Afrikkalaista kaunokirjallisuutta

Kaunokirjallisuutta Afrikasta
Valikoimaluettelo
Kristiina Vattulainen
2003
julkaisija Suomen kirjastoseura, Ulkoministeriö on tukenut julkaisua.

AFRIKKALAISTA KAUNOKIRJALLISUUTTA


Listan pääpainon oli alunperin tarkoitus olla nimenomaan suomennetussa kaunokirjallisuudessa. Niinpä tunnetut kirjoittajat kuten Ellen Kuzwayo, Nelson Mandela, Ken Saro-Wiwa tai Desmond Tutu on jouduttu jättämään pois. Koska käännösten määrä on Suomessa kuitenkin edelleen melko suppea, on mukaan otettu sen sijaan runsas joukko kirjailijoita, joiden tuotantoa on muilla kielillä kuin suomeksi saatavilla ainakin pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa: http://www.helmet.fi

Mukana voi olla Suomessa täysin tuntemattomia kirjailijoita, mutta toisaalta jotkin tunnetutkin nimet saattavat tuntua puuttuvan.

Maailma kuitenkin verkottuu jatkuvasti ja yhteydet internetin kautta avaavat mahdollisuuden tutustua lähes kaikkien maiden kirjailijoihin ja heidän tuotantoonsa erilaisten linkkilistojen kautta.
Tällöin ei ongelma olekaan löytyneen informaation määrä, vaan viitteiden ja tiedon runsaus, joista valita oleellisin.Linkkilistat samoin kuin mukaan otetut kirjailijat edustavatkin siten tämän kirjallisuuslistan tekijän valintoja.

Mahdolliset kiitokset, korjaukset, lisäykset tai muut listan sisältöä koskevat kommentit voi osoittaa suoraan osoitteeseen: kristiina.vattulainen@hel.fi .

Merkittäviä afrikkalaista kirjallisuutta ja kulttuuria käsitteleviä linkkejä osoitteesta:
http://www-sul.stanford.edu/depts/ssrg/africa/lit.html

Kattava linkkilista afrikkalaisista naiskirjailijoista osoitteesta:
http://www.arts.uwa.edu.au/AFLIT/FEMEChomeEN.html

Muita kiinnostavia osoitteita:
http://www.postcolonialweb.org/
http://www.postcolonialweb.org/misc/africov.html
SKS:n käännöstietokanta


Kirjailijat on järjestetty sekä maittain että aakkosittain ja heidän koko tähänastinen suomennettu tuotantonsa on lueteltu. Jos sitä ei ole, muunkielisiä teoksia ei ole mainittu.
Kursiivilla merkityiltä kirjailijoilta ei ole minkäänkielisiä teoksia pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa.

Kirjailijat maittain | Kirjailijat aakkosittain

Algeria

Benmalek, Anouar
Rakkaus vailla toivoa, 2000

Dib, Mohammed
Sisäpiha, 1978
Vuoret odottavat, 1979

Djebar, Assia

Angola

Pepetela
Kiandan tahto, 2001
Koiran tarina, 1999

Rui, Manuel
Olisinpa aalto, 1991

Vieira, Luandino

Botswana

Head, Bessie
Maru, 1988

Sobott-Mogwe, Gaele

Benin

Joachim, Paulin

Egypti

El Adnoody, Abdel Rahman

Goki
Egyptiläisiä satuja, 1917

Mahfouz, Naguib
Intohimon palatsi, 1995
Midagg-kuja, 1990
Miramar, 1989
Palatsikatu, 1992
Sokerikuja, 1996

Rifaat, Alifa
Kaukaa siintää minareetti ja muita novelleja, 1989

Sa´dawi, Nawal el
Herra ex-ministerin kuolema ja muita novelleja, 1990
Imaamin tuho, 1989
Nainen nollapisteessä, 1988

Etelä-Afrikka

Abrahams, Peter
Ennen kuin aamu koittaa, 1973
Musta kuriiri, 1986
Voittajan seppele, 1972

Brink, Andre
Hiekkalinna, 1998
Hiljaisuuden tuolla puolen, 2003
Intohimon oikeudet, 2001
Katson pimeään, 1976
Kovan valon maa, 1995
Myrskyinen hiljaisuus, 1982
Pirunlaakso, 2000
Poikkeustiloja, 1988
Ruttomuuri, 1984
Sateen enteitä, 1983
Suurlähettiläs, 1985
Terroriteko, 1992
Tuokio tuulessa, 1978
Valkoinen kuiva kausi, 1981

Breytenbach, Breyten

Brutus, Dennis

Coetzee, J.M.
Barbaarit tulevat, 1983
Foe, 1987
Häpeäpaalu, 2000
Maansydämessä, 1986
Michael K:n elämä, 1984
Nuoruus, 2003
Pietarin mestari, 1994
Poikavuodet, 1999
Rautakausi, 1990

Daly, Niki
Jamelan leninki, 2001
Jamelan ystävä, 2001

Dikobe, Modibwe

Duiker, Sello K.

Ebersohn, Wessel
Yksinäinen paikka kuolla, 1987

Fugard, Athol

Gool, Reshard

Gordimer, Nadine
Burgerin tytär, 1991
Ei seuraa matkalleni, 1996
Hyppy ja muita kertomuksia, 1992
Luonnonoikku, 1987
Palvelija ja herra, 1983
Rakkaus kielletty, 1965
Vieraat toisilleen, 1991

Jacobs, Steve

Joubert, Elsa

Karodia, Farida

Krog, Antjie

Kunene, Mazizi

La Guma, Alex

Langa, Mandla

Magona, Sindiwe

Mathabane, Mark

Mda, Zakes

Mhlope, Gcina

Mphahlele, Ezekiel

Mutwa, Vuzamazulu Credo

Ngcoboo, Lauretta

Nkosi, Lewis,
Linnun kiima, 1986

Paton, Alan
Itke, rakastettu maa, 1950
Liian myöhään vesipääsky, 1954
Oi, miten kaunis maa, 1983
Painu kotiin Debbie ja muita kertomuksia, 1985

Pheto, Molefe

Roberts, Sheila

Schreiner, Olive
Ratsumies Peter Halket Mashonamaasta, 1911

Sepamla, Sipho

Serote, Mongana

Slovo Gillian

Thali, Miriam

van Heerden, Etienne
Lähteensilmä, 1992

Etiopia

Tuma, Hama

Ghana

Aidoo, Ama Ata
Muutoksia: eräs rakkaustarina, 2002

Armah, Ayi Kwei
Mistä meille tämä armo, 1979
Pirstaleita, 1971

Asare, Meshack

Awoonor, Kofi

Darko, Amma

Djoleto, Amu

Odoi, Frank
Golgoti, 1995

Selormey, Francis

Sutherland, Efua Theodora

Guinea
Laye, Camara

Kamerun

Bebey, Francis

Beti, Mongo

Beyala, Calixthe

Dipoko, Mbella Sonne

Oyono, Ferdinand

Kenia

Mugo, Micere

Mwangi, Meja

Ngugi wa Thiong´o
Nisun jyvä, 1972
Paholainen ristillä, 1994

Ogot, Grace

Kongon demokraattinen tasavalta

Lopes, Henri

Lesotho

Mofolo, Thomas

Madagaskar

Rabearivelo, Jean-Joseph

Mali

Ouologuem, Yambo

Marokko

Choukri, Mohamed
Paljas leipä, 1998
Virheiden aika, 1999

Jelloun, Tahar Ben
Lahjottu mies, 1994
Napolin ihme, 2000
Pyhä yö, 1989
Seitsemäs portti, 1987
Sokaiseva pimeys, 2002
Tuhat ja yksi taikaa, 1998
Tyyntä Tangerissa, 1990
Verhotut silmät, 1992

Yacoubi, Ahmed
Viisi silmää, 1987

Malawi

Chimombo, Steve

Chipasula, Frank ja Stella

Mapanje, Jack

Mauritius

Collen, Lindsay

Mosambik

Couto, Mia
Flamingon viimeinen lento, 2001

Honwana, Luis Bernardo

Namibia

Hishongwa, Ndentala

Neshane Andreas

Nigeria

Achebe, Chinua
Kansan mies, 1969

Akwanya, Amechi

Amadi, Elechi

Ekwensi, Cyprian

Emecheta, Buchi
Nnu Egon tarina, 1989

Equiano, Olaudah

Fagunwa, Daniel Olorumfemi

Munonye, John

Nwapa, Flora
Efuru, 1989

Oguibe, Olu

Okri, Ben
Vaarallista rakkautta, 1996

Oumarou, Ide
Lähikuva, 1982

Soyinka, Wole
Ake lapsuusvuodet, 1983
Isara matka "Esseen" ympäri, 1992
Laittomuuksien aika, 1976
Tulkit, 1980

Tutuola, Amos
Palmuviinijuoppo ja hänen kuollut palmuviininlaskijansa, 1963

Norsunluurannikko

Dadie, Bernard

Tadjo, Veronique

Sambia

Himunyanga-Phiri, Thitsi V.

Sinyangwe, Binwell

Senegal

Ba, Mariama
Pitkä kirje, 1981

Diop, David

Fall, Aminata
Kerjäläisten lakko, 1990

Ousmane, Sembene
Jumalan puupalikat, 1973

Senghor, Leopold

Sierra Leone

Cheney-Coker, Syl

Somalia

Farah, Nuruddin
Elämisen lahja, 1990
Karttoja, 1988
Perhesalaisuuksia, 1999

Salih, Tayeb

Sudan

Lo Lyong, Taban

Mahjoub, Jamal

Tansania

Mollel, Tololwa M.

Mvungi, Martha

Uganda

Abago, Mary

Isegawa, Moses
Abessiinialaiset kronikat, 1999

p´Bitek, Okot

Zaire

Tansi, Sony Labou

Zimbabwe

Chinodya, Steve

Dangerembga, Tstsi
Tambu, 1989

Hove, Chenjerai

Maraire, Nozipo
Tyttäreni Zenzele, 1999

Marechera, Dambudzo

Mungoshi, Charles

Samkange, Stanlake

Vera, Yvonne
Palava perhonen, 2001

Kirjailijat aakkosittain|Kirjailijat maittain

A

Abago, Mary. Uganda, Itä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Abrahams, Peter. Etelä-Afrikka
Ennen kuin aamu koittaa, 1973
Musta kuriiri, 1986
Voittajan seppele, 1972

Achebe,Chinua. Nigeria, Länsi-Afrikka
Kansan mies, 1969

Aidoo, Ama Ata. Ghana, Länsi-Afrikka
Muutoksia : eräs rakkaustarina, 2002

Akwanya, Amechi. Nigeria, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Amadi, Elechi. Nigeria, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Armah, Ayi Kwei. Ghana, Länsi-Afrikka
Mistä meille tämä armo, 1979
Pirstaleita, 1971

Asare, Meshack. Ghana, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Awoonor, Kofi. Ghana, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

B

Ba, Mariama. Senegal, Länsi-Afrikka
Pitkä kirje, 1981

Bebey, Francis. Kamerun, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Benmalek, Anouar. Algeria, Pohjois-Afrikka
Rakkaus vailla toivoa, 2000

Beti, Mongo. Kamerun, Keski-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Beyala, Calixthe. Kamerun, Keski-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Breytenbach, Breyten. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Brink, Andre. Etelä-Afrikka
Hiekkalinna, 1998
Hiljaisuuden tuolla puolen, 2003
Intohimon oikeudet, 2001
Katson pimeään, 1976
Kovan valon maa, 1995
Myrskyinen Hiljaisuus, 1982
Pirunlaakso, 2000
Poikkeustiloja, 1988
Ruttomuuri, 1984
Sateen enteitä, 1983
Suurlähettiläs, 1985
Terroriteko, 1992
Tuokio tuulessa, 1978
Valkoinen, kuiva kausi, 1981

Brutus, Dennis. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

C

Cheney-Coker, Syl. Sierra Leone. Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Chimombo, Steve. Malawi, itäinen Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Chinodya, Steve. Zimbabwe, eteläinen Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Chipasula, Frank ja Stella. Malawi, itäinen Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Choukri, Mohamed. Marokko, Pohjois-Afrikka
Paljas leipä, 1998
Virheiden aika, 1999

Coetzee, J.M. Etelä-Afrikka
Barbaarit tulevat, 1983
Foe, 1987
Häpeäpaalu, 2000
Maan sydämessä, 1986
Michael K:n elämä, 1984
Nuoruus, 2003
Pietarin mestari, 1994
Poikavuodet, 1999
Rautakausi, 1990

Collen, Lindsay. Mauritius, itäinen Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Couto, Mia. Mosambik, eteläinen Afrikka
Flamingon viimeinen lento, 2001

D

Dadie, Bernard. Norsunluurannikko, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Daly, Niki. Etelä-Afrikka
Jamelan leninki, 2001
Jamelan ystävä, 2001

Dangarembga, Tstsi. Zimbabwe, eteläinen Afrikka
Tambu, 1989

Darko, Amma. Ghana, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Dikobe, Modibwe. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Diop, David. Senegal, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Dib, Mohammed. Algeria, Pohjois-Afrikka
Sisäpiha, 1978
Vuoret odottavat, 1979

Dipoko, Mbella Sonne. Kamerun, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Djebar, Assia. Algeria, Pohjois-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Djoleto, Amu. Ghana, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Duiker, Sello K. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

E

Ebersohn, Wessel. Etelä-Afrikka
Yksinäinen paikka kuolla, 1987

Ekwensi, Cyprian. Nigeria, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

El Adnoody, Abdel Rahman. Egypti, pohjois-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Emecheta, Buchi. Nigeria, Länsi-Afrikka
Nnu Egon tarina, 1989

Equiano, Olaudah. Nigeria, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

F

Fagunwa, Daniel Olorumfemi. Nigeria, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksi, ei mitään)

Fall, Aninata, Sow. Senegal, Länsi-Afrikka
Kerjäläisten lakko, 1990

Farah, Nuruddin. Somalia, Itä-Afrikka
Elämisen lahja, 1990
Karttoja, 1988
Perhesalaisuuksia, 1999

Fugard, Athol. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

G

Goki. Egypti, Pohjois-Afrikka
Egyptiläisiä satuja, 1917

Gool, Reshard. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Gordimer, Nadine. Etelä-Afrikka
Burgerin tytär, 1991
Ei seuraa matkalleni, 1996
Hyppy ja muita kertomuksia, 1992
Luonnonoikku, 1987
Palvelija ja herra, 1983
Poikani tarina, 1991
Rakkaus kielletty, 1965
Vieraat toisilleen, 1991

H

Head, Bessie. Botswana, eteläinen Afrikka
Maru, 1988

Himunyanga-Phiri, Tsitsi V. Sambia, eteläinen Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Hishongwa, Ndentala. Namibia, eteläinen Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Honwana, Luis Bernardo. Mosambik, eteläinen Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Hove, Chenjerai. Zimbabwe, eteläinen Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

I

Isegawa, Moses. Uganda, Itä-Afrikka
Abessinialaist krinikat, 1999

J

Jacobs, Steve. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Jelloun, Tahar Ben. Marokko, Pohjois-Afrikka
Lahjottu mies, 1994
Napolin ihme, 2000
Pyhä yö, 1989
Seitsemäs portti, 1987
Sokaiseva pimeys, 2002
Tuhat ja yksi taikaa, 1998
Tyyntä Tngerissa, 1990
Verhotut silmät, 1992

Joachim, Paulin. Benin, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Joubert, Elsa. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

K

Karodia, Farida. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Krog, Antjie. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Kunene, Mazizi. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

L

La Guma, Alex. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Langa, Mandla. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Laye, Camara. Guinea, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Lo Lyong, Taban. Sudan, Itä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Lopes, Henri, Kongon demokraattinen tasavalta, Keski-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

M

Magona, Sindiwe. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Mahfouz, Naguib. Egypti, Pohjois-Afrikka
Intohimon palatsi, 1995
Midaqq-kuja, 1990
Miramar, 1989
Palatsikatu, 1992
Sokerikuja, 1996

Mahjoub, Jamal. Sudan, itäinen Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Mapanje, Jack. Malawi, itäinen Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Maraire, Nozipo. Zimbabwe, eteläinen Afrikka
Tyttäreni Zenzele, 1999

Marechera, Dambudzo. Zimbabwe, eteläinen Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Mathabane, Mark. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Mda, Zakes. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Mhlope, Gcina. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Mofolo, Thomas. Lesotho, eteläinen Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Mollel, Tololwa M. Tansania, Itä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Mphahlele, Ezekiel. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Mugo, Micere. Kenia, Itä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Mungoshi, Charles. Zimbabwe
(ei suomnennettuja teoksia)

Munonye, John, Nigeria, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Mutwa, Vuzamazulu Credo. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Mwangi, Meja. Kenia, Itä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Mvungi, Martha, Tansania, Itä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

N

Neshani, Andreas. Namibia, eteläinen Afrikka

Ngcobo, Lauretta. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Ngugi wa Thiong´o. Kenia, Itä-Afrikka
Nisun jyvä, 1972
Paholainen ristillä, 1994

Nkosi, Lewis. Etelä-Afrikka
Linnun kiima,1986

Nwapa, Flora. Nigeria, Länsi-Afrikka
Efuru, 1989

O

Odoi, Frank. Ghana, Länsi-Afrikka
Golgoti, 1995

Ogot, Grace. Kenia, Itä-Afrikka

Oguibe, Olu. Nigeria, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Okri, Ben. Nigeria, Länsi-Afrikka
Vaarallista rakkautta, 1996

Ouologuem, Yambo. Mali, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Oumarou, Ide. Nigeria, Länsi-Afrikka
Lähikuva, 1982

Ousmane, Sembene. Senegal, Länsi-Afrikka
Jumalan puupalikat, 1973

Oyono, Ferdinand. Kamerun, Keski-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

P

p´Bitek, Okot. Uganda, Itä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Paton, Alan. Etelä-Afrikka
Itke, rakastettu maa, 1950
Liian myöhään vesipääsky, 1954
Oi, miten kaunis maa, 1983
Painu kotiin Debbie ja muita kertomuksia, 1985

Pepetela. Angola, eteläinen-Afrikka
Kiandan tahto, 2001
Koiran tarina, 1999

Pheto, Molefe. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

R

Rabearivelo, Jean-Joseph. Madagaskar, Itä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Rifaat, Alifa. Egypti, Pohjois-Afrikka
Kaukaa siintää minaareetti ja muita novelleja, 1989

Roberts, Sheila. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

S

Sa´dawi, Nawal al. Egypti, Pohjois-Afrikka
Herra ex-ministerin kuolema ja muita novelleja, 1990
Imaamin tuho, 1989
Nainen nollapisteessä, 1988

Salih, Tayeb. Sudan, Pohjois-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Samkange, Stanlake. Zimbabwe, eteläinen Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Schreiner, Olive. Etelä-Afrikka
Ratsumies Peter Halket Mashonamaasta, 1911

Selormey, Francis. Ghana, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Sepamla, Sipho. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Senghor, Leopold . Senegal, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Serote, Mongane. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Sinyangwe, Binwell. Sambia, Itä-Afrikka

Slovo, Gillian. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Sobott-Mogwe, Gaele. Botswana, eteläinen Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Soyinka, Wole. Nigeria, Länsi-Afrikka
Ake lapsuusvuodet, 1983
Isara matka "Esseen" ympäri, 1992
Laittomuuksien aika, 1976
Tulkit, 1980

Schreiner, Barbara. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Sutherland, Efua Theodora. Ghana, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

T

Tadjo, Veronique. Norsunluurannikko, Länsi-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Tansi, Sony Labou. Zaire, Keski-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Tlali, Miriam. Etelä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia)

Tuma, Hama. Etiopia, Itä-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia, ei mitään)

Tutuola, Amos. Nigeria, Länsi-Afrikka
Palmuviinijuoppo ja hänen kuollut palmuviininlaskijansa, 1963

V

van Heerden, Etienne. Etelä-Afrikka
Lähteensilmä, 1992

Vera, Yvonne. Zimbabwe, eteläinen Afrikka
Palava perhonen, 2001

Vieira, Jose Luandino. Angola, Keski-Afrikka
(ei suomennettuja teoksia) OK