Maija Berndtson

9. toukokuuta 2011 20:54

Joskus lähelle on pitkä matka. Uudistettuun Espoon Sello-kirjastoon tutustuminen onnistui minulta vasta, kun Helsingin kaupunginkirjasto sai vieraakseen Malmön kirjastotoimen johtajan, nimeltään Elsebeth Tank, joka muuten on tanskalainen. Sen sijaan, että olisin esitellyt hänelle oman kirjastoni toimipisteitä halusin viedä hänet Sello -kirjastoon. Syykin oli selvä. Myös Malmön kirjastossa on tehty mittavat muutostyöt ja ajattelin, että Elsebethille voi olla mielenkiintoista vertailla kokemuksia. Ja samalla sain siis itse mahdollisuuden tutustua uudistettuun Selloon.

 

Ensin onnittelut espoolaisille rohkeasti ja vauhdikkaasti tehdystä muutostyöstä. Tarvitsemme alalla pioneereja ja tekijöitä. Sellon entinen kalsea lastenosasto on muuttunut nuorten osastoksi, joka on erityisen suosittu maahanmuuttajanuorten keskuudessa. Uusi lastenosasto on suuri ja valoisa. Hiljaisuuden tilat ovat saaneet oman alueensa ja hyllyjen asettelua on muutettu. Aulassa, suoraan ulkoa tultaessa sinua odottaa työntekijä, joka vastaa kysymyksiin. Ja se mitä mahdollisesti on menetetty arkkitehtien alkuperäisestä hienosta designista, on voitettu monin kerroin takaisin tilojen paremmalla toimivuudella ja kodikkuudella. Kirjastossa on rento meininki ja se näkyy myös käyttäjäluvuissa, jotka ovat kasvaneet.

 

Sellon vierailu ja sen jälkeen Elsebethin kanssa käymäni keskustelu olivat mielenkiintoinen yhdistelmä. Malmön uudistusprosessi on perustunut aivan toisenlaiseen työskentelytapaan kuin Espoossa. Sitä pohjustettiin laajalla selvitystyöllä, joka ei kuitenkaan helpottanut prosessin toteuttamista käytäntöön. Moni meistäkin on lukenut ruotsalaisista kirjastoalan lehdistä suuresta kuohunnasta Malmön kirjastossa, kuohunnasta, josta kirjoitettiin myös paikallislehdissä. Nyt tilanne on rauhoittunut ja uudistus on viety onnistuneesti läpi. Kaikkiaan prosessi on kestänyt kolme vuotta.

 

Elsebethin näkemys on, että kirjastojen pitää muuttua radikaalisti, jotta ne selviävät. Malmön kirjaston strategia on ”Darling Library”, jolla korostetaan, että kirjastojen pitää olla rakkaita ihmisille. Siksi strategiassa ei haluta korostaa tietotekniikkaa tai muita kovia asioita. Ruotsissa ollaankin tällä hetkellä ”rakkauslinjalla”, sillä Ruotsin kirjastoseurallahan on kampanja ”Library Lovers”.

 

Yksi strategian osa-alueista on Malmön pääkirjastossa toteutettu hanke ”biblioteksscen”. Elsebeth kuvaa kirjastoa näyttämönä, jolla tapahtuu asioita ja siksi myös hyllyjä oli raivattava pois, jotta näyttämölle ja yleisölle saatiin tilaa. Itse asiassa kuitenkin koko kirjastotila on näyttämö, jolla voi tapahtua koko ajan jotain erilaisten kampanjoiden muodossa. Jonkin aikaa tilassa voi vahvasti näkyä esimerkiksi matkailu, sitten taas jokin muu teema.

 

Varsinaisella ”näyttämöllä” pitää myös jatkuvasti olla toimintaa. Siksi Malmössä palkattiin tiimi tekemään tätä työtä. Haku oli avoin, mutta lopputulos oli se, että tiimissä ei ole yhtäkään kirjastonhoitajaa, koska kukaan sen pätevyyden omaavista ei osoittanut riittävästi halua ja kykyä tähän uudenlaiseen ajatteluun ja toimintaan. Työntekijöiden taustat ovat siten aivan muilta kokemusalueilta, kuten museosta ja tapahtumatuotannosta. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että Elsebeth on uransa aikaisemmassa vaiheessa toiminut Tanskan ammattijärjestön Bibliotekarieforbundetin puheenjohtajana. Elsebeth olikin aivan ihmeissään meidän kirjastoasetuksemme pätevyyksiä koskevasta pykälästä ja siihen liittyvästä ohjeistuksesta.

 

Toiminta on osoittautunut menestykselliseksi. Ohjelmatoimintaa näyttämölle tehdään ammattimaisesti ja suurin tähänastinen tähti on ollut kirjailija Paul Auster. Mielenkiintoista on myös se, että huolimatta henkilökunnan massiivisesta vastustuksesta ammattijärjestö SKTF kiitteli erityisesti ”Darling Library” –projektia, kun se nimesi Malmön vuoden 2011 kulttuurikunnaksi.

 

Muutokseen liittyy myös kolmevuotinen osaamisen kehittämisprojekti ”Att lyfta blicken”, joka tehdään yhteistyössä muiden ruotsalaisten ja tanskalaisten suurkaupunkien kirjastojen sekä muutamien koulutusinstituutioiden kanssa. Tarkoituksena on paitsi vahvistaa henkilökunnan osaamista, myös lisätä heidän itseluottamustaan.

 

Kun Elsebethin toimintaa arvioi, on syytä muistaa, että hän johtaa vain Malmön pääkirjastoa tai kuten Ruotsissa sanotaan ”Malmö Stadsbibliotek”. Muut kirjastoverkon kirjastot raportoivat alueidensa hallintoelimille, vaikka kirjastot muodostavatkin kokonaisuuden. Toinen merkittävä ero on se, että Ruotsi ja erityisesti Malmö on aivan toisella tasolla monikulttuurinen kuin Suomi. Esimerkiksi Malmössa vain 35 prosentilla perheistä ovat molemmat vanhemmat alkuperäisiä ruotsalaisia.

 

Tosiasiassa Elsebeth olisi halunnut saada aikaan muitakin muutoksia, mutta suuren vastarinnan takia hän myöhensi loungen ja bistron avaamista kirjastoon vuoteen 2014. Enpä voi muuta kuin ihmetellä, mikä meitä kirjastoihmisiä vaivaa, kun emme uskalla ryhtyä näin hyvin perusteltuihin muutoksiin.

 

Ja jos kiinnostuit Malmön kirjaston kehityksestä, niin kannattaa lukea Biblioteksbladet 3/2011 Malmön kirjaston organisaatiomuutosta koskeva artikkeli tai vilkaista seuraavaa blogia

http://www.darlinglibrary.se/

 

 

PS. Tutustui Elsebeth toki Helsingin kaupunginkirjastonkin toimintaan ja vieraili Kirjasto 10:ssä ja Kohtaamispaikalla.

 

9. huhtikuuta 2011 21:13

Vuosittainen pohjoismaisten pääkaupunkien kirjastotoimen johtajien kokous pidettiin tällä kerralla Helsingissä 29.-30.3. Läsnä olivat kaikki kaupungit: Tukholma (Inga Lundén), Oslo (Liv Saeteren), Kööpenhamina (Jens Ingemann) ja Reykjavik (Anna Torfadottir).

 

Kokouspaikkana oli uusi keskustakirjastohuone Kirjasto 10:n tiloissa Postitalossa. Sieltä oli helppo suunnata kulkunsa kirjastokäynneille, lentokentälle ja viereiseen hotelli Vaakunaan.

 

Ohjelma painottuu aina kokouskaupungin mukaan ja tällä kerralla vierailut kohdistuivat Oulunkylän ja Vallilan kirjastoihin sekä Lasipalatsin Kohtaamispaikan Luovaan kaupunkitoimistoon. Kirjaston 10:n muutokset, erityisesti cd-levyjen uusi säilytystapa sekä tulossa oleva vinyylibaari huomioitiin tietysti myös. Lisäksi kirjastot.fi:n Jonas Tana, Antti Pakarinen ja Timo Tuominen selostivat uusia hankkeitaan kuten mobiilipalvelujen kehittämistä sekä musiikkikokoelmaan liittyvää Pinkkaa. Pirjo Lipasti puolestaan kertoi keskustakirjastohankkeeseen liittyvästä työskentelystä. Yhdessä käytiin läpi pohjoismaisia yhteistyökuvioita.

 

Vieraat hämmästelivät, kuinka Helsingissä on aina jotain uutta näytettävää, mutta ei vesi seiso muissakaan kaupungeissa. Reykjavikissa on taloudellisesti vaikeinta. Menossa on kolmas miinuksellinen vuosi, 2011 on niistä pahin. Kirjastoja on suljettu, aukioloaikoja supistettu ja aineistoa hankittu vähemmän. Kesäsulkemisia ei kuitenkaan tule ja toimintaa kehitetään esimerkkinä Idea Stores kirjastot Lontoossa. Lisäksi Reykjavikin kaupunki on jättänyt hakemuksen tullakseen nimetyksi Unescon World Book pääkaupungiksi vuodeksi 2013.

 

Kööpenhaminassa on avattu uusi kulttuuritalo, jossa on myös kirjasto. Mielenkiintoista on, että muusta kulttuuritoiminnasta huolimatta koko talon nimi on Biblioteket, siis Kirjasto. Me muut kollegat ihmettelimme, miten Kirjasto saadaan erotetuksi muista kirjastoista, kun sen nimeä ei ole kytketty esimerkiksi toiminta-alueeseen. http://bibliotek.kk.dk/biblioteker/BIBLIOTEKET

 

Kaiken kaikkiaan Kööpenhaminassa on menossa vahva hajauttamisen kausi, johon liittyy myös monipuolinen yhteistyö paikallisten toimijoiden ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Myös koulun ja kirjaston välille haetaan uutta konseptia. Kaupunki tuottaa palvelut vahvasti alueellisina, vaikka kirjasto toisaalta on keskittänyt aineistohankinnat niin, että 85 prosenttia aineistosta hankitaan ja vain 15 prosenttia paikallisesti. Meneillään on myös aineiston siirtäminen RFID:lle, sillä Tanskan kirjastotoimen keskushallinto, Styrelsen for bibliotek og medier on määritellyt, mitä RFID-standardia Tanskan kirjastot käyttävät. http://www.bibliotekogmedier.dk/

 

Oslossa valmistellaan uutta pääkirjastoa, jonka valmistuminen tapahtuu kuitenkin vasta vuonna 2017. Uuden rakennuksen viesti kaupunkilaisille on: Kirjasto inspiroi ja pitää kaupungin hereillä. Vastatuulessa on sen sijaan samaan aikaan kirjaston kanssa kilpailutettu Munch-museo, jota ei haluta siirtää nykyisestä paikastaan. Lisäksi arkkitehtuurikilpailun voittanutta rakennusta pidetään liian dominoivana.

 

Kirjastolla menee kuitenkin hyvin, sillä suunnitteilla on myös uusi 1000m2:n kirjasto kauppakeskukseen ja nykyisessä pääkirjastossa siirrytään itsepalvelulainaukseen.

 

Tukholmassa on luovuttu lisärakennuksesta nykyisen pääkirjaston viereen ja voimavarat on keskitetty kirjastoverkon kehittämiseen. Nyt puhutaan myös mahdollisuudesta koota Slussenille erilaisia toimijoita ja keskittyä siellä Tukholmaa koskevaan erikoisaineistoon. Jo nyt on olemassa sivusto http://www.stockholmskallan.se/

 

Käyttäjänäkökulmasta on tavoitteena ”päästä pidemmälle”. Taustalla on selvitys, jonka mukaan 73 prosenttia korkeimmin koulutetuista, mutta vain 37 prosenttia alemmin koulutetuista käyttää kirjaston palveluita. Työn alla olevan suunnitelman mukaan luvut on tarkoitus saada muuttumaan.

 

Tukholmassa kiinnitetään myös erityistä huomiota muuttuneeseen kommunikaatioon ja aineistoihin, kuten sosiaaliseen mediaan ja sähköisiin kirjoihin. Käynnissä on hanke, jossa ensimmäisenä vuonna koulutetaan henkilökunta ja toisena suuntaudutaan käyttäjien suuntaan.

 

Vireillä on myös uusi Kistan kirjasto, jolla on kolme eri sijoitusvaihtoehtoa. Muutama vuosi sitten avattu Luma kirjasto taas osoittautui nopeasti ahtaaksi ja on nyt siirtynyt uusiin noin 600 m2:n tiloihin. Koska kirjaston toiminta-alueella Hammarby Sjöstadissa on runsaasti lapsia, siellä on kiinnitetty huomiota erityisesti lasten kirjastopalveluihin ja tarjolla on muun muassa yhteistyössä Retoy-järjestön kanssa lelujen kierrätystä ja muuta lapsille suunnattua toimintaa. http://www.retoy.se/

 

Sivulla http://biblioteket.se/default.asp?id=7735 toivotetaan käyttäjät tervetulleiksi Tukholman leikillisimpään kirjastoon. Muutosta ei kuitenkaan kaikkien käyttäjien piirissä ole otettu suopeasti vastaan, vaan valituksia on tullut siitä, että lapset ovat vallanneet kirjaston eikä aikuisille ole riittävästi hiljaista tilaa. Tämä näkökulma olikin erityisenä keskustelun aiheena, kun vierailimme Oulunkylän kirjastossa, jossa aikuiset puolestaan ovat valittaneet nuorten vallanneen kirjaston.

 

Pohjoismaisia johtajien kokouksia jatketaan entiseen tapaan. Ensi keväänä kokous järjestetään Oslossa. Siellä on kuitenkin Kööpenhaminasta mukana uusi johtaja Jens Steen Andersen, joka siirtyi Jens Ingemannin tilalle 1.4. alkaen. Jens Steen Andersen on Kööpenhaminan pääkirjaston johtaja ja jatkaa siinä tehtävässä samalla kun hän ottaa vastuun koko kirjastotoimesta. Jens Ingemann puolestaan jätti kirjastomaailman ja siirtyi muihin tehtäviin Kööpenhaminan kaupungilla yhtenä toimintakenttänään muun muassa aineistojen digitointi.

 

Pohjoismaisella kirjastoalan yhteistyöllä on pitkä historia ja sitä on hoidettu monin eri tavoin. Aikanaan pidettiin suuria pohjoismaisia kokouksia joka neljäs vuosi. Lisäksi eri erikoisryhmillä on yhteyksiä samaan tyyliin kuin pääkaupunkien kirjastotoimen johtajilla. Nyt tuntuu kuitenkin, että olemme siirtymässä uuteen vaiheeseen. Verkottuminen on helpompaa, kun yhteydessä voi olla vaikka koko ajan ja hankkeita voi toteuttaa paikasta riippumatta. Voimavarat yhdistämällä voidaan tarttua suurempiin hankkeisiin. Kaiken kaikkiaan nyt tehdään yhdessä eikä vain tavata ja keskustella.

 

Ehkä olemme vähitellen luomassa pohjoismaista kirjastopolitiikkaa ja yhteispohjoismaisia palveluita. Ensin keskenämme ja sitten IFLA:n välityksellä jaamme saavutuksiamme laajemminkin.  Tänä vuonna kun IFLA on kaukana Puerto Ricossa, kannattaa matkata Århusin Next Library konferenssiin, jossa saa tuntumaa maailman ja pohjoismaiden kohtaamisesta! http://nextlibrary.net/

 

 

 

 

 

 

 

 

 

17. marraskuuta 2010 0:17

Lahti vai Winterthur?

 

Tulin juuri Lahdesta, jossa kaupunginkirjasto oli järjestänyt kansainvälisen konferenssin. Siellä oli kuusi ulkomaista luennoitsijaa sekä lähes parisataa osanottajaa.

 

Ei, nyt juksasin teitä. Tulin juuri Winterthurista Sveitsistä. Siellä sikäläinen kaupunginkirjasto järjesti 350-vuotisjuhlansa (sic) kunniaksi kansainvälisen konferenssin, jossa oli osanottajia Sveitsin saksankieliseltä alueelta.

 

Aloitin juttuni Lahdella siksi, että haluan suomalaisella tutulla vertailuesimerkillä havainnollistaa millaisesta sveitsiläisestä kaupungista oikein on kysymys. Noin 100 000 asukkaan ja Sveitsin kuudenneksi suurin kaupunki,  Winterthur sijaitsee varsin lähellä Zûrichiä, sen esikaupunkina mutta myös vähän sen varjossa. Kuitenkin Winterthur, ei Zûrich järjesti tämän ”raskaan sarjan” konferenssin, jonka teemana oli Metamorfoosit, Muodonmuutokset.

 

Winterthurin muodonmuutokset

 

Winterthurissa on sekä kaupunki että kirjasto muutosvaiheessa. Kaupunki on ollut teollisuuskaupunki, jossa on tehty muun muassa junia, mutta nyt on teollisuus häipynyt ja kaupunki etsii itselleen uutta ilmettä. Kaupunki, jota ennen pidettiin Sveitsin tylsimpänä on muuttumassa mielenkiintoiseksi kulttuuri- ja tapahtumakaupungiksi. Winterthurissa on esimerkiksi 16 museota ja sen viikonlopun aikana, jonka siellä olin, oli samaan aikaan muun muassa lyhytfilmi- ja tanssifestivaalit, valon juhla, kuurojen futsalin EM-kilpailut sekä karnevaalikauden aloitus.  

 

Myös kirjasto on vahvassa muutosvaiheessa. Se on saanut seitsemän vuotta sitten uudet tilat keskeiseltä paikalta kaupungin parista vanhimmasta, siis keskiaikaisesta talosta. Sijainti on hyvä, mutta tilaratkaisu sikäli epäkäytännöllinen, että tämä kolmen tuhannen neliön kirjasto on jakautunut kahdeksaan kerrokseen.

 

Mutta se ei kirjaston menoa haittaa. Sisääntuloaulassa on 24 tuntia auki oleva palautuspiste sekä lainaustoimisto, lehtisali ja kahvila. Aineisto on jaettu aihepiirien mukaan ja erityisen mielenkiintoinen on myös ib, Integrations-bibliothek, joka vastaa Helsingin kaupunginkirjaston monikielistä kirjastoa. Winterthur on myös muuten Euroopan ensimmäinen kirjasto, jossa on otettu käyttöön RFID!

 

Kirjasto järjestää paljon tapahtumia ja niiden markkinointi samoin kuin kirjaston tiedotusmateriaali on todella tasokasta. Juhlansa kunniaksi kirjasto oli järjestänyt suuren näyttelyn yhteen kaupungin museoista ja julkaissut toiminnastaan elävän ja värikkään kirjan ”Präsent” (Pikkulahja). Muutenkin kirjasto tukee erilaisten paikallisia olosuhteita esittelevien kirjojen julkaisemista. http://winbib.ch/  sivulta löytyy lisää materiaalia – tosin saksaksi.

 

 

Katse tulevaisuuteen

 

Juhlaseminaarissa painopiste oli tulevaisuudessa. Seminaari alkoi esitykselläni Dreaming the Future of Public Libraries. Sen yksi keskeinen teema on paradigman muutos, jonka keskellä elämme. Meidän on syytä nähdä ja arvostaa perinnettämme samalla kun luomme uutta. Tätä ”kahden näkemistä” havainnollistan kuvalla, jossa on nähtävissä sekä ankka että jänis.

 

Tulevaisuutta voi konkretisoida myös ottamalla esimerkkejä historiasta. Minun ajatuksissani tulevaisuuden kirjasto muistuttaa antiikin ajan Aleksandrian kirjastoa, jossa sanottiin olevan kaiken sen ajan tiedon. Toisaalta se oli myös runouden ja musiikin sekä syvällisten keskustelujen tyyssija.

 

Kirjastoa voi myös verrata kaivoon, josta asukkaat noutivat itselleen elintärkeätä vettä ja samalla vaihtoivat kuulumisia. Vastaavasti kirjastosta haetaan tämän päivän ja tulevaisuuden yhteiskunnan elintärkeätä raaka-ainetta, tietoa ja samalla siellä voi käydä keskusteluja ajankohtaisista asioista.

 

Yleisluontoinen esitykseni oli hyvä pohja konkreettisemmille alustuksille. Judith St. John kertoi Idea Stores –kirjastojen uusista kehityssuunnitelmista. Barbara Lison Bremenistä kävi läpi laajasti henkilökunnan osaamistarpeita ja Rolf Hapel Århusista kertoi valmisteilla olevan Multimediahuset –kirjaston viimeisimmistä vaiheista.

 

Kouluttajana ja konsulttina toimiva hollantilainen Rob Bruijnzeels esitteli esimerkkejä käynnissä olevasta paradigman muutoksesta: puutteesta ylitarjontaan, kulutuksesta yhdessä luomiseen, konkreettisista tuotteista palveluun. Hän viittasi myös Barry Schwartzin kirjaan The Paradox of Choice. Why More is Less.

 

Viimeisenä luennoitsijana oli Italian puoleisen Etelä-Tirolin edustaja Markus Fritz, joka kertoi koulun ja kirjaston välisestä yhteistyöstä pienissä kylissä.

 

Kun kuuntelin näitä mielenkiintoisia ja kirjastojen tulevaisuuteen uskovia esityksiä, ajattelin, että kirjastot ovat todella onnellisessa asemassa. Teollisuuslaitokset, postit, pankit ja vanhat pienet rautatieasemat tekevät muodonmuutosta, jossa niiden tiloja siirretään muuhun käyttöön. Me kirjastoissa olemme sen sijaan vielä positiivisella uralla; voimme tehdä oman metamorfoosimme perinteistä toimintaamme uudistamalla.

 

 

 

 

 

 

 

22. lokakuuta 2010 18:04

Barcelonan kaupungin kirjastotoimi vietti 10-vuotisen kehitysohjelmansa päättymistä näyttävästi järjestämällä kansainvälisen konferenssiin 13.-15.10.2010. Tilaisuuden tarkoituksena oli myös saada uusia ideoita seuraavalle 10-vuotisohjelmalle, jonka valmistelu on jo alkanut. 

Viimeisen 10 vuoden aikana Barcelonan kirjastolaitos on kehittynyt huikeasti. Vahva painotus on ollut kirjastoverkon luomisessa, joka käsittää nyt 35 kirjastoa. Toisaalta käyttöluvut ovat vielä kaukana suomalaisista. Yli puolentoista miljoonan asukkaan kaupungissa on kirjastokäyntejä suunnilleen yhtä paljon kuin Helsingissä eli 6,1 miljoonaa. Asukasta kohden käyntejä on 3,8 (Helsinki 11,3) ja lainoja 2,7 (Helsinki 16,1). 

Jatkossa on tarkoitus rakentaa edelleen muutamia uusia kirjastoja samoin kuin aivan kaupungin keskustaan suuri 18 000 m2:n kirjasto, ”keskustakirjasto”, jollaista Barcelonassa ei vielä ole. Jotain toiminnan painopisteistä kertoo myös budjetin rakenne, joka kokonaisuudessaan on 34,5 miljoonaa (eli lähestulkoon sama kuin Helsingin vuoden 2011 budjetti), mutta josta investointien osuus on 10 miljoonaa euroa. Ja asukasta kohdenhan budjetti on huomattavasti pienempi eli 21,3 euroa Helsingin 59,55 euroa vastaan. Merkittävä ero, mutta sama ero näkyy siis myös käytön puolella, enemmän panostusta, suurempi käyttö. 

Suunnitteilla oleva kehitysohjelma tulee keskittymään paljon tulevaisuuden kirjaston hahmotteluun ja siitä juonsi myös konferenssin nimi ”The Futures of the Public Library”. Uutta vauhtia tulevaisuuden kirjaston suunnitteluun antaa myös uusi pääkirjasto, jolle on varattu tontti aivan kaupungin keskustassa Franca rautatieaseman vierestä. 

Pitkä ja kapea tontti muistuttaa häkellyttävän paljon keskustakirjastolle varattua tonttia Töölönlahdella. Barcelonassa ollaan kuitenkin valmisteluissa paljon pidemmällä. Arkkitehtuurikilpailu on pidetty ja voittaja valittu 75 kilpailuehdotuksen joukosta. Voittaja on barcelonalainen arkkitehti Josep Maria Miro ja työstä löytyy lisätietoja osoitteesta http://www.nnexperiences.com/tag/josep-maria-miro-i-gellida/ Kirjaston on tarkoitus valmistua vuonna 2015. 

Sähköinen kirja voittaa alaa – ainakin New Yorkissa 

Oli todella mielenkiintoista kuulla New Yorkin kaupunginkirjaston Rebecca Federmanin puheenvuoro sähköisten kirjojen suosiosta. New Yorkissa ei lainata lukulaitteita, mutta sähköisten kirjojen lainaus on kolmanneksi suurin New Yorkin 91 kirjaston joukossa eli ”sähköinen sivukirjasto” on lainaukseltaan kolmanneksi suurin. Laina-aika on kaksi viikkoa ja sitten kirja häviää lukulaitteelta. Kokoelman käyttöä seurataan tarkkaan ja jos yhtä teosta kohden on viisi varausta, hankitaan uusi ”kirja”. Ikävää on se, että lainaa ei voi uusia. 

Kun omassa kirjastossani samaan aikaan painitaan hitaiden kuljetusten, vääriin kirjastoihin menevien lähetysten, palautussumien ja myöhästymismaksujen kanssa, toivotan sydämestäni sähköisen kirjan tervetulleeksi. Tuleeko siitä meidän pelastuksemme, kun säästöjä aletaan vaatia eikä työvoimaakaan enää riitä joka paikkaan. Ei tarvita hyllytilaa, ei maksaa kuljetuksista, henkilökunnan työaikaa säästyy ja sitä voidaan ohjata logistiikan hoidosta mielekkäämpiin tehtäviin, kokoelman hoito yksinkertaistuu ja mitä kaikkea muuta mukavaa tapahtuukaan! 

Asiallahan on tietysti myös varjopuolensa, joista monet liittyvät kustannustoiminnan organisointiin ja kirjojen levittämiseen. Tätäkin asiaa käsiteltiin konferenssissa teemalla ”digitaaliset sisällöt”, johon edellä mainittu New Yorkin kaupunginkirjaston esimerkki myös kuului. 

Itse oivalsin konferenssissa, että kustantajat ovat lopullisesti pelanneet itsensä ulos omalla lyhytnäköisellä talouden maksimointiin perustuvalla käyttäytymisellään. Kun kustantajat ovat luopuneet olemasta kirjailijan sisällöllinen neuvonantaja ja tukija, ja tarvittaessa myös henkinen ja taloudellinen mentori tai vähälevikkisen kirjallisuuden osalta myös markkinoija, ei kirjailijalla juurikaan ole hyötyä tästä välikädestä aikana, jolloin julkaiseminen on paljon helpompaa

Mutta uusi tilanne haastaa myös kirjastot. Ensinnäkin. Ollaanko nyt siirtymässä aikakauteen, jolloin kirjasto ei enää omistakaan aineistoa, vaan tarjoaa vain pääsyn eli mahdollisuuden aineiston käyttöön. Tilaisuudessa esiintynyt Espanjan Google Books edustaja korosti nimenomaan tätä näkökulmaa. Kaveri oli muuten siirtynyt Google Booksiin kustantamosta, jonka pääasiallinen alue oli tekniikka, kun työt siellä loppuivat… http://www.barcelonareporter.com/index.php?/pg_print_article/head_of_google_news_and_google_books_in_spain_luis_collado_is_to_digitize_n/

Toiseksi voidaan tietysti kysyä, miksi ihmiset tulisivat kirjastoon, kun saavat kirjansa suoraan verkosta. Paitsi että New Yorkin esimerkki antaa toivoa, voivat kirjastot pelastautua myös palaamalla juurilleen ja keskittymällä sisältöjen tuntemukseen sekä aineistojen markkinointiin ja esille nostamiseen. Lisäarvoa tässä suhteessa tuovat erilaiset keskustelut ja ajankohtaistapahtumat kirjastoissa.

Osallistuvat asiakkaat uudenlaisissa tiloissa

Konferenssin kaksi muuta teemaa olivat ”Käyttäjät ja palvelut” sekä ”Tilat”.

Pidin kovasti Suomessakin luennoineen Eppo Van Nispenin näkemyksistä, joissa hän korosti kokonaisuuksia. Toisin sanoen hän näkee kirjastotoiminnan ”sekä että” eikä ”joko tai” maailmana. Konkreettisia esimerkkejä ovat ajatukset, että ”online ja offline” ovat yksi ja sama asia eli virtuaalista ja fyysistä maailmaa ei pidä nähdä erillisinä. Samoin hän korosti ”outside in, inside out ” toimintamallia, jossa kirjaston sisälle tuodaan toimijoita ulkopuolelta ja vastaavasti kirjasto lähtee ulos tiloistaan. Ei pidä myöskään tukea ”back ja front office” ajattelua, vaan tarjolla on kirjastopalvelua, jota tehdään eri tavoilla. 

Kaiken kaikkiaan tuntui, että hollantilaiset ja tanskalaiset ovat tällä hetkellä meitä karvan verran edellä. Amsterdamin Schipholin lentokentälle http://www.amsterdamlogue.com/amsterdam-schiphols-airport-library.html on jalkautettu kirjasto, josta on tullut huippusuosittu ja Almeren kirjaston asiakassegmenttiajattelu ja sen näkyminen tilaratkaisuissa olivat aika kadehdittavia juttuja. http://design.nl/item/new_library_in_almere 

Tanskassa raikkaasta sisustuksestaan tunnetussa Hjörringin kirjastossa on tehty myös uudenlaista asiakaskäyttäytymistutkimusta RFID:n avulla. Kirjastoon tulevilta asiakkailta kysellään ovella, ovatko he valmiit ottamaan ”tunnistuslaitteen”, jonka avulla seurataan heidän liikkumistaan kirjastossa. Samalla he täyttävät lomakkeen, jossa antavat tiettyjä taustatietoja itsestään sekä kirjoittavat, mitä luulevat tekevänsä kirjastossa. Näin saadaan tarkkaa tietoa sekä tilojen käytöstä että asiakkaiden viipymisestä kirjastossa. http://www.librarybuildings.info/denmark/hjoerring-library-metropol 

Vähän lohtua suomalaisesta näkökulmasta tuo se, että Kari Lämsä ja Kirjasto 10 olivat edustettuina konferenssissa. Konferenssin pääorganisoija, Barcelonan kaupunginkirjaston johtaja Assumpta Bailac sanoikin minulle, että Kirjasto 10 on ainoa kirjasto, jonka he tietävät näin suuressa määrin aktivoivan asiakkaita ja kannustavan erilaiseen osallistuvaan toimintaan. Karin jatkuvasti saamat luentokutsut vahvistavat tätä mielipidettä. 

Oma osuuteni konferenssissa liittyi kirjastotiloihin. Perustelin julkisen tilan tarvetta, mutta korostin myös, että kirjasto aineistoineen ja sähköisine yhteyksineen on ”intelligent building” eli älykäs rakennus, mutta vasta ihmiset – sekä asiakkaat että työntekijät – tekevät siitä ”intellectual building” eli älyllisen rakennuksen. Elitistiseltä kuulostavaan intellektualisuuteen liittyy nimittäin ymmärrys ja ajattelukyky sekä kriittisyys. Ihmisten kautta kirjastosta tulee siis toimiva ja elävä, kokoelma yksinään on kuollut, hengetön.  

Keskusteleva, älyllinen konferenssi

Opin paljon myös konferenssijärjestelyistä. Konferenssissa ei näytetty ainoatakaan powerpoint-esitystä, vaan kaikki rakentui keskustelujen varaan. Lavalle oli varattu mukavat nojatuolit puheenjohtajalle ja kahdelle keskustelijalle ja jokainen istunto aloitettiin etukäteen lähetetyn kuvamateriaalin koosteella. Teemakokonaisuuksien jälkeen kaikki keskustelijat osallistuivat paneeliin ja osanottajat saattoivat tehdä kysymyksiä. 

Yleinen mielipide oli, että ratkaisu oli onnistunut. Mieleen jäi loppujen lopuksi paljon enemmän kuin powerpoint-sulkeisista, koska oli itse oltava aktiivinen ja seurattava keskustelua intensiivisesti. Ehkä näin myös saadun uuden informaation määrä pysyi kohtuullisena ja paremmin omaksuttavana. 

Konferenssin antia – aineistoa tulee ilmeisesti lisää ajan kanssa - voi käydä kurkkimassa tästä mahtavasta osoitteesta

http://elsfutursdelabibliotecapublica.wordpress.com/idees-forca-extretes-de-les-aportacions-realitzades/english/

 

 

4. lokakuuta 2010 22:15

Terveisiä Euroopan ensimmäisestä ympäristöystävällisestä pääkaupungista, Tukholmasta!

Pohjoismaisten pääkaupunkien kirjastotoimen johtajat pitivät siellä vuosittaisen kokouksen 29.-30.9. Kokous muuten siirtyi tuhkapilven takia keväästä syksyyn.

Läsnä oli tuttu joukko. Emäntänä toimi, kuten Tukholmassa sanotaan, stadsbibliotekarie Inga Lundén. Muut osallistujat olivat Liv Saeteren Oslosta, Anna Torfadottir Reykjavikista, Jens Ingeman Kööpenhaminasta sekä allekirjoittanut.

Kokous oli todellinen uusien ajatusten ja ideoiden ilotulitus. Painopiste oli tietysti Tukholmassa, jossa tapahtuu todella paljon. 

Kulturhusetin kirjastot uudistuvat

Sergelin torin reunalla oleva jatkuvasti uudistuva ja kehittyvä Kulturhuset on yksi lempipaikoistani Tukholmassa. Siellä on toiminut Läsesalong-niminen kirjasto, erikoiskirjasto Rum för barn sekä sarjakuviin erikoistunut Serieteket. Nyt ne kaikki ovat uudistumassa. 

Läsesalong on jo muuttanut ylemmästä kerroksesta Kulturhusetin uuden sisäänkäynnin viereen ja on nyt nimeltään Plattan. Kokoelma on pienentynyt aiemmasta, luokituksen mukaisesta järjestyksestä on luovuttu ja on siirrytty teemaryhmittelyihin, ohjelmaa on suunnilleen joka toinen ilta ja kirjastossa on pieni esiintymistila. Tila on raikkaasti kalustettu ja mukavan oloinen. Ainoa asia, jota en henkilökohtaisesti ymmärrä, on se, että paperilehtien tilaamisesta on luovuttu.

http://www.kulturhuset.stockholm.se/default.asp?id=1413&ptid=12253&Category=Bibliotek+Plattan 

Myös Rum för barn on saamassa uuden tilan sekä kehittämässä toimintojaan. Uusi tila sijoittuu osaan entistä Läsesalongia ja nyt suunniteltavan tilan kohderyhmä ovat 9-13-vuotiaat. Kohderyhmä on itse osallistunut tilan suunnitteluun ja siellä on tarjolla sekä lepäämiseen ja rauhoittumiseen osoitettu tila, mutta myös tilaa, jossa lapset voivat olla ”fyysisiä”. Esimerkiksi he voivat istua ja maata eri tavoilla – aivan kuten monet lapset kotona tekevät läksyt lattialla vaikka vieressä on pöytä ja tuoli…

Tarjolla on yhtä hyvin uutta tekniikkaa kuin keittiökin. Tekniikan avulla on tarkoitus luoda muun muassa pienoiskoossa YK (Yhdistyneet kansakunnat), jossa opetellaan maailman asioita. Keittiössä saavat mestarikokit kertoa ruokakulttuurista, sillä kokit ovat lasten mielestä jännittäviä henkilöitä. Lisäksi tarjolla tulee olemaan yllätyksiä, joita lapset eivät ole osanneet itse pyytää. 

Mielenkiintoisinta oli kuitenkin taustalla oleva ajatus siitä, että myös lähiöiden lapsilla täytyy olla oikeus tulla kaupungin keskustaan ja kokea kulttuurielämyksiä ja saada olla aikuisten kanssa Kulturhusetissa. Lasten pitää oppia, että keskustassa ei ole vain kaupallista tarjontaa vaan jotain myös heille nyt ja tulevaisuudessa. Varmistaakseen sen, että lapset todella pääsevät keskustaan, on suunnitteilla jopa bussikuljetuksia. 

Keskustelussa korostui vahvasti ruotsiksi sanottuna: Bibliotekets roll som demokratiplats ja tätä roolia vahvistetaan siis jo lasten kirjastopalveluista alkaen. 

Uusi Rum för barn avautuu viikolla 8 vuoden 2011 puolella ja ensi vuonna avataan myös uusi Serieteket sekä musiikki- ja filmikirjasto. Näin kirjasto kaiken kaikkiaan vahvistaa näkyvyyttään ja rooliaan Kulturhusetissa. 

Kierrätystä ja muuta mukavaa

Lähiöiden kirjastoissa tapahtuu myös. Uudessa kaupunginosassa Hammarbysjöstadissa joitakin vuosia sitten avattu muutaman sadan neliömetrin Luma-niminen kirjasto on jäänyt ahtaaksi ja erilliseen tilaan on tarkoitus nyt perustaa uusi lastenkirjasto. Uutuutena siellä tulee olemaan yhteistyö sosiaalisen yrityksen Retoy kanssa, jonka tehtävänä on paitsi kierrättää leikkikaluja, myös kertoa lasten oikeuksista ja kestävästä kehityksestä http://retoy.se/index.html 

Toinen uusi lähestymistapa on Kistan kirjaston kehittäminen, jota tehdään uuden kirjastotilan saamiseksi Kistaan, kaupunginosaan, jossa on vahva tietotekniikka-alojen keskittymä. Työskentelyn taustalla on ideointiryhmä http://kistaidealab.se/ joka toisaalta miettii kirjaston uusia tapoja toimia, toisaalta luo aktiivisesti yhteyksiä paikallisiin yrityksiin ja toimijoihin. Sisällöllistä ideointia tehdään vahvasti, vaikka uuden kirjastotilan saamiseen ei ole aivan tarkkaa aikataulua. Tarjolla on myös kilpailevia vaihtoehtoja tilan sijoittumiseen. 

Tällä ryhmällä on jo yhteyksiä Suomeen, erityisesti kirjastot.fi-joukon kanssa on toimintaa vireillä. 

Tukholman rooli ympäristöystävällisenä kaupunkina näkyi myös kirjastossa. Paitsi, että kirjaston koko idea perustuu kierrätykseen, on Tukholman kirjastoissa luotu oma ilme asiakkaiden kirjojen vaihtotoiminnalle. Tämä toiminta, ”Readcycling” käynnistettiin elokuussa Kulttuurifestivaalien yhteydessä ja ideana on, että asiakkaat voivat jättää omia kirjojaan vihreisiin peltitynnyreihin, joita sijoitetaan kaikkiin kirjastoihin. Tuttua toimintaa omista kirjastoistamme, mutta Tukholmassa toiminta on siis ”brändätty” tai miten tuon sanoisi. Kaupunginkirjaston sivuilta en löytänyt asiasta mitään, mutta oheinen linkki kertoo jotain siitä, mistä on kysymys. http://www.mynewsdesk.com/se/view/pressrelease/readcycling-ett-kretslopp-foer-laesning-448068 

Mielenkiintoinen uutuus tulee olemaan myös muutaman viikon kuluttua avattava Bokbazar. Se on pilottiprojekti, jonka avulla pyritään luomaan uudenlaista yhteistyötä kustantajien ja kirjastojen välillä niin, että esille nostetaan myös vähälevikkistä kirjallisuutta. Toimintaa on verkossa, mutta sitä varten sananmukaisesti raivataan tilaa myös ahtaaksi käyneessä Tukholman pääkirjastossa, Asplundshuset. Basaari tarjoaa kustantajille ja erilaisille lehdille mahdollisuuden esitellä sitä kirjallisuuden osaa (runoutta tai kaunokirjallisuutta), joka on vaarassa jäädä myyntimenestysten jalkoihin. 

Kaiken kaikkiaan Ruotsissa kustantajat ovat olleet huomattavasti avoimempia erilaiseen yhteistyöhön kuin Suomessa. Kirjastoissa ladataan äänikirjoja ja monen kirjaston sivulta löytyy myös ”nappi” http://www.prispallen.se jonka kautta saa listauksen hintavertailuineen mistä kirjan voi myös ostaa niin halutessaan, jos uutuus on esimerkiksi lainassa. Toisaalta kustantajat tai kirjakaupat eivät ole olleet halukkaita ottamaan sivuilleen yhteystietoja kirjastoista, jotka voivat tarjota palveluksiaan, kun vanhempaa kirjaa ei löydy kirjakaupasta… 

Pohjoismainen kierros

Muutama välähdys myös muista pohjoismaisista pääkaupungeista. Reykjavikissa on talouden ja poliittisen turbulenssin jälkeen viides kaupunginjohtaja lyhyen ajan sisällä. Kaupunginjohtaja edustaa puoluetta nimeltään ”Bästa partiet”, jonka poliittisia tavoitteita Reykjavikissa on esimerkiksi jääkarhun saaminen kaupungin eläintarhaan sekä yhteistyösopimuksen aikaansaaminen Naantalin Muumipuiston kanssa. Lisäksi Reykjavik on tehnyt sen mitä Helsinki suunnitteli joitakin vuosia sitten eli jättänyt anomuksen päästä Unescon nimeämäksi Maailman kirjapääkaupungiksi vuonna 2011. Hakemus löytyy osoitteesta http://www2.bokmenntir.is/displayer.asp?cat_id=1451&module_id=210&element_id=2635

Muuten tunnelmat ovat miinusviritteisiä; kirjastotoimen johtaja on jättänyt kolme eri versiota siitä, mitä vaikutuksia on, jos kirjaston budjettia vähennetään 3, 7 tai 10 prosenttia. 

Oslossa arkea leimaa tällä hetkellä uuden, vuonna 2017 valmistuvan pääkirjaston suunnittelutyö. Tammikuussa 2010 on valmistunut Strategi for nye Deichman (Oslon kaupunginkirjaston virallinen nimihän on Deichmanske bibliotek). Nyt ei kuitenkaan suunnitella vain uutta, vaan aletaan käynnistää projekteja nykyisissä kirjastoissa. Sivulta http://nye.deichman.no/ löytyy monenlaista kivaa uuden kirjaston suunnittelusta, muun muassa mainittu strategiaraportti! 

Kööpenhaminassa on eletty organisaatiomuutoksen vuosi, jonka seurauksena kirjastotoimen johtaja ei enää johda kirjastoja, vaan on siirtynyt kehittämistehtäviin vastuualueenaan myös kulttuuri- , liikunta- ja nuorisotoimi kirjastojen lisäksi. Uudistuksen tarkoituksena on lisätä näiden toimialojen yhteistyötä, mutta johtamisvastuiden osalta uudistus vaikutti erittäin sekavalta. 

Uutta työskentelytapaa edusti Lean-johtamistapa. Lean pyrkii siihen että oikea määrä oikeanlaatuisia oikeita asioita saadaan oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan ja oikean laatuisina. Samaan aikaan vähennetään kaikkea turhaa, ollaan joustavia ja avoimia muutoksille. Myös Tukholmassa on käytössä Lean-järjestelmä. 

Uutta pääkirjastoa ei suunnitella sen paremmin Kööpenhaminaan kuin Tukholmaankaan juuri tällä hetkellä. Kööpenhaminassa on saatu rahoitus nykyisen 10 000 m2:n pääkirjaston kohentamiseen ja Tukholmassa keskitytään kirjastoverkon uudistamiseen, muun muassa uusien metrokirjastojen perustamiseen. 

Omalta osaltani kerroin 150-vuotisjuhlavuodestamme, keskustakirjaston hankesuunnitelman ideoista sekä digitaalisesta keskustakirjastosta. 

Ja seuraava kokous. Se sovittiin pidettäväksi Helsingissä maaliskuussa 2011.

12. kesäkuuta 2010 13:52

Terveisiä Madridin kirjamessuilta, Feria del Libro! Et ole koskaan kuullutkaan? En minäkään ennen kuin näin ne viikko sitten. Perinnettä riittää, sillä ensimmäisen kerran messuja on järjestetty jo ennen Francon aikakautta 1930-luvulla. http://www.ferialibromadrid.com/

Messujen kohderyhmä ovat lukijat ja messupaikka on Madridin sydämessä oleva kansalaisten suosima Retiro-puisto. Järjestelyjä voisi verrata Esplanadilla aikaisemmin järjestettyyn Kirjan ja Ruusun päivään myyntikojuineen. Kaikki on vain kymmeniä kertoja suurempaa ja kestää kaksi viikkoa. Ja kävijöitä riitti niinä kahtena päivänä, jolloin itse liikuin messuilla. Se ei ollut ihme, sillä messuille pääsy ei maksa mitään ja ilma oli mitä suotuisin.

Messuihin liittyy oheisohjelmaa; runsaasti kirjailijavierailuita ja erilaisia asiantuntijaluentoja. Tänä vuonna olivat Pohjoismaat valokeilassa ja ohjelmaan sisältyi myös osio, jossa esiteltiin pohjoismaista kirjastotoimintaa. Juuri tämä vei minut Madridiin ja kirjamessuille. Omana teemanani oli Helsingin keskustakirjasto, Jens Thorhauge Tanskasta kertoi vastikään ilmestyneestä selvityksestä Yleisten kirjastojen rooli tietoyhteiskunnassa (Folkebibliotekernes roll i vidensamfundet)
http://www.bibliotekogmedier.dk/biblioteksomr...biblioteker/ ja ruotsalainen Gunilla Ahlin kuvasi ajankohtaisia kirjastoasioita omasta kotimaastaan.

Messumatka tarjosi minulle mahdollisuuden myös tutustua kirjastoihin Madridissa. Kävin vastikään valmistuneessa lähiökirjastossa Villa de Vallecasin kaupunginosassa. Kirjasto on kaunis ja hyvin toimiva sekä hyvin pohjoismainen ja tutun oloinen. Pinta-alaa on reilut 3000 m2 ja lainoja vuonna 2009 noin 190 000. Kirjaston aukioloajat ovat pitkät (arkisin 8.30-21 ja viikonloppuisin 11-19) ja se on kolmea päivää lukuun ottamatta (1.5., 25.12 ja 31.12) auki kaikkina päivinä.

Teknisesti kirjasto on hyvin varustettu työasemin. Langaton verkko on kaikissa kirjastoissa. Käytössä on myös RFID. Lainaus ja palautus sujui siten varsin joustavasti. Toisaalta RFID:n käyttöönotto oli mahdollista tässä yhdessä kirjastossa, koska aineisto ei kierrä koko Madridin alueen kirjastoverkossa.

Enemmän uutta tarjosi metrokirjastoon tutustuminen. Ensin on todettava, että Madridin metrokirjastot ovat aivan toisenlaisia kuin esimerkiksi Tukholman metrokirjastot. Tukholmassa metrokirjasto tarkoittaa metroasemalle sijoitettua enemmän tai vähemmän normaalia lähiökirjastoa. Madridissa metrokirjasto on aivan omanlaisensa konsepti.

Idea Madridin metrokirjastoihin on saatu Chilestä, mutta se on kehitetty Madridin oloihin sopivaksi. Itse kirjasto on kauniisti muotoiltu ”tavarakontti”, joka on sijoitettu metroasemalle. Käyttäjät eivät pääse sisälle konttiin, johon mahtuu noin 3000 kirjaa ja 800 nimekettä, vaan valitsevat aineiston näyttöpäätteeltä tai paperisesta luettelosta. Kerralla saa lainata yhden kirjan, jonka voi palauttaa mihin tahansa kaikkiaan 12 metrokirjastosta. Laina-aika on 15 vuorokautta. Myöhästymismaksua ei peritä, vaan lainaaja joutuu lainauskieltoon yhtä pitkäksi ajaksi kuin laina on myöhässä!

Asiakkaan valittua kirjan hän asioi virkailijan kanssa lasisen luukun kautta, joka muutoin pidetään suljettuna. Normaalisti kussakin metrokirjastossa on yksi työntekijä, vain parissa suurimmassa metrokirjastossa on kaksi työntekijää. Madridin kaupunginkirjasto hallinnoi metrokirjastoja, mutta niiden palvelu on ulkoistettu eli henkilökunta ei ole kirjaston henkilökuntaa. Aukioloaika on iltapäivästä iltaan (13.30-20.00) ja tarkoituksena on tavoittaa kotimatkalla olevat metromatkustajat. http://www-1.munimadrid.es/bibliometro/

Voin ymmärtää metrokirjastot Madridin kaltaisessa suurkaupungissa, jonka alueella asuu 6 miljoonaa ihmistä ja jossa metro on laaja ja matkustajia on paljon. Sen sijaan minun on vaikea ajatella vastaavaa kirjastoa Helsingin ”tynkämetrossa”. Lisäksi palvelu keskittyy vain lainaamiseen kun meillä nimenomaan kirjastotilalla on tärkeä merkitys.

Kaiken kaikkiaan minulle syntyi tästä vierailusta ja sen aikana käydyistä keskusteluista käsitys, että Madridin kirjastotoiminnan kehitys on vahvassa vauhdissa, mutta on kehitysvaiheessa, jossa Suomessa oltiin 1980-luvulla. Uusia kirjastoja rakennetaan, kirjastonkäyttö kasvaa ja kaiken kaikkiaan toiminnassa on vahva laajentumisvaihe. Sitä ei pidä vähätellä ja ihailtavaakin löytyi. Sain aivan uskomattoman hienon kansion, jossa ohjeistettiin tapahtumien järjestämistä lapsille ja nuorille. Enemmänkin olisi voinut löytyä, mutta Madridin kirjastotoimen johtaja Belen Martinez totesi, että hän yritti ottaa minulle vain kevyen paketin aineistoa Suomeen vietäväksi.

Hämmentävintä Madridissa – kuten kaikkialla Espanjassa – on hallinnon ja sen tasojen moni-mutkaisuus. Tässäkin tapauksessa Villa de Vallecasin kirjasto on Comunidad Madridin hallinnoima (aluehallinto), kun taas metrokirjastot ovat Madridin kaupungin. Toisaalta kummankin organisaation kirjastot löytyvät samalta verkkosivulta http://gestiona.madrid.org/bpcm/ Espanjalaiset keskustelukumppanini päivittelivät tätä hankaluutta itsekin, mutta ratkaisun löytyminen ei vaikuta helpolta. Hallinnollisen mallin esikuvaa ei siis kannata hakea Espanjasta, mutta muuten espanjalaisia kirjastoja ja niissä tehtyä työtä kannattaa kyllä seurata!

30. maaliskuuta 2010 1:08

Kansainvälisyys työstäni ei ole hävinnyt minnekään, mutta aika on tuntunut karkaavan käsistä. Ehkä myös näkökulma on puuttunut, viesti, jonka haluan kertoa.

Loma Italiassa muuttuu yhtäkkiä osittain työhön liittyväksi. Italialainen kollega Antonella Agnoli, Pesaron kirjaston entinen johtaja ja kirjastoarkkitehtuurin asiantuntija, järjestää mahdollisuuden vierailla Bolognan lastenkirjamessuilla. Frankfurtin kirjamessuihin verrattuina Bologna on rauhallisen oloinen ja miellyttävän kokoinen. Messut on suunnattu täysin ammattilaisille, suurta yleisöä ei messuille päästetä. http://www.bookfair.bolognafiere.it/home

Rauhallisuus voi olla pintaa, sillä kaupankäynti näyttää vilkkaalta. Joka puolella käydään neuvotteluja. Pohjoismaat esiintyvät yhteisellä alueella ja näkyvät. Kotimaisen kustantajan edustaja kertoo, että myyntineuvotteluja riittää.

Mutta pitäisikö myös kirjastojen näkyä täällä? Yhden kirjastonhoitajia edustavan ryhmän löydän, nimittäin ”Kolme karhua” eli alkuperämaansa Ranskan mukaan ”Les trois ourses”. Kyseessä on 20 vuotta sitten perustettu pieni organisaatio, joka haluaa yhdistää kirjat, taiteen ja lapset. Ideana on tarjota lapsille taiteellisesti korkeatasoisia kirjoja.

Yhdistys on rakentanut siltoja ympäri maailman, Intiaan, Japaniin, Koreaan, Yhdysvaltoihin, Meksikoon sekä Euroopassa Italiaan, Espanjaan ja Portugaliin. Pohjoismaissa ei kontakteja ole. Kysymys onkin, kuka ehtii ensin http://troisourses.online.fr Kaikki ranskaksi tietenkin,

Toinen kysymys on, pitäisikö kirjastojen näkyä myös muuten tällaisilla messuilla. Ei yksittäisinä kirjastoina, vaan ammattilaisina, jotka kertovat millaisista lastenkirjoista on pulaa, mihin kustan-tajien pitäisi panostaa, minkälaisia lapset ovat lukijoina ja mitä lastenkirjallisuudessa tapahtuu.

Tämä näkökulma nousee mieleeni, kun muistelen mitä arvostamani Esko Kilpi antoi esityksessään Tietojohtaminen: informaatio-objekteista elämän virtaan haasteeksi kirjastoalan ihmisille BTJ:n Kirjastoon seminaarissa 19.3. Kuulin hänen esityksestään vain osan, mutta hän katsoi, että kirjat ja kirjallisuus elävät vain, jos niistä keskustellaan. Siksi kirjaston työntekijöiden pitäisi käydä jatkuvaa keskustelua kirjoista – pitää niitä elävinä.

Mutta takaisin Bolognaan. Vihdoinkin saan tilaisuuden vierailla Bolognan Sala Borsa –kirjastossa, kaupungin ydinkeskustassa, vanhaan pörssitaloon sijoitetussa kirjastossa. Se avattiin vuonna 2000, kun Bologna Helsingin muutaman muun eurooppalaisen kaupungin tavoin oli Euroopan kulttuuripääkaupunki. Kirjasto on vilkas ja modernin oloinen ja edustaa ilmeisesti italialaisten yleisten kirjastojen joukossa yhtä huipuista. Sellaisen tunteen sain omakohtaisestikin, kun vierailin Anconan kaupunginkirjastossa. Siellä kirjaston keskeisen osan muodostivat vanhojen kirjojen kokoelmat sekä kortisto.

Italian kokemukset saavat minun jälleen kerran miettimään kirjastojen tulevaisuutta. Kunnallis- ja paikallisvaalien kynnyksellä televisio pauhaa yhden miehen, Berlusconin suulla. Monet sanomalehdistä ja muusta mediasta kuuluvat hänen imperiumiinsa. Vastapainoa tarvitaan, mutta siinä eivät kyllä italialaiset kirjastot valitettavasti onnistu.

Johtopäätökseni on, että kirjastojen pitää toimia näkyvämmin ja tuoda esille enemmän yhteiskunnallista tehtäväänsä – niin kuin meillä Suomessa tapahtui 150 vuotta sitten kun Helsingin kaupunginkirjasto ja moni muu kirjasto perustettiin.

Tällä teemalla tulen kiusaamaan teitä lisää lähiaikoina!

6. marraskuuta 2009 9:24

Ensimmäinen eurooppalainen e-Inclusion konferenssi järjestettiin Brysselissä 22.-23.10.2009. Järjestäjiä oli runsas joukko ja osanottajia parisensataa 24 eri maasta. Parhaimman kuvan konferenssista saa juuri avatuilla Post-Conference sivuilla www.eceI09.eu Sieltä löytyy raportti konferenssista, suuri osa luennoista sekä linkit blogeihin ja Twitteriin.

Itselleni konferenssi muodostui mahdollisuudeksi päivittää tietoja, missä Euroopassa tällä hetkellä ollaan verkkopalvelujen käytössä. Kuva on kovin kirjava kuten arvata saattaa, mutta keskimäärin jopa neljä- tai jopa viisikymmentä prosenttia Euroopan kansalaisista on sähköisten palvelujen ulkopuolella.

Tässä on tehtävää kirjastoille, mutta rinnalle on tullut monessa maassa Telecentres, joka minulle oli aivan uusi käsite. Se ei ole ihme, sillä Suomessa niitä ei ole. Telecentres esitteen mukaan niitä on Euroopassa kaikkiaan yli 100 000 ja tavoitteena, että vuonna 2010 verkosto on ulottunut jokaiseen Euroopan maahan. Palvelun tarkoitus on edistää tiedon jakamista ja oppimista jäsenistön keskuudessa. Telecentre-Europen slogan on ”Empowering people”! http://www.telecentre-europe.org/

Kirjastot ovat siten saaneet kovan kilpailijan rinnalleen. Niissä maissa, joissa kirjastot ovat heikkoja, uuden palvelun luonti on ymmärrettävää. Henkilökohtaisesti kuitenkin suren, että kirjastot eivät ole pystyneet ottamaan näitä uusia palveluita hoitaakseen, kun jostain on kuitenkin löytynyt varoja tämän verkoston luomiseen.

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että kirjastojen visiot ja tavoitetasot ovat aivan liian vaatimattomat ja näkymättömät. Luentonsa aikana Telecentres-verkostoa edustanut luennoitsija Ian Clifford haastoi esityksessään Googlen sanoen: "Tulkaa ja katsokaa mitä me teemme – koska me teemme jo sitä mitä tekin!" Kun tämä viesti blogattiin ja twitattiin maailmalle kokoussalista, tuli Googlesta vastaus: "Mutta te teette työtänne liian hitaasti!"

Itse ymmärsin tämän tarkoittaneen nimenomaan kirjastoissa ja telecentres-pisteissä tehtävää kehittämistyötä. Vähintä, mitä siihen olisi pitänyt vastata on: "Me koulutamme ihmiset käyttämään sähköisiä palveluita ja kirjastoissa opetamme myös olemaan kriittisiä tarjotun tiedon suhteen."

Minulle visiot ovat tärkeitä. Niiden pitää olla myös riittävän rohkeita ja kauaskantoisia. Aloitinkin oman esitykseni Brysselissä kertomalla belgialaisesta 1900-luvun alkupuolella vaikuttaneesta Paul Otlet-nimisestä kirjastonhoitajasta. Hänen unelmansa oli luoda paikka, jossa kaikki maailman tieto olisi saatavilla. Siis jonkinlainen 1900-luvun Alexandrian kirjasto, mutta jota hän kutsui nimellä Mundaneum. Otlet yhdisti tiedon hallintaan ja välittämiseen myös tavoitteen rauhan saavuttamisesta, joten kysymys ei ollut ihan pienestä asiasta.

Myöhemmät tutkijat, kuten Otletista väitöskirjan tehnyt W. Rayward Boyd on todennut lisäksi, että Otletin ajatukset olivat lähellä web-maailmaa, mutta hänellä ei vain ollut tämän päivän termejä eikä mahdollisuuksia toteuttaa omia.ajatuksiaan. http://people.lis.illinois.edu/~wrayward/otlet/otletpage.htm

Kun nyt Otletin ajatukset ovat toteutumassa 100 vuotta niiden esittämisen jälkeen, mikä on kirjastojen uusi visio? Itselleni se on rajattoman kirjaston visio, jossa entinen sisäpuoli eli esimerkiksi aineiston säilyttäminen on siirtynyt suurelta osin kirjastojen seinien ulkopuolelle ja sisätilan ovat vallanneet ihmiset. Aineiston valinnan sijasta tärkein tehtävämme on opastaa ihmisiä navigoimaan informaatiotulvan keskellä ja auttaa heitä löytämään olennaista tietoa. Ja tietysti tämän vision toteuttamiseen liittyy paljon, paljon muuta.

Konferenssissa lopetin esitykseni Teemu Arinan viesteihin kirjastoille. Yksi niistä liittyy Googleen, jonka myös Arina rinnastaa kirjastojen kilpailijaksi. Kirjasto on kuitenkin enemmän kuin Google jo siitä syystä, että tarjoamme henkilökohtaista palvelua ihmisten välisenä vuorovaikutuksena niin fyysisessä tilassa kuin verkossakin. http://tarina.blogging.fi/2009/09/

Sen sijaan olemme Googlen rinnalla auttamattomasti häviöllä oman työmme näkyväksi tekemisessä. Olemme tehneet työtämme vuosisatoja ja kirjastoissa työskentelee satojatuhansia ihmisiä, mutta meillä ei ole esimerkiksi Googlen tavaramerkin kaltaista yhteistä logoa, jolla voisimme osoittaa, miten suuri joukko meitä on ja miten ansiokasta työtä teemme. Hävetkäämme!

Maija Berndtson

PS. Varmuuden vuoksi vielä lähes kuukauden takainen tieto Tukholmasta. Lisärakennuksen toteuttaminen Asplundin kirjaston viereen on keskeytetty. Asiasta kertoi kulttuuri- ja urheilutoimesta vastaava poliitikko Madeleine Sjöstedt blogissaan 12.10 http://madeleinesjostedt.wordpress.com/ . Asia noteerattiin näkyvästi myös Dagens Nyheter ja Svenska Dagbladet lehdissä. Lisärakennuksen verkkosivuilla kerrottiin asiasta
http://www.nyttstadsbibliotek.stockholm.se/ siteeramalla Sjöstedtin blogitekstiä.

1. syyskuuta 2009 22:32

Vihdoinkin se onnistui! Nimittäin IFLA:n saaminen Suomeen. Vuoden 2005 kisan hävisimme Norjalle ja nyt oli kovana kilpailijana Göteborg. Vaikka Göteborg hyppäsikin kokouspaikaksi jo vuodeksi 2010 Australian Brisbanen sijasta, ei IFLA:n päätyminen Suomeen ja Helsinkiin ollut itsestäänselvyys. Tilannetta helpotti, kun IFLA päätti sijoittaa vuoden 2013 konferenssin Aasiaan/Oseaniaan korvaamaan peruuntunutta Brisbanen konferenssia.

Jo konferenssin haku on ollut iso ponnistus. Ratkaisevia toimijoita ovat olleet Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Sinikka Sipilä, opetusministeriön kirjastosektorin virkamiehet ministeritason yhteyksineen sekä Helsingin kaupungin kongressitoimiston edustajat.

Asia etenee nyt siten, että Suomen kirjastoseura solmii IFLA:n kanssa sopimuksen ja nimittää kansallisen valmistelukomitean. Lähiaikojen päätettäviä asioita ovat kokouksen tarkan ajankohdan määrittely elokuussa 2012 sekä konferenssin teeman valmistelu. Kokouspaikka on Helsingin Messukeskus, johon on tehty alustavia aikavarauksia.

Konferenssin toteuttamiseen vuonna 2012 tarvitaan Suomen koko kirjastoyhteisön tuki ja apu. Olikin ilahduttavaa, että Suomesta oli noin 120 osanottajaa lähes 4000 osanottajan Milanon IFLA:ssa, jonka teema oli Libraries create futures: building on cultural heritage.
http://www.ifla.org/en/annual-conference/ifla...ity-in-milan

Oma osallistuminen antaa omakohtaisen kuvan IFLA:n merkityksestä sekä vinkkejä siitä, mihin asioihin järjestelyissä on syytä kiinnittää huomiota. Siksi myös ensi vuoden Göteborgin kokoukseen on Suomesta lähdettävä sankoin joukoin mukaan. http://www.ifla.org/news/g-teborg-sweden-to-h...ion-congress

Oltuani poissa muutaman vuoden tuntui, että painopiste konferenssissa on jossain määrin muuttunut. Esitelmien määrä oli vähentynyt ja sosiaalisten kontaktien tarve entisestään lisääntynyt. Erilaisten haastattelujen yhteydessä osanottajat kaipasivat langattoman verkon lisäksi mukavia tiloja kohtaamisille ja työnteolle.

IFLA on kirjastoalan ammattilaisten kokous. Mutta pitäisikö sen jossain kohdassa avautua myös suurelle yleisölle? Jalkautua päättäjien ja käyttäjien pariin jollain tavalla? Minusta tässä olisi yksi mietittävä asia, kun alamme suunnitella omaa konferenssiamme.

Toinen yhdessä ratkaistava asia on, kuinka rohkeita uskallamme olla konferenssin markkinoinnissa. Uskallammeko panna itsemme likoon sloganilla: ”Maailman parhaat kirjastot? Tule ja arvioi itse elokuussa 2012!”

12. kesäkuuta 2009 0:32

Kevät kauneimmillaan, poliittinen myrsky huipussaan ja kirjastonjohtajat vuosittaisessa seminaarissaan 4.-5.6. Siinä parin päivän tuntemuksia tuntemuksia Englannin sydämestä Warwickista, jonne minut oli kutsuttu luennoimaan seminaariin ”The New Black: how libraries will support economic recovery.” Tilaisuuden järjestäjä oli SCL eli The Society of Chief Librarians, jonka jäseniä ovat yleisten kirjastojen johtajat. Seminaarissa heitä oli läsnä yli 130. http://www.goscl.com/home.ikml

Kuten seminaarin nimikin osoittaa, brittikollegat kytkevät kirjastotoiminnan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Laman iskiessä ja työttömyyden lisääntyessä aletaan heti miettiä keinoja, mitä kirjasto voisi tehdä ihmisten tukemiseksi.

Siksi ei ollut ihme, että tässä ympäristössä esitykseni Public libraries – at their best at bad times?, sai aivan toisenlaisen vastaanoton kuin esitykseni Upsalassa, vaikka esitykset terminologialtaan olivatkin aivan yhtenevät. Nimi ei kuitenkaan kerro paljoakaan sisällöstä, sillä valitsin näkökulmakseni ennakoivan – proactive – toiminnan.

Erityistä ihastusta kollegoissa herätti kirjastolakimme tarkoituspykälä. Ja ken on tutustunut sikäläiseen kirjastolakiin vuodelta 1964, voi ymmärtää ihastuksen. Tästä moneen kertaan muutetusta laista ei todellakaan saa tukea kirjastotoiminnan sisältöjen kehittämiseen.

Brittikollegoiden kanssa oli siis helppo löytää yhteinen näkemys. mutta heidän kirjastohallintonsa ymmärtäminen on vaikeampaa sekä paikallis- että keskushallinnon tasolla. Lyhenteet vilahtelivat tiuhaan tahtiin esityksissä eikä kukaan pystynyt oikein selittämään mikä ero on keskushallinnon DCMS:llä (Department of Culture, Media and Sports) ja MLA:lla (Museum, Libraries, Archives).
http://www.culture.gov.uk/ ja http://www.culture.gov.uk/

Kaiken kaikkiaan Isossa-Britanniassa ollaan totuttu toiminnan erilaisiin arviointeihin ja palvelutasostandardeihin. Standardeja, joista raportoidaan säännöllisesti on kuitenkin alkanut tulla myös toiminnan kahleita: keskitytään niiden toteuttamiseen, jolloin uuden kehittäminen saattaa jäädä vähemmälle. http://www.culture.gov.uk/PDF/libraries_pls_assess.pdf ja http://www.culture.gov.uk/reference_library/p...s/3662.aspx/

Seminaari sujui leppoisissa merkeissä ja ulkopuoliselle osittain käsittämättömäksi jääneen brittihuumorin merkeissä ja raikuvien naurunpyrskähdysten säestämänä eli aivan toisessa hengessä kuin monen muun maan vastaavat tilaisuudet. Tämän vuoden konferenssi oli paperiton: ohjelma oli pienellä muovitetulla lappusella kiinnitettynä kaulaan ripustettavaan nauhaan ja kaikki muu aineisto roikkui muistitikulla samassa nauhassa...

Jännitystä tunnelmaan toivat paikallisvaalit, jotka muuttivat monen countyn valtasuhteet ja heitti siten myös monen johtajan uuteen poliittiseen tilanteeseen. Samalla seurattiin myös pääministeri Gordon Brownin hallituksen kriisiä.

Paluumatkalla käytin tilaisuutta hyväkseni ja hankin Sonyn e-kirjan lukijan, jonka hankinta ei onnistunut verkon kautta perusteluna ”myynti kielletty Pohjoismaihin”!

20. toukokuuta 2009 22:07

Ruotsin kirjastopäivät järjestettiin Upsalassa 13.-15.5.2009. Päivien teema oli ”Rummet och Rymden. Kirjastotila kasvaa niin, että se natisee. Tilaa laajenee Avaruuteen. Seinät ja katto eivät enää muodosta kirjaston itsestään selviä rajoja.” – Näin päivien teemaa luonnehdittiin kutsussa.
http://www.biblioteksforeningen.org/konferens...r/index.html

Osanottajia oli kaikkiaan noin 550. Svensk biblioteksföreningin vuosikokouksessa 13.5. valittiin uudeksi puheenjohtajaksi Tukholman kirjastotoimen johtaja, stadsbibliotekarie Inga Lundén. Hän otti tehtävän vastaan Brita Lejonilta, sosiaalidemokraattiselta poliitikolta, joka jätti tehtävän kesken kauden.

Minulle henkilökohtaisesti muodostui kirjastopäivistä mielenkiintoinen kokemus. Olin paikalla luennoitsijana, aiheena ”Tre funktioner - tre rum: demokrati - kultur - utveckling. Vad är biblioteken till för? Hur skapa en framtid genom att låta biblioteken svara mot viktiga behov? Vår förmåga att vara till nytta avgör vår framtid.”

Lähtökohtani oli siis, että kirjaston tulee toimia yhteiskunnallisesti hyödyllisellä tavalla. Toisin sanoen: kirjasto ei ole itsetarkoitus, vaan sen olemassaolon oikeutus tulee käyttäjien kautta.

Se mikä minut yllätti, oli esitykseni aiheuttamat reaktiot. Henkilökohtaisesti sain erilaisia kommentteja ja kysymyksiä, kaikki kuitenkin ruotsalaisen kohteliaasti ja ystävällisesti muotoiltuja. Ilmeisesti varsin monen tuntemuksia heijasti kuitenkin seuraavan päivän paikallislehden Upsala Nya Tidningin kulttuurikolumnisti Bo Ingvar Kollbergin artikkeli, jonka hän oli otsikoinut: ”Biblioteken skall inte kundanpassas” http://www2.unt.se/avd/1,1826,MC=5-AV_ID=909149,00.html? Kollberg siis tarkoittaa, että kirjaston ei pidä välittää asiakkaista eivätkä asiakkaat saa vaikuttaa kirjastoon.

Kollberg aloittaa tekstinsä räväkästi toteamalla, että oli useampi kuin yksi, joka sai tylyn aamuherätyksen (esitykseni oli varhain aamulla), kun Helsingin kirjastotoimen johtaja puhui taloudellisin termein kirjastosta. Yksi kauheuksista oli tietysti se, että puhuin asiakkaista, kunder, enkä käyttäjistä (användare) tai lainaajista (låntagare).

”Kirjaston tehtävä ei ole ratkaista yhteiskunnan ongelmia. Jos kirjastot kadottavat yhteyden alkuperäänsä ja katoavat yleiseen ”yhteiskuntapuuroon”, kadottavat ne alkuperäisen tehtävänsä ja merkityksensä.”, jatkaa Kollberg artikkeliaan ja kehuu toista luennoitsijaa, kirjailija ja lehtinainen Ulrika Knutsonia. Hänen teemanaan oli Litteraturen, läsaren och rummet. Kirjallisuus on siis se, joka on kirjaston alkuperäinen tehtävä.

Erityisen mielenkiintoinen Kollbergin mielipide oli siksi, että kirjastopäivät oli aloitettu esityksellä ”Att titta utifrån och in – föreställningar om folkbibliotek i offentliga biblioteksdebatter 1970-2006”, joka perustui viikkoa aiemmin julkistettuun väitöskirjaan. Nuori tutkija Åse Hedemark oli juuri todistanut, kuinka Ruotsissa käydyt kirjastokeskustelut ovat usein olleet kirjakeskeisiä ja keskusteluja ovat käyneet erityisesti mieskirjailijat. Hedemark ihmetteli myös kirjastoalan näkymättömyyttä näissä keskusteluissa. Linkin kautta voi tutustua Hedemarkin väitöskirjan tiivistelmään ja koko teokseen http://uu.diva-portal.org/smash/record.jsf?pid=diva2:209085

Lunta tuli siis tupaan rankasti Upsalassa. Jos joku haluaa katsoa taloudellisin termein höystetyn esitykseni, se löytyy http://www.lib.hel.fi/docs/julkaisut/uppsala.pdf

22. huhtikuuta 2009 23:45

Islannista on kuulunut kummia viime aikoina. Maan talous on romahtanut, kansa heittelee kananmunilla pääministeriään ja osoittaa mieltään kadulla, ennenaikaiset vaalit ovat tulossa toukokuussa. Mutta kun menee paikan päälle, kaikki näyttää siltä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Reykjavikin kadut ovat täynnä hienoja autoja, ravintolat tupaten täynnä ja yöllä elämä on vilkkaampaa kuin päivisin.

Mutta pinnan alla kuplii. Kirjaston henkilökunta on vähentynyt 10 prosentilla ja käyttö kasvanut 20 prosentilla, kirjastotoimen johtajan palkka on laskenut 10 prosenttia ja lähes koko henkilökunta on päättänyt äänestää venstreä.

Ja keskustelu käy kuumana. Yksi suurista puheenaiheista on Andri Snaer Magnasonin kirja Dreamland, joka ilmestyi jo vuonna 2006 islanniksi ja jota on myyty 20 000 kappaletta. Pääsiäiseksi elokuvateattereihin tuli kirjaan perustuva elokuva http://icelandreview.com/icelandreview/daily_..._a_id=322765, jonka trailer on nähtävissä http://savingiceland.puscii.nl/?p=3791&language=en. Jos aivan kärjistäen yrittää kuvata mistä on kysymys, ovat vastakkain erilaiset arvot. Elääkö Islanti raskaalla teollisuudella, esimerkiksi ottamalla maahan maailman suurimmat alumiinitehtaat (yksi on jo perustettu) vai jatkaako se elämistään luontoaan kunnioittamalla?

Harvoin olemme keskustelleet pohjoismaisten pääkaupunkien kirjastotoimen johtajien kokouksessa niin paljon isäntämaan taloudellisista ja poliittisista asioista kuin Reykjavikissa 16.-17.4.

Jälleen kerran kokous oli kuitenkin myös ammatillisesti mitä antoisin. Ja trendit kulkevat samansuuntaisesti maasta toiseen. Nyt keskustelimme paljon kirjastoverkon muotoutumisesta. Kirjastoille haetaan paikkaa sieltä, missä ihmiset jo liikkuvat; ostoskeskuksissa tai maanalaisten asemilla. Kuten Tukholmassa, jossa on jo avattu yksi ”tunnelbanabibliotek” Högdalen. http://www.biblioteket.stockholm.se/?id=4937

Kirjastojen koot vaihtelevat, mutta mitä suurempi tila, sitä todennäköisemmin toimintaa suunnitellaan yhteistyössä jonkin muun tahon kanssa. Esimerkiksi Tukholmassa on Hässelby strandiin suunnitteilla 2000 m2:n tila, josta. kirjaston osuus on 600m2. Muut mukaan tulevat toimijat ovat nuoriso, vanhusten palvelu, kaupunginosayhdistykset. Uutta ajattelussa on se, että tila suunnitellaan ilman selviä hallintokuntarajoja, saumattomasti. Toisaalta, päätöksiä ei ole vielä tehty ja tällä hetkellä Hässelby strand elää ilman kirjastoa, koska aiempi kirjasto on purettu!

Kööpenhaminassa on järjestetty kahdenkin lähikirjaston arkkitehtuurikilpailu. Toinen kirjastoista, Örestadin kirjasto
http://www.kk.dk/Borger/PasningOgSkolegang/IS...518E6CD.ashx tekee läheistä yhteistyötä koulun kanssa ja toinen eli Bispebjergin kirjasto on samassa pihapiirissä nuorisotilan kanssa http://www.kk.dk/Nyheder/2009/Marts/~/media/1...C06C3E3.ashx. Lisäksi Kööpenhaminassa on laadittu periaatteet, joita noudatetaan kirjastotilojen suunnittelussa.

Pääkirjastohankkeet etenevät kaupungeissa omaa tahtiaan, välillä pysähdellen ja suuntaakin muuttaen. Kööpenhaminassa tehdään hintavertailuja nykyisen pääkirjaston saneeraussuunnitelman ja uuden rakentamisen välillä. Tukholmassa lasketaan uuden lisärakennuksen hintaa, joka vaihteeksi on laskenut. Oslossa taas vasta päättynyt arkkitehtuurikilpailu on siirtymässä poliittiseen päätöksentekoon, jossa nähdään hyväksyvätkö poliitikot juryn ehdotukset vai nostavatko he jonkin toisen ehdotuksen toteutettavaksi. Helsingissä taas aloitetaan hankesuunnitelman tekoa.

Suuri uutinen tuli Norjasta, jossa perjantaina 17.4. julkistettiin hallituksen ”kirjastopoliittinen raportti”. Yleisille kirjastoille siinä annetaan ja tutuksi käynyt rooli toimia kohtaamis-, oppimis- ja kulttuuriareenana. http://www.regjeringen.no/nn/dep/kkd/pressese...ml?id=555688

Ja jos et vielä ole käynyt Islannissa, niin nyt sinne kannattaa mennä, sillä Islannin kruunu on eurokansalaiselle edullinen!

2. huhtikuuta 2009 23:01

Oslon pääkirjaston arkkitehtuurikilpailun voittaja on julkistettu 27.3. Voitto meni niin sanotusti kotiin, sillä voittanut arkkitehtitoimisto oli Lund Hagem Arkitekter Oslosta ehdotuksella Diagonale. Lisää tietoa löytyy www.lib.hel.fi sivulta, jossa kahdessakin uutisessa kerrotaan kilpailusta ja sen tuloksesta. Toisessa niistä haastatellaan myös juryn suomalaista arkkitehtijäsentä Mikko Heikkistä. Hanke etenee nyt poliittiseen päätöksentekoon, mutta kuinka nopeasti en tiedä. Omassa työssäni Oslon kilpailun juryssa oleminen oli jälleen yksi tärkeä ja opettava kokemus.

Juuri nyt kansainvälisyyden näkökulma on taas kerran yhtä sillisalaattia. Ensi viikolla tulee pari hollantilaista kollegaa valmistelemaan hollantilaisen ryhmän tulevan kesän opintomatkaa Suomeen. Itse kuuntelen omien kollegojeni matkakuulumisia ja luen kirjastoalan lehtiä.

Maunulan kirjaston suunnittelutyöhön liittyen parin hengen ryhmä kävi yhdessä työväenopiston edustajien kanssa Lontoossa tutustumassa Idea Stores http://www.ideastore.co.uk/ toimintaan. Tavoitteena oli löytää sekä uusia toimintatapoja että tilaratkaisuja, kun kirjasto ja työväenopisto sijoittuvat kylki kylkeen suunniteltavissa tiloissa. Taloudellisesti tiukat ajat opettavat meitä ehkä parhaiten miettimään yhteisiä ratkaisuja.

Samaan hengenvetoon huomaan, että myös tanskalaiset ovat käyneet Lontoossa ja kuvaavat kokemuksiaan Bibliotekspressen-lehdessä (6/2009 s. 9-11) artikkelissa Idéer saelger bedre end boger. Neljä kirjastoa Lontoossa on muuttanut nimensä Idea Storeksi ja toimivat kuten liikkeet. Ja asiakkaat virtaavat sisään. Nyt siis myydään ideoita, ei kirjoja! Näin Idea Stores –idea (sic), jota kirjastoala on melkeinpä vähätellyt, on osoittanut voimansa.

Lehden toisessa artikkelissa pohditaan, minkälaisia mielikuvia välitämme sanavalinnoillamme. Tanskassahan on jo olemassa muutamia miehittämättömiä kirjastoja, joihin pääsee sisään kirjastokortillaan silloin kun henkilökuntaa ei ole paikalla. Artikkelin kirjoittaja pohtii, onko parempi puhua ”avoimesta kirjastosta” kuin ”miehittämättömästä kirjastosta”. Vaikka oikeastaan hän puhuu ”palveluksettomasta kirjastosta”. Suomessa kutsuisimme sellaista kirjastoa varmaankin ”kylmäasemaksi”.

Näkökulma on mielestäni varsin varteenotettava, sillä onhan toki parempi, että käyttäjä pääsee kirjastoon, vaikka siellä ei olisikaan henkilökohtaista palvelua. Katso http://peterals.wordpress.com/2008/04/07/dans...e-bibliotek/ Onkohan kirjastoalalla muuten koskaan tehty tutkimusta, kuinka suuri osa kävijöistämme käyttää henkilökunnan palvelua.

Nimityksistä puheen ollen myös Århusissa on kirjaston sijasta päädytty käyttämään käsitettä Multimediehuset uudesta suunnitellusta pääkirjastosta. Siellähän arkkitehtuurikilpailun tulos julkistettiin maaliskuun alussa ja sielläkin voitto meni kotiin, kun voittaja oli Schmidt, Hammer, Larsen Architects. Heidän muita töitään ovat muun muassa Halmstadin kirjasto Ruotsissa sekä Tanskan kansalliskirjasto The Black Diamond. Århusin sivuja kannattaa seurata! http://www.multimediehuset.dk/

Aivan toisenlaiseen maailmaan hyppäsin kun sain tällä kerralla Meksikossa käyneeltä Kirjasto 10:n johtajalta Kari Lämsältä pikaisen matkaraportin. Siellä oli Bill & Melinda Gates Foundationin järjestämä tapaaminen, johon kutsuttiin myös ATLA-voittajia. (ATLA = Access To Learning Award eli se, jonka Helsingin kaupunginkirjasto ensimmäisenä kirjastona sai). Muut osanottajat olivat kuulemma erilaisista kehitysmaista. Karin puheesta ymmärsin, että olisi hyödyllistä nähdä toisenlaista todellisuutta kuin se missä itse elämme.

Näistä asioista Kari saisi kertoa jossain laajemminkin! Onneksi pääkaupunkiseudun kirjastoilla on oma namibialainen Windhoek-projekti, jota Vantaan kaupunki hallinnoi ja jossa yhtenä osa-alueena on yhteisökirjasto. Kirjastoprojektista voi lukea Espoon kaupungin sivuilta http://www.espoo.fi/default.asp?path=1,28,29,...,37482,68212

Ja kun Espooseen päädyttiin, suosittelen toistakin espoolaista osoitetta, nimittäin Entressen uutta kirjastoa samannimisessä kauppakeskuksessa Espoon keskuksessa. Kirjasto avattiin eilen ja minulla oli ilo tutustua siihen heti tuoreeltaan. Vierailun perusteella voin luvata, että Helsingin kaupunginkirjaston kautta Suomeen tulevat kansainväliset kollegat opastetaan Entresseen. http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;29;...37482;105305 Suosittelen siis lähempänäkin asuville ja onnittelen Espoota uuden kirjaston johdosta! Enempää en kerro, käykää itse katsomassa.


PS. Jos teillä ei vielä ole riittävästi kommunikointivaihtoehtoja, niin tutustukaapa uuteen mahdollisuuteen http://twitter.com/ jossa voitte luoda uusia verkostoja ja 140 sanalla kuvata elämäänne ja tunnelmianne. Sivu kertoo ”in plain English” ja suomalaisella tekstityksellä mikä tämä Twitter oikein on. Vaikka suurin osahan teistä jo varmasti tunteekin sen!

14. maaliskuuta 2009 15:44

Ruotsissa on monenlaista kuhinaa kirjastoalalla. Helmikuun puolessa välissä julkistettiin laaja hallituksen tilaama kulttuuritoiminnan selvitys Kulturutredningen http://www.regeringen.se/sb/d/11266/a/120332 Siinä sivutaan myös kirjastotoimintaa. Keskeisin yleisiä kirjastoja koskeva esitys on, että meidän Kansalliskirjastoamme vastaavalle Kungliga Biblioteketille annetaan myös yleisiä kirjastoja koskevia tehtäviä ilman että niiden asema muuten muuttuu. Kun Ruotsissa yleisten kirjastojen keskinäinen yhteistyö on paljon vähäisempi ja kuntien itsenäisyys taas paljon vahvempi kuin Suomessa tuntuu esitys aika vaikealta toteuttaa.

Jotain taustatyötä asioiden eteenpäin viemiseksi kuitenkin tehdään siitä päätellen, että lahden takaa erilaiset konsultit soittelevat ja kyselevät saadakseen vertailutietoa suomalaisista yhteisluetteloajatuksista ja yleisten kirjastojen ja kansalliskirjaston yhteistyökuvioista.

Myös kirjastopalvelujen kilpailuttaminen on taas nostanut päätään Ruotsissa. Asiasta on ollut artikkeli kahdessa viimeisimmässä Biblioteksbladetissa, uusimman artikkelin nimenä Biblioteksentreprenader – en stor sak!. Ensimmäinen, epäonnistumiseen päätynyt yritys kirjastopalvelujen yksityistämisestä tapahtui 1990 Åren kunnassa. Tällä hetkellä kilpailutuksen kautta hoidettuja kirjastoja on Nackassa (Dieselverkstaden) sekä Hälleforsin kunnassa.

Kun luen, että kilpailutuksella saavutetaan alempia kustannuksia, joustavuutta ja sopeutumista, vähemmän yksityiskohtiin ulottuvaa ohjausta, innovaatiovoimaa ja luovuutta sekä nopeampaa ja joustavampaa päätöksentekoa, en voi muuta kuin huokaista. Tämä kaikkihan voidaan ja pitää saavuttaa ilman kilpailuttamistakin, mutta hintatasoon pitää yhdistää myös laatukriteerit!

Suomalaisen kirjastoseuran puheenjohtajuuskeskustelun kannalta voi olla mielenkiintoista kuulla, että Ruotsissa kirjastoseuran puheenjohtajaksi ehdotetaan Tukholman kaupunginkirjaston johtajaa Inga Lundénia. Nykyinen puheenjohtaja on poliitikko Britta Lejon. Ingan ”puheenjohtajaohjelmaan” voi tutusta seuran sivulla http://www.biblioteksforeningen.org/ Valinta tapahtuu Uppsalassa toukokuun puolessa välissä.

Ja Tukholman Kulturhusetissa tapahtuu koko ajan. Nyt en puhu siitä upeasta ohjelmasta, jota siellä on tarjolla, vaan toiminnallisista muutoksista joita koko ajan tuntuu olevan vireillä. Nyt on sarjakuviin erikoistunut Serieteket muuttanut katutasosta toisen kerroksen kirjastoon Läsesalongen, joka taas ollaan siirtämässä suurempiin tiloihin katutasolle. Lapsille ja perheille suunnattu Rum för barn on myös niin suosittu, että tälle kohderyhmälle ollaan suunnittelemassa lisää tilaa!

Tukholman pääkirjaston, Asplundin kirjaston lisärakennussuunnitelmien etenemisestä en tällä hetkellä tiedä mitään, mutta kehitys ei Tukholmassa ole toki pysähtynyt. Uusinta uutta edustavat maanalaisen asemien yhteyteen suunnitellut kolme kirjastoa, joista yksi, Högdalen on jo avattu. Sen raikasta ilmettä voi vilkuilla oheisen linkin kautta http://biblioteket.se/?id=4937

5. maaliskuuta 2009 23:11

Oslossa käynnistyi juuri sikäläisen kaupunginkirjaston Deichmansken pääkirjaston arkkitehtuurikilpailun juryn työskentely, jossa itsekin olen mukana. Maaliskuun lopussa jury julistaa voittajan, mutta tällä hetkellä en voi kilpailusta kertoa muuta kuin mitä on tarjolla kilpailun järjestäjän Hav Eiendomin sivuilta http://www.haveiendom.no/nor/Prosjekter/Deichman/ Sieltä löytyy sekä kilpailuohjelma että kilpailuun osallistuvan 20 arkkitehtitoimiston nimet.

Århusissa vastaavan kilpailun voittaja julkistettiin tiistaina 3.3. Tietoa siitä löytyy oheiselta sivulta
http://www.multimediehuset.dk/sw5835.asp Kilpailuna nämä kaksi ovat aivan erilaisia, mutta kumpaakin läheltä seuranneena voin sanoa, että tulevaisuuden fyysisen kirjaston suunnittelu näinä aikoina on mielenkiintoinen ja haasteellinen tehtävä, kun mietitään, mitä muutetaan ja mitä säilytetään.

Århusin kirjasto on tulevaisuuden suunnittelussa kulkenut jo nyt pitkän ja kokeellisen tien, jossa on kuultu sekä käyttäjiä että työntekijöitä. Prosessin kuluessa on tehty monia projekteja, opintomatkoja ja kokeiluita, jotka kaikki on myös dokumentoitu yllä mainituilla Multimedehusetin sivuilla. Jos emme olisi läheisiä yhteistyökumppaneita Århusin kirjaston kanssa, muuttuisin vihreäksi kateudesta...

Matkustava suurlähettiläämme, Kirjasto 10:n Kari Lämsä kävi äskettäin luentomatkalla Bilbaossa ja kertoi kummia. Senhän me kaikki tiedämme, että arkkitehti Frank Gehryn suunnittelema Guggenheim taidemuseo muutti Bilbaon teollisuuskaupungista maailmankuuluksi kulttuurikaupungiksi.

Mutta nyt siellä suunnitellaan myös kulttuurikeskus Alhondigaa, jonka elementit ovat Tieto, Hyvinvointi ja Viihde. Kirjasto tai oikeastaan mediateekki on osa kokonaisuutta, johon kuuluu myös uima-allas, kylpylä ja kuntosali sekä monia muita toimijoita. Voi kuitenkin sanoa, että näissä tiloissa sielu ja keho kohtaavat kuin antiikin kirjastoissa konsanaan.

Suunnittelijana on maailmankuulu Philippe Starck http://www.philippe-starck.com/ . Hän kuvaa projektia näin: ”It is not an architectural project, but rather a screenplay for life, dedicated to families, lovers, mothers, children and all the people of Bilbao.” http://www.alhondigabilbao.com/ingl/home.htm

Puitteet ovat komeat, sen kertoo jo nimikin. Alhondiga on nimittäin arabiaa ja tarkoittaa viinivarastoa. Kyseessä on 1900-luvun alussa rakennettu entinen viinivarasto, joka puretaan sisältä täysin ja tilalle rakennetaan kulttuuria ja viihdettä. Mutta jos puitteet ovat hienot, niin sisältö – ainakin kun puhutaan kirjastosta – kaipaa kehittämistä, kertoi Kari. Mallia otetaan muualta ja tällä kerralla luennoimassa olivat edustajat muun muassa Århusista ja Helsingistä.

Kirjastoja siis suunnitellaan samaan aikaan kun keskustelu kirjan tulevaisuudesta ja e-kirjasta käy kuumana. Murroksen nopeutta on vaikea arvailla, mutta minulle elämäntapamme muutos konkretisoitui junamatkalla Oslon keskustasta lentokentälle. Matkustajat olivat ilmeisesti työmatkalla olleita liikemiehiä, joten otos ei ole normaali. Mutta jotain kertonee se, että yksi puhui kännykkäänsä, toinen katseli kännykästään elokuvaa, kolmas näpräsi iPodia, neljäs kirjoitteli kannettavallaan ja viides luki – e-kirjaa!

Lukija paljastui britiksi, joka kertoi, että hänellä on e-kirjassaan 120 taskukirjaa, jotka hän oli ostanut puoleen hintaan painettuun kirjaan verrattuna. Lisäksi laitteeseen kuului ostohetkellä lisäetuna 80 tekijänoikeuksien ulkopuolella olevaa klassikkoa. Hän kertoi lukevansa vaihdellen kumpiakin. Kirjastoa hän saattoi käyttää kun tarvitsi ns. coffee-table kirjoja eli kauniita isokokoisia kuvateoksia.

Ja voittaja on...

1. helmikuuta 2009 22:18

Vuosi sitten tammikuussa kirjoitin Pernille Schaltzista, Kööpenhaminan pääkirjaston uudesta johtajasta, joka haastattelussaan Politiken lehdessä 27.12.2007 sanoi: ”Enemmän tilaa sähköisille aineistoille, peleille ja opetukselle. Vähemmän tilaa kirjoille. Lisäksi enemmän ajankohtaisia ja kysyttyjä kirjoja, jotka ovat heti näkösällä, kun käyttäjät astuvat sisään Kööpenhaminan pääkirjastoon. Kirjojen kansien on oltava näkyvissä eikä kirjastotilaa pidä käyttää varastona.”
http://politiken.dk/boger/article451229.ece

Tämä haastattelu herätti kärkevän mielipiteiden vaihdon, joka jatkui julkisuudessa koko kevään 2008. Pernillestä itsestään tuli myös kirjastomaailman julkkis, joka on kiertänyt luennoimassa kaikissa pohjoismaissa. Viimeiseksi meillä Suomessa. Hän puhui sekä keskuskirjastokokouksessa 29.1. että HelMet-kirjaston henkilökunnalle 30.1.

Kun kuunteli Pernillen asiallista, hyvin jäsenneltyä sekä teorian että käytännön tasolla liikkunutta esitelmää ei voi kuin ihmetellä, miten Pernillen ajatukset ovat saaneet ihmiset niin kiihdyksiin, että hän on jopa saanut nimettömiä uhkauskirjeitä kotiin. Lähtisittekö te ”sotajalalle” seuraavien Pernillen perusviestien johdosta?

"Karsi kokoelmaa ja raivaa tilaa. Erota aineiston esittely- ja säilytystila. Kannet näkyviin. Markkinoi sisältöjä. Harvempia mutta keskeisempiä neuvontapisteitä. Tee tilaa erilaisille toiminnoille ja oppimiselle. Raivaa oleskelutilaa."

Hän on myös jo käytännössä tehnyt muutoksia Kööpenhaminan pääkirjastoon, joka sijaitsee keskeisellä paikalla kävelykatu Krystalgaden eli Kristallikadun varrella entisessä monikerroksisessa tavaratalossa. Uusimmat uutiset löytyvät katsomalla
http://politiken.dk/kultur/article627455.ece

Kirjaston sisääntulokerroksesta hän on kehittänyt entistäkin elävämmän paikan, joka avautuu sekä näyteikkunoidensa että suurnäytön kautta kadulle houkutellen ihmisiä sisään. Sisääntulo on paikka, jossa esitellään kirjaston ”kerma” – uusimmat kirjat ja uudet mediat. Siellä on myös vanhojen kirjojen sekä erityisaiheiden näyttelyitä. Tilaa on varattu myös ajankohtaisille keskusteluille sekä kohtaamisille kahvikupin ääressä. Uutta on myös, että koko kirjastossa kahvin juonti ja syöminen on sallittua.

Erityisen viehättäviltä kuulostivat ”Kristallipöydät” (Crystal tables), jotka ovat saaneet nimensä kirjaston kotikadun mukaan. Niitä on kaikkiaan neljä ja ideana on yksinkertaisesi esitellä niillä erilaisia aineistoja niin, että sisältö vaihdetaan kahden viikon tai kuukauden välein. Pöytien aiheina ovat ajankohtaiset asiat, kansainvälinen näkökulma, eri tiimien erikoisaiheet sekä jokin laajempi teema.

Tämän tapaisia asioitahan toki tehdään jo nyt monessa kirjastossa, mutta Kööpenhaminan erikoisuus ja vahvuus on siinä, että näyttelyt ja esillepano on nimetty ja organisoitu hyvin järjestelmällisesti ja tietoisesti.

Pernillen mielenkiintoisia ja yleisiä lausahduksia ovat muun muassa se, että kirjastot ovat paljon muutakin kuin Deweyn kirjastojärjestelmä tai tietokoneita. Hän kertoi myös konsultoineensa Ikean edustajan kanssa, joka oli sanonut, että kirjastot ovat kuin Ikean noutohyllyosasto, jossa täytyy tarkkaan tietää, mistä tavaran poimii…Mutta Ikeakin uudistaa koko ajan palveluaan. Viimeisimpiä uudistuksia on, että kassahenkilökunta siirretään palvelemaan asiakkaita liikkeeseen ja asiakkaat itse hoitavat kassapalvelut.

Kannattaa myös tutustua Pernillen esille ottamaan on-off kirjastoajatteluun, jossa itse asiassa määritellään ihmisten vastakkaiset kirjasto-odotukset. hiljainen ja sosiaalinen kirjasto. Lisää tietoa löytyy seuraavasta linkistä, jonka takaa löytyvä diasarja kannattaa katsoa loppuun saakka, koska teeman kuvitus löytyy aivan loppusuoralta. http://dentredjevej-on-off.blogspot.com/

Jos kiteytän Pernillen livenä, en voi muuta kuin ihailla tätä selkeän asiallista, määrätietoista, innostunutta ja aikaan saavaa nuorta tanskalaista kollegaa. Onneksi Pernille on myös kestänyt julkisuuden paineet ja on vain iloinen siitä, että kirjasto on keskustelun kohteeena - varsinkin kun Tanskassa on kunnallisvaalit vuoden 2009 aikana.

PS. Kirjoitin edellisen blogini ”Muistin paikat” näyttelystä ja siihen liittyvästä kirjasta. Samaan teemaan liittyy myös Suomen rakennustaiteen museossa (Kasarmikatu 24) järjestettävä keskustelu ke 4.2. klo 18.

11. tammikuuta 2009 0:17

Viime vuoden elokuun alussa oli kirjastot.fi-ammattikalenterissa uutinen ”Suomi esittelee Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa 2008 uusia museo- ja kirjastokohteita. 14.9.–23.11. Alvar Aallon Suomi-paviljongissa tulee olemaan esillä Suomen rakennustaiteen museon suunnittelema Store and Share. Museums and Libraries in Finland - näyttely.”

Venetsiassa ollut näyttely ei herättänyt huomiotani eikä edes ajatusta, että onpas hienoa kun kansainväliselle yleisölle on esittelyn kohteeksi valittu museot ja kirjastot. Nyt sama näyttely on nähtävissä Suomen Rakennustaiteen museossa http://www.mfa.fi/ maaliskuun alkuun saakka. Itse näyttelykin toki on näkemisen arvoinen, mutta erityisen ihastunut olen näyttelyn julkaisuun Muistin paikat. Suomen museot ja kirjastot.

Luettelossa esitellään neljä kirjastoa ja neljä museota. Kirjastot ovat Turun uusi pääkirjasto, Vuosaaren kirjasto Helsingissä sekä Tritonian tiedekirjasto ja vielä rakentamaton Keskustakampuksen kirjasto Helsingissä. Museoita ovat Turun Taidemuseon saneeraus, Espoon Museokeskus, Saamelaismuseo Inarissa sekä palkittu Meri- ja maakuntamuseo Kotkassa.

Kohde-esittelyjen lisäksi julkaisuun sisältyy näyttelyn suunnittelijan, arkkitehti Roy Mänttärin, Tampereen kaupunginkirjaston kirjastotoimen johtajan Tuula Haaviston, eläkkeelle jääneen taidehistorian professorin Riitta Nikulan sekä arkkitehti, professori Ilmari Lahdelman artikkelit.
Jokaisesta artikkelista löytyy kirjastotoimintaa kuvaavia ”herkkupaloja”, joista seuraavassa joitakin esimerkkejä.

”Kirjastot muuntuvat kohtauspaikoiksi….Museoiden lailla kirjastotkin tarjoavat nyt tilaisuuden nähdyn ja kuullun sulattamiseen. Ihminen kohtaa paitsi tiedon myös toisen ihmisen. Kirjaston perimmäinen tarkoitus kuitenkin pysyy: mahdollisuuksien avaaminen, mielen avartaminen.” (Roy Mänttäri)

”Antiikkimuseot herättävät ajatuksen, että museo voisi olla muuttumaton, kirjasto ei. Olisikohan se perusero näiden kahden muistiorganisaation välillä? Kirjasto on aina prosessi, sen on pakko muuttua koko ajan – silloinkin kun siellä on kirjakokoelmia.” (Riitta Nikula)

”Sekä hienot kirjastot että museot konkretisoivat yhteiskunnan arvonantoa tavallisille ihmisille ja heidän pyrkimyksilleen sivistää itseään, virkistyä, oppia ja löytää vastauksia. Kirjasto on koti ennen kaikkea intellektuaaliselle pääomalle ja museo yhteiselle muistille.” (Tuula Haavisto)

”Suomalaiset osaavat toimia kirjastossa itsenäisesti, ja kirjasto koetaan myös omaehtoisen toiminnan paikkana. Tästä huolimatta palvelu on oleellista kirjastotoimintaa. Pitkien, jäykkien palvelutiskien aika on kuitenkin ohi. Tämän hetken mediaympäristöön kuuluvat ihmisten keskellä vaeltavat tietonavigaattorit. Henkilökunta on kirjastossa läsnä.” (Ilmari Lahdelma)

Tämän teoksen eväitä makustelen, kun ensi viikolla matkustan Osloon aloittaakseni työskentelyn Deichmansken eli Oslon kaupunginkirjaston pääkirjaston arkkitehtuurikilpailun juryssa. Kilpailuehdotuksia emme vielä näe, mutta tutustumme kilpailupaikkaan ja kilpailun kriteereihin. http://www.haveiendom.no/filestore/Automatisk...nLibrary.pdf

Linkissä näyttää olevan myös samaan aikaan kilpailtavan Munch-museon kilpailun kriteerit. Siinä on kilpailijoiden joukossa myös yksi suomalainen toimisto, nimittäin Arkkitehtitoimisto ALA
http://www.ala-a.com/news/index.html joka on voittanut Norjassa Kristiansandissa esittävän taiteen kulttuurikeskuksen arkkitehtuurikilpailun.

Kirjastorakennuksen kilpailijoiden joukossa ei ole suomalaisia arkkitehtejä, mutta juryssa on Vuosaaren kirjaston toinen suunnittelija arkkitehti Mikko Heikkinen.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni!

PS. Sain aiheellista lukijapostia edellisestä blogistani. Olin virheellisesti maininnut, että Staatsbibliothek, jossa enkelit oleskelivat olisi ollut Itä-Berliinin puolella. Näin ei tietenkään ollut. Idässä oli vanha kirjastorakennus Unter den Linden-kadulla ja enkelien oleskelupaikka oli siis lännessä! Mutta kirjasto oli hyvin lähellä rajavyöhykettä, ja niinpä muisti teki tepposet.

8. joulukuuta 2008 22:31

Wim Wendersin vuonna 1987 ohjaama filmi ”Berliinin taivaan alla” on yksi lempifilmeistäni. Eikä vähiten siksi että filmissä esiintyvät enkelit viihtyvät kirjastossa, Berliinin Potsdamer Platzin Staatsbibliothekissa, joka aikanaan oli Itä-Saksan puolella.

Vietin itsenäisyyspäivän viikonlopun Berliinissä ja jotenkin kummasti tieni johti myös sikäläiseen kirjastomaailmaan. Tällä kerralla en tosin käynyt sen paremmin tieteellisessä kansalliskirjastoa vastaavassa Staatsbibliothekissa http://www.staatsbibliothek.de/ kuin yleisiä kirjastoja edustavassa Amerika Gedenk Bibliothekissa http://www.zlb.de/kunden_service. Jonkinlaiseksi johtavaksi teemaksi muodostui tämän vierailun aikana juutalaisuus ja Natsi-Saksa.

Edellisen Berliinin käyntini jälkeen on valmistunut Euroopassa murhattujen juutalaisten muistomerkki, joka koostuu 2711 kivipaadesta, aivan Brandenburgin Torin lähistölle. En ollut myöskään aiemmin käynyt vuonna 2001 avatussa, arkkitehtonisestikin erittäin vaikuttavassa Daniel Libeskindin suunnittelemassa Berliinin Juutalaismuseossa http://www.juedisches-museum-berlin.de/site/E...hp?meta=TRUE

Tieni juutalaisuuden maailmaan kulki itse asiassa kahden kirjastokokemuksen kautta. Tutussa Berliinin Zentral- und Landesbibliothekin (ZLB) – siis Helsingin kaupunginkirjastoa vastaavassa kirjastossa – oli ala-aulassa näyttely ”Geraubt. Die Bücher der Berliner Juden.” eli ”Ryöstetty. Berliinin juutalaisten kirjat.” Tämän näyttelyn kirjat on koottu ZLB:n 40 000 teoksen J-kokoelmasta, johon on sijoitettu juutalaisilta evakuoidut kirjat. Kokoelma ostettiin ZLB:hen keväällä 1943 panttilainaamosta, johon juutalaisilta kerätyt kirjat oli koottu. Ja siis nyt, 65 vuoden jälkeen kokoelmaa esitellään.

Tämän kirjaston ja kokoelman vastapaino on sitten Humboldt Yliopiston lähellä Bebelplatzilla oleva vuonna 1995 avattu Maanalainen kirjasto eli kirjasto ilman kirjoja. http://www.kathringiese.de/kg/wordpress/2007/...ohne-bucher/
Tässä maan alla olevassa kirjastossa, jota katsotaan kadun tasolta lasiruudun läpi, on valkoiset tyhjät hyllyt, jotka muistuttavat toukokuun 10. päivänä 1933 tapahtuneista kirjarovioista. Niissä yliopiston natsiopiskelijat polttivat tuhansittain ”vaarallisia” kirjoja, kuten Heinrich Heinen, Sigmund Freudin, Thomas Mannin, Erich Kästnerin, Karl Marxin ja monien muiden meidän arkipäiväämme kuuluvien kirjailijoiden teoksia. Koko Berliini on elävä muistutus historiasta ja sen kulusta, ja erityisesti sen dramaattisista vaiheista. Sellaisessa miljöössä on vaikea innostua kirjastot.fi sivuilla käydyistä keskusteluista ”ylikouluttautumisesta”. Kirjastoalalla mikään koulutus ei ole liikaa. Kaikille opinnoille ja laajalle yleissivistykselle on käyttöä. Mutta silloin kirjastotyö on nähtävänä paljon laajempana kuin vain kirjastonhoidollisina päivittäisrutiineina.

19. marraskuuta 2008 23:58

Tai no, oikeastaan minä en ollut siellä, mutta kaikkiaan 34 muuta, joista 12 Århusin, kaksi Tukholman ja 20 Helsingin kaupunginkirjastosta (yksi heistä kuitenkin amerikkalainen…). Nämä ihmiset viettivät 31 intensiivistä tuntia Park Hotellissa Käpylässä Next Library Campissa 17.-18.11.2008.

Jaa että missä? No, tapahtuman nimi oli Next Library Camp ja johan nyt nimikin kertoo, että kyseessä oli leiri, jossa suunniteltiin uudenlaista kirjastoa. Kaikilla mukana olleilla kirjastoillahan on suunnitteilla uudet suuret kirjastot, mutta kysymys oli yhtä paljon siitä, miten jo olemassa olevia kirjastoja ja tapaamme toimia muutetaan. Eli mitä pitäisi tehdä huomenna tai oikeastaan jo tänään.

Ajatus leiristä syntyi vähän yli vuosi sitten Århusin ja Helsingin kirjastoväen keskusteluissa. Århusille jäi kuitenkin päävastuu asian sisällöllisestä puolesta, koska heillä on koulutettu moderaattoreiden ryhmä, jolla on hallussaan uudenlaisia työskentelytapoja ja he ovat lisäksi tottuneet monenlaiseen ryhmätyöskentelyyn. Helsinki järjesti puitteet eli hankki leirin toimintaympäristön. Ja idea oli nimenomaan se, että kaikki ovat tiiviisti yhdessä koko leirin ajan.

Itse olin siis vain avaamassa ja päättämässä tapahtuman, mutta voin sanoa, että harvoin olen tuntenut ympärilläni sellaista energian ja ilon määrää kuin leirin lopettajaisissa. Jäykkyys ja epävarmuus olivat häipyneet ja tunnelma oli riemukas, kun ryhmät esittelivät töitään. Ja kaikki on jo dokumentoituna verkossa meidän kaikkien iloksi. Tekstejä löytyy http://nextlibrarycamp.wikispaces.com/ ja kuvia http://www.flickr.com/photos/aakb/ . Näin pääsette parhaiten mukaan tunnelmaan ja ymmärrätte mistä on kysymys.

Jos noukin esimerkinomaisesti jotain, mitä jäi esittelyistä erityisesti mieleen, niin opacista (siitä online-public-access-cataloguesta) on tulossa sopac
(http://www.blyberg.net/2008/08/16/sopac-20-what-to-expect/) eli social-online-public-access-catalogue tai newpac, joka aivan uudella tavalla yhdestä hakupaikasta ohjaa oikealle tielle eikä ketjumaisesti kuten opacit tekevät. Hiljaisuutta kirjastossa voisi tarjota luomalla yhden/kahden hengen liikuteltavia ”hiljaisuustiloja” ja henkilökuntaa voisi kutsua paikalle nappia painamalla. Kirjaston pitää olla enemmän idea kuin tila, totesi rajatonta kirjastoa pohtinut ryhmä. Entä mitä sanotte kehityspolusta web 2.0 > library 2.0 > 3rd place > second home > home 2.0 eli olisiko kirjasto meidän ”julkinen kotimme”?

Ja kun tuolla netissä roikuin, löytyi tällainen mielenkiintoinen Kathryn Greenhillin esitys What is Library 2.0? http://www.slideshare.net/sirexkat/what-is-library-20 Suosittelen!

Nämä blogini eivät ole olleet oikeaoppisia sikäli, että näitä on vain harvoin kommentoitu. Nyt kuitenkin haastan Campin osallistujia kertomaan, mitä siellä oikeasti tapahtui! Luulenpa, että minun lisäkseni muutama muukin on utelias kuulemaan tästä iloisesta ja maailman onnellisimpien ihmisten (siis tanskalaisten http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=148&a=799952)
kanssa pidetystä työ- ja riemuleiristä!

9. marraskuuta 2008 23:25

Lomamatkoilla on mukava seurata ihmisten lukemista. Etelä-Italian lomakohteessa, jossa enimmäkseen oli italialaisia lomalla, saattoi rannalla tunnistaa pohjoismaiset kanssamatkustajat, ei vain ulkonäöstä, vaan lukemisesta. Italialaiset seurustelivat keskenään, mutta ruotsalaiset, joiden charter-matkalla olin, lukivat. Ja miehet olivat vähintään yhtä innokkaita lukijoita kuin naisetkin. Kesän 2007 ”hitti”olivat Stieg Larssonin dekkarit.

Viime viikon lomakohteessani Kanarian saarilla turistit edustivat eri kansallisuuksia eikä paikallisia asukkaita näkynyt muuta kuin töitä tekemässä, joten vertailuja espanjalaisten lukemisesta en saanut. Mutta lukijoita riitti tälläkin matkalla. Häveliäisyyteni oli kuitenkin sen verran suuri, etten saanut selville, mikä oli tämän hetken ”hitti”. Saattaa myös olla, että juuri nyt ei ole Larssonin kaltaista ”villitsijää” tai sitten jakautuma oli vaihtelevampi, koska joukko oli niin kansainvälinen. Silmämääräisesti saattoi kuitenkin todeta, että suurin osa luettavasta näytti olevan lentokentältä tai muualta hankittuja pokkareita.

Eurooppalaisten lukemista ja lukemiseen käytettyä aikaa voi muuten tutkailla ihan virallisestakin tilastosta, nimittäin Eurostat, Cultural Statistics (http://epp.eurostat.ec.europa.eu/cache/ITY_OF...7-296-EN.PDF). Sen mukaan suomalaiset ja ruotsalaiset käyttävät eniten aikaa lukemiseen kaikissa ikäryhmissä. Kirjaston käytössä suomalaiset sitten kuitenkin lyövät kaikki muut EU-maat!
http://epp.eurostat.ec.europa.eu/pls/portal/d...07-EN-AP.PDF (Hirvittävä osoite, mutta näytti toimivan…)

Omaan matkalukemistooni kuului tällä matkalla muun muassa Vicki Myronin Kirjastokissa. Se on liikuttava ja hauska tarina kissasta, joka eli koko elämänsä eli 19 vuotta Iowassa sijaitsevan pienen Spencerin kaupungin kirjastossa (http://spencerlibrary.com/). Kissanpoikaparka oli työnnetty kylmänä tammikuun yönä 1988 Spencerin kirjaston palautusluukkuun, josta se pelastettiin. Kissan nimeksi tuli Dewey Readmore Books. (http://spencerlibrary.com/deweybio.htm)

Kirjastokissa ei ole vain kuvaus Deweysta ja sen elämästä kirjastossa, vaan myös tarina kirjan kirjoittajasta, Spencerin kaupunginkirjaston jo eläkkeelle jääneestä johtajasta Vicki Myronista ja hänen elämästään ja työstään kirjastonjohtajana. Se on myös tarina Spencerin kaupungista ja kirjaston kehittämisestä ja uudistamisesta.

Dewey oli yksi henkilökunnasta – vaikkei sille maksettu palkkaa ja ruokakulutkin hoidettiin yksityisistä rahoista – joten sillä oli oma työnkuvansa. Tehtäviin kuului muun muassa nauruterapian järjestäminen henkilökunnalle ja kävijöille ja stressin vähentäminen kaikilta ihmisiltä, jotka osoittavat sille huomiotaan.

Lisäksi Deweylla oli ihan oma päiväohjelmansa, johon kuului muun muassa asiakkaiden vastaanottaminen ulko-oven luona klo 9.00-10.30, minkä jälkeen se yleensä löysi sylin nokosia varten…Ja jotta yhteistyö eri tahojen kanssa sujui, oli kirjastolla myös lista ”Deweyn rakastetut ja vihatut”. Dewey muun muassa rakasti kaikkia leluja, mitkä sisälsivät kissanminttua ja vihasi kaikkia leluja, jotka eivät liiku. Mieluisin piilopaikka oli alahyllyllä lännentarinoiden välissä. Eikä sitä missään tapauksessa saanut rapsuttaa vatsasta, vaan hyväillä päälaelta korvien takaa.

Kaiken kukkuraksi kirjastossa laadittiin myös ”Säännöt kissoille, joilla on kirjasto hoidettavanaan”. Kirjastokissan kultainen sääntö ikiajoiksi oli: ”Älä koskaan unohda, saati anna ihmisten unohtaa, että olet paikan omistaja!”

Maija Berndtson

PS. 1. Mutta mikä taika on kissoissa, kun seuraava ”kissakuuluisuus” löytyy Japanista, missä hiljaisen junaradan pelastajaksi on löytynyt, Tama, cat in hat
http://edition.cnn.com/2008/WORLD/asiapcf/10/...t/index.html

PS. 2. En voi olla puuttumatta asiaan, jossa olen täydellinen amatööri eli luettelointiin. Tämä kirja näyttää jakaneen luetteloijat eri leireihin – mikä samalla osoittanee, miten paljon tätä työtä edelleen tehdään yksittäisissä kirjastoissa. Ja Frank-monihaku sen paljastaa.

19. lokakuuta 2008 19:42

Terveisiä Kööpenhaminasta! Taasko sitä Tanskan kehumista? Kyllä ja ei.

Kööpenhaminassa oli 8.-10.10.2008 konferenssi The Smart City and its Libraries (http://smartcity2008.dk/program/) Järjestäjinä olivat Kööpenhaminan kaupunginkirjasto, amerikkalainen The Urban
Libraries Council (http://www.urbanlibraries.org/), australialainen VICLINK (http://www.libraries.vic.gov.au/cgi-bin/infon...etail=1&id=9) eli Victorian Public Library and Information Network
ja entisen Bertelsmann-verkoston jäsenistä muodostettu PLIN eli Public Libraries International Network. Järjestäjien monilukuisuus toi paikalle eurooppalaisten kirjastonhoitajien lisäksi myös amerikkalaisia,
kanadalaisia ja australialaisia. Tämä loi ymmärrettävästi tähän vajaan 200 hengen konferenssiin oman lisäsävynsä. Suomesta oli kuusi osanottajaa.

Australian länsiosista – Victoria, New South Wales, Queensland – kotoisin oleva 16 hengen ryhmä oli laajalla tutustumismatkalla, joka kulki Singaporen, Helsingin, Tukholman, Kööpenhaminan, Amsterdamin ja Hongkongin kautta. Kun kerran kaukaa lähdetään, niin sitten lähdetään kunnon matkalle, oli heidän toteamuksensa. Suomessa olin ryhmän ehtinyt jo tavatakin ja voinut todeta, että australialaiset kirjastot tulevat toiminnassaan lähelle pohjoismaisia, mutta ovat aivan uskomattoman tehokkaita!

Amerikkalaiset ovat myös harvinaisia konferenssivieraita Euroopassa, sillä pääsääntöisesti he eivät matkusta. Tämä ei johdu niinkään kirjastonhoitajista itsestään, vaan siitä, että poliittiset päättäjät eivät pidä ulkomaan matkoja tarpeellisina. The Urban Libraries Council (ULC) on Chicagossa toimiva järjestö, johon monet suuret kirjastot kuuluvat ja matkalla olijat edustivat järjestön jäsenkaupunkeja sekä Yhdysvalloista että Kanadasta.

Konferenssin pääpuhuja oli ULC:n edustaja, Columbus Metropolitan Libraryn (http://www.columbuslibrary.org/) johtaja Patrick Losinski, jonka teemana oli The Economic Value of Libraries. Hän esitteli järjestönsä teettämää tutkimusta Making Cities Stronger: Public Library Contributions to Local Economic Level (http://www.urbanlibraries.org/files/making_ci...stronger.pdf). Hän korosti muun muassa, että meidän pitäisi suoritteiden (outputs) sijasta puhua tuotoksista (outcomes), jotka ovat huomattavasti tärkeämpiä. Samoin hän korosti, että kirjastojen pitää markkinoida itseään kirjastoalan ulkopuolisissa medioissa. Valaiseva esimerkki oli amerikkalaisessa viinialan lehdessä ollut mainos, jossa tuodaan esille, että amerikkalainen viininvalmistus alkoi kirjastossa.

Omassa puheenvuorossani, jonka aihe oli Public Libraries in Urban Development, mainitsin kaksi minulle tärkeää kirjaa, nimittäin Ray Oldenburgin The Great Good Place (1989) sekä William J. Mitchellin e-topia, ”Urban life, Jim – but not as we know it” (1999). Oldenburgin kirja on se, jossa hän esittelee nykyisin jatkuvasti esillä olevan käsitteen ”kolmas paikka”, kodin ja työpaikan välimaastossa oleva mukava paikka. Kirjastoa siinä ei mainita, mutta ei ole ihmekään, sillä eivät kirjastot 20 vuotta sitten olleet kolmansia paikkoja, vaan etupäässä kirjojen säilytystiloja ja lainaustoimintaa. Mitchell taas korostaa kuinka meidän on arvioitava uudelleen elämä kaupungeissa ja löydettävä niiden julkiset paikat ja kehitettävä niitä. Itse liitän kirjaston yhdeksi tällaiseksi julkiseksi paikaksi.

Ihmettelin myös, miksi kirjastoja ei koskaan mainita, kun arvioidaan kaupunkien viihtyvyyttä. Esimerkkinä käytin uutta aikakauslehteä Monocle (http://www.monocle.com/), jonka kesäkuun 2008 numerossa oli lueteltu 25 asumisen kannalta mukavinta kaupunkia. Voittaja oli Kööpenhamina, Helsinki oli viides. Koulutustaso, ilmasto, rikosten määrä ja kulttuuri yleensä olivat muutamia kriteereitä, mutta kulttuuria kuvattiin elokuvateattereiden määrällä, museoilla ja gallerioilla.

Kun kysymyksessä oli ”Smart Cities” konferenssi olin tutustunut lisäksi EU:n piirissä tehtyyn tutkimukseen Smart Cities (http://www.smart-cities.eu/), jossa oli arvioitu 70 keskisuuren kaupungin sijoitus. Voittaja oli Luxemburg, mutta mukana olleet pohjoismaiset kaupungin selvisivät myös hyvin, sillä kakkosena oli Århus, jossa olivat myös fiksuimmat asukkaat. Suomesta mukana olleet kaupungit olivat Tampere (sijaluku 6), Turku (3) ja Oulu (7). Kirjastot olivat tässä tutkimuksessa mukana yhdellä indikaattorilla, lainaus/asukas.

Varoittelin myös kilpailijoista, sillä kun pankit alkavat käyttää sellaista mainontaa kuin Jyske Bank (http://www.experientia.com/blog/jyske-the-dan...rience-bank/) uuden ajan konttoria esitellessään, on meidän mietittävä, miten itse esittelemme kirjastoja ja miten ne kalustamme. Suora sitaatti pankin mainoksesta: “Jyske Bank is a bank, a store, and a modern library. Jyske Bank is the place where customers become smarter, inspired, and experience a straightforward atmosphere.”

Kirjastotilan suunnittelussa esittelin joustavuuden rinnalla toisen tärkeän näkökulman, nimittäin ”tyhjän” eli ”void”. Århusin kaupunginkirjastossa tätä jo osittain toteutetaan, sillä entisen lainaustoimiston paikalle jätettiin tyhjä tila, joka täyttyy erilaisilla tapahtumilla ja vaihtuvilla uusien asioiden esittelyillä. Tilavarauksena ”void” on jotain muuta kuin näyttelytila.

Sokerina pohjalla konferenssissa oli esitys ”The virtual ”room” – The library is wherever you are!”, jonka piti Oncotype-nimistä (http://oncotype.dk/portfolio/) yritystä edustanut Morten Schjödt. Hän kuvasi, kuinka virtuaalinen ja fyysinen kirjasto limittyvät yhdeksi ja esitteli esimerkkejä tästä. Tietokoneiden ruudut eli ”mustat aukot” on saatava eläviksi esittelemällä niissä eri teemoihin liittyviä muita kuin kirjallisia aineistoja ja sijoittamalla näyttöruutuja eri puolille kirjastoa muun aineiston joukkoon. RFID:llä varustettua aineistoa voidaan taas käyttää ”lukijana” näyttöpöydällä, jolle ilmestyy tagin avulla vinkkejä samaan teemaan liittyvästä aineistosta, onpa se sitten missä muodossa tahansa. On vaikea kuvata Mortenin hienoa esitystä lyhyesti, mutta itse koin sen konferenssin ehdottomasti antoisimmaksi. Hänen esityksensä liittyy Kööpenhaminan kirjastoissa tehtävään laajempaan kehittämistyöhön, jonka tuloksena on syntynyt kirja ”Missing links. Reinventing the Local Library.”

Konferenssi jakautui työskentelemään ryhmiin eri kirjastoihin. Itse olin valinnut teeman ”How libraries can make cities stronger”. Sessio pidettiin Kööpenhaminan naapurikaupungissa Gentoftessa ja siellä uudessa Ordrupin kirjastossa (http://www.genbib.dk/forside/om_bibliotekerne...up_bibliotek) Tämä kirjasto on kouluja lähellä ja urheilutalon yhteydessä siten, että urheilutilat ovat kirjaston lasiseinien kautta läsnä myös kirjastossa. Tässä ei ole mitään moitittavaa, mutta muuten tämä elokuussa avattu kirjasto sai minut, ikuisesti uuden puolesta puhuvan, toteamaan, että nyt on menty liian pitkälle! Vaikka kirjastossa oli paljon hauskoja ja hyviä yksityiskohtia, en voi ymmärtää kirjahyllyjä, joissa kirjat olivat joko lattian tasolla tai katon rajassa. Kirjahyllyjen ylätasot olivat lisäksi istuskelu-, lepo- ja kiipeilypaikkoja (korkeampien hyllyjen osalta) joten niitä ei käytetty kirjojen esittelyyn. Niin sitten sekä asiakkaat että henkilökunta pääasiassa joko konttasivat tai kiipeilivät tikkailla aineistoa hakiessaan.

Yhtä uutta näkökulmaa konferenssissa edusti keskustelu siitä, onko kirjasto enemmän kuin olohuone, käsite, jolla kuvataan monia muitakin paikkoja kuin kirjastoja. Onko kirjasto itse asiassa julkinen kotimme, jossa olohuoneen lisäksi on työhuone, lasten huone, nuorten huone, makuuhuone (hiljaisuus), keittiö (kahvila ja ravintola) sekä saniteettitilat (wc:t ja ehkäpä saunakin…) Brisbanelainen kollega kertoi, että heillä eräässä kyselyssä joku vastaajista oli sanonut, että hänelle, käyttäjälle, ”kirjaston pitää olla yhtä mukava kuin koti – mutta ilman velvollisuuksia”!

PS. Kiitos Räihän Päiville ystävällisestä tervehdyksestä edellisen blogini jälkeen.

24. syyskuuta 2008 23:08

Edellisen blogin kirjoittamisesta on aikaa. Kansainvälisistä kontakteista ei ole ollut pulaa, ongelmana on enemmänkin ollut sirpaleinen tarjonta ja näkökulman puute. On ollut niin sanotusti yhtä ja toista.

Mutta nyt nappasi. Århusin kaupunginkirjasto järjesti 23.9. ns. Master Class – tapaamisen kirjastoille, jotka ovat suunnittelemassa uutta kirjastoa. Paikalla olivat Århusin lisäksi Birmingham, Oslo ja Helsinki sekä Hjoerring. Myös Tukholma oli kutsuttu, mutta ei ollut paikalla.

Nyt järjestetty Master Class oli jo viides järjestyksessä (Helsinki osallistui ensimmäistä kertaa) ja osoitti jälleen kerran Århusin kaupunginkirjaston taidot järjestää erilaisia tapahtumia.

Jo idea koota yhteen suunnilleen samassa tilanteessa olevia kirjastoja on hyvä ja tilaisuus osoittautui äärimmäisen hyödylliseksi. Paikalla olleita kirjastoja yhdisti moni asia. Suurta kirjastoa (pääkirjastoa) oli suunniteltu jo kauan ja kaikenlaista oli ehtinyt jo tapahtua. Vuosi 1998 tuntui olevan se, jolloin asia jollain tavoin lähti liikkeelle Birminghamissa, Århusissa ja Helsingissä.

Birminghamissa ehdittiin 1990-luvun lopussa työskennellä 2,5 vuotta kuuluisan englantilaisen arkkitehdin Richard Rogersin kanssa. Kesällä 2008 Birminghamissa alkoi uusi kausi, kun kirjaston uudeksi suunnittelijaksi valittiin hollantilainen Mecanoo –arkkitehtitoimisto ja sen tähtiarkkitehti Francine Houben.
http://www.birmingham.gov.uk/GenerateContent?...MENU_ID=5384
Hän oli muuten pääpuhuja Helsingin kaupunginkirjaston vuonna 2002 järjestämässä arkkitehtuurikonferenssissa.

Århusissa on arkkitehtikilpailussa valittu loppusuoralle kolme toimistoa jatkoneuvotteluja varten ja voittaja valitaan helmikuussa 2009. Katso lehdistötiedote 1.9.2008. http://www.multimediehuset.dk/graphics/Presse...mediehus.pdf
Valitun kolmen toimiston joukossa on täälläkin Mecanoo. Tässä kilpailussa olin kesällä asiantuntijana, mutta tällä hetkellä kilpailun sisällöstä ei voi kertoa enempää.

Oslossa uutta kirjastoa on suunniteltu noin kaksikymmentä vuotta. Nyt on käynnistetty jo toinen arkkitehtuurikilpailu samalla kun rakennuksen paikkaa on vaihdettu Björkvikaan, lähelle uutta upeaa oopperataloa.
http://www.haveiendom.no/nor/Nyheter/Kvalifik...9UFRfS3E.ips
Edellisen kilpailun voittaja oli arkkitehtitoimisto OMA ja arkkitehti Rem Kolhaas. Silloin paikka oli Vestbanenin rautatieasema ympäristöineen.

Kaikkialla kirjastorakennusten liikkeellelähtö liittyy kaupunkien keskustojen kehittämiseen, vaikka taustalla ovat tietysti myös kirjastojen tarpeet. Birminghamissa ja Oslossa kirjastot sananmukaisesti murenevat käsiin, Birminghamissa ulkoseinistä, Oslossa sisältä. Birminghamin 30-vuotias ja Oslon 75-vuotias kirjastotalo eivät myöskään sisätiloiltaan taivu tarvittaviin uudistuksiin. Sama koskee myös Århusin 50 vuotta vanhaa kirjastotaloa.

Helsingissä keskustakirjaston suunnittelun ajankohtainen tilanne on se, että asiaa valmisteleva työryhmä apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haataisen johdolla on saanut tehtäväkseen selvittää realistisia toteuttamisvaihtoehtoja. Kiireellistä on selvittää Töölönlahti sijoittumispaikkana, koska hankkeen toteuttaminen siellä edellyttää tonttineuvotteluja valtion kanssa. Tietopaketti keskustakirjastoa koskevista selvityksistä löytyy kaupunginkirjaston sivuilta
http://www.lib.hel.fi/fi-FI/keskustakirjasto/

Yhteistä Master Class – seminaarin osanottajille oli myös tavoiteaikataulut ja – kuinkas muuten - meitä kaikkia naurattanut tavoite saada aikaan ”maailman paras kirjasto”. Kun muiden kirjastot valmistuvat 2013-2014 ja Helsingin tavoite on 2017, totesin, että meillä on tietysti viimeisenä valtti lyödä muut laudalta…

Kirjastojen toimintaa koskeva keskustelu oli mielenkiintoinen ja osoitti, että nyt on tulossa joukko aidosti uudenlaisia kirjastoja. Vaikka tekniikasta ja sen vaikutuksista sekä aineistoista puhuttiin, etusijalle nousivat ihmiset, kirjastojen käyttäjät ja miten kirjasto ottaa heidät vastaan ja millaiset tilat käyttäjille tarjotaan. Käyttäjät tilojen suunnittelun lähtökohtana yhdisti meitä kaikkia.

Voiton esittelyissä vei kuitenkin osanottajista pienin eli Hjoerringin kirjasto, joka on jo toteuttanut sen, mitä isot kirjastot vasta suunnittelevat. Hjoerring on noin 68 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Jyllannissa.

Hjoerringin kirjasto on osa kaupungin uutta kauppakeskusta Metropolia, jossa yhdistyvät esittelyn mukaan nykyihmisen tarpeet, ”kulutus-ruumis-mieli” (consumption – body – mind) Liikkeiden ja pankin lisäksi rakennuksessa on kuntosali ja yleisötiloiltaan noin 3500 m2:n kirjasto. http://www.hjoerring.dk/sw110496.asp

Koska rakennus oli valmis, jäi kirjaston tehtäväksi vain sisustuksen suunnittelu. Suunnittelijaksi ei valittu arkkitehtitoimistoa vaan designfirma Bosch & Fjord, joka pääasiassa suunnittelee liikkeiden sisustuksia. http://uk.bosch-fjord.com/content.asp?ID=172&...&subsub=true

Lähtökohta on yksi avoin väliseinätön tila, johon on kalustettu erilaisia miljöitä. Hiljaiset tilat on erotettu lasiseinillä, joten läpinäkyvyys ja joustavuus leimaavat koko kirjastoa. Toinen lähtökohta on, että eri ikäryhmiä ei ole erotettu, vaan kaikki ovat tervetulleita kaikille alueille. Aikuiset ovat yhtä tervetulleita pelialueelle kuin nuoret ja nuoret puolestaan tuntuvat viihtyvän englantilaisen herraklubin näköisessä vanhan ajan kirjastossa.

Lopetin erään toisen kirjoitukseni hiljattain sanomalla ”täältä tullaan Birmingham, Oslo, Tukholma ja Århus” tarkoittaen että nämä kaupungit tulevat olemaan kannustajiamme omassa suunnittelussamme. Mutta nyt on lisättävä ”täältä tullaan Hjoerring”. Vihdoinkin on nimittäin löytynyt kirjasto, jota voi tarjota esimerkiksi ja malliksi sekä arkkitehdeille ja muille suunnittelijoille että omalle henkilökunnalle siitä, miltä tulevaisuuden kirjasto voisi näyttää.

17. heinäkuuta 2008 1:59

Almedalenissa Visbyssä vietettiin tänä vuonna 40-vuotisjuhlaa. Olof Palmen vuonna 1968 aloittamasta puhetilaisuudesta on vuosien myötä kehittynyt suuri tapahtuma, jossa Ruotsin poliittiset puolueet kohtaavat kesäisissä merkeissä. Ulkomaisten kirjeenvaihtajien mukaan tapahtuma on ainutlaatuinen maailmassa. Puoluejohtajien puheiden http://www.almedalsbloggen.se/tagg/talen/ lisäksi Visbyssä oli Almedalen-viikon http://www.almedalsveckan.se/ aikana 6.-12.7. satoja tilaisuuksia ja runsas määrä lobbaajia. Ilmassa oli yksinkertaisesti suuren kesäjuhlan tunnelmaa.

Yksi oheisohjelmien järjestäjistä ja lobbaajista oli Svensk Biblioteksförening. Se piti esillä kirjastokampanjaansa Library Lovers http://www.librarylovers.se/ jossa vaaditaan kansallisen kirjastopolitiikan aikaansaamista. Kampanjamateriaalin lisäksi seura vastasi kolmesta yleisöluennosta, joista yksi oli Gunnar Wetterbergin esitys hänen kirjoittamansa teoksen Efter fyrtiotalisterna http://www.kommunlitteratur.se/?pid=326842 pohjalta. Kirjastot.fi:n sivuilla käydyistä keskusteluista päätellen teeman pitäisi kolahtaa meilläkin…

Svensk Bibilioteksföreningillä oli Almedalenissa mainio kampanjapaikka, nimittäin tapahtumien keskipisteessä sijainnut Almedalsbiblioteket http://mainweb.hgo.se/bibliotek/almedalen.nsf/ eli vuonna 2001 avattu yhdistetty korkeakoulu- ja kaupunginkirjasto. Svensk Biblioteksförening ei vain kampanjoinut kirjastossa, vaan se myös tarjosi kävijöille tavallista runsaamman määrän päivälehtiä luettavaksi sekä ilmaisen internet-yhteyden. (Suomalaisesta näkökulmasta viimeksi mainitun tarjouksen yllätys oli se, että normaalisti internetin käyttö kirjastossa maksaa!)

Kirjastotila – tässä tapauksessa vielä mitä viehättävin – osoittikin jälleen kerran käyttökelpoisuutensa, joskin ehkä eri asioissa kuin niissä, mitkä yleensä kirjastoon liitetään. Suosituimmat alueet olivat kirjaston wc:t, sen kahvila, tietokoneet ja sanomalehdet sekä tila yleisesti ottaen sekä kohtaamispaikkana että erilaisten tapahtumien tyyssijana.

Suomalaisena seurasin hiukan kateellisena tätä ainutlaatuista tapahtumaa; saada nyt kerralla kaikkien poliittisten puolueiden johtajat paikalle, kuunnella heitä ja vertailla heidän sanomaansa. Kun höysteenä lisäksi oli kauniissa ympäristössä runsas ohjelmatarjonta, ei mielenkiintoisempaa ja virikkeellisempää kesätapahtumaa voisi kuvitella. Samalla sai vahvistusta siihen, että kirjaston pitää näkyä siellä, missä tapahtuu. Mutta mikähän olisi se suomalainen kansanjuhla tai tapahtuma, jossa me voisimme lobata kirjastojen puolesta?

6. heinäkuuta 2008 11:35

Terveisiä Torinosta, jossa pidettiin 29.6.-3.7. XXIII World Congress of Architecture (http://www.uia2008torino.org) Konferenssiin sisältyi kirjastoa koskeva osio, jonka teemana oli Libraries: New Urban Catalysts for Culture and Democracy. Minulla oli kunnia kuulua paneeliin, jonka muina jäseninä olivat Torinon ja Milanon kirjastojen arkkitehtuurikilpailun voittajat, Mario Bellini ja Peter Wilson sekä näiden kirjastojen johtajat Paolo Messina ja Antonio Padoa Schioppa. Lisäksi mukana olivat Pistoian kirjaston aiempi johtaja Maurizio Vivarelli sekä Lontoon Idea Stores yksiköiden johtaja Sergio Dogliani.

Kirjastojen merkityksestä demokratian tukijoina ja tyyssijoina kaikki olivat yksimielisiä. Erilaisia mielipiteitä herätti kuitenkin – etenkin paneelin jälkeen käydyissä keskusteluissa – kysymys siitä, miksi kirjastoa oikeastaan pitäisi kutsua.

Keskustelu käynnistyi Idea Stores –käsitteestä (http://www.ideastore.co.uk/), joka on laajempi kuin kirjasto. Sen brändi on ”Libraries, learning & information” ja käytännössä toiminta kattaa sekä kirjaston että työväenopiston tai muun vastaavan aikuiskoulutuksen. Sergio Dogliani perusteli nimen muuttamista toiminnan laajuudella sekä asiakaskunnalla, jolle kirjasto ei ole tuttu. Nämä Lontoon Borough Tower Hamletsissa sijaitsevat kirjastot ovat nimittäin alueella, jossa suuri osa asukkaista on maahanmuuttajia maista ilman mitään kontaktia länsimaiseen kirjastoajatteluun. Lisäksi Dogliani totesi, että kouluttamattomat ihmiset kokevat kirjaston olevan vain tutkinnon suorittaneille, ei heille.

Italialaiset taas perustelivat halua luopua kirjasto-nimestä, koska poliitikot näkevät kirjasto-sanan kuullessaan vain historialliset, museaaliset kirjakirjastot ja tämä estää uudenlaisten kirjastojen perustamista Italiassa. Mielenkiintoista onkin, että sekä Torinossa että Milanossa on seitsemisen vuotta sitten ollut arkkitehtuurikilpailut uusien yleisten kirjastojen saamiseksi, mutta rakentamiseen ei ole vielä löytynyt rahoitusta kummassakaan kaupungissa.

Torinossa puolustin kirjastoa kirjastona, mutta rehellisesti sanottuna mielessäni on liikkunut toisenlaisiakin ajatuksia. Torinosta siirryin suoraan Århusiin, jossa on meneillään arkkitehtuurikilpailu, ei suinkaan uuden pääkirjaston, vaan sitä vastaavan Multimediahusetin (Mediaspace) (http://www.multimediehuset.dk/) rakentamiseksi. Myös siellä rakennukseen sijoittuva toiminta tulee olemaan laajempaa kuin kirjasto, joten kirjastoa nimenä pidettiin luovaa ajattelua rajoittavana…

Vaikka olen puhunut ja tulen vastaisuudessakin puhumaan uudesta keskustakirjastosta, olen sitä mieltä, että sillekin hankkeelle on löydettävä muu nimi kuin keskustakirjasto tai yleensä kirjasto. Jos suunnitellusta tilasta puolet on kirjastoa ja loput muita aktiviteetteja, on vaikea perustella koko taloa keskustakirjastona. Kannattaa miettiä asiaa myös niin päin, että kirjastoa pyydettäisiin mukaan esimerkiksi laajaan museohankkeeseen. Haluaisimmeko me silloin olla näkymättömissä museo-nimen alla?

Viimeksi mainitut esimerkit ovat tilanteista, joissa samaan rakennukseen sijoittuu useita toimintoja. Mutta kaikkialla – myös pienemmissä kirjastoissa – on suunta se, että kirjaston tiloissa ja yhteistyössä kirjaston kanssa on useita toimijoita. Tai toiminta laajenee muuten perinteisen kirjastotyön ulkopuolella. Mielestäni taustalla on tällöin vakavasti otettava kysymys siitä, onko kirjasto kirjasto tulevaisuudessakin. Ja vaikka me Suomessa pitäisimme kiinni kirjastosta, mitä tapahtuu, jos koko käsite maailmalla alkaa rapautua?

Siinä vähän kesäksi mietittävää! Hyviä kesälomia kaikille!

16. kesäkuuta 2008 23:53

IFLA:n Metropolitan Libraries – jaosto piti vuosittaisen kokouksensa ja konferenssinsa Prahassa 1.-6.6. Osanottajia oli yli 40 ja kaukaisimmat heistä tulivat Taiwanista, Singaporesta, Shanghaista, Thaimaasta, Australiasta, Kanadasta ja USA:sta. Viikon aikana ehti saada runsaan annoksen tietoa ja virikkeitä. Tästä runsauden sarvesta yritän ammentaa jotain olennaista.

Konferenssin isäntä, Prahan kaupunginkirjaston (http://www.mlp.cz/english) johtaja Tomas Rehak toisti omassa puheenvuorossaan saman väitteen, jonka hän ensimmäisen kerran esitti jo vuonna 2006 Pariisissa vastaavassa kokouksessa, nimittäin, että monet yleiset kirjastot eivät tule selviämään. Meillä oli kerran monopoli, mutta ei enää. Lisäksi kilpailu ajankäytöstä on koventunut ja ihmiset voivat hakea itse tietoa.

Rehakin perustelut ovat tuttuja, mutta mielenkiintoista oli se, että konferenssin esitykset sekä tukivat että tarjosivat vastaväitteitä hänen mielipiteelleen. Vauhdikkainta kehitys on Aasiassa, jossa ei vain saavuteta kovien kirjastomaiden tasoa, vaan mennään ohi. Eräs eurooppalainen kollega totesikin, että nyt on katseet käännettävä ei vain Aasiaan, vaan myös Australiaan. Huonosti ei mene myöskään Seattlessa, jossa 82 prosentilla väestöstä on kirjastokortti. Samoin Torontossa kirjastonkäyttö on vakaata ja kirjastoa kehitetään jatkuvasti.

Euroopasta kuului sekä hyviä että huonoja uutisia. Amsterdamin uusi, 7.7.07 avattu kirjasto on menestys ja siellä käy päivittäin yli 5000 ihmistä. Toisaalta Hollannissa kirjastonkäyttö kaiken kaikkiaan on laskusuunnassa. Monessa kaupungissa kirjastoverkon laajuus on tarkastelun kohteena, kun käyttö laskee ja talousarviot pienenevät.

Prahassa budjetin vähennys edellisestä vuodesta on 10 prosenttia. Vuonna 1928 valmistunut, keskeisellä paikalla sijaitseva pääkirjasto on vilkas ja siellä käy päivittäin noin 3000 ihmistä. Kirjastoverkkoon kuuluu pääkirjaston lisäksi 42 kirjastoa ja kolme kirjastoautoa. Lainoja on 6,8 miljoonaa, mutta käyntejä vain 2,2 miljoonaa tässä vähän yli miljoonan asukkaan kaupungissa. Lainaajia väestöstä on 16 prosenttia, mikä on keskieurooppalaisten kollegoiden mukaan normaalia keskitasoa alueella.

Varsinainen kirjastopuheenaihe Prahassa (ja koko Tsekin tasavallassa) on kuitenkin, ei kaupunginkirjasto, vaan suunnitteilla oleva Kansalliskirjaston uudisrakennus. Helmikuussa 2007 valittiin kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun voittajaksi ehdotus nimeltään ”Eye – Oko”, jonka suunnittelija on Lontoossa asuva tsekkiläinen arkkitehti Jan Kaplicky tiimeineen.

Valinnan avainsanoja olivat muovailtavuus (plastisuus), kauneus ja väri. Joku konferenssin osanottajista, joka oli nähnyt valinnasta uutisen ja kuvan kotimaassaan, luuli, että kyseessä oli pila, sillä sen verran erikoinen voittajan ulkonäkö on. Tsekit itse sanoivat, että valinnan myötä jokaisesta tsekistä tuli arkkitehti, koska kaikilla on vahva mielipide ehdotuksesta! Kannattaa käydä katsomassa
(http://www.nkp.cz/competition_library/ENinfo.htm) tätä ehdotusta, joka kansalta on saanut uuden nimen ”Octopus” eli mustekala…

Praha ei ole vain historiallisesti hieno kulttuurikaupunki, vaan myös vilkas festivaalikaupunki. Konferenssimme ajankohtaan osui 18. Prahan Kirjailijafestivaali (Prague Writers´ Festival)
(http://www.pwf.cz/en/featuring/616.html), jossa vieraina olivat muun muassa Siri Hustvedt, Paul Auster sekä Margaret Atwood. Heitä emme kuulleet, mutta ohjelmaamme oli sisällytetty toinen kirjailijakeskustelu ”Eyes to see otherwise”. Kun kuuntelin Michael Marchin johdattelemaa Homero Aridjisin ja Jiri Grusan syvällistä keskustelua, nousi mieleeni, että kirjallisuudessa on tulevaisuutemme turva, jos nostamme sen esille muunakin kuin logistisesti käsiteltävinä objekteina.

Aivan ihastuttava oli myös tsekkiläisen, mutta Englannissa uransa luoneen, nyt eläkkeellä olevan kirjastonhoitaja Sylva Simsovan esitys ”Reading and libraries”, jonka hän päätti lauseeseen ”The task of librarians is to help their users develop their intellectual and emotional friendships with books.” Miettimistä antoi myös hänen toteamuksensa, että kirjaston henkilökunnasta pitäisi löytyä aina ystävä ja ystävällisyyttä asiakasta kohtaan. Normaaliksi kirjastonkäyttäjäksi siirryttyään hän on kuitenkin kokenut, että näin ei suinkaan ole laita.

Olenpa muuten tehnyt karhunpalveluksen oslolaisille kollegoille, jos edellisessä blogissa esittämäni ihailu heidän kekseliäisyyttään kohtaan herätti tunteen, ettei Oslossa tarvita uutta pääkirjastoa. Prahassa saimme kuulla viimeisimmät uutiset tilanteesta. Nyt Oslossa on luovuttu ajatuksesta sijoittaa kirjasto Vestbanen alueelle. Sen sijaan puhutaan kokonaisuudesta, jossa Munch-museo ja muutama muu kulttuurilaitos kirjaston lisäksi kuuluu siirreltävien laitosten joukkoon. Kirjastolle ehdotetaan nyt sijoittumista lähelle oopperaa alueelle, jossa tällä hetkellä kulkee yksi kaupungin vilkkaimmista ajoväylistä. http://www.kulturetaten.oslo.kommune.no/artic...73-6863.html Kirjastonjohtaja Liv Saeteren mukaan asian muuttuminen useita paloja sisältäväksi palapeliksi tulee edelleen pitkittämään uuden kirjastotalon saantia.

Ja viimeksi tärkeä uutinen. Seattlen kirjastonjohtaja Deborah Jacobs siirtyy nykyisestä tehtävästään Bill & Melinda Gates –säätiön kirjasto-ohjelman vetäjäksi elokuun alusta. Yksi Deborahin ensimmäisistä tehtävistä on olla mukana jakamassa tämän vuoden Access to Learning –palkintoa IFLA:n kokouksessa Quebecissä. Mutta mitä sen jälkeen tapahtuu, onkin sitten jo toinen asia. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä tämä arvostettu ja toimelias kollega saa aikaan uudessa roolissaan.

26. huhtikuuta 2008 22:55

Olen viime aikoina kehunut Tanskan kirjastolaitosta, mutta nyt siirryn kehumaan Norjaa. Joka maasta kun tuntuu löytyvän jotain opittavaa. Tilannetta voisi luonnehtia näin. Suomalaisen ja tanskalaisen kirjastolaitoksen kehityskulku on samansuuntaista ja Tanskasta löytyy vertailukohtia omaan kehittämistyöhön. Norjassa taas kuljetaan omia latuja ja sieltä saa ideoita toisenlaiseen ajatteluun ja toimintaan. Siltä minusta ainakin tuntui, kun olin parin päivän ajan kokouksessa Deichmanske bibliotekissa eli Oslon kaupunginkirjastossa.

Pohjoismaisten pääkaupunkien kirjastotoimen johtajat pitivät nimittäin vuosittaisen kokouksensa 24.-25.4. Oslossa. Sen ohella että vaihdoimme kuulumisia, tutustuimme pariin Oslon kaupunginkirjaston toimipisteeseen sekä kuulimme heidän kehittämishankkeistaan.

Pohjoismaisten pääkaupunkien kirjastojen elämänkulussa tuntuu usein olevan yhteisiä piirteitä. Tällä kerralla sellaisia olivat kirjastoverkon tarkastelu, organisaatiouudistukset sekä uusien pääkirjastojen suunnittelu. Hiukan huolestuneena kuuntelin myös talouden kehitystrendejä muualla. Kirjastojen talousarviot eivät kasva, vaan esimerkiksi Tukholmassa on vähennetty henkilökuntaa irtisanomalla 20 henkeä. Reykjavikissa talousarviota on vähennetty useilla prosenteilla ja siellä on luovuttu tapahtumien järjestämisestä pienemmissä kirjastoissa.

Uusien pääkirjastojen suunnittelussa ollaan Tukholmassa pisimmällä. Nykyisen Gunnar Asplundin suunnitteleman pääkirjaston lisärakennuskilpailu ratkaistiin marraskuussa 2007 ja ensi kesäkuussa tehdään kolmessa lautakunnassa päätöksiä, joiden pohjalta asia siirtyy syksyllä Tukholman kaupunginvaltuustoon. http://www.nyttstadsbibliotek.stockholm.se/

Kööpenhaminassa on esillä jälleen uusi sijoituspaikka pääkirjastolle, tällä kerralla Axeltorv. Tilanteeseen, jossa sijoitusvaihtoehtoja on jo noin 20, voi tutustua
http://www.bibliotek.kk.dk/bibliotekerne/find...vedbibliotek

Oslossa 1920-luvulla rakennettu pääkirjasto rapistuu käsiin, mutta uuden rakentaminen ei etene, vaikka asiasta on jo järjestetty arkkitehtuurikilpailukin. (Uusi 12.4. avattu oopperatalo on sitäkin komeampi ja siitä on muodostunut suosittu turistikohde! Rakennukseen suunnitelleet Snöhetta arkkitehdit ovat myös suunnitelleet Aleksandrian kirjaston.
http://www.dennorskeopera.no/sw386.asp)

Oslon kirjastoväki ei kuitenkaan ole lannistunut tilanteesta. Tukholman kollega Inga Lundén tuntuikin osuneen naulan kantaan, kun hän totesi, että henkilökunnan energia, joka ei pääse kohdistumaan uuden rakennuksen ja sen toimintojen suunnitteluun, on nyt suuntautunut erilaisiin muihin mielenkiintoisiin hankkeisiin.

Aivan erityisesti oslolaiset ovat kehittäneet erilaista tapahtumatoimintaa, jossa kirjallisuudella on keskeinen rooli. Katsokaa vaikka Deichmansken kotisivua http://www.deichmanske-bibliotek.oslo.kommune.no/. Sieltä löytyy paitsi runsas tapahtumakalenteri huhti-kesäkuu (on olemassa myös painettuna) sekä monia mielenkiintoisia sivuja kuten Deichmanske digitale verkstad, Lesehulen, Kinoteket ja Reaktor (tulossa syksyllä). Todella mielenkiintoinen on myös Henrik Ibsenin kuoleman 100-vuotisjuhlavuodeksi 2006 tehty ”verkko-Ibsen”, englanniksi www.exploreibsen.com ja norjaksi www.opplevibsen.no Siinä kuljetaan Ibsenin kanssa ja hänen näytelmiensä avulla eri puolilla Osloa. Hienoa kirjailijan ja hänen tuotantonsa esittelyä!

Toinen alue, jota on kehitelty, on pääkirjaston tilojen muuntelu pienessä mittakaavassa. Toisin sanoen kun koko taloa ei ole voitu remontoida ja uuden aikataulusta ei ole tietoa, on osia pääkirjaston tiloista muuteltu erilaisin, lähinnä lavastuksellisin keinoin. Lopputulosta ei voi aina sanoa kauniiksi kokonaisuuden kannalta, mutta muunnellut tilat ovat suosittuja ”keitaita” ahtaassa ja vanhanaikaisessa rakennuksessa.

Kaikkiaan Oslossa on alle 20 sivukirjastoa. Vierailimme niistä kahdessa. Aivan uudessa ”kombikirjastossa” Björkholtissa, jossa kirjasto sijaitsee koulussa ja aivan sen sydämessä keskellä rakennusta avoimena joka suuntaan. Tästä alun perin koulukirjastoksi suunnitellusta kirjastosta kehitetään nyt myös alueen sivukirjastoa. Toinen kirjasto oli Holmlia, joka sijaitsee hyvin maahanmuuttajavaltaisessa lähiössä. Sen erityispainopisteenä onkin yhteistyö maahanmuuttajien kanssa. Näistä kummastakin kirjastosta löytyy lisätietoa Oslon kaupunginkirjaston kotisivujen kautta.

Tässä vain joitakin matkatunnelmia. Täytyy sanoa, että harvalla matkalla on pieneen mustaan muistikirjaani ilmestynyt yhtä monta ”idea” merkintää kuin tältä matkalta.

29. maaliskuuta 2008 21:23

En tunnu pääsevän blogeissani irtoamaan Tanskasta, sillä taas siellä tapahtuu. Ja jälleen kerran palaan toistamaan jo aiemmin sanomaani: tanskalaiset yleiset kirjastot ovat kovimmat kilpailijamme ja parhaimmat kirittäjämme. Tanskalaiset taitavat tuntea samoin, sillä kyllä hekin seuraavat suomalaisten kirjastojen kehitystä siinä missä me heidän. Mielenkiintoista on myös havaita, että usein samankaltaiset asiat käynnistyvät suunnilleen samoihin aikoihin kummassakin maassa. Ohessa esimerkki.

Pari viikkoa sitten sain viestin Tanskan kirjastohallinnon ylimmältä virkamieheltä Jens Thorhaugelta, joka kertoi ensinnäkin, että Tanskan Biblioteksstyrelsen on helmikuun alusta uudelleen organisoitu ja saanut nimen Styrelsen for Bibliotek og Medier. Verkko-osoite on kuitenkin edelleen entinen http://www.bs.dk/ Toiseksi hän kertoi käynnissä olevasta kehittämishankkeesta, jossa Tanskan yleisille kirjastoille valmistellaan viestintästrategiaa. Sen perusviesti on painopisteen siirto kirjoista käyttäjiin ja tämän muutoksen vaikutukset toimintaan ja palveluun. Taustalla on huoli kirjastonkäytön laskusta ja kirjastojen aseman murenemisesta digitaalimaailmassa. Tehtävään on palkattu konsultiksi yritys nimeltään 11.DesignA/S http://www.11design.dk/ Thorhaugen lähestymisen varsinainen syy oli esitellä Suomeen tuleva konsultti, joka haluaa tutustua suomalaisiin kirjastoihin ja keskustella joidenkin suomalaisten kirjastoalan edustajien kanssa.

Huhtikuun puoleen väliin sovittua tapaamista varten sain hyvissä ajoin tausta-aineistoa. Ja kuinka ollakaan, paperit tuntuivat tutuilta! Kysymyksessä on selvästi samankaltaisesta kirjastokonseptiin, brandiin ja markkinointiin liittyvästä asiasta, jonka tiimoilla olemme käynnistäneet hankkeen Helsingin kaupunginkirjastossa designfirma Kuudennen kerroksen kanssa http://www.kuudes.fi/ Erona tanskalaisiin on se, että siellä työtä tehdään koko maan tasolla, meillä yhden kirjaston.

Peruskysymys on kuitenkin asiakaslähtöisyyden korostaminen yhtä hyvin palveluita kuin kirjastotiloja suunniteltaessa ja erilaisten asiakasryhmien entistä parempi huomioonottaminen. Jos olemme tähän asti kuvitelleet, että suunnittelemme palveluitamme asiakkaiden tarpeista lähtien, sai Kuudennen kerroksen konsultti loppuraportillaan hankkeen ohjausryhmän hiljaiseksi. Ymmärsimme, että palvelussamme on paljon kehitettävää. Lisäksi käynnistämme tilojen muutosta koskevan pilottiprojektin Oulunkylän kirjastossa. Näissä olosuhteissa on todella mielenkiintoista olla tanskalaisten kuultavana, mutta samalla myös kuulijana.

Kirjastotoiminnan paradokseja on se, että samaan aikaan kun meidän on kehitettävä verkkopalveluitamme, on myös fyysinen kirjastotila otettava kehittämisen kohteeksi. Helsingissä kirjaston asiakaskäynnit jakautuivat viime vuonna kahteen lähes yhtä suureen osioon: verkkokäynnit tosin ylittivät ensimmäisen kerran fyysiset käynnit. Siispä asiakkaista on huolehdittava kummassakin maailmassa!

Pankit ovat tästä myös hyvä esimerkki. Aikoja sitten oli toinen toistaan hienompia konttoreita, sitten asiakkaat heitettiin verkkopalvelujen käyttäjiksi ja nyt heitä houkutellaan uudestaan aivan uudella tavalla sisustetuilla konttoreilla. Ei ehkä vielä Suomessa, sillä Kuudennen kerroksen konsultin esimerkit tulivat Deutsche Bankista sekä Jyske Bankista. Katsokaapa näitä uuden ajan pankkikonttoreiden tiloja http://www.q110.de/de/index.html ja http://www.innovativecommunicationsalliance.c...nn122520.pdf

Ja kirjastotilasta kannetaan huolta Tanskassa myös Tanskan kirjastoseurassa. Juuri kun olin saanut sovittua tapaamisen tanskalaisen konsultin kanssa, sain uutta postia Tanskasta. Nyt ilmestyi pöydälleni Danmarks Biblioteksföreningin julkaisema Biblioteksrummet. Inspiration til bygning og indretning. Redigeret af Hellen Niegaard, Jens Lauridsen og Knud Schulz. Kirjan esipuheessa todetaan, että kirjastotilaa ovat hallinneet kirjahyllyt, mutta nyt niistä on tullut kohtaamispaikkoja. Kirjan esimerkeillä halutaan tarjota inspiraatiota tilojen uudelleen suunnitteluun. Esimerkkejä on sekä maailmalta että Tanskasta ja muista pohjoismaista. Kirjaa voi ostaa Tanskan kirjastoseuran kautta http://www.dbf.dk/

Tuttuja juttuja, tietty, mutta sitten totuuden hetken kysymys: kuinka paljon olemme Suomessa aidosti muuttaneet kirjastotiloja, joita on suunniteltu kymmeniä vuosia sitten? Tiloihin on tuotu uudenlaista kirjastotekniikkaa kuten itsepalveluautomaatteja ja tietokoneita erilaisiin käyttötarkoituksiin. Mutta muuten? Vinkatkaa, jos teillä on hyviä kotimaisia esimerkkejä aidosti uudistuneista kirjastotiloista – tai muista paikoista, jotka voisivat toimia uudistusten inspiroijina.

Kisailu jatkuu monellakin tavalla, eikä vain tanskalaisten kanssa. Kirjassa on nimittäin artikkelit Kööpenhaminan, Oslon ja Tukholman kaupunginkirjastojen pääkirjastohankkeista. Mutta siinä on myös esimerkkejä jo valmistuneista suurista kirjastoista Amsterdamista, Salt Lake Citysta ja Seattlesta. Kaikkia niitä yhdistää huikean suuret kävijäluvut. Kirjastotilassa on vetovoimaa! Siihen ajatukseen perustuu myös Helsingin keskustakirjaston hanke, jonka kävijämääräksi on arvioitu 1,5 miljoonaa kävijää vuodessa. Arvio lienee tuskin edes yliarvioitu, sillä Turun uudessa kirjastossa kävijöitä oli 10 kuukaudessa yli miljoona!

Maija Berndtson

10. tammikuuta 2008 9:14

”Enemmän tilaa sähköisille aineistoille, peleille ja opetukselle. Vähemmän tilaa kirjoille. Lisäksi enemmän ajankohtaisia ja kysyttyjä kirjoja, jotka ovat heti näkösällä, kun käyttäjät astuvat sisään Kööpenhaminan pääkirjastoon. Kirjojen kansien on oltava näkyvissä eikä kirjastotilaa pidä käyttää varastona.” Näin toteaa Kööpenhaminan pääkirjaston uusi, 35-vuotias johtaja Pernille Schaltz Politiken-lehden haastattelussa joulukuun 28. päivänä 2007. http://politiken.dk/boger/article451229.ece Schaltz ennusti, että hänen visionsa on provosoiva yhtä hyvin joidenkin käyttäjien kuin kollegoidenkin keskuudessa, mutta hän oli valmis debattiin.

Ja metelihän siitä nousi. Mielipiteitä puolesta ja vastaan on esitetty eri medioissa artikkelin ilmestymisen jälkeen aina tähän päivään asti. Keskustelun kulkua voi seurata Kööpenhaminan kaupunginkirjaston sivuilla http://www.bibliotek.kk.dk/bibliotekerne/kkb_...ibliotekerne Mielenkiintoista on, että Schaltzin mielipiteiden puolesta ovat esittäneet julkiset kannanottonsa sekä Tanskan kirjastoseura http://www.dbf.dk/Default.aspx?ID=5137 että valtion kirjastohallinnon korkein viranomainen Jens Thorhauge.

Thorhaugen haastattelussa Politiken-lehdessä 3.1.2008 tuodaan myös esille, kuinka Tanskassa vietetään ”laskevien kirjalainojen 25-vuotisjuhlaa”. Vuonna 1983 kirjalainoja oli 87,9 miljoonaa ja vuoteen 2006 määrä oli laskenut 48,6 miljoonaan ja suunta jatkuu edelleen laskevana.

Schaltzin vahva kannanotto palautti mieleen syksyisen hyvänolon tunteen, kun kuuntelin kahden muun tanskalaisen kollegan luentoa. Heistä toinen, Sanne Caft on Pernille Schaltzin ikäpolvea ja työskentelee myös Kööpenhaminan kaupunginkirjastossa. Hänen kuviin perustuva esityksenä kirjastonhoitajan työstä ja työn muutoksista hersytti monet naurut, mutta pani myös ajattelemaan.

”Jos sanot, että olet kirjastonhoitaja, nukahtaa pöytänaapurisi. Mutta sanopa, että olet informaatiospesialisti, tietoasiantuntija tai kulttuurilähettiläs, johan olet ”cool”,” totesi Caft omiin kokemuksiinsa viitaten.

Hauskin oli kuitenkin Caftin tapa kuvata kirjastonhoitajan työtä Tarzanin avulla, ”kirjastonhoitaja Tarzanina”. Kirjastonhoitaja on informaation maailmassa kuin Tarzan, joka osaa liikkua viidakossa, osaa arvioida laatua (älä syö myrkyllisiä juuria tai hedelmiä), käyttää apuvälineitä (kuinka käytän liaania) ja opastaa sekä tukea (älä ärsytä leijonaa). ”Kirjastonhoitaja Tarzan” on siis ennen kaikkea opastaja, joka opettaa liikkumaan viidakossa eli informaatiomaailmassa ja selviytymään siellä itsekin eikä hän ole vain asiantuntija, joka antaa valmiita vastauksia kysymyksiin.

Tårnebyn kirjastonjohtaja Jens Lauridsen puolestaan kuvasi esityksessään nykyisen eli ”klassisen kirjaston” ja tulevaisuuden kirjaston eli ”hybridikirjaston” eroja. Ajatuksenkulku noudatteli pitkälti Pernille Schaltzin uudistamispyrkimyksiä. Kun klassisessa kirjastossa saa mitä on nähtävissä eli kirjoja, on hybridikirjastossa kirjojen lisäksi monipuolisempi tarjonta erilaisia medioita. Kaikkiaan hybridikirjastossa kiinnitetään huomiota käyttäjiin yksilöinä, ei massana, jolle tarjotaan yleisiä palveluja.

Kun tanskalaiset ja suomalaiset kisaavat kirjastomaailman kärkijoukossa, voidaan tietysti esittää kysymys, miltä tanskalainen keskustelu tuntuu suomalaisesta näkökulmasta. Itse olen vahvasti tanskalaisten visioiden kannalla; kirjastotilat on muutettava varastoista eläviksi tapahtumakeskuksiksi, vaikka niissä edelleen onkin kirjalla ja hiljaisuudella oma paikkansa.

Yksi asia tanskalaisessa kehityskulussa kuitenkin ihmetyttää ja herättää kysymyksiä. Kun Tanskassa on kirjalainojen suunta ollut laskeva, on kirjalainojen määrä pysynyt Suomessa vakaana. Vuonna 1983 kirjalainoja oli 74,9 miljoonaa ja vuonna 2006 73,5 miljoonaa. Tässä suhteessa suomalaiset kirjastonkäyttäjät ja suomalaiset kirjastot siis mennen tullen päihittävät tanskalaiset. Mutta keksii, mistä tämä ero johtuu?

Maija Berndtson

20. marraskuuta 2007 15:20

Onnittelut Tukholman kaupungille! Kaupungin organisaatio vei loistavasti läpi kansainvälisesti suurta suosion saaneen arkkitehtuurikilpailun, jossa Asplundin kuuluisalle pääkirjastolle haettiin lisärakennusta.

Voittaja julkistettiin perjantaina 16.11. Suomen uutisvälineissä huomiota on kiinnitetty enemmän jaetun kolmannen sijan saavuttaneisiin suomalaisiin arkkitehteihin, Mauri Korkkaan ja Kirsti Rantaseen kuin itse kilpailutulokseen ja voittajaan, saksalaiseen arkkitehtiin Heike Hanadaan ja hänen ehdotukseensa Delphinium.

Kilpailun suosio ylitti alusta alkaen kaikki odotukset. Aloitusseminaariin kesäkuussa 2006 oli tulossa enemmän osanottajia kuin tilaisuudelle varattuun mittavaan saliin mahtui väkeä. Kilpailun sivuille rekisteröityi 6000 kävijää yli 120 maasta ja kilpailuun osallistui yli 1100 ehdotusta noin 70 eri maasta.

Eniten ehdotuksia – yli 200 – tuli USA:sta, Ruotsista yli 100 ja Isosta-Britanniasta, Italiasta, Japanista, Ranskasta, Saksasta ja Suomesta jokaisesta neljän- ja seitsemänkymmenen välillä. Seuraavina tulivat Australia, Espanja ja Hollanti. Suuret kansainväliset nimet puuttuivat kilpailijoiden joukosta, mutta Suomesta mukana oli runsaslukuisesti arkkitehtikuntamme huippujoukkoa.

Kilpailun monipuolinen kansainvälisyys säilyi loppuun asti. Voittajat ja kunniamainintoja saaneet tulivat eri maista lukuun ottamatta Isoa-Britanniaa, jolle tuli kaksi sijoitusta. Yhteistä sijoittuneille oli, että kaikki tulivat Euroopan alueelta: Saksa, Liettua, Suomi, Iso-Britannia, Tanska, Italia, Ruotsi, Sveitsi ja Ranska.

Amerikkalaiset ja japanilaiset puuttuivat palkittujen joukosta, mutta voittajassa, Heike Hanadassa yhdistyvät sekä japanilaisuus että syvä Gunnar Asplundin tuntemus. Heike Hanada on naimisissa japanilaisen kanssa ja hän on asunut useita vuosia Tokiossa. Gunnar Asplundin arkkitehtuurista hän on innostunut jo opiskeluvuosinaan ja perehdyttänyt opettajana Weimarissa arkkitehtuuriopiskelijoita Asplundin töihin.

Helsinkiin Heike Hanada on tutustunut tehdessään vuonna 2005 installaation ”displacements_” taidetila Forum Boxiin. http://heikehanada.de/html/start.htm

Heike Hanadan osallistuminen Asplund-kilpailuun oli sattuma. Hän oli opiskelijaryhmän kanssa Tukholmassa tutustumassa Asplundin arkkitehtuuriin kun sai kirjastovierailulla kuulla kilpailusta. Päätös osallistua oli heti selvä ja osa avustajistakin löytyi omista opiskelijoista.

Juryn perustelut voittajan valinnalle löytyvät http://www.arkitekt.se/ Siellä on myös edelleen nähtävissä kaikki kilpailuehdotukset sekä uutena luettelo nimimerkkien taakse kätkeytyneistä tekijöistä ryhmiteltynä sekä maittain että kilpailuehdotusten nimien mukaan.

Tukholmassa siirrytään nyt uuteen vaiheeseen. Suuri yleisö on jo aloittanut keskustelun valinnasta sekä siitä, onko oikein purkaa Asplundin kirjaston yhteydessä olevat lisärakennukset.
http://www.nyttstadsbibliotek.stockholm.se/ Myös Svenska Dagbladet
http://www.svd.se/kulturnoje/nyheter/artikel_600683.svd ja Dagens Nyheter ovat ilmaisseet selkeästi omat kantansa. http://www.dn.se/DNet/jsp/polopoly.jsp?d=1298&a=716123 Dagbladet vastustaa ja Dagens Nyheter kannattaa voittajaa.

Kuriositeettina voi kertoa, että palkintojuhlallisuuksissa kunniavieraana oli myös arkkitehti Gunnar Asplundin poika, Ingemar Asplund, joka muisteli, kuinka hän 4-vuotiaana osallistui isänsä kanssa nykyisen kirjaston avajaisiin vuonna 1928. Hänen mielestään lisärakennukset voi hyvin purkaa eikä uuden rakentaminen isän suunnitteleman ikonin viereen ollut mitenkään vierasta hänelle. Sitä paitsi häntä miellytti voittanut ehdotus.

Kaupungin hallinnossa on taas aloitettu hankkeen tarkempi rahoituslaskelma, jotta lopullinen päätös rakentamisesta voidaan tehdä vuoden 2008 alussa. Hintataso voi kohota jopa miljardiin kruunuun (reilut 100 miljoonaa euroa) ja ainoana rahoittajana on Tukholman kaupunki. Tähtäimenä on rakennuksen valmistuminen vuonna 2013, jolloin juhlitaan Asplundin rakennuksen 85-vuotisjuhlaa.

Kilpailuun liittyvä aineisto ja näkökulmat ovat niin moninaisia että taidan palata asiaan vielä myöhemminkin.


Maija Berndtson

13. marraskuuta 2007 14:45

Yli kuukausi on jo kulunut matkastani Kroatiaan ja osallistumisesta Kroatian kirjastoseuran ja Rijekan kaupunginkirjaston järjestämään viidenteen yleisten kirjastojen konferenssiin Public Libraries for Present and Future: Concepts – Architecture - Technology pienessä Lovranin kaupungissa.

Lokakuu on hävinnyt käsistäni Tukholman kaupunginkirjaston arkkitehtuurikilpailun toisen vaiheen jurytyöskentelyssä. Nyt työ on kuitenkin saatu päätökseen ja palkintojenjakotilaisuus on perjantaina 16.11. Siitä siis myöhemmin.

Mutta takaisin Kroatiaan.Tuntui häkellyttävältä kuunnella kroatialaisia kollegoita, jotka vähän väliä viittasivat 15 vuotta sitten päättyneeseen sotaan. Näin lähelle Balkanilla käytyä sotaa en ole henkilökohtaisesti aikaisemmin tullut, koska en ole viime aikoina matkustanut entisen Jugoslavian alueella. Nyt myös opin, että aiemmat vierailuni Jugoslaviassa ovat osuneet nimenomaan Kroatiaan, olen nimittäin käynyt Dubrovnikissa ja Pulassa.

Tässä osassa Kroatiaa, lähellä 150 000 asukkaan Rijekaa Adrianmeren rannalla, ei sodan tuhoja näy. Täällä sen sijaan näkyy Jugoslaviaa edeltäneen aikakauden vaikutus. Olemme entisellä Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian alueella, mutta myös italialaisen kulttuuripiirin vaikutuksessa. Ympäristö on kuitenkin merkillinen sekoitus vanhaa kulttuuria ja sosialismin ajan rakennuksia.

Vaikeuksia tuottaa kroatian kieli, joka on vähintään yhtä eksoottinen kuin suomi. Otetta kieleen ei saa muista kielistä tutuista sanoista, kun esimerkiksi taide on umjetnost ja musiikki on glazba. Jopa kirjastojen pohjapiirustusten tulkinnassa tarvitsin apua…

Ei ole ihme, että konferenssin teemana oli rakentaminen ja kirjastotilat. Kysymys ei ole vain sodassa tuhoutuneiden kirjastojen korjaamisesta, vaan myös olemassa olevien kirjastotilojen kohentamisesta.

Konferenssin yhdessä osiossa esiteltiin 12 eri kirjastoprojektia sellaisella vauhdilla, että mieleeni jäi elävästi vain kaikkein hauskin tapaus: videofilmi meren äärellä olevasta pienen pienestä kirjastosta, jossa kirjoja oli lattiasta kattoon. Mutta kirjasto oli täynnä elämää; siellä pidettiin konsertteja (pianokin tilassa siis oli), pelattiin korttipelejä, käytettiin tietokoneita, esitelmöitiin ja keskusteltiin lukemisen lisäksi. Ja kun tila ei enää riittänyt, siirryttiin kadulle, johon järjestettiin kirjastoravintola keittokattiloineen. Oman esitykseni jälkeen – sivusin siinä muun muassa Kirjasto 10:n toimintaa – tämän kirjaston johtaja tuli luokseni ja nauroi, että hänen kirjastonsa on Kroatian Library 10.

Muissa esityksissä pääasiallinen sanoma oli kertoa kirjaston siirtymisestä uusiin väljempiin tiloihin. Niitä esiteltiin myös konferenssin yhteydessä järjestetyssä näyttelyssä, jossa maan jokaisesta kolkasta oli esimerkkejä uusista kirjastorakennuksista tai suunnitelmista rakentaa.

Merkittävin vireillä oleva hanke on Rijekan kaupunginkirjaston uusi pääkirjasto, jonka suunnitelmia rakennuksen arkkitehti professori Hrvoje Njiric esitteli. Hän, niin kuin moni muukin, aloitti esityksensä antiikin ajoista, sillä olimme myös antiikin Rooman vaikutusalueella. Vaikka rakennetaan huippumodernia, pitkän historian vaikutukset ovat aidosti läsnä.

Rijekan uusi kirjasto tulee sijoittumaan hyvin keskeiselle paikalle, jossa tosin on jo olemassa parkkihalli, jonka rakenteet vaikuttavat myös kirjastotilan suunnitteluun. Kirjaston ulkoasu on mystinen ja läpinäkyvä, joskin rakennus kirkkaan auringonvalon takia on suojattu naruilla (tulkki ainakin käytti sanaa ”rope”). Kirjaston bruttoneliöt ovat 5700 m2 viidessä kerroksessa ja sinne on tarkoitus sijoittaa yli 200 000 teosta.

Kroatia on yksi Euroopan kehittyvistä kirjastomaista. Sodan runtelemassa maassa tehtävää on paljon, mutta myös intoa ja suunnitelmia on paljon. Konferenssin avasi Kroatian kulttuuriministeri Bozo Biskupic, joka esitti pitkän ja monimuotoisen puheen Kroatian kirjastojen tilanteesta, joten kirjastoilla on tukijoita myös poliittisella tasolla. Kirjastojen kohentamisen ohella on tärkeää kuitenkin saada myös kirjaston käyttäjien määrä lisääntymään. Nyt käyttäjiä on noin 15 prosenttia väestöstä vähän yli neljän miljoonan asukkaan maassa.

Mutta Kroatiassa ihmettelin samaa kuin kesäkuussa Ranskan kirjastoseuran järjestämässä konferenssissa. Vaikutteita halutaan saada myös oman maan ulkopuolelta ja ohjelmaan sisältyy ulkomaisia luennoitsijoita. Lovranissa vieraat tulivat naapurimaa Sloveniasta, Isosta-Britanniasta ja Suomesta. Kun näistäkin slovenialainen vieras ymmärsi kroatiaa, oli konferenssissa simultaanitulkkaus vain meitä kahta kaukaisempaa vierasta varten.

Kyllähän meilläkin toki käy ulkomaisia luennoitsijoita, mutta enimmäkseen silloin kun järjestetään kansainvälinen konferenssi eli myös osanottajat ovat kansainvälisiä. Mutta Ranskan ja Kroatian tapauksessa kysymyksessä on ollut nimenomaan kotimaiselle väelle suunnattu tilaisuus, johon siihenkin on haluttu vaikutteitta myös muualta.

Nyt olisi aika avata ikkunat maailmalle ja tuoda virikkeitä sieltä. Jatkan siis samaa virttä kuin muutamassa aikaisemmassakin blogissa…

Maija Berndtson

2. lokakuuta 2007 13:06

Kahden työmatkan välillä pyrähdys kotona.

Terveisiä Tukholmasta, jossa Tukholman kaupunginkirjaston arkkitehtuurikilpailun toisen vaiheen tuomaristotyöskentely käynnistyi viime viikolla. Kuusi loppusuoralle valittua ehdokasta oli jättänyt edelleen kehitetyt työnsä, jotka ovat muuten kaikkien nähtävissä http://www.arkitekt.se/ tai http://www.nyttstadsbibliotek.stockholm.se/ Sivuilla on kuvien lisäksi myös kolmiulotteiset animaatiot rakennusten sijoittumisesta Asplundin kirjaston naapuriksi. Juryn työn kiihkein vaihe ajoittuu nyt loka-marraskuulle ja voittajan pitäisi olla selvillä vielä tämän vuoden puolella.

Kotiin Tukholmasta kiersin Göteborgin Bok och Bibliotek – messujen kautta. Siellä kannattaa aika ajoin käydä katsomassa, miten kirjat ja lukeminen sekä kirjojen ostaminen villitsevät ihmiset. Yleisiä kirjastoja ei näytteilleasettajien joukossa ollut, mutta Ruotsin kirjastoseuralla oli iso näyttelytila ja runsaasti vaaleanpunaista markkinointitavaraa teemalla Library Lovers.

Mutta asiasta toiseen. Syyskuun puolessa välissä pidettiin Hanasaaren kulttuurikeskuksessa kirjastokonferenssi, jonka keskeinen teema oli pohjoismainen kirjastoyhteistyö eurooppalaisesta ja maailmanlaajuisesta näkökulmasta tarkasteltuna. Merkittävää oli se, että nyt, Suomen ollessa Pohjoismaisen ministerineuvoston puheenjohtajamaa, virallisella agendalla oli ensimmäistä kertaa kirjastokonferenssi. Konferenssissa pidetyt esitykset ovat nähtävissä http://www.lib.hel.fi/sv-FI/kokoussivut/ Suosittelen.

Konferenssissa oli monta havahduttavaa puheenvuoroa ja erityisen mielenkiintoisia olivat kirjastoalan ulkopuolisten luennoitsijoiden esitykset. Ruotsalainen kansanedustaja Mauricio Rojas muistutti, että pohjoismaalaisuus on vuosikymmenien kuluessa muuttunut homogeenisesta heterogeeniseen suuntaan.

Ruotsi onkin oiva esimerkki pohjoismaissa tapahtumassa olevasta muutoksesta. Kuinka moni teistä on tietänyt, että Ruotsissa on 1,2 miljoonaa ulkomailla syntynyttä eli 13 prosenttia koko väestöstä. Ja että vuonna 2006 Ruotsiin muutti 95 000 pakolaista. Tällaiset luvut eivät näy vain kaupunkikuvassa värikkäänä ulkomaalaiseksotiikkana, vaan vaikutukset tuntuvat paljon syvemmällä yhteiskunnassa.

Toisaalta Le Figaro –lehden ranskalaisen toimittajan Marie-Laure Le Foulonin oli helppo löytää yhteisiä pohjoismaisia piirteitä ja verrata eroja ranskalaisuuteen. Pohjoismaalaisia yhdistävät erilaiset kansanliikkeet ja yksilöllisyyden pelko, kun taas Ranskassa esimerkiksi koululaitos korostaa elitismiä ja yksilöä sekä kriittistä keskustelua.

Itselleni tuli tässä vaiheessa mieleen, että maahanmuuttajamurroksessa elävää pohjoismaista yhteiskuntaa voisi verrata räsymattoon, jossa yhteiskunnalliset arvomme ovat loimi, joka pitää maton kuosissaan, mutta uudet kansalaiset tuovat siihen uudenlaisia värejä ja sävyjä.

Mielenkiintoista tietoa meistä itsestämme – siis pohjoismaisista kirjastoalan ihmisistä – tarjosi Bertelsmann säätiön kansainvälisessä kirjastoverkosto –projektissa työskennelleen Andreas Mittrowannin esitys. Andreas kyseli pohjoismaiden ulkopuolisilta verkoston jäseniltä, mitkä heidän mielestään oli pohjoismaisten kollegoiden vahvuuksia ja heikkouksia sekä mitä mahdollisuuksia ja uhkia he näkivät pohjoismaisessa kirjastomaailmassa.

Vastauksia tuli sekä Pohjois-Amerikasta, Oseaniasta (Australia ja Uusi-Seelanti) sekä Euroopasta. Pohjoismaisten kollegoiden vahvuutena pidettiin muun muassa innovatiivisuutta, tekniikan hyvää käyttöä, hyvin koulutettua henkilökuntaa sekä johtajien kaukokatseisuutta. Heikkouksia taas olivat yhteistyön puute eli kaikkia mahdollisuuksia ei käytetä hyväksi, vähäinen ideoiden tuonti ulkopuolelta, erilaisuuden ja maahanmuuttajien vähäinen huomiointi sekä huono oman menestymisen markkinointi.

Tanskan kirjastohallinnon ylin virkamies Jens Thorhauge oli saanut mielenkiintoisen teeman: Nordiska bibliotek – något att exportera? Ja miten hän sitten vastasi kysymykseen? Kirjastot ovat osa pohjoismaista ”tavaramerkkiä” ja ne voivat hyvin olla vientituote. Mutta, mutta - sitä ennen niiden on uudistuttava radikaalisti. Thorhaugen yllätysveto oli kuitenkin todeta, että verkossa toimiminen on jo itsestäänselvyys ja nyt on aika kääntää katseet fyysiseen kirjastoon ja sen uudistamiseen.

No, minullehan se sopii. Seuraava matkakohteeni on Kroatia, tarkemmin sanottuna konferenssi Rijekan lähellä Lovranissa, jossa teemana on kirjastorakentaminen. Ohjelmasta päätellen Kroatiassa kirjastoja on viime aikoina rakennettu runsaasti ja uusiakin on vielä tulossa. Itse puhun siellä - kappas vain - fyysisen kirjaston muuttuvasta roolista. Englannin kielistä ohjelmaa voi vilkaista http://www.gkri.hr/

Maija Berndtson

19. kesäkuuta 2007 13:54

Lähes samaan aikaan kun Kuopiossa oli kirjastopäivät 6.-8.6., pitivät myös ranskalaiset omia kirjastopäiviään 8.-11.6. Nantesissa , järjestäjänä Association des Bibliothécaires de France (http://www.abf.asso.fr/). Suhteutettuna näiden kahden maan väkilukuun - Ranska 60 miljoonaa, Suomi 5 miljoonaa – olivat suomalaiset kirjastopäivät suositummat, sillä Nantesissa osanottajia oli vain kuutisensataa.

Päivien teema oli Les Publics eli kirjastojen erilaiset yleisöt, käyttäjät. Käyttäjäryhmät ovat meille tuttuja, ainoa erona ehkä vankilakirjastot, joista en meillä ole viime aikoina huomannut keskusteltavan. Käyttäjiä lähestyttiin eri tavoin kuten käyttäjäanalyyseja läpikäymällä sekä miettimällä keinoja, miten sekä käyttäjiä että ei-käyttäjiä voidaan uusin keinoin tavoittaa.

Kirjastopäivät ovat Ranskassa joka vuosi ja kun kysyin, miten tämän vuoden päivät poikkesivat edellisestä vuodesta, oli vastaus, että eri teemojen alla käsitellään samaa asiaa, nimittäin kirjastojen tulevaisuutta. Ranskassa nähtävissä oleva trendi on lainojen, mutta ei niinkään kävijämäärien väheneminen. Kirjastojen tulevaisuus kuitenkin huolestuttaa.

Nantes on väkiluvultaan suunnilleen Helsingin kokoinen puolen miljoonan asukkaan kaupunki. Yleisiä kirjastoja (http://www.bm.nantes.fr) on seitsemän, kahdeksas, 2000 m2:n Médiathèque Floresca Guépin avataan nyt kesäkuussa. Lainoja on kaikkiaan 1,4 miljoonaa eli yli kahdeksan miljoonaa vähemmän kuin Helsingissä. Tämä kertoo, että suomalaisten ja ranskalaisten kirjastonkäytössä on selviä eroja.

Nantesin pääkirjasto, Médiathèque Jacques Demy on vuodelta 1985. Sen 10 000 m2:n tiloihin sisältyy kaikki se mitä Suomessakin, esimerkiksi musiikkiosasto. Se näytti myös olevan yksi kirjaston suosituimmista osastoista, sillä lainauspisteessä oli suorastaan jonoa. Itsepalveluautomaatteja ei kirjastossa näkynyt. Kirjasto on keskeisellä paikalla sijaitseva miellyttävä rakennus, joka itse asiassa on monipuolinen kulttuuri- ja toimintakeskus. Menneet kaksi vuosikymmentä kuitenkin näkyvät sen tiloissa, joten uudistamista kaivattaisiin.

Kirjastolla on muutaman sadan metrin päässä kova kilpailija, La Fnac. Kuten Fnacin kotisivulla (http://www.fnac.com/) todetaan, Fnac on ainutlaatuinen (kaupallinen) konsepti, joka saman katon alla tarjoaa kirjoja, cd- ja dvd-levyjä sekä tietotekniikan tuotteita. Sillä on myös amazon.comin kaltaista verkkomyyntiä. Fnacin markkina-alueita Euroopassa ovat erityisesti Ranska, Belgia, Espanja, Portugali, Italia ja Kreikka.

Nantesissa Fnac sijaitsi kaupungin entisessä pörssitalossa ja näytti vallanneen tämän melkoisen suuren rakennuksen kokonaan. Häkellyttävä oli myös asiakasmäärä, jonka rinnalla Jacques Demy mediateekki jäi auttamatta toiseksi. Kun itse olen eri yhteyksissä todennut, että esimerkiksi Googlen ja Amazon.comin rinnalla kirjastolla on kaksi vahvuutta eli tilat ja henkilökohtainen palvelu, kilpailee Fnac vahvasti kirjaston kanssa myös näillä alueilla. Rotterdamin kaupunginkirjastossa kilpailu on käännetty ehkä molempien voitoksi, sillä siellä Fnac sijaitsee pääkirjastorakennuksessa.

Itse osallistuin Ranskan kirjastopäiville kutsuttuna kansainväliseen paneeliin, jonka muita osanottajia olivat Torinon kirjastonjohtaja Paolo Messina ja Rotterdamin kirjastonjohtaja Gerard Reussink, molemmat vanhoja tuttuja eri yhteyksistä. Torinossa odotetaan edelleen uutta pääkirjastoa (http://www.comune.torino.it/cultura/bibliotec...c/intro.html), jonka arkkitehtuurikilpailu ratkaistiin jo vuonna 2001. Tunnen hankkeen hyvin, sillä kuuluin kilpailun juryyn. Rakentamisen aloittaminen jäi kuitenkin Torinon talviolympialaisten jalkoihin ja nyt Paolo Messina yrittää saada hanketta uudelleen käyntiin.

Rotterdamin pääkirjasto (http://www.bibliotheek.rotterdam.nl/) on Nantesin kirjaston lailla parikymmentä vuotta vanha. Se on kuitenkin käynyt läpi perusteellisen korjauksen ja toiminnallisen uudistamisen. Esimerkiksi kokoelmista on poistettu 30 prosenttia ja uudet kirjahyllyt ovat enintään 160 cm korkeita, jotta kirjastossa säilyy näkyvyys ja löydettävyys. Gehard Reussinkin näyttämät kuvat kertoivat värikkäästä ja väkirikkaasta kirjastosta, jossa on leikitelty monilla asioilla. Ja johon myös Fnac on siis mahtunut.

Kaiken kaikkiaan Rotterdamin kaupunginkirjasto elää läheisessä symbioosissa kaupungin kanssa ja tuottaa palveluita, jotka tukevat koko kaupungin strategiaa. Uusin haaste on kaupungin nuorisoprojekti, jonka toteuttaminen tapahtuu kirjaston tiloissa. (Muistakaa myös, että Amsterdamin uusi pääkirjasto (http://www.oba.nl/) avataan 7.7.2007.)

Paneelin teema heijasteli konferenssin yleisteemaa, miten kohdata erilaiset käyttäjät ja millä keinoin turvata kirjastojen tulevaisuus. Oma esitykseni perustui kahteen osaan; kirjalliseen esitykseen, joka löytyy kotisivultamme www.lib.hel.fi kirjastotoimen johtajan kohdalta sekä Kirjasto 10:ä kuvaavaan powerpoint-esitykseen. Ranskaa taitamattomana olin mielenkiintoisessa tilanteessa: puhuin englantia, mutta powerpoint oli järjestäjien toivomuksesta tekstitetty ranskaksi…

Ranskalaisuus olikin silmiinpistävää ei vain kielen suhteen vaan muissakin asioissa, sillä keskusteluissa nousi esille yhtä hyvin päivänpolitiikka (sunnuntai 10.6. oli parlamenttivaalipäivä) kuin ruoka, viini ja kirjallisuus (Onko Arto Paasilinna yhtä suosittu Suomessa kuin Ranskassa?). Vahvasta ranskalaisuusaspektista huolimatta päiviin sisältyi kuitenkin myös kansainvälinen näkökulma.

Ja juuri tämä asia sai minut pysähtymään, kun vilkaisin vertailun vuoksi Kuopion kirjastopäivien ohjelmaa. Ruotsin kirjastoseuran toiminnanjohtaja Niclas Lindbergiä lukuun ottamatta ei häivähdystäkään kansainvälisyyttä. Maailman parhaan kirjastolaitoksen edustajat – mitäs murheita teillä on kun on käyttäjiä ja rahaa sanottiin ensimmäiseksi Ranskassakin - esiintyvät toinen toisilleen ja vahvistavat samoin toinen toiselleen, että hyvin menee. Pieni uteliaisuus siitä, mitä muualla tapahtuu ei olisi kuitenkaan pahitteeksi, jos kirjastolaitosta oikeasti halutaan kehittää.

Katsokaa vaikka Svensk Biblioteksföreningin vastaavanlaisten kirjastopäivien ohjelmaa (http://www.biblioteksforeningen.org/). Kaksi merkittävää ulkomaista luennoitsijaa, joista toinen Michael Casey, Kirjasto 2.0-käsitteen ideoija. Lisäksi molemmat nämä esitykset monien muiden ohella on videotaltioitu seuran sivuille. Caseyn ehdin jo katsoa ja suosittelen lämpimästi! Ruotsin kirjastopäivien tunnelmaan pääsen siis kotoa käsin, mutta Kuopion tunnelmia utelen osallistujilta tai seuraan keskustelupalstoilla.

Onneksi Kirjastokanava ehti avata sivunsa – siellä olen tutustunut kirjastoseuran uuteen puheenjohtajaan kansanedustaja Markku Laukkaseen. Tässä suhteessa suomalainen kirjastoväki on viisaampaa kuin ranskalaiset kollegansa. On hyvä, että puheenjohtaja on poliitikko, sillä samalla hän on – kuten Laukkanen haastattelussaankin totesi – myös käyttäjien edustaja. Ja käyttäjiä, heitä meidän on kuultava yhtä hyvin Ranskassa kuin Suomessakin. Se oli muuten Michael Caseynkin esityksen yksi keskeinen viesti.

Maija Berndtson

22. toukokuuta 2007 15:53

Keskustelua kirjaston ja kirjastonhoitajien imagosta on käyty kiihkeästi Kirjastot.fi:n sivuilla. Hyvä kun keskustellaan, mutta missä viipyvät toimenpidelistaukset, esimerkiksi kymmenen kohdan ohjelma, jota lähdetään toteuttamaan. Selkeästi ilmaistujen päämäärien kautta saavutetaan tavoitteet parhaiten. (Kirjoittamisen hetkellä ilmestyy pöydälleni eri järjestöjen palkkakampanjan käynnistämiseen liittyvä esite Kirjasto vie kaaoksesta kosmokseen. Eli jotain alkaa tapahtua?)

Oman kirjastoni, Helsingin kaupunginkirjaston Intranetin palstoilla on taas keskusteltu siitä, onko kirjaston asiakaspalvelukulttuuri muutosvaiheessa vai ei. Vaikuttavatko muuttuneet työvälineet siihen, miten kohtaamme asiakkaan kirjastossa tai verkossa. Aktiivisimmat keskustelijat tuntuvat olevan sitä mieltä, ettei mitään ole tapahtunut tai tapahtumassa.

Seurattuani näitä kahta keskustelua tuntui virkistävältä lähteä Viipuriin kuulemaan, mitä kollegat Venäjällä pohtivat. Suomen Pietarin pääkonsulaatin ja pietarilaisen Pro Arte –instituutin yhteistyössä Alvar Aalto –kirjastossa 21.5. järjestämä Kirjastotalosta tietovarastoksi: kirjaston kohtalo nykymaailmassa –seminaari tarjosi tähän oivan mahdollisuuden.

On kulunut muutamia vuosia siitä, kun olen ollut Viipurin kirjastossa tai yleensä Venäjällä. Rapistuneessa Viipurin kirjastossa on viimeksi remontoitu sanomalehtisali ja työn alla on aaltokattoinen luentosali. Kirjaston aikuistenosaston seinät repsottavat entisellä tavalla, mutta kattoikkunoista lankeaa upea valo kirjastoon.

Seminaarin tarkoituksena oli juhlistaa sunnuntaiksi 27.5. osuvaa kirjastojen päivää sekä nostaa esille yhtä hyvin Aalto –kirjaston kuin muidenkin kirjastojen taloudellisia ja toiminnallisia haasteita. Itse olin paikalla yhtenä neljästä paneelikeskustelijasta. Osanottajia oli kaikkiaan viitisenkymmentä, kirjastonhoitajien lisäksi muita kulttuurialan edustajia ja jopa joku paikallispoliitikko Viipurista, Leningradin alueelta ja Pietarista.

Suuri uutinen oli, että presidentti Putin oli ensimmäisenä presidenttinä (näin sen tosiaan ymmärsin) nostanut esiin vuosittaisessa linjapuheessaan kulttuurin ja maininnut myös kirjastot. Osanottajat olivat kuitenkin eri mieltä siitä, oliko tämä hyvä vai huono asia. Osa katsoi, että kirjastot ovat vihdoin saaneet tarvitsemaansa arvostusta, osa taas oli huolissaan siitä, että ollaanko nyt palaamassa valtionkirjastojärjestelmään, jossa valtion tasolta ohjataan kirjastoja myös ideologisesti.

Kun samaan aikaan on tapahtumassa lainsäädännöllisiä muutoksia, ovat kirjastot sekä uhan että mahdollisuuden edessä. Tilanne tarjoaa loistavan mahdollisuuden, jos Venäjän kirjastoalan edustajat pystyvät luomaan yhteisen näkemyksen kirjastotoiminnan tavoitteista, rahoituksesta ja rakenteista ja tarjoilemaan sen poliittisille päättäjille. Uhkatilanne voi taas syntyä, jos asioista päätetään alan mielipidettä kuulematta. Edellyttäen, että alalla on mielipide…

Loppujen lopuksi Venäjällä on kysymys samasta asiasta kuin Suomessa, nimittäin kirjastojen imagosta päättäjien silmissä. Yleinen mielipide tuntui olevan, että rahaa sinänsä on, mutta ongelma on se, miten sitä yleensä saadaan ohjatuksi toisaalta Leningradin alueen syrjäseuduille, toisaalta taas kirjastotoimintaan ylipäätään.

Venäläisten kollegoiden silmissä suomalaisten kirjastojen taso ja arvostus ovat tavoittelemisen arvoisia, me puolestamme valitamme, ettei meitä arvosteta. Kannattaisikohan meidän jättää imagokeskustelu vähemmälle ja keskittyä muuttamaan imagoa jatkuvasti uudistuvalla toiminnalla ja uusien palvelujen rohkealla markkinoinnilla? Niin kuin itse asiassa olemme jo pitkälti toimineet.

Venäläisten keskustelut valtion kirjastoroolista nostivat mieleeni Heikki Poroilan kotimaiset ajatukset valtionkirjastosta. Minusta Heikki saisi hiukan tarkemmin kuvata valtionkirjaston organisaatiota ja toimintatapaa. Olisiko esimerkiksi yleisten kirjastojen valtiollinen isäntäorganisaatio opetusministeriön alaisena toimiva kansalliskirjasto kuten entisissä sosialistimaissa vai sisäasiainministeriön alaiset lääninhallitukset?

Itse kannatan edelleen kansallista kirjastopolitiikkaa, rahoituksen jakamista valtion ja kuntien kesken sekä palvelujen järjestämistä osana kunnallista organisaatiota.

Viipurissa olin kommunikoinnissani täysin riippuvainen tulkista. Niin myös kahden viikon kuluttua kun osallistun Ranskan kirjastoseuran vuosittaiseen kirjastokokoukseen ja sen kansainväliseen paneeliin yhdessä Torinon ja Rotterdamin kirjastotoimen johtajien kanssa.

Seuraavalla kerralla siis tunnelmia Euroopan toiselta laidalta!

Maija Berndtson

16. huhtikuuta 2007 20:48

Henkilökohtainen kansainvälinen verkosto on mahtava voimavara. Tämän huomasin hyvin konkreettisesti jokin aika sitten, kun lähetin omalle verkostolleni kysymyksen ja sain parissa viikossa vastauksia Saksasta, Isosta-Britanniasta, Yhdysvalloista, Kanadasta, Australiasta ja Uudesta-Seelannista.

Tällä kerralla kysyin kollegoilta, oliko heidän kirjastoissaan tehty kartoituksia, miksi ihmiset eivät käytä kirjastoja. Tarvitsin tätä tietoa, koska pääkaupunkiseudun kirjastot, HelMet-kirjasto, on päättänyt tehdä tällaisen selvityksen kuluvan vuoden aikana.

Vastaukset olivat toisaalta yllättävän monipuolisia ja sisälsivät sekä kyselomakkeita että tuloksia tehdyistä kartoituksista, mutta myös pohdintoja, mitä ongelmia tämänkaltaisiin selvityksiin liittyy. Vaikka en henkilökohtaisesti tutustunut kovinkaan syvällisesti saamiini vastauksiin, vaan lähetin ne selvitystä valmistelevalle työryhmälle, näkyi sekä toteuttamistavoissa että tuloksissa samankaltaisuuksia riippumatta siitä, missä puolella maailmaa kartoitus oli tehty.

Esittämääni kysymykseen sain siten vastauksia, jotka tukevat ja helpottavat omaa työtämme. Yhteydenottoni kirvoitti kuitenkin muutamia kollegoita raportoimaan joistakin heidän uusista projekteistaan. Näiden joukossa mielenkiintoisin uutinen tuli Australiasta Yarra Plenty Regional Libraryn (http://www.yprl.vic.gov.au) johtajalta Christine Mackenzieltä. Hän kertoi, että heillä oli ollut upea ohjelma, jonka perustana he käyttivät juuri edellisessä blogissani mainitsemani Charlotte Mecklenburgin online-ohjelmaa web 2.0:sta (http://plcmcl2-things.blogspot.com/).

Varsinainen uutuus oli kuitenkin tapa, jolla he järjestivät ohjelman. Kysymyksessä oli ”Unconference” (”epäkonferenssi”), jonka toteuttamistapaan jokainen voi tutustua osoitteessa (http://l2unconferencemelbourne.blogspot.com/). Sivun mukaan kysymyksessä oli Australian ensimmäinen ”unconference”. ”Epäkonferenssin” idea perustuu siihen, että valitun teeman ympärille rakentuva ohjelma määritellään yhdessä osanottajien kanssa eli sekin toteutetaan yhteisöllisyyden hengessä.

Koska tunnistin, että kysymyksessä on aidosti uudenlainen tapa lähestyä ”konferenssien” ja koulutustapahtumien järjestämistä, oli asiaa lähdettävä selvittämään. Suomenkielistä tietoa löytyi Helsingin yliopiston konfabulaari-tapahtumasta, Uuden webin ilmiöt yliopistoissa, joka on pidetty Helsingissä 9.-10.11.2006. (http://blogit.helsinki.fi/konfabulaari2006/mikaepa.htm)

Tämän blogin mukaan ”Epäkonferenssin tavoitteena on tuoda keskustelut konferenssin keskiöön ja voimallistaa paikallaolijat yleisöstä osallistujiksi.” Konfabulaarissa tilaisuuksien vetäjät eli fabujen vetäjät ilmoittavat tapahtumansa jo etukäteen. Tapahtuman osallistujat valmistelevat ohjelmaa jo etukäteen, sillä konferenssin blogia ja wikiä voidaan hyödyntää etukäteen fabujen valmistelussa. Kun sitten toisessa blogissa päädyin käsitteeseen google discjockey, totesin, että nyt on parasta sulatella asioita hetken aikaa…

Mutta mikä on tämä verkosto, joka tarjoaa sekä vastauksia esittämääni kysymyksiin että herättää uusia kysymyksiä? Kysymyksessä on Bertelsmann-säätiön vuonna 1996 perustama International Network of Public Libraries, johon hakemusten perusteella valittiin ympäri maailmaa kehityksen kärjessä olevien kirjastojen johtajia, kaikkiaan noin kolmisenkymmentä henkeä.

Itse kuuluin verkostoon vuosina 1998-2001 ja vaikkei Bertelsmann-säätiö enää jatkakaan tätä toimintaa, on verkostoon kuuluvilla jäsenillä edelleen yhteinen postituslista. Tämä verkosto osoittaa mielestäni jotain olennaista hyvin toimivien kansainvälisten verkostojen luomisesta. Jäsenillä on oltava mahdollisuus henkilökohtaisesti tutustua toisiinsa ja tavata aika ajoin, näin myös internetin kautta tapahtuva kommunikointi on sekä luontevaa että verkoston jatkuvuutta tukevaa.

Ja pitäkääpä hatustanne kiinni. Nyt verkoston sisällä on käynnistetty keskustelu mahdollisuudesta saada maailmanlaajuinen kirjastokortti. Ajatus on esitetty keskusteltavaksi New York Public Librarysta. Ja vaikkei ehdotus sellaisenaan aivan heti toteutuisikaan, voidaan sanoa, että tämän joukon piirissä voi esille nostaa miten huikeita ideoita tahansa!

Maija Berndtson

2. huhtikuuta 2007 19:10

Tämä ajatus juolahti mieleeni kun kuuntelin radion Kultakuume -ohjelmaa, jossa Turun kaupunginkirjaston edustaja ylpeänä totesi, että heidän uudessa pääkirjastossaan on maailman paras lastenosasto. Osastolla on toki monia hauskoja ja kekseliäitä yksityiskohtia ja paljon hyvää, mutta maailman paras? Minkälaisten kansainvälisten vertailujen pohjalta johtopäätös oli vedetty? Missä kaikkialla asianomainen oli käynyt tai mitä lastenkirjastopalveluja seurannut verkossa? Olisikohan kehumiseksi sittenkin riittänyt vaikkapa Suomen paras?

Tämä pieni yksityiskohta aktivoi mielessäni kysymyksen, jota olen pohtinut jo aika kauan. Ovatko kirjastojen työntekijät niin väsyneitä vastaamaan käyttäjien tekemiin kysymyksiin, että he ovat kadottaneet oman uteliaisuutensa? Siltä ainakin tuntuu, kun seuraa alan julkisia tai oman kirjastonsa keskusteluja. Aika harvoin kukaan esittelee innostuneesti jostain muualta maailmasta saamaansa ideaa tai edes kuvailee, mistä kirjastomaailmassa keskustellaan. Ei kai sellainen itseriittoisuus perustu siihen, että meillä sanotaan olevan maailman paras kirjastolaitos? Siitäkään en kyllä tänä päivänä olisi niin varma.

Itse seuraan kansainvälisiä kirjastoalan lehtiä säännöllisesti ja voi toki kulua pitkiäkin aikoja ilman suurempia oivalluksia. Mutta joskus kolahtaa rajusti. Niin kävi, kun luin maaliskuun American Libraries –lehteä. Siinä oli useita artikkeleita asioista, joista Kirjastot.fi:n keskustelupalstoilla tai Kirjastolehdessä ei ole näkynyt mitään. Ensimmäisenä minut havahdutti American Library Associationin puheenjohtajan Leslie Burgerin kolumni tietopalvelun muutoksesta. Sillä aikaa kun kirjastonhoitajat istuvat kirjastossa ja odottavat, että asiakkaat tulevat heidän luokseen kuten ennen, kyselevät ihmiset verkossa ja vastaavat toistensa kysymyksiin.

Tämän Leslie Burger oli oivaltanut, kun oli kuunnellut Yahoon edustajan Tomi Poutasen (sic) esitystä ”hakemisen tulevaisuudesta”. Vuoden aikana Yahoo Answers oli saanut yli 50 miljoonaa kysymystä. Mitä sitten kirjastonhoitajat voivat tehdä maailmassa, jossa kuka tahansa voi toimia tiedonhaun – tai ainakin vastaamisen – asiantuntijana? Leslie Burger ehdottaa, että kirjastonhoitajat alkavat toimia siellä, missä kysyjät ovat eli verkossa. ”Jos jokainen maailman kirjastonhoitaja toimisi kahden tunnin vuorossa vastausportaalissa, ja meillä olisi todella asiantuntijat vastaamassa 50 miljoonaan kysymykseen vuodessa, niin mikä hämmästyttävä maailma se olisikaan. Ajatelkaa sitä.”, lopettaa Burger juttunsa.

Seuraavaksi pysähdytti Suomessakin vierailleen Josep Janesin kirjoitus Life on the Island, joka käsitteli Second Life –maailmaa. ”Kuten mikä tahansa paikka, tarvitsee Second Life kirjastoja”, kirjoittaa Janes. Vuonna 2003 avatussa Second Life –maailmassa on jo kaksi miljoonaa ”asukasta” ja siellä ”todella” on olemassa Info Island. Suuri määrä ihmisiä yrittää rakentaa kirjastoja ja kirjastopalveluja tässä jossain määrin merkillisessä ympäristössä. Tosiasia kuitenkin on, että joukko kirjastoalan järjestöjä ja kirjastoja (niiden joukossa tanskalaisia) ovat ostaneet itsensä sisään ja alkaneet toimia saarella sekä perustaneet myös web-sivun http://www.infoisland.org.

Mitä mieltä tahansa Second Life:sta ja Info Island:ista onkin, on Janes samaa mieltä kuin Leslie Burger. Kirjastojen pitää olla siellä, missä ihmiset ovat, niin myös Second Life –maailmassa. Janes kuitenkin varoittaa ”saari”-sanan vertauskuvasta. ”Kirjastot ovat aivan liian usein olleet ”saaria” yhteisöissään, aina vaaraksi asti. Parempi olla mukana keskiössä ja vähentää mahdollisuutta tulla äänestetyksi ulos saarelta…vaikka se onkin jo toinen juttu.”, päättää Janes kirjoituksensa.

Seuraavassa artikkelissa oli vuorossa asiakkaiden tuottamat sisällöt. Meredith Farkasin kirjoituksessa An Outlet for Creativity kerrotaan Cheshire Public Librarysta (http://www.cheshirelib.org/teens/cplpodcast.htm), jossa nuoria on tuettu tuottamaan ladattavaa radio-ohjelmaa aiheina muun muassa kirja- ja musiikkiarvostelut. Ja tässä niin kuin monessa muussakin projektissa menestyksen perusidea on luottaa käyttäjiin ja antaa heille valta tuottaa sisältöä.

Herkkuja voi löytää myös toisten kirjastojen verkkosivuilta kuten Kööpenhaminan, Herningin ja Randersin kaupunginkirjastoissa on tehty. Huhtikuun 10. päivänä näissä kirjastoissa aloitetaan nimittäin 23 asian etäkäyttöopiskelu, jonka kuluessa viikoittain tutustutaan Kirjasto 2.0:n eri osa-alueisiin. Idea oli saatu Charlotte & Mecklenburg County Libraryn sivuilta (http://plcmcl2-things.blogspot.com), joille Helene Blowers on kehitellyt paketin, joka taas perustui Stephen Abramin artikkeliin ”43 Things I (or You) might want to do this year. Opiskeltavana asioita kuten RSS, Flickr, LibraryThing, Second Life, Del.icio.us, Wikis ja Podcast…

Missä piileskelevät kirjastoalan uteliaat, jotka seuraavat muiden maiden kirjastojen verkkosivuja ja muita uutisia. Tulkaa esille ja jakakaa löytöjänne – oppimista ja tekemistä on paljon! .

Maija Berndtson

21. helmikuuta 2007 14:42

Työurallani on ollut vuosia, jolloin olen ollut työn merkeissä matkoilla lähes kolmasosan työajasta. Kansainvälisyys ei kuitenkaan ole vähentynyt, vaikka matkat ovatkin. Tammi- ja helmikuu ovat hyviä esimerkkejä ”kotikansainvälisyydestä”, millä tässä kirjoituksessa tarkoitan ulkomaisten kollegoiden ja vieraiden tapaamista kotimaassa. Tällä kerralla vieraat ovat tulleet Kiinasta ja Tanskasta, kahdesta meidän suomalaisten kannalta mielenkiintoisesta maasta.

Tammikuussa Helsingin kaupunginkirjasto järjesti viikon ohjelman Senior Librarian Jim H Y Changille, jonka kotikirjasto on Hong Kong Central Library, Hong Kong Public Libraries System. Mr Chang, joka virkanimikkeestään huolimatta oli hyvin nuori, oli pitkällä opintomatkalla, sillä ennen Helsinkiä hän oli tutustunut tanskalaisiin ja ruotsalaisiin kirjastoihin. Helsinkiin tullessaan hän jo tunnisti pohjoismaisten kirjastojen samankaltaisuuden niin palvelujen järjestämisessä kuin arkkitehtuurissa.

Hongkongissa on varsin kehittynyt kirjastolaitos, jonka palveluihin voi tutustua kirjaston kotisivulla http://www.hkpl.gov.hk Hongkongin kirjasto on myös IFLA:n Metropolitan Libraries sektion jäsen ja tilastojen mukaan se on asukasluvultaan (6,8 milj.) ja lainoiltaan (61 milj.) sektion suurin kirjasto.

Itse asiassa kävi niin, että Mr Changin viemiset kotiin jäivät suhteellisen vähäisiksi. Lajittelevat palautusautomaatit olivat hänelle ehkä merkittävin uutuus. Hongkongissa tuntuu näet toimivan samanlainen ”automaatti” kuin Singaporessa näkemäni: asiakas palauttaa aineiston meikäläisen palautusautomaatin näköiseen luukkuun, mutta takana ei ole tekniikkaa vaan ihminen, joka käsittelee aineiston! Kotipalvelua Mr Chang ihaili suuresti, mutta epäili sen toteuttamismahdollisuuksia Hongkongissa.

Mr Chang oli myös epäilevä rohkenisiko hän matkaraportissaan esitellä esimiehilleen Helsingin pääkirjaston käsikirjastoa, jossa on entistä vähemmän painetussa muodossa olevaa aineistoa. Mr Chang itse piti suuntausta oikeana, mutta totesi, että heidän kirjastossaan on edelleen varsin laaja käsikirjasto ja vahva vastustus, jos sen supistamista ehdotetaan.

Eniten Mr Chang ihaili väljiä kirjastojamme ja kuvasi ahtautta omassa 33 800m2:n kirjastossa ja käyttäjien taistelua asiakastyöasemien käytöstä. Niitä onkin Hongkongissa asukaslukuun nähden suhteellisen vähän, vain 1325, kun Helsingissä asiakastyöasemia on 345.

Pettynein Mr Chang oli siitä, ettei meillä ollut esitellä digitoitua aineistoa ja kirjastoa. Vastaavasti hän oli ylpein heidän omasta Multimedia Information System (MMIS) –palvelustaan, jossa käyttäjät saavat Audio-on-demand (AoD) ja Video-on-demand (VoD) järjestelmän avulla käyttöönsä kirjaston sähköiseen muotoon tallentamaa aineistoa. Näin hän kertoi luennollaan henkilökunnallemme ja yhteisissä keskusteluissamme. Omalta osalta olimme ylpeitä siitä, että henkilökuntaamme kuuluu väliaikaisesti suomalais-kiinalainen työntekijä, joka puhui sujuvasti Kantonin kiinaa Mr Changin kanssa!

Varsin toisenlainen kokemus oli tavata Helsingin kaupungin vieraana ollut kiinalainen korkeantason 10 hengen ryhmä, joka edusti valtion keskushallintoa, The State Council of Information Office. Vierailun tavoitteena oli vaihtaa tietoja siitä, miten Suomessa/Helsingissä on järjestetty yhteiskunnallisesti merkittävän tiedon tarjonta kansalaisille. Toiminnallisiksi esimerkeiksi oli kaupungin hallintokunnista valittu opetusvirasto ja kirjasto.

Oli häkellyttävää seurata, miten tarkkaan ryhmä dokumentoi kuvin, muistiinpanoin ja kysymyksin vierailun opetusviraston tekniikaltaan erittäin korkeatasoisessa mediakeskuksessa. Ryhmä kuunteli myös hyvin tarkkaavaisesti kirjaston esityksiä suomalaisesta kirjastolaitoksesta, Helsingin kaupunginkirjaston kehittämistä ASKO-työasemista ja Kirjasto 10:stä sekä esitti lukuisia kysymyksiä. Vielä hämmentyneempiä olimme, kun pian matkan päättymisen jälkeen delegaatio tiedusteli meiltä, miten katsoimme vierailun sujuneen.

Kun samaan aikaan olen lukenut James Kyngen kirjaa China Shakes the World. The Rise of a Hungry Nation voin vain veikata, että Kiina-ilmiö on muuttamassa muotoaan. Tarkoin suunnitelluilla ja dokumentoidulla opintomatkoilla kiinalaiset keräävät tietoja, joiden avulla he nopeassa tahdissa kehittävät toimintoja eri aloilla. Kysymys ei ole siis enää vain teollisten työpaikkojen siirtymisestä Kiinaan, vaan kiinalaisten hankkimasta etulyöntiasemasta monilla muillakin alueilla.

Tanskalaista kirjastotoimintaa kannattaa seurata monellakin tasolla. Tätä käsitystä vahvisti Silkeborgin kaupunginkirjaston (http://www.silkeborg-bibliotek.dk) kirjastonhoitajan Mogens Larsenin esitys, jossa hän tarkasteli Silkeborgin kirjaston viimeisimpien kehitysaskeleiden lisäksi Tanskan yleisten kirjastojen trendejä.

Silkeborg on Tanskan mittapuun mukaan pieni kunta, vaikka se viimeisimpien kuntayhdistymisien myötä on kasvanutkin yli 40 000 asukkaan kunnaksi. Silkeborgin kirjasto on ollut pitkään yksi Tanskan mielenkiintoisimmista kirjastoista tietotekniikan käyttöönotossa. Se oli muun muassa yksi ensimmäisistä pohjoismaisista yleisistä kirjastoista, joka tarjosi Internetin käyttömahdollisuutta asiakkailleen. Myös Biblioteksstyrelsenin rahoittamassa selvityksessä Det innovative bibliotek (http://www.bs.dk/) luokiteltiin Silkeborgin kirjasto yhdeksi Tanskan innovatiivisimmista..

Nyt Silkeborgissa on muutaman vuoden aikana kehitelty Biblioteksstyrelsenin rahoituksella 24 h- kirjastoa. Projekti perustuu RFID-tunnisteiden käyttöönottoon eli kaiken aineiston varustamiseen RFID-chipseillä. Tarkoituksena on pitää muutamia pienempiä kirjastoja auki ”miehittämättöminä” siten, että henkilökuntaa on paikalla vain tiettyinä aikoina. Vaikka kysymyksessä ei olekaan oikeasti vuorokauden ympäri auki oleva kirjasto – sisään voi tulla kirjastokortilla vain 8.00 -22.00 välisenä aikana, on maaliskuun alkupuolella alkava kokeilu merkittävä päänavaus uudenlaisesta kirjastoajattelusta.

Mogens Larsenin viesti suomalaisille kollegoille oli selkeä. Jos yleinen kirjasto ei muutu nopeassa tahdissa, se kuolee. Tanskassa käytetty slogan on yksinkertainen ja helppo muistaa: ”change or die”! Tanskan kirjastojen laskevat käyttöluvut tukevat vahvasti käsitystä, että jotain radikaalia on tehtävä, jotta käyttäjäkunta säilytetään.

Myös kertomus edellisestä blogistani jatkuu. Tukholman kaupunginkirjaston arkkitehtuurikilpailun toiselle kierrokselle valitut kuusi ehdotusta julkistettiin helmikuun 8. päivä eli Lainan-päivänä. Ruotsissa asia herätti suurta kiinnostusta, mutta ei näytä ylittäneen uutiskynnystä suomalaisissa tiedotusvälineissä. Kannattaa vilkaista http://www.arkitekt.se/asplund tai http://www.nyttstadsbibliotek.stockholm.se - näiltä sivuilta löytyy lisätietoa kilpailusta sekä perustelut, miksi juuri nämä kuusi selvisivät jatkoon. Kirjastoammatillisesta näkökulmasta katsottuna vasta nyt alkaakin todella mielenkiintoinen vaihe – miten ohjeistaa kilpailijoita kehittämään paras mahdollinen kirjasto näihin hyvin erilaisiin arkkitehtonisiin ratkaisuihin!

29. joulukuuta 2006 19:06

”Kohta olet myrskyn silmässä”, totesi eräs suomalainen arkkitehti minulle hiljattain. Hän ei tarkoittanut Helsingin keskustakirjastoon liittyviä ponnisteluja, vaan viittasi Tukholman kaupungin järjestämään arkkitehtuurikilpailuun (http://www.ssb.stockholm.se ja http://www.arkitekt.se), jossa haetaan lisärakennusta nykyiseen pääkirjastoon. Arkkitehti Gunnar Asplundin suunnittelema, vuonna 1928 avattu Sveavägenin kirjasto on arkkitehtonisesti niin arvostettu, että mitä tahansa sen lähistölle ehdotetaankin, tulee se herättämään voimakkaita mielipiteitä.

Tukholman kilpailun kansainvälinen jury, jonka jäsen olen, onkin kovan paikan edessä. Alkuvuodesta 2007 on valittava yli 120 maasta tulleen yli 1100 ehdotuksen joukosta viisi, joiden tekijät pääsevät toiselle kierrokselle ja jatkamaan suunnittelutyötä. Lopullinen voittaja valitaan joulukuussa 2007. Rakennus on tarkoitus avata yleisölle 31.3.2013.

Kilpailu on tähän asti maailman suurin kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu ja sen suosio vahvistaa käsitystä siitä, että arkkitehdit arvostavat Asplundia ja haluavat päästä ”samalle tontille” tämän kanssa.

Kirjastonhoitajana haluan nähdä kilpailun suosion myös arkkitehtien kiinnostuksena kirjastorakennuksia kohtaan yleensä. Ja onhan tästä esimerkkejä. Maailmanlaajuisestikin suurta huomiota on saanut Rem Kolhaasin suunnittelema, keväällä 2004 avattu Seattlen pääkirjasto (http://www.spl.org). Heinäkuussa 2007 avataan Amsterdamissa arvostetun hollantilaisen arkkitehdin Joe Coenenin suunnittelema uusi pääkirjasto (http://www.oba.nl). Vastaavasti Suomessa kirjastorakennuksia ovat suunnitelleet tunnetut kotimaiset arkkitehdit.

Arkkitehtonisesti merkittävä kirjastorakennus on tärkeä kirjaston näkyvyydelle ja imagolle. Rakennus on symboli eikä tämän asian merkitystä pidä vähätellä. Kirjastoalan ammattilaisina meidän vastuullamme on kuitenkin se, miltä kirjasto näyttää ”sisältä”. Mitä palveluja tarjotaan ja minkälaisissa tiloissa. Väitän, että meillä on edessämme suuri haaste. Haaste on lisäksi kaksinkertainen: meidän on ensin itse nähtävä muutoksen tarve ja välitettävä se tämän jälkeen arkkitehdeille.

Svensk Biblioteksföreningin Göteborgissa joulukuussa järjestämässä konferenssissa ”Nya rum för nya media – arkitektur för bibliotek” usea luennoitsija vahvisti tätä käsitystäni. Kirjastotila ei ole vain aineistoa varten, vaan tila on osa aineistoa. Idea välittyy paremmin ruotsiksi: användaren i centrum och rummet som media. Eri puolilla tehdyt kartoitukset osoittavat myös, että vain puolet kirjastonkäyttäjistä lainaa aineistoa. Kirjastoon tullaan yhä useammin lukemaan, kirjoittamaan, käsittelemään kuvia - ylipäätään työskentelemään eri tavoin. Kirjastotilasta on tullut sekä aktiivisen tekemisen että kommunikoinnin paikka. Tietoa saadaan ja vaihdetaan myös keskustelujen avulla yhdessä hakien ja työskennellen.

Tämä näkyy myös Tukholman arkkitehtuurikilpailun suunnittelun pohjaksi tarjotuissa faktoissa. Vuoteen 2015 mennessä arvioidaan kirjakokoelman pienentyvän. Nykyisestä huikeasti kasvavia alueita ovat sen sijaan erilaiset lukemiseen, työskentelyyn ja kommunikointiin tarkoitetut toiminnot ja paikat.

Meillä Suomessa on viime aikoina kiinnitetty paljon huomiota lainaus- ja palautusautomaattien sekä asiakastyöasemien käyttöönottoon ja itsepalvelukulttuurin kehittämiseen. En ole kuitenkaan lainkaan varma, onko siinä yhteydessä riittävästi ajateltu kirjastotilan uudistamista kokonaisuudessaan. Kirjat seisovat edelleen selkä katsojaan päin loputtoman pitkissä hyllyriveissä. Asiakkaat taas istuvat vastaavasti lukupaikkarivistöissä tai palvelutiskien takana eikä luontevia paikkoja ihmisten väliselle kanssakäymiselle ole. Lastenosastot tunnistaa pienikokoisista huonekaluista ja muutamasta lelusta ja pelistä. Ja kun arkkitehti kuvaa kirjastoa, puhuu hän todennäköisesti enimmäkseen kirjoista ja kirjahyllyistä.

On mielenkiintoista nähdä, onko uudessa Turun pääkirjastorakennuksessa onnistuttu muuttamaan näitä asioita. Huhut kertovat, että tila on kaunis, mutta mikä on tunnelma,
kun sisustus ja aineisto ovat paikoillaan. Kertautuuko vanha vai saammeko vihdoinkin todellisen uuden ajan kirjaston.

Helsingissä on pitkä matka ja aika keskustakirjaston toteutumiseen. Taipaleen ensimmäisiä askeleita ollaan kuitenkin nyt ottamassa. Kulttuuri- ja kirjastolautakunta hyväksyi 5.12.2006 Keskustakirjaston tarveselvityksen (http://www.lib.hel.fi/Page/314b03f7-1f2b-4dfe...1e8d07e.aspx). Samana päivänä asetti kaupunginjohtaja työryhmän selvittämään keskustakirjastohanketta. Selvitystehtävään kuuluvat mm. sijoituspaikka- ja rahoitusvaihtoehdot, toteuttamisajankohdan sekä hankkeen toteuttamisen edellyttämät julkiset ja yksityiset yhteistyökumppanit.

Työryhmä tekee omaa työtään, mutta kaupunginkirjastossa jatketaan valmistautumista keskustakirjastoon erilaisin kehittämishankkein. Kirjasto 10 ja kohtaamispaikka@lasipalatsi ovat osioita tulevasta keskustakirjastosta, nyt on syytä pohtia muitakin kohteita. Kirjastotilan konseptia on muutettava eikä siinä voida odottaa kymmentä vuotta. Hyviä esimerkkejä on syytä hakea maailmalta, mutta uusia malleja on kehitettävä ja toteutettava myös itse.

Kirjastotila ja sen miellyttävyys ja toimivuus on yksi vahvoista kilpailuvalteistamme verkottuvassa maailmassa. Vastuu siitä, kuinka hyvin käytämme valttikorttimme, on meillä itsellämme. Nyt on toimittava – ja nopeasti.


Maija Berndtson
kirjastotoimen johtaja
Helsingin kaupunginkirjasto