Mihin tehtävään tai toimeen tarvitaan tai on tarvittu kuohittua pässiä?

Kysytty
22.8.2017

Mihin tehtävään tai toimeen tarvitaan tai on tarvittu kuohittua pässiä?

Vastaus

Vastattu
23.8.2017
Päivitetty
23.8.2017

Teos ”Lampaan ruokinta ja hoito” (2. uudistettu painos; Maaseutukeskusten liitto, 2000) kertoo (s. 78), että lampaiden kuohitseminen on lähes täysin loppunut vuoden 1996 jälkeen. Silloin astui voimaan laki, joka kielsi lampaiden kuohitsemisen kumirenkailla. Sitä ennenkin kirjan mukaan kuohitseminen oli melko harvinaista.

Lampaankasvattajan käsikirja (ProAgria maaseutukeskusten liitto, 2007) kertoo, että Suomessa tuotetusta lampaanlihasta suurin osa on karitsanlihaa. Ne eivät siten ehdi olla sukukypsinä valtavan pitkää aikaa, jolloin kuohinta ei liene taloudellisesti järkevää. Osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960396 löytyvän eläinsuojeluasetuksen mukaan alle kuusikuukautta vanhan lampaan saa kuohia Burdizzon-pihdeillä, kun taas sitä vanhemman kohdalla edellytetään eläinlääkäriä, anestesiaa ja kivunlievitystä.

Miksi sitten pässejä kuohitaan ja on ennen kuohittu? Lampola-nettisivuston keskustelussa osoitteessa http://www.lampola.fi/index.php?PHPSESSID=klvr4h4u0o5616pgv1pnhbkqv3&to… perustellaan kuohintaa sillä, ettei tapahtuisi vahinkoastumisia ja jotta lampaita voisi pitää samassa laumassa sukupuolesta riippumatta. Keskustelussa viitataan myös siihen, että kuohittu eläin on säyseämpi ja siten arvatenkin helpompi hoitaa. Nuo näyttävät olevan yleisiä syitä muidenkin eläinten kuohitsemiseen. Yleisellä tasolla asiasta kerrotaan englanninkielisen Wikipedian artikkelissa osoitteessa https://en.wikipedia.org/wiki/Castration#Animals.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.