Tuula Haavisto tuulah@kaapeli.fi
14.8.2003

Yleistä
Uutta näkyvyyttä haetaan
Poliitikot ja kirjastot
WTO, GATS ja kirjastot
Tekijänoikeutta ja muuta tylsää
Luettelointi on salainen rakkauteni
Amerikkalaiset valtasivat asemia

Osallistujia oli yli 4600, eli jälleen hivottiin ennätyksiä. Uusi Berliini oli näkemisen arvoinen. Oma ideani turisteerata enemmänkin (matkustin omilla rahoillani) meni tosin jokseenkin kiville, konferenssikeskus oli ilmastoitu mutta kaupunki kuuma kuin paistinpannu.

Vuodesta 2005 lähtien konferenssit tulevat lyhenemään vähintään yhdellä päivällä. Eri toimielinten tilaisuuksille on entistä rajoitetummin aikaa, ja niitä kannustetaan voimakkaasti järjestämään myös yhteisiä sessioita. Muutenkin syntyi vaikutelma, että IFLAn moninaista järjestörakennetta halutaan edelleen siivota. Siinä voi joutua pölkylle sektio jos toinenkin.

Isäntämaa Saksan monipolvisesta kirjastojärjestelmästä (Hilfe!) olen kirjoittanut toisaalla , joten en kertaa sitä tässä.

Uutta näkyvyyttä haetaan

Kirjastoasian edistäminen laajemmilla näyttämöillä oli yksi konferenssin kärkiteemoista. Toinen silmäänpistävä teema oli entistä laajempi oikea kansainvälistyminen. Molemmat kuvaavat IFLAn suunnanmuutosta muutenkin: poliittisemmaksi, samalla aidommin globaaliksi ja moniääniseksi. Esim. nyt virkaansa astunut uusi puheenjohtaja Kay Raseroka (Botswana) pitää näkyvästi esillä alkuperäiskansojen tiedon käsitettä, ns. indigenous knowledgea. Kay on myös muotoillut pj-kautensa teeman hauskasti: Lifelong Literacy . Konferenssissa puhuttiin myös aiempaa rohkeammin kieliä, tietysti saksaa mutta myös ranskaa ja osin espanjaa.

IFLA pyrkii määrätietoisesti näkyvämpään asemaan maailman vaikuttajien ja järjestöjen vuoropuhelussa. Tällä kertaa Kay Raseroka ja australialainen varapj. Alex Byrne kulkivat väsymättä sessiosta toiseen ja yllyttivät kirjastoihmisiä mm. vaikuttamaan omien maidensa WSIS-delegaatioihin. WSIS on Maailman Telekommunikaatiojärjestön ITU:n (siellä Pekka Tarjanne oli aikoinaan presidenttinä) järjestämä tietoyhteiskuntahuippukokous, josta näyttää tulevan tärkeä. Kissanhäntää vedetään siitä, ovatko huippukokouksen keskiössä piuhat ja putket vai sisältö (vai ehkä molemmat). Kirjastot on alkuperäisissä valmisteluasiakirjoissa unohdettu, mutta nyt niitä ollaan sinne IFLAn ja kansallisten kirjastojärjestöjen kautta uittamassa. Suomessa Kirjastoseura on hankkeessa mukana ja kiitettävästi yhteydessä oman maamme valmisteleviin virkamiehiin.
IFLAn kannanotto aiheesta: http://www.ifla.org/III/wsis2605.html

Poliitikot ja kirjastot

Yksi sessioista käsitteli kirjastoja ja politiikkaa. Itselleni tuotti (kateellisen, myönnetävä) oivalluksen Tanskan kirjastoseuran uuden pj:n Finn Vesterin esitys . Hän todisti vastaansanomattomasti, että Tanskan seuran malli yhdistää poliitikot ja kirjastoammattilaiset samaan seuraan on ainakin tähän maailmanaikaan mitä toimivin. Seurassa on eri osastot poliitikoille ja ammattilaisille, ja niiden välille on huolella rakennettu tasapaino. Itse olen tätä paljon kritisoinut, koska se näyttää tuottavan vain pikkupoliittista kinastelua. Väärä arvio. Tosiasiassa paikallistenkin poliitikkojen sitominen kirjastoihin tällaisen järjestötoiminnan kautta luo verkoston, johon hädän tullen voi todella tuloksekkaasti vedota. Tanskan mallilla suuri joukko poliitikkoja on todella sisällä kirjastoasioissa, kun meillä on (vain) tämä pj-kytkentä, ja sekin valtakunnan tasolle.

IFLAn Library Theory & Research -sektio on käynnistänyt tutkimuksen poliitikoista ja kirjastoista. Sitä vetää tunnettu tutkija Bob Usherwood Sheffieldistä, ja nyt jo kuultiin tosi kiinnostavia maaraportteja Kroatiasta , Sri Lankasta ja Ugandasta . Asiaa koskeva kysely on ollut liikkeellä vuoden verran, mutta vielä odotetaan maakohtaisia tuloksia yhteenvetoa varten. Suomesta asia on hoidettu, yhteyshenkilö on Ilkka Mäkinen TaY:sta. Muutama irtotieto nyt kuulluista raporteista:

• Premila Kawage kertoi, että Sri Lankassa aletaan ottaa lainausmaksuja, koska muita tulolähteitä kertakaikkiaan ei ole; tämä on kuulemma yleistymässä muuallakin
• Kroatiassa on samantyyppinen "valtio maksaa peruskirjat" -systeemi kuin Norjassa, mutta siten järjestettynä että valinnat tekevät ei-ammattilaiset. Valinnassa näyttää olevan tilaa myös korruptiolle. Kroatian puhuja Alexandra Horvath totesi käyttömaksujen yksiselitteisesti vähentävän kirjaston käyttöä
• Ugandasta kertonut Dick Kawoogu luki professorinsa Robert Ikojan paperin, ja kritisoi voimakkaasti afrikkalaista desentralisaatiomallia. Hänen mukaansa vain valta on desentralisoitu, resursseja ei. Ei toimi. Uganda on ainoita Afrikan maita, joissa on lakipohjainen yleinen kirjastolaitos. Myös meille läheisessä Namibiassa desentralisoidaan, enkä ainakaan itse ole ollut sieltä kuulemastani kauhean innostunut.

WTO, GATS ja kirjastot

Uusi osa aiempien matkakertomusteni jatkotarinaan kirjastoista kansainvälisen kauppaneuvottelujärjestelmän pyörteissä. Perusasetelmahan on se, että GATS-neuvotteluissa kilpailu halutaan vapauttaa mahdollisimman laajasti. Myöskään valtion/julkisen vallan "monopolit" kuten koulutus, kulttuuri ja niihin luettavat kirjastot eivät ole tältä ajatustavalta suojassa. 20 WTO:n jäsenmaata (mm. USA, Japani, Islanti, Itävalta) ovat todenneet, että niiden puolesta myös kirjastopalvelujen järjestäminen voidaan kilpailuttaa. Kirjastojen linja on ollut kysyä, mitä tämä oikein voisi tarkoittaa (ei siis vain sanoa että "ei käy").

Ruotsalainen Kjell Nilsson kertoi EBLIDAn ja IFLAn vierailusta (12/02) WTO:hon ja EU:n komissioon kysymään asiaa suden suusta:
mitkä alat on suljettu ulos kauppaneuvotteluista?

• Onko "vapaa valinta päättää, mitkä alat kilpailutetaan ja mitkä ei" vapaa myös pienille maille vai onko niiden pakko seurata isojen esimerkkiä?
• Mihin kaikkiin neuvoteltaviin sektoreihin kirjastot kuuluvat (yleiset kirjastot / kulttuuri, tieteelliset kirjastot / koulutus, online-palvelujen tuottaminen)?
• vaikutus EU:ssa, mikä jäsenmaiden ja mikä EU:n painoarvo neuvotteluissa?
• Voiko päätöksestä vetäytyä?

Tulos: ei saa selvää, WTO:n eri virkamiehet antavat erilaisia vastauksia ja reippaimmat myöntävät ettei kirjastonäkökulmaa ole ajateltu. WTO-ajattelu ei oikein sovellu kirjastoasioihin, joita kuitenkin yritetään mekaanisesti sinne sovittaa muun mussun mukana.

EU:sta saatiin vähän enemmän tolkkua. EU tulee tekemään kilpailutettavien alojen minimilistan, johon maat voivat tehdä omia lisäyksiä. EU voi siis tässä tehdä sitovia enemmistöpäätöksiä. Toistaiseksi EU:n (tai oikeastaan Euroopan komission) listalla ei ole kirjastoja, mutta kirjastoihinkin voi ulottua sellaisten alojen kuin yksityistä rahoitusta saavien koulutuslaitosten ja online-palvelujen tuottaminen.

GATSin seuraavan eli syyskuisen Cancunin ministerikokouksen ohjelmassa ei kirjastoja tai lähialueita tiettävästi sivuta. Paul Whitney kuvasi ilmapiirin muuttumista neuvottelujen ympärillä siten, että kun 11.9. ilmiö edisti yhteisyyttä, nyt on näkyvissä taas paljon erimielisyyksiä. Myös USA hajottaa rintamaa tekemällä bilateraalisia kauppasopimuksia, joissa tekijänoikeuksilla on merkittävä osa; tällöin kirjastojen pitäisi päästä vaikuttamaan näihin bilateraalisiin neuvotteluihin. Suomi ei liene vielä lähellä tätä tilannetta.

Kanadasta kuultiin esimerkki siitä, mitä kilpailuttaminen voi kirjastoille tarkoittaa. Meneillään on postifirma UPSn valtion postia vastaan notama oikeudenkäynti, koska posti antaa kirjastoille alennusta kaukolaina- ja näkövammaisten lähetyksiin. Meillähän erikoistaksat purettiin 90-luvulla postin liikelaitostamisen yhteydessä.

Tekijänoikeutta ja muuta tylsää

- ei tosin minusta tylsää. Australiassa oli tehty tekijänoikeuslainsäädännön uudistamisen pohjaksi kunnon selvitys asian ulottuvuuksista teemalla "not myths but facts". Kirjastot onnistuivat järjestelmällisellä työllä saamaan sinne oman osuutensa. Selvitys todisti, etteivät kirjastot syö kustantajien ja tuottajien leipää. Tämä näkyi sittemmin myös lainsäädännössä. Siitä tuli käyttäjä- ja kirjastomyönteisempi kuin monessa muussa maassa.
Selvitys on verkossa . Australia-esitelmän pitäjä Tom Cochrane tulee kertomaan samat jutut Suomeen, Helsinkiin 5.9. Cochranen esitys on verkossa .

Michele Battisti, erittäin hyvä ranskalainen tekijänoikeusasiantuntija, oli tehnyt tiiviin esityksen laillisesta linkittämisestä verkkosivuille. Tämä paperi löytyy kielillä verkosta , kannattaa katsoa.

Rick Weingarten American Library Associationista antoi uuden poliittisen perspektiivin oikeuksien digitaaliseen hallinnointiin. DRM:n, Digital Rights Managementin kautta tuottajat tulevat teknisillä suojausjärjestelmillä osin tekijänoikeuslainsäädännön alueelle. Olennaista olisi saada suojausjärjestelmät ja tekijänoikeuslainsäädäntö synkkaamaan keskenään. Kokonaisuudessaan ilmiö on paljon laajempi. Kirjastojen tulisi olla kehittämisprossin eri osissa mukana. Weingartenin mukaan kaikki, missä on mikrosiru, tulee vaatimaan jonkinlaista oikeuksien ja tiedonhallintaa... sopimusosapuolia tulee siis olemaan tuhottomasti. Suojauksista pitää myös järjestää tiedonkulun eri vaiheissa kylmäketjun tapainen luotettava kokonaisuus.

Weingarten muistutti, että eri neuvotteluosapuolilla on hyvin erilaisia asenteita ja näkökulmia. Esim. media ja musiikki suhtautuvat kirjastoihin asiakkaina aivan eri tavoin, musiikki kilpailijana ja media tulolähteenä.

DRM:lle itselleen uhkaavia tekijöitä voi luetella:

• on näitä systeemejä ennenkin yritetty, mutta kaatuneet (DVX, SDMI ???)
• prosessi on hyvin kompleksinen ja sellaisena haavoittuva, osallisia ja niiden intressejä on kovin paljon, päässevätkö standardien laatimisen edellyttämään yksimielisyyteen
• kuluttajat voivat nousta kapinaan: tämä on kallista ja kuluttajien oikeuksien loukkaus, ja sitä paitsi mahdollista kiertää jos todella haluaa

Lopuksi Weingarten summasi, mitä tämä kirjastoille kuuluu:

• vaikuttaa teknisiin systeemeihin ja niiden soveltamiseen
• rajoitukset uhkaavat käyttöä ja palveluja
• rajoittaa innovaatioita luodessaan sisällöille uusia rajattuja jakelumalleja
• voi mutkan kautta johtaa uusien lakisääteistenkin rajoitusten syntyyn
• laajemmin voi rajoittaa yksityisyyttä ja pääsyä julkiseen tietoon

Kjell Nilsson kysyi, onko tällaisten järjestelmien rakentelu yleensä laillista. Weingarten piti näkökulmaa hyvänä, mutta totesi ettei siihen ole vastausta.

Katy Loffman puhui samantapaisesta tematiikasta, mutta analysoitavana oli tekninen suojaus eli Technical Protection Measures (TPM) ja sen suhde tekijänoikeuslainsäädäntöön.

TPM:ien tarkoitus on estää laiton kopiointi. Kun lainsäädäntö on hidasta, suojauksia koetetaan rakentaa tekniikalla. Olennainen ero verrattuna lainsäädäntöön on se, että kun laki määrittelee luvallisen käytön eri tilanteissa, TPM estää tietynlaisen käytön kaikissa tilanteissa. Laissa on harmaan sävyjä, TPM on mustavalkoinen. Esim. klikkaamalla allekirjoitettavat Internet-sopimukset (jotka eivät tosin ole Suomessa laillisia) kuuluvat tähän ryhmään: niistä sopimuksista ei voi neuvotella, ja ne ovat samat kaikille käyttäjille kaikissa käyttötilanteissa.

TPM:n ja lainsäädännön yhteensovittamisen merkittävä este on lakien vaihtelu maasta ja Yhdysvalloissa myös osavaltiosta toiseen. Internet-aineiston julkaiseminen ja käyttö ovat kuitenkin kansainvälisiä ilmiöitä, joten TPM:t ovat osaltaan yrityksiä ohittaa myös lainsäädännön vaihtelu. Tälle vaihtoehtona Loffman esitti kansainvälisten sopimusten saatamista ajan tasalle myös sisältökaupassa.

Huolestuttavaa TPM-järjestelmissä on niiden tuottajavetoisuus. Loppukäyttäjien kontrolli korvaa lain takaamat oikeudet. Ehdot sanelee teknisen suojauksen rakentaja eli hyödynsaaja. Mitään tasapainoa käyttäjän ja tuottajan välille ei ole rakennettu. Tässä ne eroavat myös käyttöoikeussopimusjärjestelmästä, jossa sentään useimmiten on neuvottelut ja allekirjoitukset. Jos TPM alkaa korvata tekijänoikeusjärjestelmää, rytäkässä menetetään sata vuotta rakennettu tasapaino.

Loffman esitteli myös "hyvän kustantajan" TPM-politiikan:

• aineistoa voi koekäyttää ja selata ennen ostopäätöksen tekemistä
• saa printata tai ladata omalle koneelleen esim. 5% aineistosta, tai enemmänkin maksamalla esim.5 senttiä sivu

Loffman totesi, että TPM:n pettäessä lainsäädäntö kuitenkin turvaa tekijöiden ja tuottajien oikeuksia. Esim. määrätietoista rikollista tällaiset massakäyttöön rakennetut suojaukset eivät estä. Laki on tehokkaampi myös suuren luokan piratismia vastaan.

Kustantajien intressit Loffman totesi osin ristiriitaisiksi: loppujen lopuksi kustantajat haluavat julkaistaa ja myydä, levittää aineistoaan, ja tätä varten niiden tulisi luoda niihin helpot ja houkuttelevat pääsyt.

Luettelointi on salainen rakkauteni

Yksi hyvä sessio käsitteli elekronisen (kansallisbibliografia)luetteloinnin tilannetta. Neljässä luennossa käytiin katsauksenomaisesti läpi seuraavat teemat:

• miten yleinen bibliografinen kontrolli voidaan ulottaa verkkojulkaisuihin? Beaudiquez
• kansallisbibliografioiden tilanne, paljonko on elektr.muodossa etc. Knutsen
• tarvitaanko yleisiä ohjeita/guidelinesia elektronisten opacien tekemiseen? Zumer
• elekronisen kansallisbibliografian rooli tulevaisuudessa Hakala

Luetteloinnin kehitystä seuraan lähinnä poliittisista syistä: jos ei me tehtäisi sitä tai laajemmin kuvailua, meiltä menisi 70% merkityksestä. Siksi on niin tärkeää, mihin suuntaan kirjastot näinä Internetin aikoina omaa sarkaansa vievät. Internetistä pitäisi saada paljon irti (kuten luetteloiden keskinäiseen linkittämiseen pyrkivät FRBR-hankkeet) mutta on se kyllä melkoinen uhkakin. Tässä sessiossa tuotiin esiin käsittääkseni kaikki merkittävät näkökulmat, vaikka lopullisia vastauksia avoimiin kysymyksiin ei vielä ole.

Amerikkalaiset valtasivat asemia

Eräissä valintatilanteissa seurattiin hämmentyneinä amerikkalaisten junttatoimia. Ne olivat jokseenkin vastakarvassa IFLAn muuhun kehityskulkuun, jossa perinteistä siis euro-amerikkalaista dominanssia murrettiin urakalla. Aiemmin keväällä järjestetyissä postiäänestyksessä Yhdysvallat ei saanut IFLAn hallitukseen eli Governing Boardiin yhtään edustajaa: heillä oli liikaa ehdokkaita jolloin äänet hajosivat, ja lisäksi Irakin sota vaikutti. Berliinissä amerikkalaiset varmistelivat asemiaan IFLAn järjestörakenteen kautta. Governing Boardiin pääsevät nimittäin myös sektioiden muodostamien divisioonien edustajat. Näitä paikkoja yhdysvaltalaiset jahtasivat kuulemani mukaan härskistikin: junttasivat itsensä ensin sektioiden puheenjohtajan ja sihteerien paikoille, ja siitä divisioonien johtoon. Moni sovittu valintakuvio hajosi. Vastaavasta toiminnasta kuulin muillakin IFLA-toiminnan tasoilla.

Loppuun vitsi, jonka IFLAn uusi varapj Alex Byrne heitti erään session aluksi, liekö ollut kannanotto edelläkuvaamaani ilmiöön:
Mies kuolee ja tulee taivaan portille. Pyhän Pietarin takana on valtava seinä täynnä kelloja, kaikki eri ajassa.

• Mitäs kelloja nuo ovat?
• Valehtelukelloja; sellainen on kaikilla ihmisillä. Joka kerran kun valehtelee, siirtyy viisari nykäyksen eteenpäin. Tuo kahteentoista jäänyt kello on Äiti Teresan, ja tuo kaksi kertaa nytkähtänyt Lincolnin.
• Missäs Bushin kello mahtaa olla?
• Se on Jeesuksen toimistossa. Hän käyttää sitä kattotuulettimena.

(vitsi on alun perin kerrottu Clintonista...)

Tuula Haavisto tuulah@kaapeli.fi
14.08.2003