Jatta Krug
Toukokuisena perjantaiaamuna astuimme ulos maanalaisesta Tukholman pohjoisessa Tenstan lähiössä. Olimme matkalla tutustumaan Rinkebyn lähiökirjaston monikulttuurisiin palveluihin. Ennen Rinkebytä teki mieli poiketa Tenstaan, jossa myös on monen pakolaisen ja siirtolaisen uusi koti.Matalan ja kotoisan rakennuksen kahvilassa ja työnvälityspisteessä oli jo muutama aamun asiakas. Onnistuimme pääsemään yllätysvierailulle myös kirjaston puolelle ennen sen avaamista. Kirjaston vakiohenkilökunnalla oli kokous meneillään, ja saimme opastajaksemme erään kirjastossa työskentelevän historian tohtorin. Kohtaaminen tämän monipuolisesti sivistyneen kurdimiehen kanssa oli sydämellinen ja mieliinpainuva. Kohtasimme myös Tenstan seudun vuosituhantisen kulttuurin. Vitriineissä oli näytteillä alueen maaperästä esiin kaivettuja kivikauden ruukkuja ja helminauhoja.
Kymmenen hengen seuruettamme johti Sunniva Drake, joka myös koordinoi Espoon kaupunginkirjaston Mamu-työryhmän toimintaa. Mamu-työryhmässä on paneuduttu vieraisiin kulttuureihin ja kirjallisuuteen sekä maahanmuuttaja-asiakkaiden kanssa tehtävään työhön. Ryhmän kokoonpano on vaihdellut, ja sen työhön ovat saaneet osallistua kaikki kiinnostuneet. Monilla heistä on perhesiteitä vieraisiin kulttuureihin. Matkallamme oli mukana mm. musiikkikirjastonhoitaja Kristiina Asp, joka on työskennellyt neljä vuotta Afrikan kirjastoissa. Abdirahman Ali on muuttanut Suomeen Somaliasta matkatuliaisinaan hyvä koulutus. Ali on työskennellyt Espoossa kirjaston lisäksi mm. opettajana.
Espoolaisten äidinkieli voi nykyisin olla mikä vain. Jos se ei ole suomi tai ruotsi, se on useimmiten venäjä, somali, englanti, viro tai kiina. Espoon kaupungin kirjastoissa on kirjoja lähes 40 kielellä. Miten osaamme palvella yhä lisääntyvää muista maista ja maanosista saapuvien joukkoa, joiden kulttuuritausta ja koulutustaso voi olla yhtä laaja kuin tähtitaivas ja yhtä vaihteleva kuin Suomen sää? Halusimme nähdä, miten Rinkebyssä toimitaan.
Tenstasta Rinkebyhyn on maanalaisella matkaa yksi pysäkinväli. Rinkeby on neliökilometrin kokoinen neliönmuotoinen lähiö, jossa asuu 15.000 ihmistä. Siellä puhutaan sataa eri kieltä. 1960- ja 1970-lukujen taitteessa rakennettu alue näyttää viihtyisältä ja vihreältä, talot ovat melko matalia, keskimäärin ehkä kolmikerroksisia. Rakennusten ulkonäkö vaihtelee. Alueen sydämessä on neliömäinen tori kuin suuri, rakennusten ympäröimä sisäpiha. Eksoottisen näköiset miehet istuskelivat torin laidan penkeillä. Ostoksilla kulki mustapukuisten turkkilais- ja kreikkalaisnaisten seassa värikkään elegantteja afrikkalaisnaisia. Torikauppiaiden jalkojen juuressa ahkeroivat opettajan valvonnassa pienet maahanmuuttajakoululaiset. Vihannesten kilohinnat ja painot olivat heille mainiota havaintoaineistoa matematiikan tehtäviin.
Näkymä oli idyllinen. Rinkebyn lähiökirjastossa työskentelevä kirjastonhoitaja Lisbeth Lindvall kertoi meille myös toisenlaisesta todellisuudesta. Kun jossakin päin maailmaa tapahtuu jotakin erityistä, se näkyy välittömästi Rinkebyssä. Monet asukkaat kantavat mukanaan sotien aiheuttamia fyysisiä tai henkisiä vammoja, ja se heijastuu eri tavoin perheiden elämään.
Rinkebyssä tehdään systemaattista työtä alueen asukkaiden integroimiseksi ruotsalaiseen yhteiskuntaan siten, että he samalla voisivat säilyttää oman kielensä, kulttuurinsa ja identiteettinsä. Tukholman muista alueista poiketen Rinkebyssä on kaupunginkirjaston lisäksi jokaisessa koulussa oma koulukirjasto. Koulut hankkivat itse kirjastojensa henkilökunnan, mutta Tukholman kaupunginkirjasto vastaa koulukirjastojen budjetista. Näin taataan se, etteivät koulut käytä koulukirjastorahoja muuhun toimintaansa. Rinkebyn kirjasto näyttää olevan alueensa kulttuurikeskus. Kirjasto saa lisärahoitusta erityistoimintoihinsa mm. ulkoministeriöltä ja säätiöiltä. Alueen kaupunginosahallinto toimii kirjaston yläkerrassa.
Monet alkuperäiset asukkaat ovat jo muuttaneet pois. Alueella ei enää juuri asu suomalaisia, paitsi Suomen romaneja. Tilalle on tullut yhä uusia kansallisuuksia. Kirjastossa on nykyään aineistoa 40 kielellä; kielivalikoimaa on karsittu.
Kirjavinkkaus on yksi toimintamuodoista. Kirjavinkkaus eli bokprat toimii myös niin päin, että lapset vinkkaavat itse. Näimme lumoavan kauniita samettiviittoja, joihin lapset voivat pukeutua kertoessaan kirjojen henkilöistä ja satuhahmoista. Usein he kuitenkin kertovat omia, itse keksimiään tarinoita. Taikaviitta antaa heille lisää itseluottamusta ja auttaa heitä syventymään mielikuvituksen maailmaan.
Hiukan isommat lapset ja nuoret voivat mm. luoda omaa runoutta kirjaston runokoulussa (poesiskola). 8-12 -vuotiaiden maahanmuuttajatyttöjen runoista on koostettu kirja, jonka lyriikka on tasokkaan tuntuista ja sisällöltään rankkaa tavaraa. 11-vuotias Antonia kirjoittaa: "Spring härifrån, varg. / Järnregn faller från himlen / … ". "Juokse täältä, susi. / Rautasade putoaa taivaalta / …".
Rinkebyn koulujen oppilaista jopa lähes 80 % on muslimeja. Miten tällaisessa tilanteessa voi opettaa uskontoa? Sen paremmin kristillinen uskonnonopetus kuin elämänkatsomustiedon kaltainen eri uskontojen esittelykään ei tuntunut sopivalta. Kolmella suurella uskonnolla, kristinuskolla, islaminuskolla ja juutalaisuudella on yhteinen lähtökohta: Vanhan Testamentin tarinat. Rinkebyssä kehitettiin 1990-luvun alussa uudenlainen uskonnonopetus, jonka lähtökohtana ovat Vanhan Testamentin Mooseksen kirjat, Koraani ja juutalaisten legendat. Näin sai alkunsa "Abrahams barn", eri uskontokuntien yhteinen uskonnonopetus. Opetuksen tueksi Rinkebyn kirjastossa on koottu pieni matkalaukku, jonka vihreissä pussukoissa on Islamiin liittyvää esineistöä: mm. rukousnauha, Koraani-amuletti ja Qibla-kompassi, joka osoittaa Mekan suuntaan. Esineistön yhteyteen on laadittu opetusvihko. Tätä islamilaista matkalaukkua lainataan muille kirjastoille ja kouluille.
Vitriinikaapin Artefaktoteekissa oli muiden uskontojen esineistöä: mm. Buddha-patsas, tiibetiläinen rukousmylly, juutalainen rukousviitta ja kynttelikkö, päähineitä.
Monenlaista muutakin toimintaa Rinkebyn kirjastosta löytyy. Vaikutelmaksi jäi, että siellä paneudutaan syvällisesti muiden kulttuurien olemukseen. Kirjastotila ei ole suuri, ja kalusteet olivat hiukan nukkavieruiksi kuluneita. Kirjastossa on yleisön käytössä useita tietokoneita, mutta tekniikan asema ei tuntunut olevan siellä niin ylikorostunutta kuin meillä. Sen sijaan siellä satsataan kirjastotyössä pedagogisiin näkökohtiin, mikä ei tuntunut ollenkaan hassummalta.
Lähdön hetkellä Sunniva ja Ali ojensivat Lisbeth Lindvallille somalialaisen keittokirjan sekä kolmikielisen kirjan "Yhdeksän syyssadetta", joka sisältää Suomessa asuvien somalinaisten runoja ja proosaa.
Lisbeth Lindvall toivotti meidät tervetulleiksi myös Rinkebyn jokavuotisille kirjamessuille maaliskuussa. Ne ovat kuulemma vähän kaoottisia, mutta sykähdyttäviä tapahtumia. Siellä vierailee myös maailmankuuluja kirjailijoita, kuten viime vuonna Nuruddin Farah. Myös Günter Grass näkyy esiintyneen Rinkebyssä.
Kirjastokäynnin jälkeen joukkomme hajaantui pariin ryhmään. Kristiina halusi ostaa Espoon kirjastoille musiikkia. Alin serkku johdatteli ryhmämme pieneen somalialaiseen musiikkikauppaan, jossa ostettavat levyt piti tietysti ensin koekuunnella. Jotenkin siinä kävi niin, että somalinuoret alkoivat opettaa meille suomalaisille omaa ryhmätanssiaan, ja me kaikki tanssimme yhdessä mukaansatempaavan somalimusiikin tahdissa. Ujoja somalityttöjä nauratti kovasti yhteistanssimme.
Ali osoittautui tällä matkalla todelliseksi kosmopoliitiksi, ja hänen ansiostaan monikulttuurinen asuinalue tuntui avautuvan aivan eri tavalla meillekin.
Rinkebyssä ollaan huiman paljon meitä edellä maahanmuuttajien palveluissa. Myös Helsingin kaupunginkirjaston Multicultural Library upeine www-sivuineen on tietysti sellaista, mitä Espoossa ei ole, onhan Helsingillä myös valtakunnalliset velvoitteensa.
Kotimatkalla mietimme, miten tästä eteenpäin. Espoossa on tehty vuosia hiljaista taustatyötä. Saksalaissyntyinen Helga Varanki on tehnyt paljon yhteistyötä eri maahanmuuttotahojen kanssa. Hän on perehdyttänyt meitä alan lainsäädäntöön. Meillä on jo vuosia ollut kirjaston sisäisiä koulutustilaisuuksia, joissa on mm. vinkattu aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Kristiina on pitänyt maailmamusiikista hienoja luentoja musiikkinäytteineen ja soittimineen. Miksi emme avaisi näitä tilaisuuksia myös opettajille, päivähoitohenkilöstölle, virkamiehille ja yleisölle?
Tapiolan kirjastossa on aloitettu venäjänkieliset satutunnit. Viime syksystä lähtien Keski-Espoon kirjastossa on toiminut kaikille avoin kansainvälinen kirjallisuusklubi, "Maailman kirjat" kirjailijavierailuineen. Espooseen voisi kartuttaa oman taikamatkalaukun, jossa voisi olla vaikka afrikkalaisia soittimia. Omat mahdollisuudet täytyy vain löytää.
30.5.2002