentaisin toteamalla, että pieni vauras eliitti ei tarvitse eikä käytä YLEISIÄ kirjastoja. Heille yleisen kirjaston kustannuserä on "sosialisoitua" rahaa, joka pitää jollain keinolla saada takaisin yritysten käyttöön. Kun on tarpeeksi varakas, melkein minkä tahansa haluamansahan voi saada ilman tällaisia sosiaalipalveluitakin.

Tieteellisten kirjastojen rooli on eliitinkin näkökulmasta hiukan toinen, koska niitä palveluita ei voi varsinaisesti millään korvata. Siksi en ainakaan itse ole erityisen huolestunut yliopistokirjastojen yleisestä resurssoinnista, vaikka sitäkin on toki hurjasti kiristetty.

Eliitin suhdetta yleiseen kirjastoon on vaikea hahmottaa ja tajuta, kun ei ole koskaan ollut eliittiin kuuluvan roolissa. Kun kaikki palvelut voi ostaa, kun arkiset huolet voi aina rajata henkilökohtaisen elämänsä ulkopuolelle, kuinka todennäköistä on kyky eläytyä peruseläkkeen tai työttömyyskorvauksen varassa elävän tilanteeseen? Se kyky näyttää unohtuneen poliitikkojen pääosalta, eikä sitä välttämättä taloudellisen eliitin jäsenillä koskaan ole ollutkaan.

Yleisellä kirjastolla on Suomessa sellainen perinne ja maine, etteivät poliitikot halua riskeerata ääniään radikaaleilla leikkauksilla. Homma menee niin, että kirjastolle annetaan erittäin ahdas raami ja jätetään vastuu ikävistä leikkauksista kirjastolle itselleen. Eihän se päättäjä käskenyt leikata henkilöstöä tai aukioloja tai aineistonhankintaa, kirjasto teki ratkaisun ihan itse! Vastaavasti kirjaston voi tappaa hitaasti näännyttämällä, kun kertakaikkinen lakkautus herättää liikaa meteliä.

Mutta niillä varsinaisilla eliitin jäsenillä, jotka päättävät varojenkäytön isoista linjoista, heillä tuskin on edes kirjaston ideaa mielessään. Vaikka kirjaston menot ovat jo kuntien budjeteissa pienessä osassa ja lähinnä menevät muun mukana, valtakunnan tasolla tuskin koko asiaa - kirjaston palvelun merkitystä - on oikeasti olemassa puheenkirjoittajan sananhelinän takana. Eikä tämä havainto varmaankaan koske vain kirjastoja vaan muitakin sivistyspalveluja.

Anna-Liisa kysyi vielä, "eikö kukaan osaa nimetä yhtään menoerää, mistä kunnat voisivat luopua?" Yksittäisillä kuntalaisilla on paljonkin ehdotuksia, konsensus valtuustossa onkin vaikeampi saavuttaa. Meillä on taipumus väheksyä palveluita, joita emme itse tarvitse tai käytä. Itse en kaipaa jäähallia joka kylälle, mutta suhtaudun uimahalleihin myönteisemmin.

Minusta ongelmaa ei kuitenkaan voi ratkaista kuntien tasolla ilman sellaista verotuksen kokonaisuudistusta, jolla verojen tehokkaan keräämisen piiriin otetaan taas myös suuret varallisuudet ja omaisuudet. Vuosikymmeniä jatkunut varakkaita suosinut politiikka - josta juuri oli televisiossa erittäin osuva dokumentti - on vienyt kunnat ratkaisemattomaan tilanteeseen. Teknisesti veroäyriä voi nostaa miten ylös vain, mutta yritysten ja varakkaiden maksamista veroista riippuvaisissa kunnissa pelätään aina pääkonttorien ja kartanoiden siirtyvän johonkin kevyemmin verottavaan kuntaan.

Vallattomasti hyökyvän finanssikapitalismin oloissa en itse näe minkäänlaista ratkaisua kuntien taloudellisiin ongelmiin. Miten paljon enemmän rahaa tuntui olevan kuntien käytettävissä vaikkapa 1980-luvulla? Todellisuudessahan varallisuutta on meillä nyt enemmän kuin koskaan historiassa, mutta se varallisuus myös livahtaa salamannopeasti pois, jos kunnan veroäyri uhkaa nousta tai ylipäätään joku yrittää taloutta hiukan suitsia. Se ei ole yhteistä vaan varakkaiden varallisuutta.

Aika vallankumouksellista toimintaa globaalilla tasolla tässä tarvitaan, näpertely yksittäisten menoerien kanssa auttaa yhtä paljon kuin laastari syöpään.

Heikki Poroila
(Kaisa Lepaalle; edellisen sepustuksen kirjoitin ihan omalla ajallani keskiyöllä, näkyy viestissä mikä moderaattorin aika hyvänsä)
Aidan takana on tilaa
Ilkka Kononen | 3.9.2009 9:21:58
Eräs anonyymi kirjoitti: "Menee nyt tämän keskusteluketjun piikkiin, mutta kaksi herraa pitää vallassaan kaikkea keskustelua kirjastot.fi -sivuilla. Moni potentiaalinen kirjoittaja jättää kommenttinsa lähettämättä, sillä he eivät tahdo altistua loputtomaan hiuksenhalkomiseen, jota nämä herrat edustavat."

Sallittakoon sitaatin innoittama sivuhuomautus muuten asialliseen keskusteluun: Ellei "äksyjen vanhojen herrojen" (Sori Heikki ja Vesa, en voinut vastustaa kiusausta;)) seura jostakin syystä miellytä, voi poiketa myös Kirjastolehden keskustelupalstalle, jolle kirjoittaminen ei ole millään tavoin Kirjastoseuran jäsenyyteen sidottu. Heikki ei muutamaan aikaan ole sinne kirjoittanut, kun sanoutui seuran jäsenyydestä irti ja Vesa mörrittelee seuralle muuten vain. Siitä huolimatta sananvaihto lehden keskustelupalstalla on ollut aika verkkaista, joten ei muiden vaikenemista voi oikein Heikin ja Vesankaan syyksi lukea.

Toinen luokka ja liikutus ovat Kirjastolehden artikkelit, jotka ovat verkossa jäsentunnusten takana. Kirjastolehti on yksi tärkeimmistä ellei tärkein jäsenmaksun vastineista. Paperisena lehti toivottavasti löytyy kaikista kirjastoista.
Kirjastolehden artikkelit löytyvät kirjastoista! Katso kuva!
Anonymous | 3.9.2009 9:57:32
Kirjastolehti sinänsä on ihan oman luokkansa liikutus. Konservatiivinen jäsenlehti luddiiteille.
Advances in Mörrittely
Vesa Suominen | 3.9.2009 10:20:48
Ilkka Kononen ystävällisesti käy puolustamaan myös meidän vanhain ja äreäin herrain, siis Heikin ja minun oikeutta sanoa sanojamme. Lämpimät kiitokset siitä Ilkalle. Heikki toisaalta jo aiemmin tässä hyvin asiallisesti kommentoi taas kerran mutta tällä kertaa hieman yllättäen, juuri tässä juonteessa yli 2 kuukautta sekä Heikin että minun viimeisimpien kirjoitusten jälkeen esiin putkahtanutta suomalaisen kirjastokeskustelun ikuisuusteemaa. Jotenkin saattaisimme jopa ajatella, että Anonymous | 1.9.2009 21:38:50 sekä Kaisa Lepaa jotenkin alkoivat kaivata meitä, mutta ilmaisivat vain sen hieman erikoisella tavalla.

Palkanmaksusta omalta osaltani pari kommenttia. Kuten Heikki jo täsmensi, sitä ei maksa kaupunki, ei kunta, vaan todellakin oppilaitokseni. Itse ymmärrän toimenkuvaani kuuluvan kirjastoasian(kin, se kun ehkä kuitenkin saattaisi olla "informaatioasiakin", vaikka tämä on uskalias oletus) pohtiminen, tutkiminen ja sitä myötä myös opetus. Varsinaisesti se opetus, josta maksetaan, tapahtuu tietysti oppilaitoksessa, mutta ehkä voisimme ajatella, että osallistuminen alan keskusteluun on sitä pohdintaa, jonka itse näen oleellisena osana tutkimusta tällaisella alalla (yleisemmänhän meillä kyllä taitaa nyttemmin olla vallalla tutkimuksen käsitys, jossa pohdinalla ei niin ole sijaa).

Mitä mörrittelyyn Kirjastoseuran palstan suhteen tulee, keväällä, kun saimme Seuran vuosikokoukseen hyvän puheenjohtajaehdokkaan, tulkitsin tilanteen Seuran suhteen muuttuneen niin, ettei se enää ole aivan toivoton. Ja kun toivoakin oli näköpiirissä, silloin, kun oli ehdokas, nyt varsinkin, kun on uusi puheenjohtaja, lievensin hieman mörrittelyn astetta ja olen siis käyttänyt joitakin puheenvuoroja myös siellä. Olen ajatellut, että siinä, missä on jotain toivoa, on myös mielekästä olla mukana.

Lohdutuksen sanana totean teille, joille tämä tulee kuin kylmänä suihkuna, ettei siellä Kirjastoseurankaan puolella saa olla rauhassa Suomiselta ja jotka tiukemman mörrittelyn aikana oletekin täyttäneet mainitun palstan lukuisilla hyvillä puheenvuoroille:

1) ihmisellä toki on oikeus ajatella
2) tietystä näkökulmasta, jonka koen omakseni, ihmisellä on jopa velvollisuus ajatella
3) tuon näkökulman ulkopuolella ihmisellä kuitenkin on täysi oikeus myös olla ajattelematta, enkä minä ketään sen vuoksi pure (Heikin puolesta en uskalla luvata, mutta saattaisin olettaa, ettei hänkään ainakaan pahasti pure).

Lopuksi vielä toivosta, jota näen nyt olevan olemassa myös Suomen kirjastoseuran suhteen ja ehkä yleisemminkin alamme keskustelu- ja ajattelukulttuurin suhteen. Opiskelijayhdisty UDK:n ilmaistua huoltaan nimenomaan kirjastoalan koulutuksen asemasta Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksessa Seurakin aktivoitui tässä asiassa, ainakin hieman (k.s http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/seura...sti_id=13991 ja http://www.kirjastot.fi/keskustelut/viestit.a...7083cf3d210d ). Tässähän on kyseessä perimmältään asia, jossa Kirjastoseura on pitänyt tiukkaakin tiukempaa ja aina vain tiukkenevaa vaikenemalla vainetamisen linjaa, kun omasta kohdastani olen jo vuosikausia mutta kovasti yksin koettanut kiinnittää siihen huomiota monin puheenvuoroin.

Nyt siis näiltäkin osin toiveekkaana odottelen, milloin kuulemme asiasta lisää esimerkiksi Suomen kirjastoseuran Tutkimus- ja koulutustyöryhmän ja sen aktiivisten jäsenten taholta, siis tuon työryhmän, jonka Seuran hallitus taas viime keväänä varmaankin seikkaperäisen pohdinnan jälkeen arveli hyvin pärjäävän myös ilman sitä kontribuutiota, jota omasta puolestani tarjottelin sille.

Tietysti tässä mörrittelyn asiassa odottelen myös toiveikkaan jännittyneenä, millloin ja mihin tahtiin Kirjastoseuran johtavien toverien taholla hellittää mörrittely minua kohtaan, kun monissa eri yhteyksissä olen koettanut tarjota avointa yhteistyön kättä ja ilmaissut toivetta voisa omaltakin osaltani kantaa korsiani siihen yhteiseen kirjastoasian kekoon, jolla asialla myös Suomen kirjastoseuran saattaisi olettaa olevan - olkoonkin että se vuonna 2003 harkitun kylmäverisesti ja surullisen kuuluisasti vaikeni kuoliaaksi ja sitä kautta hautasi strategiaehdotuken, jonka nimekkeenä oli nimenomaan Suomen kirjastoseura kirjastoasialla (tuo kuoliaaksi vaiettu asiakirja on nyt kuitenkin luettavissa Suomen kirjastoseuran jäsensivuilla, osoittaassa http://www.kirjastot.fi/keskustelut/viestit.a...7083cf3d210d. Se on tietysti vain jäsenten luettavissa, mutta tässäkin siis yksi hyvä syy säilyttää tai hankkia jäsenen tai ainakin maksavan asiakkaan asema Suomen kirjastoseurassa).
Onhan sitä tilaa saunankin takana...
Ilkka Kononen | 3.9.2009 10:31:22
Entäs mitä vierassanaa pitäisi käyttää näistä verkossa provojaan ja herjojaan nimettöminä heittelevistä kavereista? Olisiko bandiitti sopiva?
Virheellinen osoite
Vesa Suominen | 3.9.2009 10:43:44
Nyt leikkaamien ja liimaamisen tuoksinassa tuli väärä osoite sille Vuoden 2003 surullisen kuuluisasti kuoliaaksi vaietulle strategiaesitykselle Suomen kirjastoseuran jäsensivuilla. Oikea osoite on

http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/jasen...ihe_id=13867

joten siitäpä vain lukemaan, kaikki jäsenet.
Re:Jukka Relanderin kirjastokolumni
Koodeksin tihrustaja ukot | 3.9.2009 11:46:29
On mielenkiintoista että koskaan kirjastopalvelut eivät ole olleet runsaampia vaikka aina puhutaan määrärahojen leikkauksesta. Hae näyttöluettelosta mitä tahansa niin aina löytyy...

Ehkä ala ei vain tarvitse enempää määrärahoja...?
Määrärahakatsausta kaivataan
Anna-Liisa Snicker | 3.9.2009 12:21:51
Ja taas olen ihan samaa mieltä Heikin kanssa, puheenvuoronsa 2.9.2009 23:51:15. Siitäkin, että mitään yksittäisiä menoeriä karsimalla ei kuntataloutta auteta, vaikka sellaisia kyselinkin.

Ilmeisesti Heikki viittaa televisiodokumentilla maanantain 31.8.2009 MOTtiin. YLEn sivulla ohjelmaa käsittelevässä artikkelissa sanotaan: "Suomesta on tullut maa, missä keskituloinen työntekijä maksaa suhteellisesti enemmän veroja kuin saman yhtiön johtaja tai omistaja, jolla on miljoonien ja kymmenien miljoonien tulot." [1] Myös ohjelman käsikirjoitus on YLEn sivulla luettavissa. [2]

Tarkennan vielä, mikä Relanderin kolumnissa on sellaista mitä kannattaisi vallanpitäjienkin ajatella hetki: "Vanheneva väestö on jäänyt pieniin kuntiin, kun taas heidän lapsensa ja lapsenlapsensa maksavat veronsa paljon paremmassa taloudellisessa tilanteessa toimiviin kasvukeskuksiin. Itse olen sitä mieltä, että meidän pitäisi saada osallistua huolenpitoon, joka kohdistuu omiin pienissä kunnissa asuviin vanhempiimme ja isovanhempiimme. Siksi tulin esittäneeksi, että ikääntymisen aiheuttamat kasvavat kustannukset tasattasiiin valtion kautta - samalla toivoen, että pienten kuntien kirjastot pelastuisivat. Näin saataisiin parempaa vanhustenhoitoa ja parempia kirjastoja."

Koodeksin tihrustaja: ainakin Helsingissä on hankittu kappalemäärä nimekettä kohti romahtanut vuosikymmenien saatossa. Se merkitsee hurjia, jopa tuhannen varaajan jonoja. Tämä on alan iäisyyskysymys: kannattaako toisaalta kysyntään vastata täysillä, koska se merkitsee, että parin vuoden kuluttua hyllyssä on kymmenittäin samaa nimekettä, joka ei enää kiinnosta ketään. Ja toisaalta on tullut paljon uudenlaista aineistoa ja palvelua – onko tarjonta oikeasti vähentynyt?

Tihrustajalla on pointtinsa. Olisi syytä kartoittaa määrärahojen kehitys vaikkapa 70-luvulta nykypäivään; sellainen varmasti on tehtykin. Miten aiheellinen valitusvirtemme on aineiston ja palvelujen tarjonnan suhteen? Linkki aineistomäärärahatilastoihin olisi tervetullut, ehkä peräti itse ryhdyn kaivelemaan verkkoa.

[1] http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&a...1&a=7669

[2] http://ohjelmat.yle.fi/mot/taman_viikon_mot/kasikirjoitus

[3] Äksyt vanhat herrat: http://www.telvis.fi/filmiopas/elokuvat/52070...nhat+herrat/

[4] LINKKITESTI: <a href="http://www.telvis.fi/filmiopas/elokuvat/52070...herrat/"; target="_blank">Äksyt vanhat herrat</a>
eliitistä ja kirjastoista
kirjastotäti | 3.9.2009 12:27:43
On ihan totta, mitä Poroila kirjoittaa eliitistä.

Minua hämmästyttää se, missä vaiheessa niin poliitikoilta kuin eliitiltä katoaa näkyvistä se, miten pieni kansa Suomi on ja miten vähän siinä kuitenkin on rikkaita. Jos halutaan käyttöön (siis tuottamaan eliitille rahaa) kaikki voimavarat, ilmainen koulutus- ja kirjastolaitos ovat elintärkeitä. Miten muuten sihdattaisiin esiin köyhempienkin perheiden lahjakkaat jälkeläiset?

Miten on halvempaa pitää ihmisiä tyhminä ja työkyvyttöminä kuin maksaa vähän enemmän veroja, jotta ihmiset saataisiin mahdollisimman hyödyllisinä yhteiskunnan käyttöön ja mahdollisesti uusiksi yrittäjiksi, keksijöiksi, insinööreiksi, lääkäreiksi?

Ja miten pikkumaista on haikailla kirjastolaitoksen lopettamista, jos itse on päässyt asemaan (poliitikkojen vastuuttomilla, tuloeroa räjähdysmäisesti kasvattaneilla veroratkaisuilla), jossa maksaa erittäin pientä veroprosenttia ja me tiedämme, millaisen osuuden verosta kirjasto niistä saa? Ja itse asiassa: kuinka lyhytnäköistä on ollut romuttaa 80-luvun demokraattinen hyvinvointivaltio ja tieten tahtoen rakentaa amerikkalaisen mallin mukaista eliitin paratiisia, kun on jo tiedetty taloudellisen epätasa-arvon aiheuttavan levottomuuksia, pahoinvointia, rikollisuutta ja yhteiskunnallisia mullistuksia ja jopa ne lamat, jotka viimeisen sadan vuoden aikana on siedetty? Suomessa ei edes tarvitse harjoittaa mittavaa hyväntekeväisyyttä veroprosenttia pienentääkseen, kuten perustaa sairaaloita, yliopistoja tai kirjastoja. Sen sijaan saa kyllä kerätä itselleen omaisuuksia, joita ei ikinä pysty kuluttamaan, siis vapauttaa takaisin siihen rahankiertoon, joka on yhteiskunnan toimimien edellytys.

Koodeksin tihrustaja ukot: siten se saatavuus on mahdollista, että kirjastot ovat muodostaneet seutukirjastoja ja suurempia verkkoja, jolloin kukin voi keskittyä vain johonkin osa-alueeseen ja yhdessä palvella paremmin. Jos seuraa henkilökuntakehitystä, huomaa määrärahojen vähenemisen paremmin. Mutta en usko, että olette alan ammattilaisia. Kirjastoihmiset osaavat yleensä yhdyssanat, siis "koodeksintihrustajaukot".
Kirjasto on muutakin kuin aineistonhankintaa
Heikki Poroila | 3.9.2009 12:38:20
Nimimerkki "Koodeksin tihrustaja ukot" on mielestäni aivan oikein havainnut, että kirjastojen palvelut ovat runsaammat kuin ennen, vaikka määrärahojen leikkauksista vain itketään. Perussyy on tietenkin kokoelman kasautuva luonne; vaikka kuinka leikataan, keko kasvaa silti aina vähän. Suomessa ei ole tiettävästi toteutettu koskaan kertaluonteisia jättileikkauksia tyyliin "nyt lopetamme kokonaan muistelmien tarjoamisen".

Toinen syy on siinä, että kirjastoille jätettyä "oikeutta" leikata itse itseään ei mielellään kohdisteta aineistomäärärahoihin. Ammattikuvaan kuuluu - oli se sitten hienoa tai ei - välttää viimeiseen asti asiakkaita kovimmin iskevät leikkaukset (uutuushankinta, aukiolot, kirjastopisteet).

Minusta meidän suurin resurssiongelmamme ei olekaan aineistomäärärahojen kokonaismäärä (sen sisällä tietysti on aina pohdittavaa) vaan palvelutuotannossa olevan henkilökunnan suhde hoidettaviin tehtäviin. Näitä tehtäviähän on tullut rutkasti lisää, vaikka toisaalta asiakkaita on myös pakotettu itsepalveluun. Jaksaminen on aito ongelma.

Vielä lisään yhden selityksen ikuisille resurssivalituksille. Olemme totuttaneet asiakkaamme odottamaan palvelua, jonka taso ei laske, vaikka resurssit vähenisivät. Pahimmillaan asenne voi muuttua asiakkaiden mielistelyksi, jonka katteeksi ei kuitenkaan ole voimavaroja. En sano, että se on vaatimusten ainoa tai edes tärkein syy, yksi kuitenkin.

Heikki Poroila
Aika puhua politiikkaa, aika katsoa ympärilleen
Vesa Suominen | 6.9.2009 13:25:16
Tässä (hieman ennen viimeisimpiä puheenvuoroja) käydyssä keskustelussa kuntien ja sitä kautta kunnankirjastojenkin mahdollisista resurssinäkymistä ehkä muita korostuneemmin Heikki Poroila (2.9.2009 23:51:15) korosti asian poliittista luonnetta. Edustakoon seuraava sitaatti hänen näkemystään tässä:

“Vallattomasti hyökyvän finanssikapitalismin oloissa en itse näe minkäänlaista ratkaisua kuntien taloudellisiin ongelmiin. Miten paljon enemmän rahaa tuntui olevan kuntien käytettävissä vaikkapa 1980-luvulla? Todellisuudessahan varallisuutta on meillä nyt enemmän kuin koskaan historiassa, mutta se varallisuus myös livahtaa salamannopeasti pois, jos kunnan veroäyri uhkaa nousta tai ylipäätään joku yrittää taloutta hiukan suitsia. Se ei ole yhteistä vaan varakkaiden varallisuutta.

Aika vallankumouksellista toimintaa globaalilla tasolla tässä tarvitaan, näpertely yksittäisten menoerien kanssa auttaa yhtä paljon kuin laastari syöpään.”

Näen hyvin osuvaksi niin asian poliittisen luonteen korostamisen kuin Heikin sanoista huokuvan pienoisen skeptismin, etten sanoisi epätoivonkin.

Että taas voisimme edes jossain karkeassakin mitassa pohtia, minkälaisessa maailmassa, ja sitä myötä mahdollisesti, minkälaisessa yleisessä poliittisessa valtavirrassa nuo kirjastojenkin toimintamahdollisuudet määrittyvät, meidän olisi pakko koettaa jotenkin edes hahmottaa, mihin maailma on menossa ja hieman spesifimmin, mitä tama nykyinen talouskriisi on tuonut ja mahdollisesti tuo tullessaan. Tätä varten olen myös tehnyt Suomen kirjastoseuralle aloitteen seminarian järjestämiseksi teemasta “Kirjastot, talous ja politiikka” (ks. http://www.kirjastot.fi/keskustelut/viestit.a...f667d52a14c2 ). Kysymyksessä ovat tietysti äärimmäisen hankalasti hahmotettavat asiat, mutta ehkä jotain pitäisi yrittää, ehkä pitäisi koettaa kuulla asiantuntijoita, joilla voi olla edes jossain mitassa realistista käsitystä, ehkä esittää heille kysymyksiä jne. Tätä kaikkea voisi tuollainen ehdottamani seminaari ainakin hieman alkuun palvella.

Pitäisi esimerkiksi arvioida

1) MILLÄ TAVOIN TALOUSKRIISI, joka pulpahti ilmoille vuosi sitten, mutta alkoi mahdollisesti jo hyvän aikaa aiemmin, ON TÄHÄN MENNESSÄ VAIKUTTANUT POLITIIKAN VALTAVIRTOIHIN:

Sellaisia yleisluonteisia sanoja on tiedotusvälineistä kuultu, että yleinen linja talouspolitiikassa olisi palautunut jotenkin keynesiläisille linjoille, mutta miten vakavasti voimme ottaa näitäkään puheita. Ainakin meidän hieman jo pidempään eläneiden mielissä keynesiläisyyteen liittyy ajatuksia vanhasta hyvästä “sosialidemokraattisesta ajasta”, johon liittyi myös nykyistä tasa-arvoisempaa yhteiskuntakehitystä, pyrkimystä tuloerojen kaventamiseen ja hyvinvointivaltion luomiseen.

Mutta onko mitenkään selvää, että nämä “keynesiläisyyden seuralaiset” palaisivat valtavirran politiikkaan, vaikka puhtaasti taloudellisella tasolla syntyisikin suurempaa ymmärrystä siitä, että eivät aivan vapaat markkinat ehkä sittenkään ratkaise kaikkea ja tuota parasta ja täydellisintä onnea.
Tämän pohdinta oli itse asiassa mielessäni päällimmäisenä silloin, kun tuon seminaarialoitteeni tein. Nyt kuitenkin näyttäisi, että vakavaa pohdintaa kaikesta hankaluudestaan huolimatta vaatisi myös toinen kysymys, nimittäin

2) MIHIN TÄMÄ TALOUSKRIISI ON MENOSSA JA MITEN SEN JATKOKEHITYS MAHDOLLISESTI VAIKUTTAA YLEISEMPIIN POLITIIKAN VALTAVIRTOIHIN. Jos tyydymme siihen kuvaan, jonka esimerkiksi yleiset suomalaiset mediat, YLE yms. antavat, se kriisi melkein kuin meni jo. Ja vaikutus politiikan valtavirtoihin oli ehkä sittenkin melkoisen vähäinen. Pörssikurssit ovat maaliskuusta lähtien nousseet, mitä nyt vähän välillä huojahdelleet, mikä esitetään kuitenkin vain aivan asianmukaisena korjausliikkeenä. Ja nyt sitten ehkä enemmin pitää alkaa pohtia laskun maksua, esimerkiksi julkisen talouden tilaa, kun julkisia varoja on käytetty reippaasti talouden piristämiseen. Tähän viittasi mm. Sauli Niinistö lauantaisessa haastattelussaan

Toisaalta aivan ”arvovaltaisillakin tahoilla” (ei siis pelkästään meidän kapitalismia vihaavien punikkien piirissä) on melkoisesti variaatiota siinä, miten tilanteen arvellaan kehittyvän. Puhutaan

- V-taantumasta eli, että nopeaa laskua seuraa nopea nousu, joka ehkä alkoi jo, puhutaan
- U-muodosta eli, että nopeaa laskua seuraa verkkainen kaarros ylöspäin, ja varsinainen toipuminen alkaa vasta hitaasti ja ajan myötä
- W:stä puhutaan, että alkanutta nousua seuraa uusi lasku (näin kävi 1929 alkaneessa kehityksessä, ja silloin se toinen pudotus seurauksineen oli ensimmäistä paljon pahempi). Ja vielä puhutaan
- L-muodosta eli, että pudotusta seuraa ”uusi normaali” huomattavasti aikaisempaa alemmalla tasolla.

Jonkinlaista läpileikkausta näistä maltillisista käsityksistä saa esimerkiksi Italiassa vastikään pidetyn arvovaltaisen väen seminaarin selostuksesta ”How and When Will the Global Crisis End?” osoitteessa http://www.cnbc.com/id/32702420 .

Ja sitten puhutaan siitäkin, että w eli tupla-v ei riitä, koska on odotettavissa monia toisiaan seuraavia uusia pudotuksia (ja joku laskee sen viimesyksyisenkin yhdeksi pudotukseksi sarjassa, joka alkoi jo paljon aiemmin). Tämä puhe menee jo toisenlaisten ennustelujen, synkempien, joskus ehkä hiukan kapitalismia kohtaan koetun vastenmielisyydenkin innoittamien, mutta kaikesta tästä huolimatta ehkä sittenkin huomionarvoisten puolelle. Aina ei näissäkään ehkä ole kyse kuitenkaan meistä kapitalismia vihaavista punikeista, koska minusta näyttää, että osa synkistelyistä tuleekin oikealta laidalta, hyvin konservatiivis-liberalistisilta tahoilta, joiden syyttävä sormi osoittaa valtioiden talouteen puuttumisen ja kaikenlaisen keskitetyn vallan suuntaan: vanha ja tuttu USA:n konservatiivien liittovaltion viha näyttää joskus saaneen uuden mittakaavan pelossa YK:n kautta toteutettavaa maailmanhallintoa kohtaan.

Hyvä kooste näihin synkempiin ennusteisiin (kuitenkin ehkä ne globaaleimmat salaliittoteoriat ohittaen) löytyy Global Research –sivustolta mm. artikkelista ” Predicting Worse Ahead from America's Economic Crisis” osoitteesta http://www.globalresearch.ca/index.php?contex...mp;aid=15063.

Teemoja, jotka synkempiin ennusteisiin johtavat, ovat mm.

- ne muut kuplat, jotka viimesyksyisen asuntokuplapudotuksen jälkeen ovat vielä puhkeamatta, esimerkiksi liikekiinteistökupla, jonka esim. Yhdysvalloissa kerrotaan olevan huomattavasti asuntokuplaa isomman
- valtioiden ja erityisesti Yhdysvalloissa myös muun yhteiskunnan velkaantumisen vaikutus, mihin osittain liittyy
- työttömyys, joka ainakaan vielä ei pörssinoususta huolimatta näytä helpottavan ja joka jatkuessaan, ehkä kasvaessaankin estää kasvua, kun ei ole kysyntää, ja samalla vielä syö valtion verotuloa, joka osaltaan liittyy seuraavaan
- kysymys dollarin asemasta kansainvälisenä reservivaluuttana
- tilanne, jossa valtioiden tukitoimia taloudelle puretaan pois, eli miten käy, jos potilas irrotetaan hengityskoneesta

JNE.

Synkistelyjen synkistelyn löydämme viime alkukesästä muistaakseni Suomessakin vierailleen Celenten toukokuisesta bail out –kupla –ennusteesta, jonka päässä hän näki tavanomaista mittavamma sodan mahdollisuuden.

Lisäkysymyksiä tietysti liittyy siihen, että missä määrin tilanne on todella globaali, missä määrin Yhdysvaltain tilanne ennakoi esimerkiksi Euroopan ja meidän suomalaisten tilannetta, onko Yhdysvaltain tie Euroopan ja Suomenkin tie jne. Jonkin vertaista heijastumista näiden asioiden kesken joka tapauksessa voimme olettaa, varsinkin, kun meille on nyt pari vuosikymmentä tolkutettu, että globaali keskinäisriippuvuus on niin kovasti lisääntynyt.

VALTAVIRRAN POLITIIKKAA ajatellen näiden eritasoisten synkistelyjen merkitys on siinä, että nähdäkseni ei juuri voida olettaa muutosta tuossa politiikassa ilman, että jokin siihen todella pakottaa. Yksi asia on se, missä määrin todellista on ollut se muutos, johon viime syksynä alkanut syöksy ehkä kuitenkin on pakottanut, ja toinen sitten se, miten tilanne jatkuu ja mihin se pakottaa politiikan valtavirtaa. Ja mitä tässä sitten on sellaista, jonka varaan kirjastoalakin voisi omia tulevaisuudenhaaveitaan rakentaa.

MINULLA VAIN ON SELLAINEN IKÄVÄ KUTKA, että merkitykselliset muutokset valtavirran politiikassa edellyttävät melkoisia uusia ongelmia – varsinkin meillä Suomessa, kun niin poliittiset eliittimme kuin kansakin ovat sillä tavoin erityisen jästipäisiä, että ottavat itsestään selvänä sen, mihin parikymmentä vuotta ovat tottuneet, ellei jotain erityisen kärkevää tapahdu ja ellei mallia saada “suuresta maailmasta”.

Mutta jos politiikan muutos edellyttää, että edellä esitetyssä synkkyyden asteiden spektrissä paremminkin synkemmät kuin vähemmän synkät vaihtoehdot toteutuvat, sittenpä se muutoksen tekijä samalla luultavasti söisi sitä resurssia, jota voisimme toivoa entistä paremmin jaettavaksi.

Mutta ehkä tässä sittenkin olisi joitain välimuotojakin. Olihan joka tapauksessa jo viime syksyn syöksykin jonkinmoinen muistutus siitä, että jopa markkinayhteiskunta tarvitsee infrastruktuureja, jotka enää eivät voi olla puhtaasti markkinalogiikan alaisia, vaikka juurihan tuon syöksyn jälkimainingeissa Suomen poliittinen eliitti sitten mm. uhrasi yliopiston markkinoiden pyhälle alttarille. Mutta siinäkin jo, mitä viime syksyn syöksyssä ilmi tullut kriisi saattaisi ainakin loogisesti ajatellen implikoida, kuitenkin olisi sijaa kansalaiskeskustelulle, eikä lainkaan olisi huono idea, että suomalainen kirjastoala olisi siinä keskustelussa mukana. Ja sitten tosiaan kysymys siitä, miten nämä asiat menevät jatkossa, erilaisiin mahdollisiin kehityskulkuihin varautuminen jne.
Lisää viesti
Lähettäjän nimi: *
Otsikko: *
Viesti: *

Tarkistusnumero: *

=

Kirjoita värillisessä ruudussa oleva tarkistusnumero tyhjään ruutuun ennen kuin lähetät viestin. Numero kertoo, että viestin lähettäjä on oikea ihminen, eikä roskapostia lähettävä tietokone.