Alastair Reynolds: Ilmestysten avaruus.
Suom. Hannu Tervaharju, Like 2003.

On pakko tunnustaa, että kirjavalintani taustalla taitaa himerrellä jonkinlainen kolmenkympin kriisi. Olen viime aikoina melko toistuvasti löytänyt itseni ahmiskelemasta kaikenkarvaista scifikirjallisuutta, jonka parissa valtaosa kultaisesta myöhäisteini-iästäni aikanaan kului (ja joka oli vähällä tuhota ylioppilaaksi pääsyni).

Tämä nostalgisehko prosessi johdatti minut hiljattain lukemaan Alastair Reynoldsin mainion eepoksen Ilmestysten avaruus. ESA: n tutkijana siviilitointaan harjoittavan Reynoldsin romaani nojailee tuttuun ja turvalliseen scifi-perinteeseen, mutta tekee sen ilmeisen päivitetyin keinoin: tulevaisuusvision faktuaaliset lähtökohdat kvanttitason aprikointeineen lienevät varsin ajanmukaista mallia. Jonkinlaisen "hawkinglaisen ajan" lähtökohdista ponnistava visionikkarismi haastaa, kiehtoo ja innostaa - siitä huolimatta (tai juuri siitä johtuen) että varsinaiset tieteelliset faktat ovat ainakin allekirjoittaneelle jokseenkin ylivoimaisia sisäistettäviksi.

Keskiössä on ammoin tuhoutuneen sivilisaation mysteeri ja siihen liittyvä galaksinlaajuinen uhka. Varsinaiset tapahtumat liikkuvat vuoden 2500 paikkeilla, mutta koko kehyksessä aikajana kouristelee (varsin sananmukaisesti) vuosimiljardin haarukalla. Paketti on melko vastustamaton: kuvitelma mennestä ja tulevasra ryyditettynä mielikuvitusta kutkuttavalla arvoituksella ja perimmäisillä (joskin juuri sopivasti puolisyvällisillä) kysymyksillä olemisen muodoista ja tarkoituksista yleensä. Unohtamatta tietenkään vyöryvää actionia ja loppua kohti kiristyvää jännitystä, joka pakotti minut valvomaan aamuseitsemään seuraavan päivän velvoitteista huolimatta.

Kerrassaan oivallisesta viihtymis- ja todellisuudestapakenemisvälineestä siis on kysymys. Ja mikä parasta, tämä 700-sivuinen möhkö on vasta ensimmäinen osa kaikkiaan neliosaiseksi kasvavassa sarjassa. Mahtavuutta!

Mikko Rimminen
Kirjastolehti 1/2005 ”Minun valintani”