Kuinka nopeasti elokuvat ilmesyvät yleensä elokuvateatterissa olevan ensi-illan jälkeen myyntiin dvd-levylle? Koska esimerkiksi Luokkakokous 2-elokuva…

Kysytty
29.11.2016

Kuinka nopeasti elokuvat ilmesyvät yleensä elokuvateatterissa olevan ensi-illan jälkeen myyntiin dvd-levylle? Koska esimerkiksi Luokkakokous 2-elokuva luultavasti tulee myyntiin dvd-levyillä kauppoihin tai internettiin, kun sen ensi-ilta taisi olla 2.11.2016?

Vastaus

Vastattu
1.12.2016
Päivitetty
14.10.2018

Kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta, koska elokuvien oikeuksien haltijat päättävät itsenäisesti siitä, tehdäänkö elokuvasta DVD- tai BD-versio vuokra- ja myyntimarkkinoille. Nyrkkisääntö näyttää olevan, että julkaisua kannattaa odottaa vasta sen jälkeen, kun elokuva poistuu teattereista, sillä oikeudenhaltijat eivät halua myynnin vähentävän teatterikäyntien määrää. Aikaisemmin myynti-DVD:tä joutui odottamaan vielä pitempään, kun myös vuokramarkkinat haluttiin hyödyntää ennen myyntiä. Nykyään vuokraus on niin vähäistä, ettei tätä viivettä yleensä enää ole.

Suosituimmat elokuvat tulevat siis yksityismyyntiin myöhemmin kuin sellaiset elokuvat, jotka poistuvat teatterilevityksestä ripeästi. Kysymyksessä mainitun elokuvan kohdalla todennäköisesti käy näin, mutta kukaanhan ei vielä tiedä, miten pitkää "Luokkakokous 2" teattereissa pyörii. Mutta todennäköisesti DVD/BD tulee myyntiin hyvin pian sen jälkeen kun teatterilevitys ainakin suuremmilla paikkakunnilla on päättynyt.

Heikki Poroila

7 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.