YKN kokoontui 16-17.4. 2015 Jyväskylässä (23. kerta !!!)

Kokouksen pöytäkirjan verkko-osoite:
http://www.kirjastot.fi/neuvosto/poytakirjat/1_2015/

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) on kokoontunut vuodesta 2004 alkaen, Jyväskylän kokous oli järjestyksessä 23 kerta. Käsiteltäviä asioita riittää jopa niin paljon, että kokoukset päätettiin pari vuotta sitten pitää kaksipäiväisinä. Kokouspaikat vaihtelevat, ennen Jyväskylää kokous pidettiin Turussa ja seuraava on Hämeenlinnassa ensi syksynä.

Jyväskyän kokouksessa eniten puhututti valmisteilla olevan YKN-strategian päivitys vuosille 2015-2019 ja sähköisten julkisten palvelujen opastus kirjastoissa. Mielenkiintoista oli kuulla Jaanin Tyrnin esitys Ison Omenan palvelutorista, missä kirjastolla on yhteisiä tiloja mm. neuvolan ja terveysaseman kanssa. Vaski-Finna on edennyt tuotantoon ja se tulee näyttämään mallia muillekin kirjastoille. Varsinkin kun yhteistyössä Kirjastot.fi:n kanssa Finnaan rakennetaan verkkokirjastoa, jonka Finnaan liittyvät yleiset kirjastot voivat ottaa käyttöönsä. Hanna Martikainen Jyväskylästä kertoi kelluvasta kokoelmasta, jota Jyväskylä on toteuttanut jo vuosia. Nyt kokoelmien kulkuun ja kiertoon on saatavilla uusia hallintasovelluksia, joita Jyväskylä parhaillaan tutkii. Kokousohjelmassa oli myös 3 hanke-esittelyä Kouvolasta, Saarijärveltä ja Inarista. Musiikin varastointia on käsitelty YKN:ssä useita kertoja, eikä ratkaisua ole löytynyt. Nyt YKN päätti Tampereen esityksestä selvittää asiaa uudelta pohjalta.

Kaikkea tätä ja muutakin voit lukea kokouspöytäkirjasta, joka sisältää linkit luennoitsijoiden esityksiin.
http://www.kirjastot.fi/neuvosto/poytakirjat/1_2015/

YKN:n nimissä tiedotti:
Erkki Lounasvuori, YKN-sihteeri