seuraa
meitä
RSS
Facebook
Twitter
Google+
Vimeo
You Tube
Flickr

Etusivu > ArkistoTiedote

Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely aukeaa 4.3.

1. maaliskuuta 2013 13:42

Kirjastojen käyttäjiltä kerätään palautetta samaan aikaan yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoissa sekä useissa erikoiskirjastoissa ja yleisissä kirjastoissa.

Kansalliskirjaston koordinoimalla verkkokyselyllä kartoitetaan kirjastopalvelujen käyttöä, merkitystä sekä asiakastyytyväisyyttä. Lisäksi selvitetään, millaisia vaikutuksia kirjastopalveluilla on ollut asiakkaiden työhön, opiskeluun ja vapaa-aikaan. Tuloksia hyödynnetään kirjastopalvelujen arvioinnissa ja kehittämisessä.

Kyselyyn voi vastata oman kirjaston verkkosivuilla koko 4.3.-7.4.2013 välisen ajan suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Kyselyyn osallistuneiden kesken arvotaan e-kirjojen lukulaite sekä kirja- ja muita palkintoja.

Kirjastojen yhteinen kysely toteutetaan nyt kolmatta kertaa. Edelliseen, keväällä 2010 tehtyyn kyselyyn vastasi koko maassa yli 34 000 kirjaston käyttäjää.

Lisätietoja:
Palvelukoordinaattori Anna Niemelä
Kansalliskirjasto, kirjastoverkkopalvelut
p. 050 318 2425
anna.niemela@helsinki.fi

>> Linkit kyselyyn löytyvät myös Kansalliskirjaston sivuilta.



 

  • Plus
  • 0
  • Minus
  • 0

Kommentit

Näytettävät kommentit: 0
Lisää uusi kommentti
 *
 *
*
= Captcha