seuraa
meitä
RSS
Facebook
Twitter
Google+
Vimeo
You Tube
Flickr

Etusivu > KirjastoPro > Blogit > Evan Seppä

Evan Seppä

Evan SeppäKirjastotoimenjohtaja Evan Seppä - sydämessään aina kirjastoautonkuljettaja - tarkastelee kirjastoautotoimintaan liittyviä asioita ja ilmiöitä.

23. tammikuuta 2012 18:21

Opetus- ja kulttuuriministeriö lähetti joulukuun alussa kirjastoille tiedoksi yleisten kirjastojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmaesitykset vuosille 2012–2015. Suunnitelma on pohjana vuoden 2012 valtionavustuksia myönnettäessä ja seuraavien vuosien suunnitelmia valmisteltaessa.

 

Rahoitussuunnitelman perusteella seuraavien neljän vuoden aikana Suomen kirjastoautokanta uudistuu 18 auton verran:

 

2012              8 autoa, joista yksi kahden kunnan yhteinen auto

2013              6 autoa, joista yksi yhteispohjoismainen auto

2014              3 autoa, joista yksi pienkirjastoauto

2015              1 auto

 

Yhden auton kokonaiskustannukseksi on arvioitu keskimäärin 220 000 euroa vuonna 2012, 230 000 euroa vuonna 2013 ja 240 000 euroa vuosina 2014–2015.

 

Spekulaatiotahan tämä vielä tässä vaiheessa on, mutta uskon että vuosina 2014 ja 2015 uusitaan enemmän autoja kuin tässä suunnitelmassa mainitaan. Esityksessä erityisesti mainitaan, että listat ovat alustavia. Kaiken kaikkiaan on kuitenkin mukava nähdä, että lähivuosien aikana suunnitellaan uusittavaksi lähes parikymmentä autoa. Jos kirjastoautoja on Suomessa tällä hetkellä noin 150, on 18 kappaletta 150:stä 12 prosenttia. Siis reilu kymmenesosa.

 

Autojen kokonaiskustannusarvioita pidän vähintäänkin mielenkiintoisina. Useat kirjastoautot, joissa ei ole mitään kalliita erikoisratkaisuja, ovat maksaneet jo vuoden 2005 aikoihin huomattavasti enemmän kuin 220 000 euroa. Kun hinnat ajan myötä pyrkivät ennemmin nousemaan kuin laskemaan, on vaikea kuvitella 220 000 euron riittävän tänä päivänä. Ellei sitten siirrytä kuorma-auton alustoihin.

 

Ja se onkin kokonaan oma juttunsa.

 

Suomen kirjastoautokannan uudistumispohdintojen keskellä kannattaa uhrata hetkinen myös jo oleville ja jo edesmenneille kirjastoautoille. Käykää tutustumassa mitä mainioimpaan kirjastoautotietokantaan osoitteessa http://koti.mbnet.fi/b10m/kirjastoautot/index.php?lang=FI, ja jos teillä on kuvia sellaisista autoista, joista ei kuvaa tietokannasta vielä löydy, lähettäkää ne tietokannan ylläpitäjälle. Yhteystiedot löytyvät tietokannan etusivun vasemmasta sivupalkista.

 

Tällainen tietokanta on autoväelle kullanarvoinen. Jo yksin tietokantaan tallennettu numerotieto kertoo paljon suomalaisesta kirjastoautotoiminnasta. Myös kirjastoautotyöhön pätee vanha viisaus: Jos ei tunne menneisyyttä, ei ymmärrä nykyisyyttä.

 

24. syyskuuta 2011 19:29

Turun kirjastoautopäivistä on jo yli kuukausi, ja yhä vain mietin mitä niistä kirjoittaisi. Tai en ehkä niinkään mitä, vaan miten.

Päivät olivat hienot ja hyvin järjestetyt, siitä ei pääse mihinkään. Mutta hienouteen ja hyviin järjestelyihin oli jäänyt myös muutama ikävä epäkohta, jotka eivät ehkä haitanneet juuri minua, mutta tiedän että ne haittasivat monia muita.

Poliittinen korrektius ei ole vahvin puoleni, joten voi olla, että esitän kohta hieman kärkeviäkin huomioita. Keskitytään nyt kuitenkin ensin kaikkeen siihen hienouteen.

Kansainvälisten kirjastoautopäivien puitteet olivat tapahtuman arvoiset. Hotelli oli hieno, autot näyttivät upeilta jokirannassa, ja mihinkään ei ollut pitkä matka. Ja totta tosiaan, ne autot (ja yksi vene)! Neljäkymmentä toinen toistaan hienompaa tai ainakin mielenkiintoisempaa liikkuvaa kirjastoa ympäri Eurooppaa. Oli uutta, oli vanhaa. Oli alustaa jos toistakin. Oli mitä moninaisimpia ratkaisuja mitä moninaisimpiin asioihin. Oli neljäkymmentä omanlaistaan kirjastopalvelukonseptia. Kaksi iltaa ei tahtonut riittää kaikkien tutkimiseen.

Luennoilla kansainväliset vieraat esittelivät omaa työtään ja kirjastoautotoimintaa kotimaassaan. Oli upeaa kuunnella toinen toistaan innostavampia kuvauksia kirjastoautotyöstä ja nähdä esiintyjien arvostus ja rakkaus omaa työtään kohtaan. Esityksissä kävi jälleen kerran ilmi, miten tärkeää työtä kirjastoautoväki tekee niin meillä kuin maailmalla.

Inspiroivia luentojakin hienompaa oli kuitenkin mahdollisuus tutustua paikalla olleisiin kirjastoautoihin ja ajatusten ja kuulumisten vaihto kollegojen kanssa. Ollaanpa rehellisiä: tämä on kirjastoautopäivistä riippumatta valtaosalle osallistujista se päivien tärkein anti. Ihmeteltiin ja ihasteltiin muiden autojen ratkaisuja, pohdittiin olisiko omassa voinut tehdä jotain toisin, ja imettiin ideoita seuraavan oman auton suunnitteluun. Kuultiin viimeisimmät juorut ympäri Suomea - ja tällä kertaa myös muualta Euroopasta - ja pohdiskeltiin mihin olemme menossa ja millaista kirjastoautotyö mahtaa olla tulevaisuudessa.

Tässä olivat ruusut. Haluan omasta puolestani kiittää järjestäjiä kirjastoautopäivistä 2011. Olen iloinen että pääsin osallistumaan Turun karkeloihin. Seuraavaksi sitten risuihin.

Kansainvälisen luonteensa vuoksi kirjastoautopäivät olivat tänä vuonna englanninkieliset. Tämä on täysin ymmärrettävää. Mitä minä en kuitenkaan käsitä, on se, että suomen kieli oli unohdettu päiviltä lähes täysin.

Ilmoittautuminen oli ainoastaan englanniksi. Kyllä nykytekniikalla pystytään järjestämään ilmoittautuminen, jossa voi valita kielen: suomi tai englanti. Nyt ilmoittautuminen tuotti kohtuutonta vaivaa niille, joiden englanninkielentaito on heikko tai mahdollisesti lähes olematon. Minäkään en tahtonut ymmärtää ilmoittautumisvahvistuksen tai jonkin vastaavan dokumentin pienellä painettua osiota, ja minulla on sentään ylempi korkeakoulututkinto englannin kielessä. Kuinka vaikeaa sen on täytynyt olla kieltä vähemmän osaaville.

Ilmoittautumisen yhteydessä veloitettiin vain osa koko päivien kustannuksista. Loput olisi pitänyt maksaa paikan päällä. Miten maksu voidaan järjestää tällä tavoin tilaisuudessa, jossa käytännössä juuri kukaan ei itse kustanna osallistumistaan vaan sen maksaa jokin taustaorganisaatio, esimerkiksi työnantaja? Miten voidaan vaatia, että osallistuja maksaisi osan itse (vaikka sitten laskuttaisikin sen myöhemmin työnantajaltaan)? Nyt ymmärtääkseni jokainen taho, joka osallistujia päiville lähetti, joutui erikseen ottamaan ilmoittautumisia hoitavaan tahoon yhteyttä sopiakseen koko summan maksamisesta etukäteen. Aivan turhaa ajanhukkaa ja vaivannäköä sekä maksajille että maksun vastaanottajille.

Päivien virallisesta osuudesta ei löytynyt suomen sanaa. Painettu ohjelma oli vain englanniksi, mistä johtuen osa suomalaisista ei edes tarkalleen ottaen tiennyt mitä ohjelmassa oli. Ei olisi ollut suuri vaiva tehdä ohjelma sekä englanniksi että suomeksi. Taatusti kansainväliset vieraat olisivat ymmärtäneet ohjelman kaksikielisyyden. Luennoista oli tiivistelmät vain englanniksi, joten luennoilta heikon kielitaidon takia pois jääneet eivät edes niistä saaneet ideaa siitä, mitä luennot käsittelivät. Ensimmäisenä päivänä luentojen välissä kerrotut yleiset, päivien kulkua koskeneet asiat kerrottiin vain englanniksi. Tämän vuoksi esimerkiksi taitoajoon (tai pitäisi varmaan sanoa ”taitoajoon”) ilmoittautuminen jäi monelle epäselväksi. Onneksi sentään toisena päivänä ymmärrettiin asiat kertoa englannin lisäksi myös suomeksi.

Kannattaa olla varovainen kun kumartelee vieraille. Siinä voi vahingossa tulla pyllistäneeksi omalle väelleen.

 

26. kesäkuuta 2011 19:09

Oulun kirjastopäivien luentojen aiheena oli mm. kirjastoalan koulutus. Meille kerrottiin, miten kirjastoalan korkeakouluopinnoissa voi suorittaa kursseja, jotka perehdyttävät alan erikoispiirteisiin, kuten musiikki- tai lastenkirjastotyöhön. 

 
Ei liene yllätys, että kirjastoautotyöstä ei kursseja järjestetä, vaan alaan tutustuminen jää oman kiinnostuksen ja omatoimisuuden varaan.
 
Suoritin itse kirjastoalan yliopistotason pätevöitymisopinnot oltuani jo jonkin aikaa kirjastoautossa töissä. Kaikki mahdolliset opintoihin liittyvät tehtävät ja esseet, joissa pääsi itse valitsemaan aiheen, tein kirjastoautotyöstä. Aineopinnoissa sain kanssaopiskelijoiltani kiitosta seminaariesitelmästäni, joka käsitteli kirjastoauton suunnittelua ja kirjastoautopalveluiden kehittämistä. Se oli ainoa kerta koko opintojen aikana kun kukaan esitteli heille kirjastoautotyötä, ja sekin esittely johtui ainoastaan siitä että opiskelija - siis minä - oli itsenäisesti valinnut kyseisen aiheen.
 
Myös seminaariohjaajani Kimmo Tuominen oli tyytyväinen aiheeseen ja ehdotti että tarjoaisin aihetta myös Kirjastolehteen. Ja minähän tarjosin. 
 
Kirjastolehteä ei kiinnostanut.
 
Joku saattaa tässä vaiheessa kysyä, mitä tekemistä kirjastoautotyöllä on yliopistotason kirjastoalan opintojen kanssa. Harva todennäköisesti suorittaa maisteritason opintoja päästäkseen kirjastoautoon töihin. On totta, että maamme kirjastoautojen pyörät pyörivät pääsääntöisesti opistotason koulutuksen voimalla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että myös korkeakoulutetulla kirjastohenkilökunnalla on sanansa sanottavana kirjastoautotyöhön.
 
Ensisijaisen tärkeänä näkisin kirjastoautotyön merkityksen ymmärtämisen kirjastotoimenjohtajilla - ja kirjastotoimenjohtajiltahan vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto. Jos kunnassa on kirjastoauto, on kirjastotoimenjohtaja viime kädessä vastuussa myös autotoiminnasta. Olen kuullut aivan liikaa tarinoita, joissa kirjastotoimenjohtajaa ei kirjastoautotoiminta voisi vähempää kiinnostaa, tai joka suoraan vähättelee autoa ja sen palveluja. Olen myös itse nähnyt miten autoa kyykytetään suhteessa kirjaston muihin osastoihin. Se ei ole hyvää johtamista - se on suorastaan virkavelvollisuuden laiminlyömistä.
 
Jokaisen kirjasto(toime)njohtajan tulisi tietää mitä kirjastoautotyö on ja mikä on työn merkitys niin omassa kunnassa kuin kansallisella tasolla. Kirjastoauto tulisi ymmärtää yhtä tärkeäksi kuin muutkin kirjaston osa-alueet ja palvelut. Kirjastoautotyötä tulisi siis käsitellä alan yliopisto-opinnoissa.
 
Kirjastoauto tarvitsee puolestapuhujia. Alati tiukentuvassa kuntataloudessa moni vanha auto ja sitä myötä alueen kirjastoautopalvelut ovat lakkautusuhan alla. Hyvät, asioihin perehtyneet johtajat voivat pelastaa paljon!
 
Kirjastopäivillä saatiin myös iloisia uutisia kirjastoautoalan koulutuksesta. Ei toivottavasti mene enää kauan, kun kirjastovirkailijakoulutukseen voi liittää osaksi myös kuljettajakoulutuksen: siis kirjastovirkailijaksi opiskellessaan voi halutessaan suorittaa osana opintoja myös kuljettajan ammattipätevyyden. 
 
Nyt pitäisikin vain saada ala kiinnostavaksi ja palkkaus kuntoon. Muuten ei taida uusille opinpoluille riittää opiskelijoita.
 

6. maaliskuuta 2011 20:31

Tutuistuin alkuvuodesta Päivi Almgrenin ja Päivi Jokitalon kirjaan Kirjasto 2011 - vaikutteita maailmalta. Kirja on pullollaan erilaisia ideoita kirjastotyöhön. Osa ideoista on jo meilläkin käytössä, osa taas olisi hienoa nähdä otettavan käyttöön. (Ja toki mukana on myös sellaisia ideoita, joissa kirjastotoiminnan järjestämisen kustannusvastuu hämärtyy niin, ettei niitä kannata ainakaan päättäjille lähteä mainostamaan.)

 
Kirjassa ei varsinaisesti puhuta kirjastoautotoiminnasta. Kirjan loppupuolella törmäsin kuitenkin mielenkiintoiseen lukuun. Siinä kerrotaan saksalaisessa Bibliothekseinrichtung der Zukunft -kilpailussa toiseksi sijoittuneesta tulevaisuuden kirjastokonseptista nimeltä ”Reise Bibliothek”, jossa kirjastotilat rakentuvat kierrätetyistä satamakonteista:
 
”Yhteen konttiyksikköön mahtuu 2500 kappaletta kirjoja ja muuta aineistoa. Matkaava konttikirjasto voi toimia joko pysyvän kirjaston lisäsiipenä, määräaikaisena lähikirjastona koulun pihalla tai sijaistaa kirjastoa peruskorjauksen ajan. Konttikirjasto voi olla erilaisille tapahtumille pyhitetty, kaupunginosasta toiseen siirtyvä kiertolainen tai kokeileva testikirjasto, jossa mitataan eri paikkojen ja asiakkaiden erilaisia palvelujen tarpeita. Tulevaisuuden kirjasto ei pelkästään ole muunneltavissa vaan myös muutettavissa. Kirjasto tulee ihmisten luo, kommunikaation ja yhteisöllisyyden kokouspaikaksi. Rakennuskustannusten noustessa satamakonttien uudelleenkäyttö on taloudellista ja kustannustehokasta. Konttikirjastoilla on monia käyttömahdollisuuksia myös kehittyvissä maissa, missä kiinteiden kirjastojen rakentaminen jää monesti toteutumattomaksi haaveeksi. ”(S. 219-220.)
 
Arvon saksalaiset, rakkaat lukijat. Edellä mainittu, palkittu konsepti on keksitty jo yli sata vuotta sitten. Tänä vuonna juhlitaan konseptin suomalaisversion 50-vuotista taivalta.
 
Konsepti on nimeltään kirjastoauto. (Ja sinne muuten mahtuu enemmän kuin 2500 aineistoyksikköä.)
 
Kirjastoauto toimii lukemattomien koulujen lähikirjastona. Se perustaa pysäkkejä remontissa olevien kiinteiden kirjastojen liepeille ja korvaa kirjastopalvelut alueella, josta lähikirjasto on lakkautettu tai johon ei asiakkaiden tarpeista huolimatta ole varaa tai mahdollisuutta perustaa kiinteää kirjastopistettä. Kirjastoauton avulla voidaan testata tietyn alueen tarvetta kirjastopalveluille. Kirjastoauto tulee ihmisten luo. Helsingin KesäDösän kaltaiset ratkaisut puolestaan ovat niitä erilaisille tapahtumille ja teemoille pyhitettyjä konseptimuunnoksia.
 
En tiedä itkeäkö vai nauraa. 
 
Pitäisikö olla iloinen siitä, että visionäärit näkevät kirjastopalveluiden tulevaisuuden sellaisina, että ne on mahdollista toteuttaa kirjastoautoilla. Meillä siis on jo väline edellä kuvailtujen palvelujen tuottamiseen.
 
Vai pitäisikö olla surullinen siitä, että kirjastoautoa ei tunnu kukaan enää muistavan, kun kerran vastaavia konsepteja on alettu keksiä uudestaan. Mikä on mennyt pieleen, kun kirjastoautoa ei nähdä ”muunneltavana ja muutettavana” kirjastopalveluna? Olisiko meillä tässä peiliin katsomisen paikka?
 

2. tammikuuta 2011 20:21

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) kirjasto- ja tietopalvelualan verkosto nosti ensimmäisenä toimintavuotenaan 2010 yhdeksi päätavoitteekseen kirjastoautonkuljettajien työehtojen ja palkkauksen korjaamisen. Aiheesta keskusteltiin verkoston tapaamisissa, ja verkoston kirjastoautotyötä tekevät tai muuten vain autotyöhön kallellaan olevat jäsenet laativat aiheesta esityksen, jonka julkaisen nyt tässä liiton siunauksella.

 
Tämän esityksen pohjalta JHL vie kirjastoautonkuljettajien asian seuraaviin sopimusneuvotteluihin. JHL ei kuitenkaan ole neuvottelupöydässä yksin. Pyydänkin nyt muiden liittojen jäseniä viemään asiaa eteenpäin omissa liitoissaan. Jos kaikki saadaan asian taakse, jotain saattaa ehkä tapahtua.
 
Olkaa hyvä, viekää seuraavaa viestiä eteenpäin, joko sellaisenaan tai omin sanoin!
 
 
 
ESITYS KIRJASTOAUTONKULJETTAJIEN TYÖEHTOJEN KOHENTAMISEKSI JA PALKKAUKSEN KORJAAMISEKSI TYÖN VAATIVUUTTA VASTAAVALLE TASOLLE  
 
Kirjastoautoa kuljettavia henkilöitä työskentelee mitä moninaisimmilla tehtävänimikkeillä ja nimikeyhdistelmillä. Selvyyden vuoksi tässä esityksessä puhutaan heistä yleisesti kirjastoautonkuljettajina.
 
Kirjastoautoja on Suomessa hieman yli 150 ja päätoimisesti kirjastoautoa kuljettavia henkilöitä muutama sata. Pienehköstä määrästään huolimatta kirjastoautot kattavat palveluillaan lähes koko Suomen Helsingistä Utsjoelle. Hyvin suunniteltuina ja toteutettuina kirjastoautopalvelut ovat kustannustehokas tapa saattaa kirjaston peruspalvelut laajalle alueelle.
 
Kirjastoautonkuljettajilta vaaditaan yleisesti kirjastovirkailijan pätevyys, eli ammatillinen perustutkinto, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 35 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot tai tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto (Kirjastoasetus 18.12.1998/1078). 10.9.2009 alkaen kuorma-auton (joksi kirjastoauto luetaan) kuljettajalta on vaadittu lisäksi kuljettajan perustason ammattipätevyys ja säädetty jatkokoulutus (Laki kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä 16.3.2007/273).
 
Osa kirjastoautonkuljettajista tekee yleistyöaikaa teknisten sopimuksella, osa taas toimistotyöaikaa kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) piirissä. Yleistyöaikaa tekevillä vuosittainen työaika on noin 80 tuntia enemmän kuin toimistotyöaikaa tekevillä. Teknisten sopimuksen piirissä palkka saattaa olla KVTES:n hinnoittelua alhaisempi. Toiset kuljettajat siis tekevät pidempää työaikaa pienemmällä palkalla kuin toiset.
 
KVTES:n piirissä oleville kirjastoautonkuljettajille maksetaan yleisesti kirjastovirkailijan palkkaa (palkkahinnoittelu 02KIR04). Palkkauksessa ei juurikaan huomioida palkkahinnoittelun soveltamisohjeessa mainittua työn vaativuuden arviointia. Kirjastoautonkuljettajan työ katsotaan siis vaativuudeltaan ns. tavallisen kirjastovirkailijan työn tasoiseksi, vaikka siihen kuuluu kirjastovirkailijan työn ohella kirjastoauton kuljettaminen ja sen huollosta vastaaminen, sekä säännöllinen osallistuminen edellä mainitussa Laissa kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä säädettyihin jatkokoulutuksiin.
 
Suomen kirjastoseura ry:n Kirjastoautotyöryhmä on toistuvasti vedonnut ammattiliittoihin kirjastoautonkuljettajien palkkaukseen liittyvissä asioissa. He ovat viimeksi vuonna 2010 esittäneet, että KVTES:n palkkahinnoitteluliitteeseen lisätään nimike ’erikoiskirjastovirkailija’ ja määritetään sille euromääräinen alaraja. Soveltamisohjeeseen tulisi maininta, että tähän hinnoittelukohtaan kuuluvat mm. kirjastoautoa kuljettavat henkilöt. 
 
On nähty, että maininta työn vaativuuden arvioinnista ei toimi, sillä vaativuus voidaan arvioida miten tahansa. Palkkauksen nostamiseksi työn vaativuutta vastaavalle tasolle vaaditaan, että kirjastoautonkuljettajat mainitaan selkeästi palkkahinnoittelussa. Kirjastoautotyöryhmän vetoomus on kuitenkin aina sivuutettu.
 
Kirjastoautopalveluiden jatkuminen on tärkeää, jotta kaikilla olisi asuinpaikasta riippumatta tasapuoliset mahdollisuudet kirjaston peruspalveluihin. Kirjastoautonkuljettajien rekrytointi kuitenkin vaikeutuu jatkuvasti sekavien työaikojen, lisääntyneiden pätevyysvaatimusten ja työn vaativuutta vastaamattoman palkkauksen vuoksi.
 
Kaikki kirjastoautonkuljettajat on saatava KVTES:n ja toimistotyöajan piiriin. Kirjastoautonkuljettajat tulee mainita KVTES:n palkkahinnoitteluliitteessä, ja palkka on asetettava työn vaativuutta vastaavaksi. Mahdollisten korotusten vaikutukset työnantajan palkkakustannuksiin eivät liene kovin merkittäviä, koska päätyönään kirjastoautoa kuljettavia henkilöitä on Suomessa vain muutamia satoja.
 

24. lokakuuta 2010 21:37

Olin pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa ison auton kanssa ajoharjoitteluradalla. Vuorossa oli direktiivikoulutukseen pakollisena kuuluva raskaan kaluston ennakoivan ajon koulutuspäivä.

 
Edellinen liukkaan kelin harjoitteluni oli vuonna 1998, autokoulun kakkosvaiheessa silloisella omalla autollani. Tuolloinkin oli ns. kesäkeli ja rata liukastettu keinotekoisesti. Tuosta harjoittelusta päällimmäisenä mieleeni on jäänyt se, että Amazon pysähtyi vasta kun radan öljytty osuus loppui. Odotin siis tätä koulutuspäivää vähintäänkin mielenkiinnolla.
 
Päivä aloitettiin teorialla. Teoriaosuuteen olisi ehkä voinut varata hieman enemmän aikaa, sillä nyt osa materiaalista jouduttiin ajanpuutteen vuoksi selaamaan läpi hyvin pikaisesti. Olisi ollut mukavaa myös saada kalvoilla esitetty materiaali itselleen vaikka paperikopiona. Kouluttaja kuitenkin puhui asiaa, eikä rajallista aikaa käytetty turhiin höpinöihin. Vaikka ainakaan minulle ei teoriassa tullut vastaan mitään uutta ja mullistavaa, oli kokonaisuus kuitenkin kattava, ja aihetta lähestyttiin monelta eri kantilta. En ollut esimerkiksi aiemmin osannut yhdistää ennakointiin heijastimen käyttöä, vaikka itse olenkin aina hyvin heijastava pimeällä liikkuessani. 
 
Ennakointia on myös ensiapulaukku. Onneksi sille ei minun kohdallani ole toistaiseksi tullut mitään todellista käyttöä, ei siviili- eikä työajossa. Edellä mainitun Amazonin ensiapulaukku on tosin toiminut tyynynä, joskin minulle kerrottiin että sakset painoivat ikävästi poskea. Kyseinen tyynynkorvike vaihtoi Amazonin kanssa omistajaa pari vuotta sitten, ja häpeäkseni täytyy tunnustaa, että nykyisessä ruotsalaisen insinööritaidon ihmeessäni ei ensiapulaukkua ole. Lupaankin tässä ja nyt hankkia sellaisen ensi tilassa. Lupaan myös pakata laukussa mahdollisesti olevat sakset niin hyvin, etteivät ne enää haittaa unentuloa.
 
Iltapäivällä siirryimme tositoimiin, siis pääsimme radalle. Harjoittelu aloitettiin täysjarrutuksilla eri nopeuksista. Tämän jälkeen jatkoimme esteen väistöllä, jälleen eri nopeuksilla. Lopuksi oli vielä pujottelua. Välissä kokoonnuimme pohtimaan riittävää turvaväliä, jota myös testattiin kouluttajien henkilöauton ja yhden kirjastoauton kanssa.
 
Meitä oli viisitoista kuljettajaa yhteensä viidessä autossa, siis kolme per auto. Jokainen kuljettaja pääsi kokeilemaan kutakin tehtävää 2-3 kertaa. Voin tietysti puhua vain oman autokuntani puolesta, mutta ainakin me olisimme olleet valmiita tekemään useampiakin toistoja. Aikaa vain oli rajallisesti.
 
Päivä oli ajatuksia herättävä ja hyödyllinen. Miten muuten pääsisi harjoittelemaan tiukkoja tilanteita valvotuissa, turvallisissa olosuhteissa. Opettelemaan asioita, jotka voivat tosipaikan tullen säästää ihmishenkiä tai mittavia aineellisia vahinkoja. Eräs kuljettaja sanoikin minulle päivän lopussa, että tällainen koulutuspäivä voitaisiin järjestää vaikka joka vuosi.
 
Jäin päivän jälkeen pohtimaan ennakoivan ajon harjoittelun tarpeellisuutta. Meille työksemme raskasta ajoneuvoa kuljettaville tästä harjoittelusta on nyt tehty pakollista: yksi päivä kerran viidessä vuodessa. Mutta entä kaikki ne henkilöautoilijat, joille kertyy valtavasti kilometrejä siviiliajossa? Moni ajaa vuodessa henkilöautolla moninkertaisesti sen mitä kirjastoautonkuljettaja työvälineellään. Heiltä ei kuitenkaan vaadita jatkokoulutusta. Kun katsoo menoa tuolla liikenteessä, ei voi kuin todeta, että siellä suunnalla työsarkaa kyllä riittäisi. 
 
On hyvä että meitä koulutetaan. Ollaan kirjastoautonkuljettajien ja muiden raskaiden ajoneuvojen kuljettajien pakollisesta jatkokoulutuksesta mitä mieltä tahansa, en ainakaan minä osaa kritisoida ennakoivat ajon koulutuksen tarpeellisuutta. Koska tämä meille on annettu, halusimme sitä tai emme, kannattaa tästä ottaa irti kaikki mitä saa. Tiedän että monen kuljettajan on ollut aiemmin vaikea päästä koulutuksiin. Nyt kun koulutuksesta on tehty pakollista, on tämä vaikeus poistunut: nyt kuljettajakin pääsee vähintään direktiivikoulutuksiin. Siinä suhteessa voisi sanoa direktiivin koituneen jopa onneksemme.
 

5. syyskuuta 2010 21:57

Olin tässä päivänä muutamana kirjastoautonkuljettajan sijaisena. Aamu alkoi aurinkoisena ja lämpimänä, mutta jo toisella pysäkillä sijaiskuljettaja alkoi tuntea vilunväreitä kun työväline ei enää suostunut käynnistymään.

Soittelin siinä viisaammilleni, ja epäilimme kaikki että starttimoottori on sökö. Vika paikallistui kuitenkin lopulta toiseen starttiakkuun, jonka napa oli sulanut. Kyllä, sulanut.

Äkkiä uudet akut paikallisen linja-autoyrittäjän talleilta ja johan käynnistyi.

En todellakaan ole teknisesti suuntautunut, ja taitoni riittävät vain yksinkertaisimpiin huoltotoimenpiteisiin. Tämän episodin jälkeen saattaisin ehkä osata vaihtaa akun - jos vain jaksaisin yksin nostaa sen. Opin myös mitä tarkoittaa takaa käynnistäminen. (Puhutaanko keskimoottorialustan kohdalla keskeltä käynnistämisestä?)

Nyt kun meidät kirjastoautoja kuljettavat on pakotettu lisäoppiin EU:n mahtikäskyllä, voisi olla paikallaan valita yhdeksi koulutuspäiväksi auton tekniikka ja huolto. Joku varmasti hymähtää tässä vaiheessa, että kyllähän minä nämä hommat tiedän, kyllä tosimies (tai -nainen) osaa. Mutta osaako kuitenkaan?

Vaikka moni kuljettaja on minua huomattavasti paremmin perillä autojen tekniikasta, meitä aiheeseen vähemmän perehtyneitä lienee koko ajan enemmän ja enemmän. Sukupolvi on vaihtumassa kirjastoautonkuljettajissa, kuten se on vaihtumassa muissakin kirjastojen tehtävissä. Myös autot muuttuvat. Uudet autot alkavat olla lähinnä tietokoneita.

Siispä koulutuspäivän aiheeksi kirjastoauton tekniikka ja huolto. Paikalle kaksi autoa, toinen 1990-luvulta ja toinen vuoden 2005 jälkeen valmistunut. Kaksi opettajaa, toinen vanhempaan ja toinen uudempaan tekniikkaan perehtynyt. Yhteistä teoriaa ja kahdessa pienessä ryhmässä tarkempaa, konkreettista tutustumista autoihin ja niiden sisuskaluihin. (Tästä syystä rajattu osallistujamäärä.)

Miten olisi?

7. toukokuuta 2010 20:21

Ystävämme EU ottaa liikenneturvallisuuden vakavasti. Niinpä kaikki työkseen raskaampaa kalustoa kuljettavat henkilöt joutuvat pitämään ammattitaitoaan yllä säännöllisin jatkokoulutuksin. Ajatus on kaunis ja kannatettava. Liikenneturvallisuus on syytäkin ottaa vakavasti, ja kukaan ei ole niin täydellinen, ettei lisäoppi olisi paikallaan. Nyt kaunis ajatus on kuitenkin toteutettu niin, että kirjastoautoille ei enää tulevaisuudessa ole kuljettajia.

Vanha kuorma-auton kuljettamiseen oikeuttava C-kortti sellaisenaan ei ole enää kelvollinen vuoden 2014 jälkeen, jos ajo on sellaista, että siitä maksetaan palkkaa. Ajolupa on pidettävä voimassa osallistumalla säännöllisesti jatkokoulutukseen. Käytännössä ajolupansa saavat pysymään voimassa ne, jotka jo ajavat ammatikseen ja joiden työnantaja kustantaa koulutuksen. Tuskin juuri kukaan aikoo kustantaa itse useiden satojen eurojen arvoisen jatkokoulutuksen ihan vain siltä varalta, että jonain päivänä ajolupaa saattaisi tarvita. Ja tuskinpa kirjastotkaan kustantavat jatkokoulutusta muille kuin vakituisille kirjastoautonkuljettajilleen. Se osa henkilökunnasta, jolta kuorma-autokortti löytyy mutta jonka työtehtäviin kirjastoauton kuljettaminen ei kuulu, jäänee koulutuksen ulkopuolelle.

Mitä tapahtuu, kun kirjastoautonkuljettaja jää eläkkeelle tai muuten irtisanoutuu tehtävästään? Lain edessä kelvollisia, kirjastoautotyöstä kiinnostuneita kuljettajia ei juuri enää ole.

Vuoden 2014 jälkeen kuljettajaksi voidaan palkata vain henkilöitä, joilla direktiivinmukainen jatkokoulutus on suoritettu tai joiden kortti on alle viisi vuotta vanha, jolloin kortin hankkimisen yhteydessä saatu oppi on yhä voimassa.

Löytyykö innokkaita tuoreen kortin omistajia? Uusien vaatimusten myötä C-kortin hinta moninkertaistui. Tuskin kovin moni enää ajaa sitä henkilöautokortin kylkiäisenä, ikään kuin kaiken varalta, kuten ennen usein tapahtui - etenkään jos suuntautuminen kuljetusalalle ei ole kortin hankintavaiheessa selvää. Jos taas on suorittanut kortin kuljetusalan ammattikoulutuksen yhteydessä, ei kirjastoauto varmaankaan ole se työpaikka, johon koulutuksella on tähdätty.

Entä sitten vanhan kortin omistavat jatkokoulutetut? Jostain saattaa löytyä kirjastoautonkuljettaja, joka haluaa vaihtaa autosta toiseen. (Mutta siinä tapauksessa kuskinpuute siirtyy vain toiseen autoon.) Ehkä joku linja-autonkuljettaja haluaa saada helpommat työajat ja hyväksyy palkanalennuksen. Yksityisellä kuljetuspuolella palkat ovat ymmärtääkseni sen verran yleisten kirjastojen palkkoja parempia, että kiinnostusta siirtyä kuntatyönantajan palvelukseen ei juuri ole.

Miten siis turvata kirjastoautonkuljettajien saatavuus myös tulevaisuudessa?

Laki kuorma- ja linja-autonkuljettajien ammattipätevyydestä 16.3.2007/273:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070273

Asetus kuorma- ja linja-autonkuljettajien ammattipätevyydestä 640/2007:
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2007/20070640

8. huhtikuuta 2010 19:49

Uusimman Kirjastolehden (2/2010) pääkirjoituksessa Ritva Hokka-Ahti kirjoittaa kirjastoverkosta, haja-asutusalueiden kirjastopalveluista ja kirjastopalveluiden logistiikasta. Kirjastoverkkoa, myös kirjastoautojen määrää, karsitaan. (Pääkirjoitus on saanut jo kritiikkiä Kirjastot.fi:n Kirjastokaapeli-keskustelufoorumilla, mutta lienee joka tapauksessa fakta, että kirjastopisteiden määrä on ennemmin laskussa kuin nousussa.)

Olen usein miettinyt lähikirjastojen ja kirjastoautojen asemaa kirjastoverkossa, niiden vahvuuksia ja heikkouksia, sitä, onko toinen parempi tai tärkeämpi kuin toinen.

Tiedän olevani pahasti puolueellinen, mutta jos puhutaan yksinomaan kirjaston peruspalveluiden tarjoamisesta kuntalaisille, ajaa kirjastoauto - niin kuvaannollisesti kuin konkreettisesti - lähikirjaston ohi.

Miksi kirjastoauto sitten on mielestäni niin verraton väline?

Kirjastoauto tavoittaa asiakkaita huomattavasti suuremmalta alueelta kuin passiivisena kivijalassaan nököttävä lähikirjasto. Auto tulee ihmisten luo, vaikka kotipihaan saakka. Jos ihmiset muuttavat, auto voi seurata perässä. Lähikirjaston on huomattavasti vaikeampi vaihtaa paikkaa.

Kirjastoautoon mahtuu noin 4000-5000 yksikköä aineistoa. Se on vain pieni osa kivijalkakirjaston aineistomäärästä, mutta se riittää mainiosti. Auto ei tarvitse omaa kymmenien tuhansien niteiden kokoelmaa. Emokirjaston kokoelmaa voi myös hyödyntää.

Itse lasken kirjaston - siis KIRJAston - peruspalveluiksi lainaus- ja tietopalvelun sekä pääsyn tietoverkkoon. Kaikki tämä onnistuu kirjastoautossa. Olohuone- ja muut hengailuhöpinät voidaan unohtaa. Suurimmalla osalla meistä on olohuone ihan omasta takaa. Mikä siinä on vikana?

Taloudelliselta kannalta vertailu onkin sitten hankalampaa, ainakin minun kohdallani, koska tunnustan tietämättömyyteni erilaisten kirjastoyksiköiden käyttökuluissa. Tiedän kuinka paljon uusi kirjastoauto suunnilleen maksaa ja tiedän myös kuinka kauan auton vähintään odotetaan olevan liikenteessä. Näin hankintahinnan voi jakaa auton odotetulla käyttöiällä ja saada jonkinlaisen vuosikustannuksen. Esimerkiksi 250 000 euroa jaettuna 15 vuodella on hieman ylöspäin pyöristettynä 17 000 euroa. Voisiko tätä verrata lähikirjaston tilavuokraan? Tosin on huomioitava auton hankintakustannusten valtionosuus, joka pudottaa kunnan maksettavaksi jäävää osuutta jonkin verran. Toisaalta taas polttoaine maksaa, samoin auton huolto (etenkin jos tehtaan tuotantolinjalta on rullannut markkinoille ns. maanantaikappale).

Kirjastoauto voisi potentiaalisesti korvata useita pieniä lähikirjastoja. (Ja se tekisi sen yhdellä aineistokokoelmalla!) Auton voi myös hankkia yhdessä naapurikunnan kanssa, jolloin kuntakohtaiset kustannukset ovat pienemmät. Joensuun seudun lastenkirjastoauto kulkee kolmen kunnan alueella. Valkeakosken ja Lempäälän yhteinen auto on reitillä seitsemänä päivänä viikossa. Pohjoisessa parin auton omistus on jaettu jopa eri maiden kesken. Kyllä osataan ja voidaan, jos vain halutaan.

Minä muuten työskentelen tällä hetkellä lähikirjaston esimiehenä. En halua, että lähikirjastoja lakkautetaan. En haluaisi, että yhtään kirjastopistettä lakkautettaisiin. Joskus on vain pakko miettiä, millainen toiminta on järkevää. Kun pohditte mitä tehdä lähikirjastolle, jonka lainausluvut ovat vain muutamia kymmeniä päivässä, muistakaa kirjastoauto!

28. helmikuuta 2010 15:12

Päälliköimäni lähikirjasto oli suljettuna remontin vuoksi marraskuusta 2009 helmikuun loppuun 2010. Remontin ajaksi kirjastoauton aikatauluun lisättiin kaksi pysäkkiä: auto kävi tiistaisin aamureittinsä päätteeksi remontissa olevan kirjaston läheisyydessä sijaitsevalla alakoululla ja lauantaisin se seisoi neljä tuntia kirjaston vieressä sijaitsevan kaupan paikoitusalueella.

Kirjaston remonttisulku tuli syksyllä ns. puskista, ja työsuojeluviranomaiset kehottivat sulkemaan kirjaston jo reilusti ennen remontin varsinaista aloitusta. Aikaa tiedottaa asiakkaille kirjaston sulkemisesta jäi vain muutama päivä. Korvaava lauantaipysäkki oli lähes ehdoton vaatimukseni. Sen toteuttaminen oli mahdollista, koska minä pystyin hoitamaan sen. Auto kulkee normaalisti arkisin kahdessa vuorossa kahden kuljettajan voimin, eivätkä he olisi pystyneet ottamaan hoidettavakseen vielä lauantaitakin.

Auto oli kirjaston luona lauantaisin neljä tuntia, kello kymmenestä neljääntoista. Tämä on sama aika, kun remontoitava kirjastokin on normaalisti lauantaisin auki.

Tiedän, että monet kirjaston asiakkaista siirtyivät remontin ajaksi käyttämään kymmenen kilometrin päässä sijaitsevan pääkirjaston palveluita. Tiedän kuitenkin myös, että on paljon asiakkaita, joille asiointi pääkirjastossa olisi ollut mahdotonta, tai se olisi vähintään tuottanut kohtuutonta vaivaa ja rahanmenoa. Heille kirjasto oli nyt auki edes lauantaisin.

Vaikka itselleni onkin vaikeaa suhtautua kirjastoautoon objektiivisesti, ymmärrän auton saaman kritiikin kun sitä verrattiin kivijalkakirjastoon. Se ei ollut ”auki”, paikalla, joka päivä. Siellä ei ollut sanomalehtiä eikä lehdenlukumahdollisuutta. Kokoelma oli pieni.

Sain kuitenkin myös valtavasti kehuja. Asiakkaat ymmärsivät, että jos on remontoitava, on remontoitava, ja että oli hienoa, että he saivat kirjastopalveluja edes lauantaisin (ja tiistaisin, jos uskaltautuivat lapsilauman sekaan koulupysäkille). Lauantaipysäkin pituutta kiiteltiin: neljä tuntia antaa liikkumavaraa. Kritiikin vastapainoksi kokoelmaa myös kehuttiin. Kaikki olennainen oli mukana, ja lähes aiheesta kuin aiheesta löytyi jotain, oli kyseessä sitten veden äärellä elävät hyönteiset tai venyttelyohjeet. Moni totesi että pienestä kokoelmasta on helppo valita. Tarjolla oli paljon uutuuksia, sillä osa remontissa olleen lähikirjaston uutuuksista oli lainattavissa autossa. Eräs asiakas pohti pitäisikö hänen oikein soittaa kulttuurijohtajalle ja kiittää erinomaisista kirjasto(auto)palveluista, mutta totesi sitten puolitosissaan, että jos hän äityy kehumaa autoa liikaa, käy vielä niin että lähikirjasto ei enää aukea lainkaan.

Mitä minä sitten sain lähes neljä kuukautta kestäneestä lauantaiautoilusta, paitsi että lauantaisauna siirtyi usein sunnuntaille ja maanantaivapaat sekoittivat viikkorytmin?

Sain sen vapauden tunteen, joka - ainakin minulla - aina liittyy autoiluun. Tiedetään, tiedetään, kirjastoauton rattia käännetään aina ennalta määrätyllä reitillä ennalta määrätyssä aikataulussa, samalla tavoin viikosta toiseen. Mutta niin se vain on, niin kuin Ritchie Blackmore on joskus muotoillut: ”as long as I ride the open road I’ll always have a home”.

Tunnen nyt osan asiakkaistani paljon paremmin kuin ennen, paremmin kuin ehkä koskaan olisin voinut heihin kivijalkakirjastossa tutustua. Tiedän nyt millaisia asiakkaita he ovat ja mistä he pitävät, ja tiedän ehkä myös vähän heidän perheestään, lemmikeistään ja harrastuksistaan. Olen itse tullut tutummaksi näille asiakkaille ja he uskaltavat nyt paremmin tulla kysymään jos he eivät tiedä mistä etsiä tai löydä etsimäänsä.

Kirjastoauto pakottaa asiakkaan ja henkilökunnan lähemmäs toisiaan. Niin kattava kuin auton kokoelma olisikin, on aina tilanteita, jossa laatu ei pysty korvaamaan määrää. Asiakkaat joutuvat autossa kysymään useammin löytyykö sitä tai tätä, ja he joutuvat myös useammin pyytämään aineistoa toisesta toimipisteestä. Auto ympäristönä tuntuu madaltavan kynnystä asiakkaan ja henkilökunnan väliseen vuorovaikutukseen. Kun asiakkaat ovat nyt ottaneet palvelun omakseen, uskon että heidän aktiivisuutensa tulee näkymään myös kivijalkakirjastossa.

Remontoitu kirjasto avataan asiakkaille huomenna. Odotan innolla autossa koko talven asioineiden asiakkaiden tapaamista. Vaikka monen kuukauden remonttisulku onkin kaiken kaikkiaan ollut ikävä ja palvelullisesti huono asia, rohkenisin kuitenkin väittää, että asiakkaiden ”pakottamisessa” kirjastoautoon on ollut myös hyvät puolensa. Uskon itse pystyväni nyt paremmin palvelemaan kirjastoni asiakkaita - siis ainakin niitä, jotka kirjastoautossa talven aikana säännöllisesti asioivat. Uskon myös, että nämä asiakkaat ovat nyt ”parempia” asiakkaita, pystyvät tarkastelemaan kirjastopalveluja laajemmin ja vaatimaan sitä palvelua, joka heille kuuluu.

Harmi vain, että kivijalkakirjastoon ei kukaan varmaan tuo minulle enää ruokaa.

29. joulukuuta 2009 21:38

Keskustelufoorumilla on kirjastoautonkuljettajien pätevyysvaatimusten yhteydessä nostettu jälleen esille alan surkea palkkaus. Jälleen, koska siitä on keskusteltu aiemminkin. Jälleen, koska siitä on keskusteltava edelleen. Olen itse sivunnut aihetta kirjoittaessani kirjastoautotyön kiinnostavuudesta - tai sen puutteesta. Kirjoitan siitä jälleen, koska siitä ei voi kirjoittaa liikaa.

Kyse on siis kirjastoautoa kuljettavista henkilöistä. Tehtävänimikkeitä on monia. Löytyy kirjastoautonkuljettajaa, kirjastoautonkuljettaja-virkailijaa, kirjastovirkailija-kuljettajaa, kirjastoautovirkailijaa, kirjastosihteeriä, kirjastonhoitajaa, ja todennäköisesti vielä monia muitakin titteleitä. Tämä saattaa olla osa ongelmaa: ei ole yhtenäistä nimikettä, joka löytyisi työehtosopimuksesta. Myös työajoissa on eroja. On yleistyöaikaa ja toimistotyöaikaa.

Yhteistä näille henkilöille on se, että he sekä hoitavat kirjastoauton asiakaspalvelua ja kokoelmaa että kuljettavat autoa ja vastaavat sen huollosta. Useimmilla on kirjastovirkailijan koulutus, joillakin kirjastonhoitajan. Joillakin ei ole lainkaan muodollista kirjastoalan koulutusta, mutta he ovat työssään saavuttaneet tarvittavan kirjastoalan ammattitaidon ja ovat näin käytännössä yhtä päteviä kuin koulutetut kollegansa.

Kun kirjastoautoon haetaan henkilökuntaa, lukee hakuilmoituksessa yleensä että palkkaus on KVTES:in mukainen. Tämä on varsin mielenkiintoinen muotoilu, KVTES kun ei mainitse kirjastoauton henkilökuntaa muuten kuin että autolaisille ei makseta ateriakorvausta. Yleensä KVTES:in mukainen tarkoittaa sitä, että koska haetaan virkailijatasoista työntekijää, tehtäväkohtainen palkka on KVTES:in mukainen alin kirjastovirkailijan palkka. Joulukuussa 2009 se on 1679,90 euroa/kk.

KVTES:issa kuitenkin puhutaan myös siitä, miten palkka määräytyy tehtävien vaativuuden mukaan. Minun ymmärrykseni ei ole vielä riittänyt siihen, miten kirjastoautoa kuljettavan virkailijan toimenkuvaa ei nähdä vaativampana kuin ns. normaalin virkailijan työtä tekevällä. Ovatko näistä asioista päättävät sitä mieltä, että neljännesmiljoonan arvoisen ajoneuvon kuljettaminen ja sen toimimisesta ja käytettävyydestä huolehtiminen eivät vaadi mitään ylimääräistä? Vaatimukset kirjastoautonkin kuljettamiseen vaadittavan kuorma-autokortin saamiseksihan lisääntyivät juuri huomattavasti. EU:kin katsoo raskaan ajoneuvon kuljettamisen niin vaativaksi työksi, että kuljettajien on osallistuttava säännöllisesti lisäkoulutukseen.

Kuulisin mielelläni minkälaisilla palkoilla kirjastoautoissa todellisuudessa työskennellään ja minkälaisin perustein palkka määräytyy. Minua kiinnostaa siis tehtäväkohtainen palkka ilman henkilökohtaisia ym. lisiä. Itse olen kirjastoautoissa työskennellessäni ”nauttinut” mm. seuraavanlaisista palkoista:

Syksy 2007: tehtävänimikkeenä kirjastoautonkuljettaja, yleistyöaika, 1464,23 euroa/kk (TVTES)

Kevät 2008: tehtävänimikkeenä kirjastoautonkuljettaja, yleistyöaika, 1544,99 euroa/kk (TVTES)

Syksy 2008: tehtävänimikkeenä kirjastovirkailija, toimistotyöaika, 1783,69 euroa/kk (KVTES) (Ja tämä oli muuten olevinaan aivan tolkuttoman hyvä palkka! Ehkä se olikin.)

Kevät 2009: tehtävänimikkeenä kirjastovirkailija-kuljettaja, toimistotyöaika, 1640,53 euroa/kk (KVTES)

Otin kirjastoautoa kuljettavien henkilöiden palkkauksen esiin ammattiliittoni opintopäivillä lokakuussa. Koulutustoimitsija raapusti jotain paperille, joten oletettavasti puheenvuoroni kirjattiin ylös. En tiedä oliko puheenvuorostani mitään todellista hyötyä, mutta ainakin toin asian esille.

Hiljaa olemalla emme ainakaan saa mitään.

5. joulukuuta 2009 18:57

Ensimmäinen kirjastoautonkuljettajan ammattipätevyyden säilyttämiseen vaadittava koulutuspäivä - kutsuttakoon sitä nyt direktiivikoulutukseksi, ettei mene kieli solmuun - on nyt osaltani takana. Aiheena oli hätäensiapu ja paikkana Kouvolan pääkirjaston auditorio. Koulutukseen osallistui kuljettajia Kymenlaaksosta, Lappeenrannasta ja Lahdesta, sekä minä Nurmijärveltä. (Lisätkää, jos unohdin jonkun paikkakunnan.)

Koulutuspäivän järjestänyt Teppo Seppinen Kouvolasta on jo keskustelufoorumilla kertonut, kuinka yksinkertaista järjestäminen on. Koska kertaus on opintojen äiti, tässä vielä Tepon teesit uudelleen.

Kerätään sopivankokoinen joukko kuljettajia ja sovitaan kaikille sopiva ajankohta koulutuspäivän järjestämiseen. Keskustellaan ehkä hieman koulutuksen aiheesta. Otetaan yhteyttä Harri Manniseen (etunimi.sukunimi@jakk.fi) ja sovitaan koulutuksen ajankohta ja sisältö. Varataan koulutukseen sopiva tila. Ei vaatine suuria ponnisteluja.

Foorumilla on toivottu mm. kirjastoautotyöryhmää pitämään kädestä meitä pieniä kuljettajapoloisia direktiivikoulutukseen liittyvissä asioissa. Keskustelin aiheesta äskettäin ex-kollegan kanssa, ja hän kommentoi asiaa mielestäni varsin varteenotettavalla tavalla. Kyllä aikuinen ihminen pystyy itse koulutuksensa järjestämään, kuten lienee käynyt selväksi. Ei siihen työryhmiä tarvita. Mutta voisiko kirjastoautotyöryhmä kuitenkin olla se taho, joka suunnittelisi koulutuspäivien sisältöä, sitä, mistä aiheista olisi kirjastoautonkuljettajille eniten hyötyä ja miten koulutusta saataisiin räätälöityä juuri kirjastoihmisille?

Ehkäpä keskustelufoorumille voitaisiin avata viestiketju, jossa kuljettajat saisivat ehdottaa koulutuspäivien aiheita ja perustella ehdotuksiaan. Tältä pohjalta kaikki saisivat vinkkejä ja ideoita koulutuksien sisältöihin, ja jos kirjastoautotyöryhmä tai jokin muu taho alkaisi rakentaa runkoja koulutukseen, saataisiin näin koko kentän ääni helposti kuuluviin.

Kiitos Tepolle koulutuspäivän järjestämisestä. Terveisiä myös Harrille Kotkaan: kun sinulla noita ideoita ja ajatuksia yhä riittää, eivät eläkepäivät ehkä kuitenkaan ole sinua varten - ainakaan vielä. =)

11. lokakuuta 2009 21:33

Viimeaikaisissa keskustelufoorumin viesteissä on sivuttu kirjastoautonkuljettajien rekrytoinnin vaikeutta. Olen itse huomannut saman ilmiön. Paikkoihin ei ole hakijoita, tai jos on, heiltä puuttuu vaadittu kirjastoalan pätevyys. Ja sijaisten löytäminen se vasta mahdotonta onkin.

Syitä vähäiseen kiinnostukseen on varmasti monia. Minun kokemukseni mukaan pääasiallisia syitä on kuitenkin neljä. Yksi syistä on huono palkka, toinen pelko kuljettaa niin suurta ajoneuvoa, kolmas mielikuva kirjastoautotyön raskaudesta ja likaisuudesta ja neljäs kirjastoautotyön arvostuksen puute kirjastoissa.

Huonoa palkkaa voi mielestäni pitää osasyynä rekrytoinnin vaikeuteen silloin, kun ajatellaan, että kirjastoautonkuljettajan tulisi olla ensisijaisesti kokenut kuljetusalan ammattilainen. Varmasti ammattikuljettajille maksetaan parempaa palkkaa muualla. Kirjastoväen keskuudessa kirjastoalan palkat kuitenkin tiedetään. Se ei tarkoita sitä että palkkoihin pitäisi olla tyytyväinen, mutta yleisiin kirjastoihin töihin hakeutuvat ja niissä jo työskentelevät tietävät mikä palkkojen taso on. Kyllä he muihin kirjastoalan töihin suostuvat huonollakin palkalla.

Tosin monissa kirjastoissa virkailija-kuljettajille maksetaan työehtosopimuksen mukaista alinta kirjastovirkailijan palkkaa, mikä on minusta työehtosopimuksen vastaista. KVTES sanoo selvästi, että palkkaus pitäisi määritellä työn vaativuuden mukaan. Jos laitetaan rinnakkain tavallinen kirjastovirkailija ja kirjastovirkailija-kuljettaja, ei liene epäselvää kumman työ on vaativampaa - tavallisen kirjastovirkailijan työtä tai ammatillista osaamista tippaakaan väheksymättä. Tällöin virkailija-kuljettajalle kuuluisi korkeampi palkka kuin tavalliselle virkailijalle.

Olen viime aikoina huomannut työpaikkailmoituksia lukiessani, että vaikka hakijoilta toivotaan kirjastoalan koulutusta, pätevien hakijoiden puuttuessa myös epäpätevät huomioidaan, jos he lupautuvat suorittamaan puuttuvat opinnot työn ohessa esimerkiksi oppisopimuksella. Uskon tämän olevan toimiva ratkaisu tarvittaessa.

Pelko ison auton kuljettamista kohtaan istuu syvässä useissa kirjastojen työntekijöissä. Joitakuita pelottaa olla jopa kirjastoauton kyydissä, ainakin pimeällä tiellä tai kapeissa paikoissa. Rohkaisen silti kokeilemaan jos C-kortti vain löytyy, etenkin jos kirjastoauton vakituinen kuljettaja on kärsivällinen ja osaa opettaa. Tuntuman isoonkin autoon saa nopeasti.

Kirjastoautotyön mieltäminen fyysisesti raskaaksi ja likaiseksi lienee jossain määrin oikeutettua. Työn fyysinen raskaus tosin riippuu melko paljon siitä, millaiset tilat autolla ja sen kokoelmalla on, ja löytyykö tallista lastaussiltaa vai kannetaanko aineisto laatikoissa ylös ja alas auton rappusia. Mikäli autolla on talli ja siellä lastaussilta ja auto-osaston varasto sijaitsee heti tallin vieressä, voidaan aineistoa siirtää auton ja varaston välillä pyörillä kulkevilla vaunuilla, jolloin työ ei enää ole yhtään sen raskaampaa kuin muissakaan kirjaston toimipisteissä.

Kirjastoautoon kulkeutuu enemmän likaa ja pölyä kuin kiinteään kirjastoon. Ovi käy ahkerasti ja asiakkaat tuovat kengissään sisään hiekkaa ja kuraa. Alimmat hyllyt ja niiden aineisto pölyyntyvät helposti. Auto kuitenkin siivotaan siinä missä kiinteäkin kirjasto, ja hyllyt pyyhitään toivottavasti ainakin pari kertaa vuodessa. Auton yleiseen järjestykseen, siisteyteen ja viihtyvyyteen taas voi henkilökunta itse helposti vaikuttaa. Auton korjaustyöt ovat likaisia, mutta tuskin kukaan enää odottaa kuljettajan myös tekevän autolle korjauksia. Uusia autoja tuskin edes pystyttäisiin korjaamaan muualla kuin merkkikorjaamolla.

Kirjastoautotyön arvostukseen voi auton henkilökunta vaikuttaa tiettyyn rajaan asti, mutta arvostuksen rakentumisessa vaaditaan myös kirjaston johdon panostusta. Kirjastoauto on tasaveroinen toimipiste kirjastoverkossa, vaikka sen toiminta hieman perinteisestä kiinteästä kirjastosta poikkeaakin.

Mielikuva kirjastoautotyöstä on monien asioiden summa. Tämän kuvan kirkastaminen voisi auttaa myös rekrytoinnissa, joskin syvälle juurtuneita näkemyksiä voi olla vaikea muuttaa. On ymmärrettävää, että kirjastoautotyö - etenkään auton kuljettaminen - ei kaikille sovi. Haastan kuitenkin kokeilemaan! Ja te johtajat ja muu henkilökunta, jotka ette normaalisti autossa työskentele tai edes sijaista, lähtekää kuljettajan mukaan virkailijaksi. Kirjastoauton henkilökunta, valitkaa ne reitit, joilla on vilkkaimmat koulut, sydämellisimmät eläkeläisrouvat tai kauneimmat maisemat, ja kutsukaa työkavereitanne reitille mukaan.

Ehkä jokin vielä muuttuu.

27. syyskuuta 2009 13:38

Kun helmikuussa sain valmiiksi artikkelini Kotkan kirjastoauton suunnittelusta ja hankinnasta (kyllä, tämä on mainos, käykää lukemassa jos ette vielä ole lukeneet: http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kirjastoautot/linkkeja/), lähetin siitä kopion Kiitokorille. Ehdotin saateviestissäni, että koritehdas voisi harkita kirjastoautoammattilaisen palkkaamista suunnittelutiimiinsä. Näin suunnitteluun saataisiin myös tehtaan puolelta sellaisen ihmisen näkökulma, joka oikeasti tietää mitä kirjastoautossa työskenteleminen on ja mitä ominaisuuksia esimerkiksi auton sisätiloilta vaaditaan. Ehdotustani luvattiin pohtia.

Koritehdas näytti ratkaisseen asian niin, että he järjestivät Haminan kirjastoautopäivillä kyselyn siitä, mitä kirjastoautoväki tulevaisuudessa kirjastoautoilta toivoo ja mitä parannus- ja kehittelyehdotuksia heillä autojen suhteen on.

Ei mikään huono veto.

Kyselyyn vastasi kuulemma noin 50 henkeä. Vastausprosentti ei siis ollut kovin kummoinen. Vaikka päivien aikana tuskin oli aikaa mihinkään kovin syvällisiin pohdintoihin, uskoisin jokaisella kuitenkin olleen jotain ideoita.

Vastauksista 20 luettiin ääneen arvonnan yhteydessä. Mikäli muistan oikein, vain muutamassa oli oikeasti pohdittu asiaa. Suurimmassa osassa oli mainittu vain joku pikku juttu. Toivottavasti niissä kolmessakymmenessä vastauksessa, joita ei tilaisuudessa luettu ääneen, oli mietitty kehittämistyötä enemmän. Tai ehkä suurimman osan mielestä mitään kehittelytarvetta ei ole, mennään vain samoilla kuin aina ennenkin.

Minkä viestin tämä antoi koritehtaille? Menikö siinä vaikutusmahdollisuutemme?

13. syyskuuta 2009 17:21

Kysyin keväällä eräältä kirjastoautonkuljettajalta aikooko hän osallistua Haminan kirjastoautopäiville. Hän sanoi ei. Kysyin onko hän ollut aikaisemmin kirjastoautopäivillä. Ei. Olisiko hän kiinnostunut osallistumaan? Ei.

No ei väkisin.

Tämä oli vain yksi esimerkki, mutta olen muutenkin saanut sellaisen kuvan, ettei kirjastoautoväki ole erityisen aktiivista porukkaa, vaikka poikkeuksiakin toki on. Oma työ koetaan merkitykselliseksi ja se hoidetaan hyvin, mutta siitä ei haluta kertoa muille. Kollegojen tekemisiä kohtaan ei osoiteta kovinkaan suurta kiinnostusta, ja niihin harvoihin alan tilaisuuksiin, joita yleensä järjestetään, ei osallistuta.

Minulle on esitetty syitä siihen, miksi esimerkiksi kirjastoautofoorumin keskusteluihin ei osallistuta tai alan harvoja uutisia seurata. Kun siellä autossa ei ole sitä nettiä.

On varmasti paljon kirjastoautoja, joissa ei ole internet-yhteyttä. Autot toimivat joko offline-tilassa tai internet-yhteyttä ei saada kirjastojärjestelmän rinnalle jonkin tietoturvajärjestelyn vuoksi. Mutta viettääkö näiden(kään) autojen henkilökunta 100 % työajastaan autossa? Kyllä varmasti jokaisella autolla on jonkinlaiset tilat jonkin kiinteän kirjaston yhteydessä, ja tänä päivänä tuskin enää on sellaista kirjastoa, jossa ei ole internet-yhteyttä. Voisihan siellä foorumilla käväistä silloin kun ei olla reitillä. Tai tilata keskustelut (ja minun blogini) sähköpostiin. Työnantajahan suorastaan velvoittaa jokaista lukemaan postinsa päivittäin.

Kirjastolehdessä on kuulemma vain tylsiä pohdiskeluja, joita tavallinen ruohonjuuritason kuljettaja-virkailija ei jaksa lukea. Miksei kukaan siis kirjoita sinne maanläheisiä, myös tätä ruohonjuuritason henkilökuntaa koskettavia juttuja? Kutsukaa toimittaja autoonne vierailulle. Jos saatte uuden auton, kirjoittakaa siitä monen sivun yksityiskohtainen esittely (ja paljon kuvia kanssa). Mainostakaa kaikkea mitä kirjastossanne ja autossanne tapahtuu. Olkaa itse aktiivisia. Kirjoittakaa itse niitä juttuja, joista haluatte lukea. Haastakaa toisiakin kirjoittamaan!

Ei se nyt niin hirveästi vaadi.

3. syyskuuta 2009 19:44

Kysyin alkuvuodesta Kalle Varilalta, mitä aloitteleva kirjastoautoaktiivi voisi tehdä. Kalle ehdotti blogin pitämistä. Kevät meni kuitenkin eräänlaisen irtioton merkeissä, ja kesän alussa huomasin olevani pienen lähikirjaston esimies. Miten tässä näin pääsi käymään?

Blogi-ajatus polkaistiin uudelleen käyntiin kirjastoautopäivillä Haminassa. Ja tässä minä nyt olen, kirjastoautoton kirjastoautoblogin pitäjä, ja pohdin miksi ei ole kirjastoautotyön voittanutta.

Kirjastoautotyö on helppoa. Kokoelma on rajallinen, suorastaan pieni, ja se on helppo hallita. Päivä on aikataulutettu etukäteen.

Kirjastoautotyö on vaativaa. Kokoelman rajallisuus tekee sen rakentamisesta haastavan. Mukana olevan aineiston tulee olla tarkkaan harkittua ja sitä täytyy vaihtaa usein. Etukäteen aikataulutettu päivä saattaa sujua aikataulun, mutta ei välttämättä muiden suunnitelmien mukaan. Pysäkeillä ja pysäkkien välillä sattuu ja tapahtuu.

Kirjastoautossa maisemat vaihtuvat ja luonto on lähellä. Vaikka reitit ovat viikosta toiseen samat, muuttaa vuodenkierto maisemaa niin, että jokainen reitti on lopulta kuitenkin erilainen. Metsänreunan pysäkillä oravat juoksevat auton katolla. Läheisen talon kissa poikkeaa autoon rapsutettavaksi. Kahvitauolla voi kahlata polviin asti ulottuvassa hangessa metsään valokuvaamaan sinistä hämärää tai istua auton rappusilla katselemassa tuulessa aaltoilevaa viljapeltoa.

Ja ne asiakkaat. Ihastuttavan vihastuttavan ärsyttävän rakastettavat asiakkaat. Asiakkaat jotka tulevat nopeasti tutuiksi. Asiakkaat joiden kanssa pysäkkiajan puitteissa ehditään nostaa perunaa, asentaa digiboksia ja parantaa maailmaa - ainakin jutustelun tasolla. Asiakkaat jotka valittavat kaikesta. Asiakkaat jotka tuovat suklaata. Asiakkaat jotka laulavat. Asiakkaat jotka halaavat työntekijän viimeisenä työpäivänä.

Kirjastoauto on lähellä asiakasta. Kirjastoauto on aktiivinen toimija yhteisössään.

Kirjastoautotyössä on tekemisen meininkiä.