Kirjastoseuran toiminnanjohtaja Sinikka Sipilä lähetti kesän alussa seuran nimissä jäljempänä olevan vetoomuksen Opetushallitukselle ja ELY-keskuksille. Tekstin on kirjoittanut Heli Itkonen-Vesa Joensuun seutukirjastosta, ja kirjastoautotyöryhmän jäsenet lukivat ja kommentoivat tekstiä ennen lähettämistä. Ykkösasiana on mahdollinen kirjastoautohenkilökunnan loppuminen tulevaisuudessa. Tietysti nykyisen (ajavan) henkilöstön täydennyskoulutus liittyy suoraan tähän.
Varsinaista vastausta Opetushallituksesta ei saatu, kuntien vastuuta asiassa pidettiin yksiselitteisenä. Heli on kuitenkin puhelimitse ollut yhteydessä Työ- ja elinkeinoministeriöön ja kertonut, että pidämme asiaa edelleen esillä. Myös Opetushallituksessa asia aiotaan saada uudelleen esille.
Alla Helin kirjoittama teksti:
Vetoomus ELY-keskuksille kirjastovirkailija-kuljettajien koulutuksesta
Kirjastoautonkuljettajien ammattipätevyysvaatimukset kasvoivat 10.9.2009
Viime vuonna EU-maissa voimaan tulleilla kuljetusalan säädöksillä on siirrytty aikaan, jolloin kaikkien ammatissaan kuorma-tai linja-autoa ajavien on suoritettava tietty määrä kuljetusalan perus- ja/tai täydennyskoulutusta säilyttääkseen ajo-oikeutensa. Tämä koskee myös kirjastoautonkuljettajia. Kirjastovirkailija tai –hoitaja ei voi enää ryhtyä ajamaan kirjastoautoa suorittamalla pelkän C-kortin eli kuorma-autokortin – sen lisäksi on suoritettava vähintään 140 h laajuinen kuljettajan peruskoulutus, jos kuorma-autokortti on saatu 10. syyskuuta 2009 jälkeen. (Direktiivi 2003/59/EY)
Viime syyskuuta vanhemman C-kortin omistavilta, kirjastoautoa kuljettavilta henkilöiltä vaaditaan jatkuvaa täydennyskoulutusta kuljettajan ammattipätevyyden säilyttämiseksi. (35 h viiden vuoden jaksoissa)
Toistaiseksi 140 tunnin - ja 21-vuotiaille 280 tunnin - erillistä ammatillista perustutkintoa järjestävät vain harvat autokoulut. Ammattiopistoissa nuo opinnot sisältyvät yleensä laajempaan kuljetusalan tutkintoon.
Useimmissa kunnissa kirjastoautonkuljettaja-virkailijan kelpoisuusehtona on kirjastovirkailijan tutkinto.
On noussut ajatus, että keskiasteen ja mahdollisesti myös AMK-tason kirjastoammatillisiin opintoihin voisi sisällyttää erikoistumisopintoina vaaditun määrän kuljettajakoulutusta – määrä olisi noin 5 –10 opintoviikkoa.
Aikuiskoulutuskeskuksissa tulisi olla resursseja erillisen kuljettajapätevyyskoulutuksen järjestämiseen myös työvoimapoliittisena koulutuksena. Tämä tarve koskee varmasti monia muitakin aloja.
Kirjastoautojen kuljettajat ikääntyvät – suuri osa kuuluu ns. suuriin ikäluokkiin jotka pian siirtyvät pois työelämästä. Kirjastoautossa työskentelevän henkilön pitää olla myös osaava kirjastoammattilainen, varsinkin jos hän hoitaa autopalvelua yksin. Jo nyt kirjastoilla on vaikeuksia saada päteviä ihmisiä kirjastoautoja kuljettamaan. Ilman uusia koulutusratkaisuja alle 10 vuoden päästä ongelma lienee jo ylittämätön. Työsuhteista tulee helposti väliaikaisia, tai palkataan kuljetusammattilaisia, joilla ei ole pätevyyttä - eikä välttämättä kiinnostusta - kirjastoalalle. Matala palkkataso vaikeuttaa rekrytointia lisää.
Millä toimenpiteillä työkseen isoja ajoneuvoja ajavien, myös kirjastoautonkuljettajien, asiaa voisi edistää?
Laki kuorma ja linja-autokuljettajien ammattipätevyydestä 16.3.2007/273
Asetus kuorma- ja linja-autonkuljettajien mmattipätevyydestä 640/2007
