Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin tänä vuonna Global Music Centerin tiloissa Hämeentiellä. Kokousasioiden ohessa tutustuttiin GMC:n toimintaan ja tiloihin.
Työväenmusiikki-instituutista maailmanmusiikkiin
GMC eli Maailmanmusiikkikeskus hoitaa Suomessa erikoislaatuista tehtäväkenttää, joka kattaa sekä ns. maailmanmusiikin yleensä että Suomessa toimivat maahanmuuttajien musiikkitoiminnot. Keskus on syntynyt Työväenmusiikki-instituutin seuraajaksi, mistä muistuttavat mm. DDR:n ja Kuuban musiikkikulttuurien laajahkot kokoelmat.
GMC:n tehtävänä on "hankkia ja levittää tietoa maailman eri musiikeista monin eri tavoin: tekemällä tutkimusta, järjestämällä musiikkitapahtumia, tuottamalla äänitteitä ja muita julkaisuja ja harjoittamalla maailmanlaajuista tiedotusta."
Tiukka talous
GMC:n taustalla on aatteellinen yhdistys, joten instituutin taloudellinen perusta on kaikkea muuta kuin tukeva. Syistä, joita kyllä vierailun aikanakin ankarasti pohdittiin, GMC ei ole päässyt valtion kunnolla rahoittamien laitosten joukkoon. Opetusministeriö kyllä käytännössä maksaa toiminnanjohtaja Jaana-Maria Jukkaran, ainoan kokopäiväisen työntekijän, palkan, mutta muu toiminta perustuu satunnaisiin tilauksiin ja projektirahoihin (esimerkiksi Taiteen keskustoimikunta on käytännössä työllistänyt Pekka Oeschin). Tällä hetkellä näyttävät muuttovuodet olevan ohi, mutta taloudellinen varmuus puuttuu.
Monipuolista toimintaa
Kuten GMC:n nettisivuilta käy ilmi, toiminta on varsin monipuolista. Etnosoi!-festivaali lienee tuttu kaikille, mutta moniko tietää, että GMC:n suojissa toimii myös äänitysstudio Global Mobile? Tutkijoita palvelee kirjasto kokoelmineen, joissa on paljon sellaista, mitä muualta ei löydy.
Vastikään on GMC:n kirjaston luetteloituja kirjoja alkanut näkyä LINDA-tietokannassa. Muutakin synenergiaa on luvassa, sillä GMC:n naapuriin ovat muuttamassa Suomen Kansanmusiikkiliitto, Kansanmusiikin Keskusliitto ja vielä Kanteleliitto.
Luettelointia ja tiedotusta pätkittäin
GMC:n toimintaa kokousvieraille esittelivät Heikki Niemelä ja Mikko Saarela. Heikki on luetteloinut projektirahoilla ja Mikko hoitaa tiedotusta, hänkin satunnaisilla projektirahoilla. Kokopäiväisen luetteloijan tarve on ilmeinen, mutta rahoitusta ei ole löytynyt, koska GMC ei pääse normaalien kirjastoavustusten piiriin yhdistystaustansa takia. Kirjastoammattilaisten näkökulmasta näyttää perin epätarkoituksenmukaiselta, että pitkäjänteisyyttä vaativaa ammattityötä joudutaan tekemään näin hataralla pohjalla. Heikki Niemelällähän on musiikin luetteloijan tausta, mutta muuten työtä joudutaan tekemään sillä osaamisella, mitä satutaan saamaan. Musiikkikirjastoyhdistyksen kollegat toivottivat menestystä ja lupasivat omalta osaltaan pyrkiä tukemaan GMC/MMK:n taloudellisen perustan vakinaistamista.
Yhdistysasiaa
Suomen musiikkikirjastoyhdistystä johtaa myös vuonna 2005 kirjastonhoitaja Ulla Ikäheimo (HYK). Hallitukseen tulivat uusina niminä Laila Pesonen (BTJ Kirjastopalvelu) ja Ranja Purma (Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus). Jäsenmaksut päätettiin pitää ennallaan, vaikka ne kansainvälisellä tasolla ovat hiukan nousemassa.
Toimintasuunnitelma on pääosin perinteinen, tärkeimpänä uutena, mahdollisesti toteutuvana, hankkeena kirjattiin Suomessa 2007 järjestettävän Itämeren maiden musiikkikirjastoväen tapaaminen. Jäsenhankintakampanja on myös tarkoitus toteuttaa vuoden 2005 aikana, samoin kysely Intervallin tilaajille. Kyselyssä selvitetään, kuinka moni olisi halukas tilaamaan lehden nykyistä halvemmalla PDF-muotoisena tiedostona paperilehden sijasta tai sen lisäksi.
Teksti ja kuvat: Heikki Poroila.
Yleisnäkymää Maailmanmusiikkikeskuksen toimitiloista
GMC:n äänitekokoelmaa
Kari Laitinen, Viivi Tulkki, Ulla Ikäheimo, Jaakko Tuohiniemi ja Pirjo Hakuni
Kuuba-kokoelman harvinaisuuksia
Luetteloija Heikki Niemelä, Ranja Purma ja Jaakko Tuohiniemi
GMC:n tiedottaja Mikko Saarela