Kysymys musiikkiosastolle: Onko mahdollista saada jostakin hankittua John Melarchinon/Melachrinon (olen nimen oikeinkirjoituksesta epävarma, koska olen kuullut…

Kysytty
12.2.2007

Kysymys musiikkiosastolle: Onko mahdollista saada jostakin hankittua John Melarchinon/Melachrinon (olen nimen oikeinkirjoituksesta epävarma, koska olen kuullut sen radiossakin kahdella eri tavalla) orkesterin soittamaa instrumentaaliesitystä kappaleesta Green leaves?

Vastaus

Vastattu
13.2.2007
Päivitetty
13.2.2007

1950-70 -lukujen viihdemusiikkia on kirjastojen kautta valitettavan vaikeaa saada, koska tuohon aikaan musiikkikirjastotoiminta oli vielä lapsenkengissään, ja kirjastojen kokoelmiin hankittiin pitkään lähinnä vain klassista ja ehkä hieman kansanmusiikkia. Nykypäivänäkin tuon ajan viihdemusiikin saatavuus kirjastoista rajoittuu sellaiseen musiikkiin, jota on uudelleen julkaistu CD-muodossa.

George Melachrino oli aikoinaan Annunzio Mantovaniin tai vähän myöhemmän ajan Paul Mauriat'han verrattava kapellimestari, jonka jousiorkesteri esitti pehmeää tunnelmamusiikkia.

Joitakin Melachrinon orkesterin levytyksiä näyttää löytyvän eri kirjastoista Suomesta, mutta etsimäänne kappaletta näiltä levyiltä ei valitettavasti taida löytyä. (Tosin en pystynyt tarkastamaan Leppävaaran kirjastossa periaatteessa olevan levyn "L'orchestra d'archi di George Melachrino" sisältöä, koska kappaleiden nimiä ei näy tietokannasta, ja soittaessani Leppävaaraan levyä ei sieltä kuitenkaan löydetty).

Lisäksi ongelmana on itse kappaleen nimi. "Green leaves" -nimistä kappaletta ei tunnu ylipäänsäkään löytyvän enkä itsekään muista sellaista kuulleeni, mutta sen sijaan kappaleita, joiden nimet usein sekaantuvat, ovat "Greensleeves", "Green fields" ja "The green leaves of summer". Voisiko etsimänne olla jokin näistä? Kaikki ainakin tyylillisesti soveltuisivat myös Melcahrinon orkesterin esittämiksi.

Yksi mahdollisuus kappaleen kuulemiseen (ja tallentamiseen) on tietysti toivoa sitä soitettavaksi vaikkapa Ylen Lauantain toivotuissa levyissä tai jossakin muussa radio-ohjelmassa. Helsingin lukuisista levyantikvariaateista on myös mahdollista kysellä Melachrinon orkesterin levytyksiä, mutta haku on tietenkin onnenkauppaa. Internetin kautta löytyvä tarjonta on varmaankin suurinta, mutta ensin olisi hyvä saada selville kappaleen oikea nimi. Selaillessani erilaisten nettikauppojen tarjontaa en ainakaan vielä onnistunut löytämään Melachrinon esittämänä kappaleita "Green fields" ja "The green leaves of summer", mutta sen sijaan "Greensleeves" löytyy esim. tuolta:
http://rateyourmusic.com/release/album/george_melachrino/music_for_read…

Suoralta kädeltä en siis valitettavasti pysty auttamaan enempää, mutta toivottavasti näistä vinkeistä on hiukan apua etsintään!

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.