Kultaisella kahdeksankymmenluvulla unelmoitiin yhdestä yhteisestä MUSA-tietokannasta, joka olisi yhdistänyt suomalaiset musiikkikokoelmat yhden dokumentointiprosessin ja hakujärjestelmän hellään huomaan. Unelmaan kuuluivat sekä tolkuttoman päällekkäistyön vähentäminen että dokumentoinnin tason nostaminen asiantuntemustyötä keskittämällä.
Unelmasta ei tullut edes liivejä hiirelle. Tieteelliset kirjastot lähtivät omalle tielleen, jolla edelleen ovat. Yleiset kirjastot lähtivät puolestaan useammallekin omalle tielle, koska tässä sadussa olivat tienristeyksessä odottamassa mykkien kylttien sijasta toinen toistaan sulavammin puhuvat kirjastojärjestelmätoimittajat. Yksi onnistui puhumaan tielleen nämä, toinen nuo kirjastot. Kova maailma on sittemmin sulauttanut useimmat pienet yrittäjät muistojen joukkoon, mutta riittää näitä isojakin vielä ainakin kolmen pääreitin verran. Millennium/HelMet, Pallas ja ATP Origo ovat kaikki vahvasti olemassa, mutta dokumentoinnin näkökulmasta ah niin erilaisina. Kirjastojen rinnalla on vielä BTJ Kirjastopalvelu, jonka pitäisi tyydyttää kaikkien erilaisia tarpeita keskitetyillä palveluillaan.
Vanhan unelman elättelijät näkevät tiellään melkoisia ongelmia. Voyagerin maailmassa on yksi maksaja, yleisten kirjastojen puolella monta sataa. Osakohteiden dokumentointia tukevat muut paitsi yleisten suurin eli Millennium. Viittausjärjestelmä puolestaan toimii tyydyttävästi vain tässä osakohteita tukemattomassa maailmassa, tieteellisten kirjastojen puolellakin on jatkuvia ongelmia.
Sitten on tämä MARC-ongelma. Musiikin luettelointiin kohtalaisen hyvin hiottu FINMARC on näennäisesti ja määrällisesti niskan päällä, mutta todellisuudessa MARC21 (tieteellisten ja Millenniumin valinta) näyttää määräävän tulevaisuuden suunnan. Riemun huipuksi meillä on suuria vaikeuksia päästä yksimielisyyteen siitä, millä tavalla MARC21:n yksityiskohdat sovitetaan musiikin tarpeisiin.
Pientä edistystäkin on tapahtunut, sanoi iso paha susi mitä hyvänsä. Meillä on isoja seutukimppoja, joiden puitteissa dokumentointi tapahtuu suhteellisen järkevästi. Miljoonan asukkaan HelMet-järjestelmään luetteloi tusina ammattilaista, eikä päällekkäistä työtä ole lainkaan. Sama tarina toistuu monella muullakin seudulla Suomessa.
Mutta onko näistä seudullisista järkiratkaisuista tietä kansallisen tason järjen käyttöön? Aika huonolta näyttää. Asiat ovat hajallaan, eivätkä kaikki edes pidä kaikenkattavaa järjestelyä mahdollisena tai järkevänä. Tieteellisten kirjastojen tarpeet ovat kuulemma niin erilaisia eivätkä yleisten kirjastojen asiakkaat puolestaan muka tarvitse kovin monimutkaista tietokantaa. Olen ihan toista mieltä.
Fyysisesti erillään olevien julkisten musiikkikokoelmien tietokannat olisi järkevää yhdistää. En tiedä, miten se teknisesti tehdään, mutta en pidä ongelmaa ratkaisemattomana. Kaikkihan sentään käyttävät MARC-formaattia. Kun tietokannat on sulautettu, synkronoidaan dokumentointi siten, että kaikki halukkaat ovat tosiaikaisesti saman tietokannan kimpussa. Mikä on onnistunut hyvin Suomen viidennestä edustavassa HelMet-ympäristössä, onnistuu varmasti myös hiukan laajemmassa kuviossa, jos niin halutaan.
Aidolle ”luetteloidaan vain kerran” –ideologiallekin riittää epäilijöitä. Onhan sitä mantraa tosiaan tolkutettu vuosikymmeniä. Ei itse idea ole siitä kuitenkaan hapantunut, ettei asiaa ole ratkaistu. On edelleen mielekästä tavoitella turhan päällekkäistyön vähentämistä ja asiantuntemuksen maksimaalista hyödyntämistä. Karkeasti arvioiden tämän maan musiikkiuutuuksien dokumentointiin riittää 10-15 ammattilaisen iskujoukko. Kuinka moni työtä tänä päivänä pakertaa, sitä en uskalla edes arvioida.
Oikeuttaako työn vaikeus ja haasteellisuus luopumaan tavoittelustakin? Kuulen kovaa suhinaa, kun kollegat puistelevat päitään epäuskoisina ja omasta mielestään realisteina. Jos nykyistä laajempi keskittäminen ja järkeistäminen olisi mahdollista, se olisi jo tapahtunut, sanotaan. Ja miten paljon kulttuurista kirjavuutta menetetään, jos kaikki luetteloidaan siellä keskuksessa! Ei tieteellisiä ja yleisiä kirjastoja koskaan saada saman katon alle, se ei ole kerta kaikkiaan mahdollista!
On tässä aitojakin ongelmia, kuten kysymykset osakohteista ja viittausjärjestelmästä. Niiden yhteensovittaminen on tällä hetkellä aika vaikeasti ratkaistava ongelma. Mutta muut esteet ovat lähinnä tahdon ja talouden kysymyksiä. Tahdon määrää on vaikea arvioida, mutta ihmisluonnon vähäinenkin tuntemus pakottaa tiettyyn skeptisyyteen. Raha on toinen juttu. Sen puute saa ihmiset tekemään ratkaisuja, joita ei muissa oloissa harkittaisikaan. Onhan jopa Varsinais-Suomessa alkanut syntyä kuntien välistä yhteistyötä.
Järjen voittoon ei ole helppo uskoa. Rahan pakottavaan voimaan on taas pakko uskoa. Siksi uskon, että rahan niukkuus voi saada kirjastomaailman kulkemaan kohti dokumentoinnin ja tiedonhakujärjestelmien järkeistämistä. Kun lainaus- ja palautusrutiinit on automatisoitu ja palveluhenkilökunta minimoitu lähelle kylmäasematasoa, on viimeistään hetki vilkaista sinne työhuoneiden puolelle. Siellä ne luetteloijatkin istuvat, ja pisintä työpäivää loputtomien lisäkirjaustensa kanssa tekevät musiikin luetteloijat.
Saduissa on usein onnellinen loppu. Unelmat jäävät silti usein unelmiksi. Musiikin dokumentoinnin järkevä keskittäminen on mahdollista, mutta onnellinen loppu on ammattikunnasta itsestään kiinni. On parempi ajaa asiaa nyt itse kuin tulla ajetuksi kortistoon sieltä työhuoneesta.
Heikki Poroila