12. helmikuuta 2012 16:17
Suomen youtubekansa kiistelee tällä hetkellä siitä, onko laulaja Kurren tulkitsema Maki Kolehmaisen sävellys ja Sana Mustosen sanoitus Kuuden vuoden kuuliaisuus vain uskomatonta nuoluscheissea vai vaalituloksen katkeruuden poikimaa punavihreää jäynää. Kuten nykyään aina, erilaiset väännökset ovat ilmaantuneet vanaveteen heti eivätkä puolen vuoden kuluttua. Kuka enää tietää, mikä on aitoa parodiaa, mikä parodian parodiaa tai jotain vielä monimutkaisempaa?
Mielenkiintoista tässä kaikessa on se, että YouTube hoitaa tätä nykyä selvästikin radion virkaa, vaikka paljon monipuolisemmin, nopeammin ja tehokkaammin kuin yksikään radioasema koskaan. Uusiin ilmiöihin voi tutustua saman tien peffallaan istuen ja vain hiirikättä hiukan rasittamalla. Itsekin pidän tätä kaikkea itsestään selvänä, vaikka minun pitäisi ymmärtää, että tässähän rikotaan koko ajan tekijänoikeutta. Eivät nämä miljoonat klipit siellä tuubissa kaikkien asianomaisten lupien kanssa ole. Ei sen näin pitäisi mennä, tämähän on ihan vallatonta menoa.
Miksi isoveli ei huuda koko ajan naama punaisena? Miksi teinin ja kotiäidin raastupaan kepeästi haastava sisältöteollisuus seuraa hiljaa sivusta, kun suojattua musiikkia, esityksiä ja elokuvia paitsi levitetään hillittömästi, myös parodioidaan ja varioidaan vielä hillittömämmin? Rebecca Blackin Friday-videon virallinen versio katosi jossain vaiheessa YouTubesta, mutta on taas palannut juurilleen luvuttomien parodiaversioiden joukkoon. Näyttää siltä, ettei kenelläkään ole varaa olla poissa YouTubesta.
Juuri siitä taitaa olla kysymys myös tekijänoikeusnyrkin kohdalla. Sitä ehkä puristellaan taskussa, mutta YouTuben laittaminen kuriin ei varmaan näytä järkevältä sen äärimmäisen suosiontakia. Jos teinin poplaulu voi saada 150 miljoonaa klikkausta, mainosrahoja kärkkyvät sisältöteollisuuden edustajat yksinkertaisesti määräävät nyrkin pysymään taskussa – ainakin toistaiseksi. Palvelun laajuuden ja tekijänoikeudellisen laissez-faire -asenteen takia vastatoimet ovat ehkä myös pysyvästi myöhässä.
Samaan aikaan kuin taistelu musiikin verkkojakelusta näyttää kiihtyvät Spotifyn tontilla – siitä kaikesta ehkä toiste enemmän –, YouTubesta on pikkuhiljaa rakentunut sekä suunnaton musiikin, television ja elokuvan arkisto että uusien ilmiöiden testaus- ja puffausympäristö. Ketään ei kiinnosta, kuinka monta kertaa jotain artistia on kuunneltu Spotifyn kautta, mutta yksittäisen videoklipin klikkauskerrat ovat jo itsenäinen puheenaihe (onko Adelen Rolling in the deep nyt kaikkien aikojen ykkönen, kun sillä on tätä kirjoittaessani 231 miljoonaa klikkausta?)
YouTube on muuttanut ainakin omaa käyttäytymistäni. Olen varsin laiska musiikkivideoiden harrastaja, mutta kun Pekka Pohjolan musiikkia ei julkaista virallisesti, olen tyytyväisenä bongannut YouTubeen – tietysti täysin luvatta – ladatut monet konserttitaltioinnit, joissa mestarin musiikki ja soitto elävät. Ennen YouTubea tällainen ylellisyys oli mahdollista vain aktiivisella treidaamisella eli tiedostojen vaihtamisella. Tänä päivänä YouTube on maailman suurin treidauskeskus. Ihan silkkaa kokoaan ja suosiotaan.
Onko tämä tulevaisuutta yleisemminkin? Korvaako maksuton ja pääosin innostuksen varassa toimiva YouTube kaikkine klooneineen laillisen ja maksullisen tiedostokaupan? Entä tappaako se myös vertaisverkoissa tapahtuvan kierrättämisen? Miksi vaivautua ollenkaan torrenttien perään, jos saman saa klikkaamalla esiin YouTubessa?
Olen YouTuben lämmin ystävä myös musiikkikirjastoammattilaisena. Käytän sitä jatkuvasti vertailevissa tunnistamistehtävissä, jonkin verran myös puhtaassa tutustumismielessä. Se on erittäin hyödyllistä ja kätevää päätteellä töitä tekevälle dokumentoijalle. Kahdesta en enää vapaaehtoisesti luopuisikaan. Se toinen on tietenkin Wikipedia.
Onko sisältöteollisuus luovuttanut ja jättänyt YouTuben kaltaiset ilmiöt pysyvästi rauhaan? Onhan myös The Pirate Bay ollut miljoonien käyttäjien suosiossa, mikä ero tässä voisi olla? Minusta ero on siinä, että YouTube on tavallisen kansalaisen palvelu. Sen tavallisen kansalaisen, joka tuottaa sisältöteollisuudelle kaikki sen valtavat tulot. Ehkä on lopultakin tajuttu – vaikka sitten pakon edessä –, ettei YouTube vähennä kiinnostusta sisältöihin vaan lisää sitä ennen kokemattomalla volyymillä.
Kyynikot sanovat tähän, että YouTuben näennäinen koskemattomuus johtuu pelkästään siitä, että se on Googlen omistama ja Googlella on käteistä juristien palkkioihin vielä enemmän kuin sisältöteollisuudella. Voi asia näinkin olla, mutta ei se poista syytä tyytyväisyyteen. Kun YouTube kukoistaa, kaikki maailman vapaat kansalaiset voivat olla tyytyväisiä. Ihminen on aina ollut kekseliäs ja luova, YouTube tarjoaa mahtavan foorumin esittää se kaikki myös muille.