Kirjastojen metatietotuotannon uudistaminen

Helsingin kaupunginkirjasto – Yleisten kirjastojen keskuskirjasto
Kansalliskirjasto
11.12.2015

Kirjastoalan toimijat selvittävät mahdollisuuksia uudistaa metatiedon tuottamista

Helsingin kaupunginkirjasto - Yleisten kirjastojen keskuskirjasto on tuonut kansalliseen keskusteluun yleisten kirjastojen aineistojen kuvailuprosessin. Tärkeäksi kysymykseksi on noussut, millä uusilla tavoilla kaikki kirja-alan toimijat (kustantajat, kirjavälittäjät, kirjakaupat ja kirjastot) yhdessä voisivat osallistua kuvailutiedon tuottamiseen, ja jakaa syntyneen kuvailutiedon yhteisesti sovitulla tavalla kaikkien käyttöön asiakkaita myöten. Helsingin kaupunginkirjasto ja Kansalliskirjasto ovat yhteistyössä tutkineet kuvailutiedon eri kehittämislinjoja.

Kuvailutiedon tuottamisen ja jakamisen uudelleenajattelun tavoitteena on, että yleisissä kirjastoissa tehtävä päällekkäinen kuvailutyö vähenee ja kuvailutiedon välittyminen eri järjestelmiin nopeutuu. Samalla halutaan, että kirjastoala täyttää nykyaikaiset vaatimukset tiedon avoimuudesta ja käytettävyydestä. On myös tarve tehostaa tiedontuotantoa muun muassa automaattisen sisällönkuvailun avulla.

Yleiset kirjastot ovat parhaillaan liittymässä kansallisen metatiedon tuotantoympäristöön Melindaan. Pilottikirjastoina ovat toimineet Pirkanmaan Piki- ja Kokkolan seudun Anders-kirjastot. Kansallisesti tärkeää on, että yleisten kirjastojen isot metatietovarannot, mukaan lukien pääkaupunkiseudun Helmet-aineistotietokanta, rikastavat entisestään Melindan metatietovarantoa.

Kansalliskirjasto koordinoi parhaillaan kirjastoalalla RDA-kuvailusääntöihin siirtymistä. RDAn käyttöönotto on ensi askel kohti kirjastoaineiston avointa linkitetyä dataa. Suomessa RDA-kuvailusäännöt otetaan ensimmäisinä käyttöön Melinda-kirjastoissa vuoden 2016 alussa. Yleiset kirjastot ottavat käyttöön RDA-kuvailusäännöt Melindaan liittymisen myötä. Valmistautumistyötä voi jo tehdä omissa kirjastojärjestelmissä, edellyttäen kuitenkin, että järjestelmässä on käytössä MARC21-formaatti.

Suurien muutosten edessä ollaan ja haaste on otettu vastaan. Helsingin kaupunginkirjasto ja Kansalliskirjasto selvittävät vaihtoehtoja yhteisen vision toteuttamiseksi.  Tavoitteena on löytää kaikkia toimijoita palveleva ratkaisu.

Lisätietoja:
Tuula Haavisto
Kristiina Hormia-Poutanen