Rekisteröidy Unohtuivatko tunnukset?
Suomen kirjastoseuran hallinnoimalle Superkirtsi-hankkeelle on myönnetty lisärahoitusta vuoden 2008 loppuun.
Jatkohankkeen tavoitteena on jatkaa kirjastoammattilaisten perehdyttämistä mediakasvatuksen tietoon ja taitoon. Tulevan hankkeen päätavoite on kouluttaa kirjastotyöntekijöistä mediakasvatuksen eri osa-alueiden asiantuntijoita. Myös koulut, opettajat ja kodit tarvitsevat mediakasvatuksen toteuttamiseksi monenlaista tukea ja siinä kirjastoilla on merkittävä rooli yhtenä mediakasvatuksen toimijana.
Superkirtsi-koulutus keskittyy tällä kertaa sosiaaliseen mediaan. Tutustutaan wikeihin, blogeihin, pikaviestimiin, virtuaalimaailmoihin, yhteisöportaaleihin ja verkkopeleihin. Koulutuksen sisältöihin kuuluvat myös toiminnallinen mediakasvatus sekä tiedonhaun uudet haasteet kirjastotyössä. Koulutus on pääsääntöisesti toiminnallista, jossa osallistujat oppivat itse tekemällä.
Tavoitteena on luoda mediakasvatuksen vertaisverkosto, jonka jäsenillä on valmiudet toimia kouluttajina oman alueensa koulutustilaisuuksissa, vanhempainilloissa tai kouluissa. Osallistujat tutustuvat itse uusiin medioihin, vahvistavat verkko-osaamistaan, ja saavat tukea mediakasvatuskoulutuksen ja–tilaisuuksien järjestämiseen .
Koulutukseen on valittu osallistuja tai kaksi kultakin maakuntakirjastoalueelta. Osallistujia on yhteensä 25 ja he ovat:
Mika Kaunisto, Sampolan kirjaston tietotori
Maritta Naumanen, Kouvolan kaupunginkirjasto
Pirjo Humalainen, Laihian kunnankirjasto
Pirjoriitta Mäkelä, Kotkan kaupunginkirjasto
Tanja Ojakangas, Lahden kaupunginkirjasto
Minna Lattu, Lappeenrannan kaupunginkirjasto
Riitta Kangas, Joensuun seutukirjasto
Satu Hallikainen, Muurolan kirjasto, Rovaniemi
Tuija Seppänen, Ranuan kirjasto
Sari Mäkinen-Laitila, Seinäjoen kaupunginkirjasto
Anne Heinonen Helsingin kaupunginkirjasto
Mervi Vaara, Oulun kaupunginkirjasto
Satu Mattila-Laine, Porin kaupunginkirjasto
Heli Roisko, Hattulan kirjaston Hämeenlinnan kaupunginkirjasto
Katja Kononoff, Sipoon kunnankirjasto
Merja Matilainen, Mikkelin kaupunginkirjasto, Otavan sivukirjasto
Merja Marjamäki, Turun kaupunginkirjasto
Riikka Pohjola, Espoon kaupunginkirjasto
Aila Kaunisvaara, Espoon kaupunginkirjasto
Mirja Luukkanen, Helsingin kaupunginkirjasto, Vuosaaren kirjasto
Eeva Keränen, Iisalmen kaupunginkirjasto
Helena Sahivaara, Jyväskylän maalaiskunnan kirjasto
Tiina Seppänen, Suomussalmen kirjasto
Päivi Forsman, Köyliön kunnankirjasto
Susanne Mikkola, Kaustisen kunnankirjasto
Hanna Rautiainen, Kokkolan kaupunginkirjasto
Kokkolan ja Kaustisen edustajat käyvät koulutuksen puoliksi.
Koulutuspäivien ohjelmia voi seurata KirjastoWikistä:
http://wiki.kirjastot.fi/index.php/Mediakasvatushanke
Kesäterveisin
Pirjo Sallmén