Tuula Haavisto

Osallistuin kutsuttuna vieraana saksalaisille kirjastopäiville (92. Deutscher Bibliothekartag, ( http://www.bibliothekartag.de/ ) Baijerin Augsburgissa 9.-12.4.2002, ja matkailu se aina vaan avartaa. Päivien teema oli Die Bibliothek zwischen Autor und Leser eli kirjasto tekijän ja käyttäjän välissä. Sana Leserhän tarkoittaa paitsi kirjaimellisesti lukijaa myös kirjastonkäyttäjää yleensä. Yleishuomiona ohjelmasta voi sanoa, että se oli aika lailla painottunut tiet.kirjastojen intresseihin. Matkatoverini oli Terttu Turunen Helsingin yliopiston Valtiotiet. Tiedekuntakirjastosta.

Kun itselläni ei saksa ole edes kolmoskieli, voin tästä matkakokemuksesta riemastuneena suositella taas kerran lämpimästi heittäytymistä puhumaan etäisempääkin vierasta kieltä. Ulkomailla joutuu ensisijaisesti kommunikaatiotilanteisiin, ei kielioppikokeisiin! Saksalaisen hist. dekkarin Mord im Zollhaus (Petra Oelker) lukeminen auttoi kovasti.

Seuraavassa tarinaa seuraavista teemoista:
1. saksalaisten yleisten kirjastojen mutkikas organisatorinen asema, samalla sananen Itävallasta
2. saksalaisten k-hoitajien kokemukset ulkomailla, mm. Hels.kaup.kirjastossa
3. lukemisen edistäminen
4. kirjastoautot
5. vaihtoehtoiset kirjastourat ja tuotteistaminen
6. Maija Berndtsonin ja Mats Öströmin yleiseurooppalainen kirjastologo -aloitteen vastaanotto

Lyhennelmät useimmista esityksistä oli koottu pikku kirjaseen, minulta voi pyytää kopioita jos joku seuraavasta tuntuu erityisen mielenkiintoiselta.

1. Saksako byrokraattinen...?!

Saksalaisten organisaatio on tiedetty monikerroksiseksi. Mm. tapaamani suomalaissyntyiset kirj.hoitajat Lea Klaus Bonnista ja Armi Roth-Bernstein-Wiesner Göppingenistä kritisoivat tilannetta: neljän hallinnollisen tason kesken vastuita ja rahoitusta voidaan pallotella loputtomiin eikä todellisuudessa tapahdu mitään. Kiitin hengessäni erinäisiä kertoja sitä että meillä hallinnon rakenteet ovat kuitenkin varsin yksinkertaiset. Julkisen hallinnon lisäksi monen kirjaston takana on vielä erilaisia säätiöitä ja muita yksityisiä tai puolijulkisia omistajia/rahoittajia mahdollisine omine intresseineen. Seuraavaa aihepiiriä voi tutkia vielä tarkemmin Pirjo Vatasen väitöskirjasta Sääty-yhteiskunnan kirjastosta kansalaisyhteiskunnan kirjastoksi. Yleisten kirjastojemme murroskausi 1890-luvulta 1920-luvulle ( http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/vaitokset/2002016.html )

Monilla Saksan paikkakunnilla yleisillä kirjastoilla ovat edelleen elossa ne molemmat juuret, jotka meillä ovat sulautuneet kunnankirjastoiksi: kansaa valistamaan tarkoitetut (Volks)b\'fcchereit, ja porvariston omaa lukuhalua palvelevat Stadtbibliotekit. Kun Stadtbibliothekien kokoelma on ollut sisällöllisesti vaativampi, on siihen usein sitten yhdistetty myös tieteellisen kirjaston ja jopa arkiston toimia. Vierailimme Terttu Turusen kanssa Staat- und Stadtbibliotek Augsburgissa, joka oli juuri tällainen moniulotteinen hybridi. Se oli historiallinen kirjasto, aineistoa ei enää kartuteta kovin aktiivisesti - silti sillä on Schwabenissa osittainen vapaakappaleoikeus (!). Vanhan peruskokoelman lisäksi tärkeimpiä olivat kokonaisina säilytetyt yksityisperheiden ja luostarien kirjastot sekä erinäiset seutuaineistot kuten hää- ja hautajaispuheet. Mieleen tulivat ne valtavat haasteet, jotka Saksan kokoisessa maassa ovat edessä edes olennaisimman vanhan aineiston digitoimiseksi, jotta se saadaan muidenkin kuin ao. kirjastossa kävijöiden ulottuville. Kauniissa rakennuksessa noudatetut työmenetelmät saivat saksalaisetkin kuiskailemaan että nyt ollaan kirjastotyön museossa... Tässäkin kirjastossa aineiston omistaa Baijerin osavaltio, kirjastoa pyörittää Augsburgin kaupunki, ja rahoitukseen on sekaantunut ainakin pari säätiötä. Kaupungin dynaami yleinen kirjasto on se Stadtbucherei, jossa en kuitenkaan vieraillut. Yliopistolla oli myös runsas kirjastoverkko. Stadtbucherei oli muuten sijoitettu koululaitoksen alaisuuteen, kansalais- ja työväenopistoja vastaavan Volkshochschulen kanssa samassa hengessä.

Naapurimaan Itävallan kirjastokuulumisia kuulee harvoin. Ei ihme, siellä yleiset kirjastot ovat ihan kunkin ylläpitäjän varassa. Ylläpitäjä on huomattavan usein kirkko. Vain n. 5% kuluista saadaan valtionapuna. Yleisiä kirjastoja varten ei edes ole mitään järjestöä. Ei käynyt kateeksi.

Johtopäätökseni: suomalaiset ja muut pohjoismaat valitsivat aikoinaan fiksummin lähtiessään ns. Bostonin mallin mukaiseen eli kaikille tasaveroisesti tarkoitettuun kirjastokehitykseen. (sama juttu pätee mielestäni koululaitokseen, mutta tämä onkin sitten jo politiikkaa).

2. Saksalaiset vierailuilla

Bertelsmann-säätiö on Saksan kirjastoissa melkoinen vaikuttaja. Sekä Lea Klaus että Armi R-B-W totesivat, että sikäläisissä oloissa juuri itsenäinen säätiö pystyy nykyoloissa parhaiten esittelemään ja viemään eteenpäin tuoreita ideoita.

Säätiöllä on ohjelma, jonka rahoituksella saksalaiset kirjastonhoitajat voivat tehdä muutaman viikon opinto-ohjelmia muiden maiden best practices -kirjastoihin. Joka vuoden ohjelmalle on tietyt teemat. Kokemuksista tulee myös raportoida sekä kertoa, miten niitä on sovellettu kotikirjastossa. Olin mukana tällaisessa raportointitilaisuudessa, jossa neljä yleisten kirjastojen ihmistä kertoi matkoistaan. Kolme oli käynyt Yhdysvalloissa ja Wurzburgin Hannelore Vogt Helsingissä. Amerikan opit olivat minulle viimevuotisen matkani takia varsin tuttuja, yksi hyvä linkki tarttui matkaan: yleisille kirjastoille sopivia yritysneuvonta-verkkoaineistoja on USA:ssa koottu osoitteeseen www.bizlink.org (toimii vain Explorerilla?). Hannelorea oli hauska kuulla. Oli hyvin napannut olennaista iGS:neen, kansallisine yhteistyöverkkoineen jne. Minultakin kyseltiin suht. paljon lisätietoja.

3. Lukemisen edistäminen

Kirjastoalan keskustelussa kirjainnostustani on epäilty varsin vahvasti... tästä huolimatta uskaltauduin erinäisiin lukemisen edistämissessioihin. Opettavaista ja hauskaa! Pisa-tutkimus oli kokouksessa kaikkien huulilla. Nopeimmat olivat ehtineet tehdä sillä jo politiikkaakin mikä luonnollisesti riemastutti minua.

Jo eka tapauksessa näkyi taas Saksan kirjastokentän kirjavuus: esiteltiin katolisten seurakuntien kirjastojen kehitystä lukupiireiksi, ja niiden vapaaehtoisvetäjille rakennettuja etäkurssikokonaisuuksia. Kurssikokonaisuudet olivat ihan hyviä, mutta ammattitaitoisten kirjastoihmisten maasta tulevan korvissa juttu vaikutti jotenkin vinksahtaneelta. Selityshän on se, että kaikkialla ei ole kunnallisia yleisiä kirjastoja.

Toinen esitelty projekti oli Augsburgista, ja tuntui houkuttelevammalta: heillä on vuosittain yhteen kirjailijaan keskittyvä tammi-maaliskuinen tapahtuma, jossa on todella runsaasti ohjelmaa. Saavutus minusta oli, että hankkeessa olivat mukana kaikki kirjakaupat, kulttuuritoimisto ja ne lukuisat erilaiset kirjastot. Sponsoroijina mm. sanomalehti ja säästöpankki. Tämän vuoden teemahenkilö ei ollut helpoimmasta päästä: Max Frisch, mutta hänestä oli revitty ohjelmaa joka lähtöön: kansankorkeakoulussa oli luentosarjoja, olutkuppiloissa keskusteluja, kolme näyttelyä, kouluissa filmiesityksiä yms., tasokkaita kilpailuja.... Paksua ohjelmavihkoa oli ollut jaossa 15.000 kpl.

Kolmas esimerkki on Munchenistä, jossa on todettu että myös kirjastojen tulisi suuntautua entistä enemmän tapahtumiin traditionaalisen aineistotarjonnan lisäksi. Heidän ratkaisunsa ovat kirjalliset kävelyt kaupungissa. Teemoina ovat sekä kaupungissa eläneet kirjailijat että Muncheniin sijoitettujen kirjojen tapahtumapaikat.

Varsinainen herkkupala oli korkkiruuvikiharoihin sonnustautuneen kirjastonjohtaja Bettina Twrsnickin esittelemä Phantastische Bibliothek (PB), joka toimii Wetzlarin pikkukaupungissa Hessenissä. Kirjasto on erikoistunut painettuihin satuihin, fantasiaan, scifiin, utopioihin ja kauhuun (ei sarjakuviin) - sekä itse aineistoon että tutkimukseen. Sillä on hankintarahaa 4000 euroa/v (!), mutta se on onnistunut markkinointiarvollaan houkuttelemaan alan julkaisijat vapaaehtoiseen vapaakappalesysteemiin ja saanut vuodesta 1987 lähtien kasaan 112.000 teoksen kokoelman.
PB on tieteellinen kirjasto, jota ylläpitää kaupunki, mutta takana on myös säätiö. Työntekijöitä on vain pari, mutta saavat paljon aikaan. Ennen kaikkea opettajia lähestytään valmiilla paketeilla, joissa on ainekset laajaan, oppiainerajatkin ylittävään lukemiskokonaisuuteen. Esim. suvaitsevaisuusteemaa käsitellään Star Trek -teoksesta lähtien. PB on tehnyt paljon töitä myös verkottaakseen eri alojen toimijoita. Bettina T. luonnehti opettajia yksinäisiksi taistelijoiksi, jotka eivät ole tottuneen verkottumaan, ja niinpä PB tarjoaa kontakteja myös alan tutkijoiden saamiseksi kouluvierailuille, kunkin alueen taiteilijoiden ja teatterien saamiseksi esittävällä taiteella mukaan näihin paketteihin jne. Ymmärsin, että yhteistyötä ollaan laajentamassa myös kielenopetukseen, koska paljon PB:n kannalta relevanttia aineistoa on englanniksi ja ranskaksi.
Bettina on myös puristanut kirjastolleen lisärahaa Pisa-tutkimuksen nojalla, ja käyttänyt sitä nimenoman kirjastojen työn pitkäjänteisyyden esittelemiseen. Pisa-tutkimuksen seurauksista on tulossa jopa vaaliteema Hessenissä syksyksi. Kysyin josko Bettina tulisi Suomeen puhumaan samat jutut esim. kirjamessuille, ja aionkin nyt ruveta tätä asiaa järkkäämään. PB:n kotisivut: http://www.wetzlar.de/phbiblwz/index.html

4. Kirjastoautot

Näin sisältä kaksi mallia, joista Karlsruhen oli ihan suomalaistyyppinen bussimalli, vetoisuuskin tutun kuuloiset 4.500-5.000 yksikköä. Spandaun (kuuluu Berliinin kirjastosysteemiin) bussi oli uudelleensisustettu kuorma-automalli. Ajohytti oli kuitenkin bussimaisesti samassa tilassa kuin kokoelmat. Hyllyistä oli koottu hauskan näköisiä kaarevia kokonaisuuksia, joita mahtui pitkään autoon neljä. Autossa oli myös iso sivuikkuna, jonka eteen oli viritetty pyöriviä cd-hyllyjä. Jos joku haluaa tarkempia tietoja tästä remontista, voin kertoa vaikka puhelimitse, kuvia ei näköjään löydy verkosta.

Augsburgin oma kirjastoauto (jossa en käynyt sisällä) oli piiiitkä nivelellä varustettu rekka, josta on kuva kirjaston sivulla http://www.augsburg.de/Seiten/augsburg_d/frames/stadtbuecherei.shtml , valitse Angebote, vieritä kohtaan Bibliothekssystem, B\'fccherbus Fahrplan. Sinne mahtuu 6000 aineistoyksikköä.

5. Vaihtoehtoiset kirjastourat ja tuotteistaminen

Nykyisenä toiminimen haltijana ja free lancerina kiinnosti kuulla, millaisia vaihtoehtoisia kirjastouria Saksassa on kehitelty.

Ensinnäkin vanhojen luetteloiden konvertointi (ainutkertaisine arkisto-osineen) on sen kokoisessa maassa ihan valtava tehtävä, ja sen hoitamiseksi on syntynyt lukuisa joukko kirjastoammattilaisten yrityksiä. Arvelisin myös, että saksalaisten kollegojen keskiverto-atk-osaaminen on paljon pienempi kuin meillä. Toinen lisäarvelu: ilmeisesti keskitetysti konvertoitua aineistoa on saatavilla huomattavan huonosti, niin yksin kirjastot tuntuivat haasteineen olevan.

Toiseksi työstään ja tehtävistään kertoi 10 hengen kirjastojärjestelmäyrityksessä työskentelevä 1998 valmistunut nainen, asiastaan varsin innostunut. Kolmas versio oli itsevarma nuorimies, joka esitteli muutaman hengen amerikkalaistyyppistä information broker -tiedonhakuyritystä. Se on erikoistunut hankkimaan nopeasti laadukasta ja valikoitua tietoa erityisesti finanssisektorille ja PR- sekä mediatoimistoille. Frankfurtissa kun sijaitsee, ei asiakkaista ole puutetta.

Kuunnellessani näitä ihmisiä ajattelin (ja sanoin ääneenkin) yhtä lempiteemaani, että onpi melkoinen haaste perinteisille kirjastoille houkutella ihmisiä töihin kun nämä yksityiset voivat kilpailla palkalla (information broker ja ohjelmistoyritys) ja tarvittaessa myös joustavilla ja perheystävällisillä työehdoilla (konvertointiyritys, mm. etätyötä, http://www.bibliothekare.de/ ). Suomalais-saksalaisilta kollegoilta kuulinkin, että kirjastonhoitajapula julkisella sektorilla on jo selvä fakta.

Yhdessä viimeisistä istunnoista (= alkoi jo väsyttää niin penteleesti) kirjastosta Timer PR-Agentur -nimiseen lehdistötoimistoon siirtynyt tarmokas Rita Riedl hahmotti kirjastoa tuotteena tai tavaramerkkinä. Hän kävi läpi tavaramerkin olemuksen, patentoinnin vaiheet (jos vaikka syntyy kirjaston oman työn tuloksena näppärä tietokonesovellus), jne. Hän puhui myös siitä, miten profiloidutaan, erotutaan muusta tarjonnasta. Puheen taustalta kuului selvästi kahden ammattitaidon ihmisen harmi siitä, että kirjastoilla olisi käsissään mitä muhevimmat markkinoinnin ainekset, mutta niitä ei ymmärretä/haluta/osata käyttää.

6. Eurooppalainen kirjastologo

Mikäpäs Riedlin puheen kommentiksi olisi sopinut paremmin kuin kertoa Maija Berndtsonin ja Mats Öströmin (Gävlen kultt.- ja kirj.johtaja) aloitteesta, että 40.000 eurooppalaiselle yleiselle kirjastolle luotaisiin yhteinen logo turistineuvonnan i:n malliin, ja sitä tukemaan tähditysjärjestelmä kuin hotelleilla ikään. Aloite oli julkaistu Armi R-B-W:n käännöksenä juuri Augsburgin alla ilmestyneessä Buch und Bibliothek -lehden huhtikuun numerossa. Aloitteesta oltiin varsin innostuneita. Lisätietoja asiasta: http://www.kaapeli.fi/~fla/kirjastolehti/keskustelu/logo.html

7.Muuten vain tiedoksi

Armi Roth-Bernstein-Wiesnerin kirjaston (Göppingen) erikoistumisalue on aineistoryhmittely pikemminkin käyttäjien tarpeiden kuin luokitusjärjestelmien mukaan. Voisi olla kiinnostava tutustumiskohde asiaa työstäville.

Kv. sessioon oli ulkom.vieraat velvoitettu osallistumaan. Poimin sieltä mm. Espanjan kirjastolaitoksen tuoreet tavoitteet, jotka tuntuvat kumman tutuilta:
- elinikäisen oppimisen ja itseopiskelun tukeminen
- aktiivinen lukemisen edistäminen
- kouluopetuksen tukeminen
- sosiaalisen integraation / yhteisöllisyyden tukeminen
- informaatioyhteiskuntataitojen opettaminen
- paremmat tilat, tasokkaampi tietopalvelu
- vaihtoehtoiset tavat esitellä kokoelmien sisältöä
- suunnittelu- ja laatuhallinnan tekniikkojen kehittäminen
Myös Espanjassa on n. 40 kirjaston verkko vastaamassa Kysy kirjastonhoitajalta -palveluun.

Hyväksi lopuksi: vanhalle Brechtin ihailijalle oli mukava päästä käymään mm. hänen kaste- ja rippikirkossaan, jossa varsin diplomaattisin sanankääntein kommentoitiin tätä tulevaa ateistia, mutta kommentoitiinpa kumminkin. Toisekseen, en olisi uskonut että kaikista Saksan kaupungeista Augsburgissa on Helsinki-kahvila. Oli kumminkin, ja hyvät oli tarjoomukset.