28. helmikuuta 2010 15:12
Päälliköimäni lähikirjasto oli suljettuna remontin vuoksi marraskuusta 2009 helmikuun loppuun 2010. Remontin ajaksi kirjastoauton aikatauluun lisättiin kaksi pysäkkiä: auto kävi tiistaisin aamureittinsä päätteeksi remontissa olevan kirjaston läheisyydessä sijaitsevalla alakoululla ja lauantaisin se seisoi neljä tuntia kirjaston vieressä sijaitsevan kaupan paikoitusalueella.
Kirjaston remonttisulku tuli syksyllä ns. puskista, ja työsuojeluviranomaiset kehottivat sulkemaan kirjaston jo reilusti ennen remontin varsinaista aloitusta. Aikaa tiedottaa asiakkaille kirjaston sulkemisesta jäi vain muutama päivä. Korvaava lauantaipysäkki oli lähes ehdoton vaatimukseni. Sen toteuttaminen oli mahdollista, koska minä pystyin hoitamaan sen. Auto kulkee normaalisti arkisin kahdessa vuorossa kahden kuljettajan voimin, eivätkä he olisi pystyneet ottamaan hoidettavakseen vielä lauantaitakin.
Auto oli kirjaston luona lauantaisin neljä tuntia, kello kymmenestä neljääntoista. Tämä on sama aika, kun remontoitava kirjastokin on normaalisti lauantaisin auki.
Tiedän, että monet kirjaston asiakkaista siirtyivät remontin ajaksi käyttämään kymmenen kilometrin päässä sijaitsevan pääkirjaston palveluita. Tiedän kuitenkin myös, että on paljon asiakkaita, joille asiointi pääkirjastossa olisi ollut mahdotonta, tai se olisi vähintään tuottanut kohtuutonta vaivaa ja rahanmenoa. Heille kirjasto oli nyt auki edes lauantaisin.
Vaikka itselleni onkin vaikeaa suhtautua kirjastoautoon objektiivisesti, ymmärrän auton saaman kritiikin kun sitä verrattiin kivijalkakirjastoon. Se ei ollut ”auki”, paikalla, joka päivä. Siellä ei ollut sanomalehtiä eikä lehdenlukumahdollisuutta. Kokoelma oli pieni.
Sain kuitenkin myös valtavasti kehuja. Asiakkaat ymmärsivät, että jos on remontoitava, on remontoitava, ja että oli hienoa, että he saivat kirjastopalveluja edes lauantaisin (ja tiistaisin, jos uskaltautuivat lapsilauman sekaan koulupysäkille). Lauantaipysäkin pituutta kiiteltiin: neljä tuntia antaa liikkumavaraa. Kritiikin vastapainoksi kokoelmaa myös kehuttiin. Kaikki olennainen oli mukana, ja lähes aiheesta kuin aiheesta löytyi jotain, oli kyseessä sitten veden äärellä elävät hyönteiset tai venyttelyohjeet. Moni totesi että pienestä kokoelmasta on helppo valita. Tarjolla oli paljon uutuuksia, sillä osa remontissa olleen lähikirjaston uutuuksista oli lainattavissa autossa. Eräs asiakas pohti pitäisikö hänen oikein soittaa kulttuurijohtajalle ja kiittää erinomaisista kirjasto(auto)palveluista, mutta totesi sitten puolitosissaan, että jos hän äityy kehumaa autoa liikaa, käy vielä niin että lähikirjasto ei enää aukea lainkaan.
Mitä minä sitten sain lähes neljä kuukautta kestäneestä lauantaiautoilusta, paitsi että lauantaisauna siirtyi usein sunnuntaille ja maanantaivapaat sekoittivat viikkorytmin?
Sain sen vapauden tunteen, joka - ainakin minulla - aina liittyy autoiluun. Tiedetään, tiedetään, kirjastoauton rattia käännetään aina ennalta määrätyllä reitillä ennalta määrätyssä aikataulussa, samalla tavoin viikosta toiseen. Mutta niin se vain on, niin kuin Ritchie Blackmore on joskus muotoillut: ”as long as I ride the open road I’ll always have a home”.
Tunnen nyt osan asiakkaistani paljon paremmin kuin ennen, paremmin kuin ehkä koskaan olisin voinut heihin kivijalkakirjastossa tutustua. Tiedän nyt millaisia asiakkaita he ovat ja mistä he pitävät, ja tiedän ehkä myös vähän heidän perheestään, lemmikeistään ja harrastuksistaan. Olen itse tullut tutummaksi näille asiakkaille ja he uskaltavat nyt paremmin tulla kysymään jos he eivät tiedä mistä etsiä tai löydä etsimäänsä.
Kirjastoauto pakottaa asiakkaan ja henkilökunnan lähemmäs toisiaan. Niin kattava kuin auton kokoelma olisikin, on aina tilanteita, jossa laatu ei pysty korvaamaan määrää. Asiakkaat joutuvat autossa kysymään useammin löytyykö sitä tai tätä, ja he joutuvat myös useammin pyytämään aineistoa toisesta toimipisteestä. Auto ympäristönä tuntuu madaltavan kynnystä asiakkaan ja henkilökunnan väliseen vuorovaikutukseen. Kun asiakkaat ovat nyt ottaneet palvelun omakseen, uskon että heidän aktiivisuutensa tulee näkymään myös kivijalkakirjastossa.
Remontoitu kirjasto avataan asiakkaille huomenna. Odotan innolla autossa koko talven asioineiden asiakkaiden tapaamista. Vaikka monen kuukauden remonttisulku onkin kaiken kaikkiaan ollut ikävä ja palvelullisesti huono asia, rohkenisin kuitenkin väittää, että asiakkaiden ”pakottamisessa” kirjastoautoon on ollut myös hyvät puolensa. Uskon itse pystyväni nyt paremmin palvelemaan kirjastoni asiakkaita - siis ainakin niitä, jotka kirjastoautossa talven aikana säännöllisesti asioivat. Uskon myös, että nämä asiakkaat ovat nyt ”parempia” asiakkaita, pystyvät tarkastelemaan kirjastopalveluja laajemmin ja vaatimaan sitä palvelua, joka heille kuuluu.
Harmi vain, että kivijalkakirjastoon ei kukaan varmaan tuo minulle enää ruokaa.